Sivut

maanantai 16. lokakuuta 2017

Finnish Ferret Festival

Lauantai meni taas frettinäyttelyssä ja eilinen siitä toipuessa. Siihen nähden ettei näyttely ollut Lempäälää kauempana, päivä kun venyi vähän yllättäen lähes vuorokauden mittaiseksi. Siitä tosin vain osa selittyy näyttelyllä, ja loppu menee frettiliiton kokouksen ja käärmeenhakureissun piikkiin. Lauantaina kun kotiutui myös Jussin tiikeripytonvauva Luigi.

Lystillä oli aamulla vähän käynnistymisvaikeuksia
 Menomatka näyttelyyn taittui julkisilla, ja vertailtuamme perjantai-illan ja lauantaiaamun vuoroja päädyimme jälkimmäisiin. Sieltä kun löytyi vuoro, joka oli paitsi suora, myös nopea: matka Turusta Lempäälään otti vain 1h 30min. Tai puolitoistatuntia plus se aika, mikä raahauduttiin pysäkiltä manttaalitalolle: 600 metriä tuntui ajatuksena paljon lyhemmältä ennenkuin siihen lisättiin todelliset kantamukset. Mutta onneksi näitä reissuja varten laumalla on kevytaitaus. Jussi kun osallistui päivällä veljensä syntymäpäiville, hän liittyi seuroihin auton kera vasta illemmalla.

Näyttelypaikalla olikin sitten edessä normirutiinit: tavarat kannettiin sisälle, käytiin näyttämässä rokotuskortit ja hakemassa eläinten numerot ja laitettiin aitaus kasaan. Kaikki tämä sujui hyvin suht zombiemoodissa, kun yöunta oli kertynyt taas vain muutama tunti - mutta zombieteema oli hyvin edustettuna näytteilleasettajissa laajemminkin. Ja mikäs olisi sen sopivampi, nyt kun halloweenkin lähestyy kovaa vauhtia.

Olimme juuri saaneet Sariannan kanssa nääpät aitauksiin, kun Riikka tuli kysymään, voisimmeko Sariannan kanssa kantaa ensimmäiset luokat. Lupauduimme nakitettaviksi, ja kapusinkin sitten melki heti lavan puolelle ottamaan bokseja vastaan. Kantajana toiminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista: katsotaan vain että omistajat tuovat frettinsä bokseissa ajoissa jättöpaikalle, viedään fretit siitä numerojärjestyksessä tuomarille ja haetaan eläin boksin kera tuomarilta kun se on arvosteltu ja annetaan seuraava eläin, kun pöytä on desifioitu. Aivot olivat kuitenkin aamulla niin solmussa, että jo numeroiden seuraaminen meinasi muuttua ylivoimaiseksi siinä kohtaa, kun välissä oli muutamia poissaolevia. Mutta ei siinä muuta, kuin lisää kofeiinia ja colaa elimistöön, ja jatkettiin nelosluokan loppuun. Sen jälkeen etsin salin puolelta hyvän kohdan mihin lässähtää. Se löytyikin sitten Tanjan, Hannan, Nikon ja Johannan luota. Sitten pitikin enää koettaa pysyä kärryillä, koska omat ovat menossa.
Näyttelypaikkaa omalta peniltä saliin päin
Näyttely olikin ehtinyt pyöriä hyvän tovin, ennenkuin tajusin edes katsoa kummalle tuomarille omat tytöt ovat menossa, ja keitä muita näyttelyssä on. Yhden Lystin siskoista olin tosin onnistunut bongaamaan jo lähes heti kun näyttely alkoi, kun se oli viereisessä playpenissä. Mutta jos tämän hitaalla käynnin myötä unohdin moikata jotakuta tai käydä onnittelemassa kavereita palkintojen jaon jälkeen, pahoitteluni! Irpellekin miun oli pitänyt ottaa yksi lehtijuttu mukaan, mutta senkin unohdin taas autuaasti, mutta ehkä sit Capitalissa.

Päivä eteni melko tasaisesti ruokataukoa lukuunottamatta, jolloin karattiin heti Sariannan kanssa vieressä olleeseen Rolssiin hamppareille. Voi sitä iloa, minkä aterian hintaan kuuluva majoneesi voi ihmiselle suoda. Jossain kohtaa syöminkejä kyllä ihmeteltiin, miten Rollsissa ei ollut ketään muita fretti-ihmisiä, vaikka se oli tosiaan lähempänä näyttelypaikkaa kuin lähin kauppa. Yksi hyvin todennäköinen syy paljastui heti näyttelypaikalle palatessa: olimme kokonaan unohtaneet, että arvat tulivat myyntiin lounastauolla, ja palatessamme kaikki esittelevätkin arpajaisvoittojaan. Ne olivat monet sen verran hienoja, että sitä olisi saattanut itsekin sortua, ellei ruoka olisi harhauttanut.

Meidän tukikohta
Näyttelystä ei kuitenkaan lähdetty tyhjin käsin: näyttelyssä palkittiin tälläkertaa niin paras suklaa kuin paras kuviollinenkin, ja Huisku ja Mitella nappasivat ne pystit meille mukana tulevine palkintotuotteineen. Siinä kohtaa olin hyvin iloinen, että Jussi oli jo liittynyt seuraan, ja luvassa oli autokyyti kotiin. Puurunkoisia riipparitelineitä riippareineen. kun olisi ollut jo hyvin mielenkiintoista koettaa saada kuljetetuksi linja-autolla. Jussin ohella palkintojen jakoa odotti vähintään yhtä innolla myös Huiskun kasvattaja Mandy, joka ehti kysellä jo peräänkin, kun kello läheni yhdeksää illalla, eikä oltu Sariannan kanssa päivitetty vielä tuloksia. Huiskun palkintokuvat pääsivätkin taas jakoon niin kasvattajan omille kuin frettilän sivuillekin. Jossainmäärin mie koenkin, että esimerkiksi väristä tai rakenteesta tulevat voitot ovat voittoja etenkin eläimen kasvattajalle, vaikka itse onkin se, joka pääsee penkomaan palkintopusseja. Niitä enempi omia voittoja ovat, jos eläin saa paljon kehuja käsiteltävyydestä, tai lihaksista, ihon ja turkin kunnosta tms... Niillä ei vielä yksinään sijoituta, mutta ne ovat niitä, mihin voi omistajana vaikuttaa.    

Palkintopöytää ja häikäisevä Aija
Näyttelyssä jaettiin myös Suomen frettiliiton erikoispalkinto, joka meni erittäin ansaitusti Milla Poikolaiselle, joka on muun muassa aktiivisesti uudistanut liiton sivuja tehden niille kokonaan uuden ilmeen ja antanut paljon aikaansa ja osaamistaan paitsi liiton tietotekniikkapuolessa, myös muissa frettijutuissa. Milla olikin aktiivisuudellaan ja energisellä asenteellaan kerännyt valtaosan äänistä. Tänä vuonna jokainen sai vapaasti asettaa ehdokkaita palkinnon saajaksi, ja sain tänään kuulla, että joku oli ehdottanut miuakin, siitä työstä mitä olen tehnyt Mitellan kanssa, ja siitä kertomisen kanssa. Kyllähän se väkisin kovasti mieltä lämmitti, vaikka siitä työstä olen jo palkintoni saanut neidin itsensä muodossa: ja vielä lukuisina kirjallisina kunniamainintoina, joita tuomarit ovat kirjoitelleet neidin arvostelukaavakkeisiin sen käsiteltävyydestä. Mutta että joku on oikeasti ajatellut miua ääntään antaessaan, kun miettii, kuinka paljon moni palkinnon saajista on tehnyt. Ei sille ole oikein edes sanoja.
Huiskutti

Palkintojen jaon jälkeen pidettiin Frettiliiton syyskokous, jossa katseet suunnattiin jo ensivuoden Finnish Ferret Festivaliin. Sen suhteen esitettiinkin jo muutamia aika suuriakin suunnitelmia, jotka toteutuessaan tietäisivät todella kivaa viikonloppua ensivuoden loppuun.  Muuten kokouksessa käytiin läpi ensivuoden hallitusta ja perusyhdistysjuttuja tulo- ja menoarvioineen. Kokouksessa itsellä alkoi olla jo aika lähtökuopissa olo olo, kun tiesi, että edessä oli vielä illan (tai yön...) viimeinen ohjelma: vierailu Mikon ja Jennan luo. Mikko kun oli saanut valita hakeeko Jussi Luigin yksin ihmisten aikoihin vai joskus iltayöstä auto täynnä näätiä. Ja kukapa ei valitsisi autollista näätiä, silloin kun siihen on mahdollisuus.

Niinpä vielä ennen kotiin paluuta frettijengi pääsi Mikon luokse esittelemään kuinka luikahdetaan uunin taakse, pompitaan sohvilla ja laitetaan kukkamulta lentämään. Ja kyllä, myönnän olevani juuri niin kauhea ihminen, että stressaan tällaisista vieraassa asunnossa paljon vähemmän siinä kohtaa, kun ihminen on lausunut taikasanat: "Ollaan mietitty, että fretti voisi olla joskus kiva lemmikki." Siitä huolimatta Lysti kyllä poistettiin sieltä kukkaruukusta ja olen iloinen, ettei se ikkunalaudalta hypännyt lasilyhty hajonnut. Eetu on vähemmän iloinen siitä, että sitä ei päästetty tutustumaan perheen terriereihin. Sitten kun näädät oli kerätty bokseihinsa, sitä pystyi itsekin keskittymään ihailemaan niitä ei-karvaisia käärmeitä. Sekä meille muuttanutta Luigia, että muita poikasia ja aikuisia.

Väriluokkien parhaat ja paras pitkäkarvainen. Kuva: Hanna Auvinen
 Lopulta olimme kotona vasta lähemmäs neljältä yöllä, niin postaaminen sitten eilenkin jäi, vaikka olin alkuun ajatellut, että suununtainahan miulla on hyvin aikaa. Mutta ei tämäkään nyt niin myöhään ole. Kiitos vielä kaikille asianomaisille seurasta!

Luigi-matonen
Mitella ja Huisku pääsivät poseeraamaan palkintoineen (eivätkä saaneet pölliä edes lohiöljypulloa kiitokseksi).

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. En osannut muokata aiempaa niin poistin :D mutta siis, kiva kun jaksat aina kirjoitella näistä. Mukavaa luettavaa ^^ Myös oikein oikein paljon onnea Mitellalle ja Huiskulle sijoituksista, uudesta perheenjäsenestä sekä hyvästä näyttelyseurasta♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ekstrakiitos seurasta näyttelypäivänä! Ja Hermeksellekin onnittelut vielä tätäkin kautta!

      Itsekään en ole keksinyt, mistä bloggerin kommentteja pystyy muokkaamaan, jos jostain. Se on tässä välillä ikävää, kun huomaa jälkikäteen tukun kirjoitusvirheitä kännykällä kirjoitetussa kommentissa, eikä sitä kehtaa enää poistaakaan, jos joku on ehtinyt siihen jo reagoida.

      Poista