Lauantain eläimellisyyksiä

Eilinen oli taas eläimellistä menoa aamusta iltaan. Kahdeksan jälkeen aamulla pakattiin nääpät autoon ja suunnattiin kohti Helsinkiä ja Itäkeskuksen Faunatarta näätäpäivän merkeissä. Takaisin Turkuun selvittiin vasta yhdeltä yöllä, kun iltatunnit Joonaksen luona Villa Grodassa Karjalohjalla kuluivat kovin nopeaa, kun oli hyvää seuraa ja tupa täynnä mitä erilaisimpia eläimiä.

Ajomatka Itäkeskukseen sujui suuremmitta kommelluksitta, ja matkalla piti pysähtyä tankkaamaan
vain auto ja ihmiset. Lämpötilakin on ollut niin alhaalla jo monta päivää, että ei tarvinnut yhtään huolehtia, että lämpötila olisi aamusta noussut autossa liikaa. Ehdittiinkin sitten liikkeelle ennen Sinnaa, Tiaa ja Peteriä ja aloimme laittaa aitausta pystyyn.

Oli kyllä oikein hauska edustaa vaihteeksi viiden ihmisen voimin, koska se mahdollisti paremmin tauottamisen ja pentujen palluttelun. Tialla ja Peterilla kun oli mukaan paitsi emo Loa. myös viisi juuri luovutusikään tullutta frettinaperoa. Niin oli ihana kun pystyi välillä jättämään Sinnan, Jussin ja yhden Miikkis-fanin vastailemaan haisunäätäkysymyksiin ja saattoi poimia pentuja syliin. Vaikka pakko sanoa, että pentujen emo Loa oli vähintään yhtä ihana mitä pennut: tosin siinä missä pennut olivat unisia ja pehmoisen pörröisiä, Loa oli virtaviivaisen kaunis ja varsin valmis jättämään aitauksen pentuineen heti tilaisuuden tullen, millä sekin sai toki osansa sylittelyistä, vaikkei se sylissä kerrallaan kauaa viihtynyt. 

Sinnan Wilmalle tämä oli nyt toinen edustuskeikka, ja Wilmasta huomasi, että se ei ole vielä ihan vakuuttunut tämmöisestä näätäpäiväilystä. Siinä missä frettiosasta siirtyi hyvin pian unimoodiin ja Miikkis vietti taas suurimman osan ajasta tyynesti ihmisten syleissä (etenkin huomattuaan Wilman ilmestyneen aitaukseen), Wilmalla kesti vähän kauemmin rauhoittua. Alkuun se koittikin maastoutua kangasputkeen, näyttää peppua ja mahakin meni vähän sekaisin. Loppupäivää kohden Wilmakin kuitenkin rauhoittui ja alkoi viihtyä paremmin sylissäkin.

Näätäpäivästä suunnattiin Mc Donald'sin kautta Espooseen, jossa Jussi pääsi testaamaan
Lambourginia. Miikkis ja tytöt liittyivät sieläkin varikkotiimiin, kun tuli mainittua mitä porukkaa meillä on omassa autossa mukana. Elämyslahjatiimiläisille haisunäätä tuntui olevan paikalla olevia ferraria ja lambourginia eksoottisempi ilmestys, siinä missä ohikulkijoilla tuntui riittävän ihmeteltävää niin autoissa kuin pojassakin. Snurren harmiksi Snurre ei päässyt syliteltäväksi keskellä toria, sillä minulla ei ole kuitenkaan kauhean suurta luottoa siihen, etteikö se lähtisi tilaisuuden tullen omille tutkimusmatkoilleen, etenkin tilanteessa, jossa valjaat ovat kotona.

Huomattuaan meidän olevan Pk-seutu-Turku välillä liikkeellä, Joonas esitti meille kutsun tulla käymään kotonaan Villa Grodassa, jossa hän vaimoineen voisi mielellään esitellä meille eläimiä. Jussi oli kutsusta yhtä iloinen mitä itsekin, sillä Joonaksen ja Niinan tilalla on monia molempia kiinnostavia lajeja - joiden lisäksi jo eläinten tilat itsessään oli oikein kiinnostavaa päästä näkemään. Jussin kanssa kun on välillä juteltu, kuinka hienoa olisi hankkia vanha kyläkoulu tai muu vastaava paikka ja muuttaa se eksotaloksi, ja Villa Groda on pitkälti juuri sitä: sielä asuu paitsi Joonaksen ja Niinan omia eläimiä, myös Heko-ringin kautta uutta kotia etsiviä matelijoita ja Loviisan kissatalon erikoishuomiota vaativia asukkaita, kun juuri loukutettuja sosiaalistettavia kissanpentuja. Eläimiä siis riitti, mutta vanha maalaistalo tarjoaa hyvät puitteet niin lentohäkeille kuin tuplasti oman asuntoni kokoisille ulkoaitauksille.

Snurre ja Esterikin tykkäsivät kovasti, kun Joonas totesi että ne voi päästää vierailumme ajaksi yhteen eläinhuoneista jaloittelemaan. Oltuaan koko päivän aitauksessa eläinkaupassa, tytöistä oli ihan mielettömän kiva päästä vilistämään terraarioiden keskelle isompaan tilaan. Samalla sitä alkoi kyllä kyseenalaistaa meidän tyttöjen saalistusvietin aiempaa vahvemmin, kun edes lasin takana pomppivat viiriäisen tiput eivät kyenneet kilpailemaan huomiosta lattialla olevan turvelaatikon kanssa. Kuka jaksaisi katsella mitään tipuja,

kun voi kaivaa! Itseen tiput kyllä vetosivat sitäkin enemmän, viiriäisissä kun on jotain uskomattoman hellyyttävää. Jussi ihastui etenkin Joonaksen salamantereihin, joita hänellä olisi varmasti itselläänkin, ellei tasaisen kuuma kerrostaloasunto olisi käytännössä lähes mahdoton muokata niille sopivaksi. Sen sijaan taskurapuja lähti Jussille mukaankin, kun niiden terraarion kohdalla tuli puhe sekä siitä, että Jussillakin on niitä ollut, mutta ne kuolivat, että siitä, kuinka Joonaksella ne lisääntyvät koko ajan ja porukasta voisi hyvin pakata muutaman meidän matkaamme.

Kaikkein eksoottisimmat tuttavuudet löytyivät kuitenkin muualta kuin terraarioista. Kun elää nääppien, matelijoiden, hämähäkkieläinten ja sammakoiden keskellä, niitä tulee nähtyä paljon useammin mitä esimerkiksi kanoja, kaneja ja kissoja. Jussille eilinen oli ensimmäinen kerta, kun hän piti kanaa sylissä, ja itsestä oli ihana päästä silittelemään kissanpentuja, sen verran mitä kolme päivää sitten loukutetut pennut vielä antoivat silittää.

Vierailu kyllä vahvisti haavetta entisestään. Se ei vaikuttanut todellakaan yhtään hullummalta vaihtoehdolta, että hankkisi lasten sijaan ison talon täynnä itseä kiinnostavia ja apua tarvitsevia eläintuttavuuksia.