Päärynäeläin: Eläinystäväni -messut

Tästä se taas lähtee

Helsingissä oli viikonloppuna kaksipäiväiset Eläinystäväni -messut. Meidän lauma oli mukana edustamassa molempina päivinä. Nyt kun pari päivää on kulunut, lauma alkaa olla pikkuhiljaa toipunut koettelemuksesta, mutta omistaja ihan ei. Messuilla oli kyllä oikein mukavaa, mutta mukana oli taas aimo annos täyttä hulluutta - tälläkertaa kun en tyytynyt olemaan vastuussa vain yhdestä ständistä, vaan vastasin yhden ständin sopimusasioista ja varustuksesta, olin mukana kasaamassa ja purkamassa kahta ständiä ja esittelemässä eläimiä kolmella ständillä. Viimeistä kohtaa en tosin ollut ihan suunnitellut, mutta kun Karva-kaverien ständillä kuultiin, että Mihailkin on messuilla, kävivät he pyytämässä, josko voisimme käydä pojan kanssa myös sielä - ja mehän mentiin. Tälläkertaa minulla on siis tavallistakin hämärämpi kuva mitä muuta messuilla oli kuin haisunäätiä, frettejä ja hamstereita. Papukaijoja en tosin voinut missata, kun säikähdin pari kertaa kunnolla, että tappeleeko jotkut vai onko jotain purtu, kun yhtäkkiä kuului äänekäs kirkaisu. Onneksi äänilähteeksi osoittautui äänekäs naapuri. Chinchillat taas näkyivät hyvin haisunäätäständille, ja kissatavarakauppiaat frettiständille.

Fretit saatiin juuri sopivan lähelle kanssa <3

Toisen päivän frettiständilook

Toisaalta taas elinpiirin supistuminen pariin ständiin on myös tietoinen valinta. Mie en erityisemmin pidä suurista väkijoukoista, joten ständin seinät tarjoavat tervetulleet raamit omalle reviirille - ihmisiä on ehkä koko ajan edessä, mutta se ei tunnu yhtä hallitsemattomalta kuin yritykset poukkoilla ihmismassan keskellä, missä ihmisiä menee ohi joka suunnasta. Jossain määrin sitä kokee siis jopa rauhallisempana ne hetket, kun seisoo ständillä vastailemassa ihmisten kysymyksiin, kuin ne joina haahuilee "vapaasti" pitkin aluetta. Omilla ständeillä oli myös ne tärkeimmät ankkurit: oma lauma ja Jussi. Jussin kysyessä messujen jälkeen niiden parasta antia, miun olikin helppo vastata, että oma lauma: minusta on yhä vaan hienoa saada viettää aikaa niiden kanssa ja olin ihan valtavan ylpeä siitä, miten hyvin ne jaksoivat taas edustaa. Ei siinä oikein muu pysty kilpailemaan paremmuudesta omissa silmissä. Joskin voin myös avoimesti myöntää, että muutama kissatarvikemyyjä olisi saanut huomattavasti enemmän huomiotani mitä nyt sai, jos messubudjektini olisi ollut isompi. Messuilla kun on etenkin Sturdin tuotteissa paljon parempi valikoima kuin muualla - valitettavasti ne eivät ole kuitenkaan halpoja messuillakaan. Muissakaan itseä kiinnostavissa tuotteissa ei tullut törmättyä mihinkään megalomaanisiin messualennuksiin, joita messuilla näki enemmän vielä pari vuotta sitten, joten ostokset jäivät eläinpuolella yhteen koiranleluun ja nimilaattaan.

Ihmisiä riitti messuilla mukavasti. Kuva: Sinna Grönroos

Se nimilaatta menee sitten Huiskulle. Mandy kun laittoi viikonloppuna yksilökuvia pennuista, ja minä sitten päätin haluta pentueen kahdesta tytöstä sen suklaa-angoran. Sellaista laumassa kun ei vielä ole, ja sen kohdalla minulla ei tule ainakaan kiusausta kasvattaa. Sitten viime pentupostauksen Mandy kun ilmoitti paitsi että saan Akiralta pennun, myös että saan valita kumman pennuista haluan. Alkuun olin ajatetellut miettiväni valintaani vielä pidempään, mutta halusin jo päästä kutsumaan toista tytöistä omakseni. Ja arvelin saman palon olevan myös sillä, joka odotteli minun päätöstäni siitä, että kumpi tytöistä on vapaa. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, puhtaasti lemmikkipennussa on se kiva puoli, että esimerkiksi sillä, kuinka hyvä sen väri on, ei ole oikeasti mitään väliä. Onhan se ihan jännää, jos Huiskusta saadaan meille hyvä näyttelynäätä, mutta ei menestyksen puuten ole estänyt miua muitakaan näyttelyttämästä. Mutta näillä näkymin jos asiassa ei ilmene mitään isompia ylläreitä, meidän lauma kasvaa elokuussa yhdellä prinsessalla.

Gaia vom Spreewald, "Huisku" Kuva: Mandy Schuhmacher

Messupäivien välinen yö yövyttiin Irenen luona Hyvinkäällä. Olin alkuun vähän jännännyt, miten Miikkis ja minulla messuhoidossa ollut Mörkö menisivät vieraassa paikassa, mutta asunnossa oli riittävästi portteja ja ovia kaikkien laumojen lokeroimiseen (eihän meillä lopulta ollut samassa asunnossa kuin 2 haisunäätää ja 8 frettiä neljästä eri taloudesta) . Pojat olivat niin väsyneitä, että kävivät vain yöllä tyhjentämässä kuppinsa ja tarpeillaan ja nukkuivat muuten bokseissaan. Yö meni siis niiden osalta paremmin kuin osasin toivoa. Irpe oli kyllä ennakkoon rauhoitellut, että heillä on sisäovet vielä menossa vaihtoon remontin edetessä eli kynnen jäljet niissä eivät olisi olleet maailmanloppu. Mutta vaikka omassa asunnossa olin jopa valmis kokeilemaan sitä, miten pojat tulevat juttuun (eivät tulleet: Miikkis spreijasi Mörkön), kylässä ollessa sitä ei toivoisi mitään näätähärdelliä.

Junnuskat saivat olla yöllä mukana valtaamassa Rosmon lukaalia

Frettien kiimaosasto

Sunnuntai meni sitten vielä väsyneemmissä merkeissä ja alkoi Buranalla ja kofeiinitableteilla. Ja meinasin pienestä douppauksesta huolimatta alkaa esitellä frettejä myös siskolleni, kun en heti tunnistanut häntä - vaikka hän kyllä taisi olla katsomassa enemmän miua kuin frettejä. Eli jos jossain välissä tuntui, että ständillä hääri ihmisrobotti, niin... Kuka hullu tekisi roboteille sellaiset silmäpussit? xD Näilläkin messuilla saattoi kuitenkin luottaa siihen, mikä messuilla on parasta: aidosti kiinnostuneet ja ilahtuneet kävijät. Se on oikeasti aina mahtava kuulla ja nähdä, jos pystyy tuomaan jotain elämyksellistä toisen päivään ja välillä jopa toteuttamaan haaveita. Itsekin kun olen ollut ihan samanlainen pikkutyttö, joka on vähän arasti lähestynyt aikuista harrastajaa selittäen, kuinka kovasti sitä itekin haluaisi kanin/fretin/koiran/siilin, mutta äiti sanoo, että nykyisissäkin on tarpeeksi. Ja käyttänyt sitten hyvän tovin vieras eläin sylissä kysellen kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Monnan viime messuille askartelemat kuvat olivat taas hitti. Kuva: Sinna Grönroos

Silti tällähetkellä on sellainen olo, että Suomen lemmikkihaisunäädät nähdään messuilla aikaisintaan ensivuonna, ja marraskuussa itse hankkii vain bloggaajapassin, jonka turvin voi kerrankin rauhassa katsella, mitä kaikkea messuilla oikeasti on.

Kiitokset taas kaikille tavalla tai toisella mukana olleille! Onhan tämä ihan hullun hommaa, mutta mikäs siinä, kun mukana on muita mukavia hulluja <3