Elämää haisunäädän kanssa: talvikausi

Mikäli ihmisistä tuntuu, että Miikkis on hävinnyt blogista lähes kokonaan, syy on varsin yksinkertainen: blogiin tulee kirjoitettua eniten siitä, mitä tapahtuu, ja viime kuukausina Mihailin kanssa ei ole juuri tapahtunut. Eikä itseasiassa viime viikkoinakaan, vaikka kaikkien muiden haisunäädät tuntuvat jo heränneen tähän kevääseen. Haisunäädillä vuodenaikojen vaihtelut näkyvät vielä vahvemmin kuin freteillä, eikä monikaan niistä tee talvikuukausina juuri muuta kuin syö ja nuku. Jos siis kaipaa ympärivuoden aktiivista seuralaista, haisunäätä ei ole sellainen.

Miikkis kotona talvella

Miikkistäkin on koitettu talven aikana saada hieman aktivoitua, ettei sen paino karkaisi täysin kontrollista, mutta ongelmana on ollut se, että etenkään talvisin Miikkis ei aktivoidu muusta kuin ruuasta. Talvella mikään mahti maailmassa ei ole niin suuri, että sen eteen kannattaisi nähdä mitään vaivaa, ellei asiaan liity ruoka - ja jos ihan rehellisiä ollaan, tuo yliahne kastraatti ei aktivoidu muista syistä juuri minään vuodenaikoina. Poislukien ehkä lämpö - jos sille erehtyy antamaan pesään liian vähän vilttejä, se rakentaa talvipesänsä vaikka kylppärinmatoista ja pyykkikorin sisällöstä. Ruoka-aktivointia helpottamaan sille on koitettu hankkia kokonainen kokoelma erilaisia koirien aktivointipelejä, joiden kanssa se joutuu liikkumaan ja touhuamaan edes vähän saadakseen naminsa. Pojalla vain tahtoo olla voimaa kuin pienessä pienessä pitäjässä, eli joskus pelit vain kippaavat ympäri, jos namit tuntuvat olevan liian vaikeassa. Ja namien loputtua vetäydytäänkin taas oman pesäkolon suojiin tai sohvalle kainaloon.

Miikkis mummulassa talvella

Monessa suhteessa haisunäätä olisi periaatteessa helpompi lemmikki kuin fretit, sillä se ei kiipeile ja häsellä samalla tavalla (vaikka osaakin olla vessa-asioissa yhtä jäätävän itsepäinen), mutta toisaalta juuri näistä syistä haisunäädillä paino-ongelmat ovat miljardikertaa yleisempiä kuin freteillä. Ja niiden myötä tuntuu, että fretit ovat äärettömän paljon helpompia pitää, kun ei tarvitse jatkuvasti taistella sen yhden ja saman asian tiimoilta - ainakin jos asunnossa on useampia lemmikkejä, jolloin on hankalampi olla täysi ruokakuppinatsi. Frettien kohdalla kun ei juuri tarvitse miettiä, millä niitä aktivoisi, sillä aktivointiin riittää se, että tekee ylipäätään jotain, sillä jokainen paikkaa vaihtanut esine tai ihminen on uusi ja jännä juttu ja potentiaalinen hepulinaihe, vaikka sama esine olisi ollut asunnossa jo kuukausia toisessa kohtaa. Samaten joka ikinen lattialle hetkeksikin ilmestynyt muovikassi, pahvilaatikko tai reppu on tyttöjen mielessä hienointa maailmassa - siinä missä Miikkis katsoo ne äkkiä läpi ja poistuu tuhahtaen paikalta, ellei niistä löytynytkään mitään syötävää.

Parikymmentäkiloa lihaa herättää haisunäädänkin

Toisaalta taas talvikauteen liittyvä lämmönkaipuun tekee Mihailista maailman ihanimman kaikkulaisen. Tässäkin suhteessa poika kun on opportunisti, ja viihtyy monesti mieluusti sohvan nurkassa saman viltin alla paijattavana, jos vaihtoehtona on oma lattiantasossa oleva pesä. Fretteihin verrattuna Miikkis onkin oikea halinalle, ja viihtyy välillä sylissä tuntikausiakin, jos katsotaan vaikka leffaa tai nukutaan pieniä talvipäiväunia. Miikkis on myös hyvin mustasukkainen omasta kaikkupaikastaan, eikä edes halua jakaa sitä frettien kanssa. Tosin halituokioidenkaan keskellä poika ei unohda prioriteettejään: mikäli Jussi erehtyy kesken leffan keittiöön, miun syli tyhjenee sekunnissa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että jääkaappi luovuttaisi aarteitaan myös näädille, siihen  mahdollisuuteen on tartuttava.

Talven aikana Mihailin läsnäolon huomaakin parhaiten silloin, jos herran iltapala sattuu olemaan myöhässä: Miikkis odottaa iltapalansa tulevan kello yhdeksään mennessä. Myöhästymisen ollessa pieni, Miikkis on yleensä iltariennolta tullessa ovella vastassa, ja ryntää heti ulko-ovelta keittiöön näyttämään missä on menty vikaan. Isompien myöhästymisten kohdalla Miikkis rupeaa omatoimiseksi, ja alkaa kaataa roskiksia ja availla kaappeja. Niinpä keittiön kaapeista jo kaksi on lukittuja, samoin kuin pakastin. Silloin huomaa yleensä nopeasti, jos vientiä odottava roskapussi on jäänyt roikkumaan ovenkahvaan tai jokin lukko huonosti kiinni. Siinä suhteessa Miikkis kyllä päästää meidät helpolla, että se on hyvin uskollinen sille, mistä se lähtee omatoimisesti ruokaa etsimään. Se ei siis tyhjennä sattuamanvaraisesti kaikkia hyllyjä ja kaikkia laatikoita, mikä mahdollistaa sen että asunnosta löytyy jopa joitain koriste-esineitä suht matalalta - tosin puisia, sillä frettien toimesta ne ovat lentäneet useampaan otteeseen.

Petitestaus on yksi niitä aktiviteetteja, joihin talvellakin venytään

Nytkin talvilomalla itsellä oli kovat suunnitelmat avata lenkkeilykausi vihdoin myös Miikkiksen kanssa, mutta poika ei ole lämmennyt ajatukselle vielä yhtään. Saan sen kyllä houkuteltua nameilla pesän suulle, mutta siitä se livahtaa äkkiä takaisin pesäänsä, jos koitan saada sitä valjastettavaksi. Pian pitäneen turvautua ryöstämään se pesästä, josko ulkoilu saisi senkin sisäisen kellon samaan vuodenaikaan muiden kanssa. Säännöllinen lenkkeily kun voisi tehdä hyvää meille molemmille.

...mutta oma kolo on paras kolo.