Kahden päivän lihasavotta

Nyt frettimäärän tuplaannuttua lihankulutus on meillä kolmin- tai nelinkertaistunut. Uudet tulokkaat kun ovat paitsi nuorempia ja aktiivisempia, ne ovat tottuneet raakaruokintaan pennusta asti. Itselläni ei ole kuitenkaan aikomusta kolmin- tai nelinkertaistaa näätien ruokabudjektia, joten päätimme kokeilla eläinkaupan vähittäismyyntipakkausten (n. 5-9€/kg) sijaan Vauhti-Raksun suurkuluttajalaatikoita (n. 2,4-4€/kg).

Näissä laatikoissa on kuitenkin muutama mutta, miksi näihin ei ole siirrytty jo lauman ollessa pienempi. Ensinnäkin lihaa tulee tolkuttomasti: todella halpoihin hintoihin päästään monesti vasta kymmenen kilon laatikoiden kanssa, ja niissä on siis kymmenen kiloa yhtä ja samaa tuotetta. Ja koska freteille ei voi syöttää kuukautta pelkkiä siipiä tai pelkkiä sydämiä, laatikoita tarvitsee tilata useampia. Toinen mutta tulee taas siitä, miksi nämä ovat niin halpoja: lihat on pakastettu laatikoittain. Halvimmista laatikoista ei siis löydy kasaa irtonaisia kauloja tai siipiä, jotka on nopea pussittaa, vaan kymmenenkiloinen jäinen könttä toisiinsa kiinni painuneita ruhonosia, jotka kudosnesteet ja veri ovat jäädyttäneet tiiviiksi harkoksi. Halvimpien laatikoiden pussittaminen annoksiksi vaatii siis vähintään taltan ja vasaran ja paljon aikaa (Vauhti-Raksusta saa myös yksittäin pakastettuja tuotteita laatikkotavarana, mutta niissä kilohinnat ovat melkein tuplat, koska lihojen yksittäin pakastaminen on paitsi pakkaajalle hitaampaa, se vaatii huomattavasti enemmän tilaa prosessin kaikissa vaiheissa).

 

Viimeiset pari päivää ovat siis menneet lihasavotan merkeissä. Keskiviikkona ehdimme pussittaa Jussin kanssa ensimmäiset 35 kiloja lihoja, ja minä jatkoin eilen loput noin viisitoista kiloa. Samalla sitä joutui painimaan pakastustilan kanssa, joka uhkasi loppua kesken: könttitavarana laatikot kun olivat sopineet hyvin pelkkään arkkupakastimeen, mutta mitä enemmän meillä alkoi olla lajiteltuja annospusseja, sitä hankalampi niitä oli mahduttaa edes kahteen pakastimeen. Loppujen lopuksi tila riitti hädin tuskin, ja silloinkin vain niin, että siipipussit laitettiin laatikoiden sijaan jätesäkkiin. Nyt kaikki omat pakastusjutut ovatkin sitten aika jäissä siihen asti, että arkkupakastimen lihanpinta vähän laskee.

Miikkis seurasi prosessia hyvin tiiviisti olohuoneen puolelta pleksiportin takaa. Jotenkaan tähän hommaan ei edes koitettu värvätä mustavalkoista apulaista kynsineen. Siinä olisi voinut äkkiä joku laatikoista kadota kokonaisuudessaan sohvan alle herran yksityiseksi yöpalavarastoksi.