Lauma muotoutuu

Tämä kesä on mennyt taas opetellessa uutta. Lauman kasvettua Lystin ja Huiskun myötä, sitä on päässyt tutustumaan paitsi uusiin kakaroihin, myös oppinut uusia asioita vanhemmasta laumasta. Kaksi pentua kun väkisinkin muuttaa kuvioita. Lysti meni vielä porukkaan suht heittämällä: kolme neljästä vanhemmasta leikki sen kanssa jo vartin päästä tytön kotiutumisesta, eikä Miikkiskään ollut vilkkaasta pomppupallosta moksiskaan. Huiskua sen sijaan ajetaan yhä sisään laumaan. Muun frettiviisikon mielestä se on jo ok tyyppi, ja sitä on jo useamman kerran onnistunut bongaamaan kaikki kuusi samasta pinosta nukkumasta. Mutta Miikkis ei ole Huiskulle vielä lämmennyt.

Uudet pennut tulevat juttuun.

 Kyllähän sitä on väkisin joutunut miettimään, miksi tuota isoa häslää (mutta hyvin sydämellistä <3) apinaa siedetään niin paljon paremmin kuin Huiskua. Lysti kun ei todellakaan jätä muita sen enempää rauhaan, etenkään silloin kun neiti haluaa leikkiä - ja sitähän tuo Duracell-pupu haluaa usein. Jo pelkkä katsekontakti tyttöön voi aiheuttaa massiivisen pusuhyökkäyksen, kun se hyökkään kasvoihin nuolemaan korvat ja huulet. Mutta ehkä kyse on juuri siitä: Lysti on erittäin avoin ja utelias, eikä sille itselleen tule edes mieleen, että joku voisi olla tykkäämättä hänestä.

Lysti on hyväksytty myös kaikkukaveriksi

Mitellan mielestä Lysti oli hitti heti alusta

 Huisku on sen sijaan muiden lemmikkien suhteen varautuneempi. Se on kyllä erittäin ihmissosiaalinen ja leikkisä, mutta epävarmuuttaan kova kiroilemaan muille. Siinä suhteessa se muistuttaa kovasti Snurrea pari vuotta sitten: etenkin ensimmäisinä päivinä hyökkäys oli paras puolustus, ja jos joku vähääkään epäilytti, oli parempi käydä kiljuen korviin ennen toinen ehtii tehdä mitään. Frettien kanssa tämä johti siihen, että Huiskua höykytettiin alkuun jonkin verran. Meillä on varsin kiltti ja rauhallinen lauma, mutta ei nyt kukaan tykkää siitä, kun tullaan kiroillen ja huutaen päälle. Jopa ylirauhallinen Itsy jakeli Huiskulle muutamia korvatillikoita sen tultua viereen kiroilemaan.

Miikkis on sen sijaan herkempi, ja sen myötä Huiskun ja Miikkiksen välit lähtivät liikkeelle väärällä tassulla. Miikkiksestä Huisku on epäilyttävä, koska se kiroilee ja koettaa napata, joten Miikkis huutaa, tömistää ja jurputtaa. Miikkiksen huutaminen, tömistäminen ja jurputtaminen taas epäilyttää Huiskua, joten se kiroilee ja koettaa napata. Tämän myötä kyseinen pari valjakko onkin vielä eri tiloissa yöt ja aina kun ei olla kotona. Kaksikolla on kuitenkin sen verran kokoeroa ja Miikkis on täysin kykenevä spreijaamaan, joten niiden kohdalla en aio antaa niiden vääntää välejään selväksi keskenään. Kotona ollessa koetetaankin sitten nameille ja kehuilla vahvistaa aina kun ne ovat toistensa lähellä menemättä härkkimään, ja silloin kun vääntö alkaa, kaksikko koetetaan erottaa ensin kiellolla, ja jos se ei yksinään riitä, toinen lähtee jäähylle. Alkuun jälkimmäiset tilanteet päättyivät lähes poikkeuksetta jäähyyn, nykyään yhä useammin riittää napakka kielto. Sen myötä olenkin suht optimistinen, että Miikkiksen ja Huiskun välitkin saadaan vielä asettumaan.

Mitellan ja Huiskun välillä pientä kitkaa aiheutti alkuun juuri Huiskun ihmissosiaalisuus. Huisku nimittäin viihtyy sylissä, ja Mitella on omasta mielestään se miun sylivauva. Aina kun Mitella kuuli miun puhuvan Huiskulle, sen piti tulla varmistamaan, että pääseehän se itse miun syliin. Ja jos se bongasi Huiskun miun sylistä, se olisi halunnut hätistää sen heti kauemmas - huolimatta siitä, että mie olen pitänyt alusta asti kiinni siitä, että sylissä ei väännetä. Onneksi tytöt ovat kuitenkin lähentyneet nopeasti, ja nyt jo molemmat mahtuvat syliin yhtä aikaakin. Tässä suhteessa Lysti oli Mitellalle mieluisampi tulokas, sillä Lysti viihtyy sylissä korkeintaan pari sekuntia kerrallaan - ja on ihan liian kiireinen rauhoittuakseen pitkäksi aikaa yhteen paikkaan makoilemaan. Niinpä Lysti oli Mitellalle alusta asti enemmän leikkikaveri kuin kilpailija.

Miikkis ja Mitella torkulla

 Huolimatta siitä, että Huiskun tulo on aiheuttanut pientä vääntöä laumassa, tänä vuonna meillä on päästy pentujen kanssa helpolla. Kumpikin pennuista on erittäin kiltti ja mukava tapaus. Jussi ei ole päässyt käyttämään edes yhtään hänelle hankkimistani Batman-laastareista pentuvaurioiden paikkaamiseen. Jokainen meillä käynyt ja moni vastaantulijakin on sen myötä saanut kuulla, kuinka hienoja pentuja meillä on, ja kuinka ne ovat olleet ihan alusta asti ihan oikeita lemmikkieläimiä, mitä ei kuulemma voinut sanoa Mitellasta. Ja nyt kun tytöt ovat olleet meillä kohta kuukauden yhtäaikaa, Jussilta on löytynyt paljon ymmärrystä myös päätökselleni hankkia tänä vuonna kaksi pentua: neidit kun ovat kiltteydestään huolimatta äärettömän vilkkaita tapauksia, ja osa ongelmattomuudesta menee varmasti sen piikkiin, että tornado-tiimi pääsee purkamaan pahimmat sählingit toisiinsa. Sen myötä Mitellastakin on tullut äkisti aiempaa rauhallisempi fretti. Kaikki kaverit eivät kyllä ihan ymmärrä, miten miun silmissäni kotirauha lisääntyy siitä, että kahdesta kolmeen karvasukkulaa lentelee pitkin seiniä ja kiihdyttää lisävauhtia sohvan selkänojista. Mutta ehkä he eivät vain muista tai tiedä, miten Mitella purki ylimääräisen energiansa ollessaan pentu.

Frettien välit alkaa olemaan jo aika hyvät