Iso kasa naskalihampaisia ja teräväkynsisiä pikkutermiittejä. Mikä voisi olla parempi lääke pentukuumeeseen?
Harmi vain ettei sekään auta. Vaikka varpaissa roikkuu kolme pientä pennunviikaria neljännen näykätessä kainaloon ja viidennen hyökätessä käden kimppuun, pentukuume sen kun on ja pysyy. Ja pahenee. Pienet tomerat pedot ovat niin hirvittävän hurjia ja herttaisia intoutuessaan painimaan käden kanssa ja nukahtaessaan isoksi kasaksi pitkin petiä ja kaapin pohjaa.
Mikäli Helillä olisi ollut yksikin tyttö vapaana, olisin takuulla kiikuttanut sen kotiin. Siksi en uskaltanutkaan mennä katsomaan pentuja ennenkuin nyt. Koska ensin pitäisi pystyä vähemmän pentuhuuruisissa tunnelmissa päättämään, minkäkokoiseen laumaan itsellä riittää resurssit. Unista pentua nuuhkuttaessa viimeinenkin järjen murena kun sulaa eikä pentukopasta haluaisi nousta ikinä.
Mutta kyllä se ajatus syntyi jo ennen pentujen keskelle istumista. Kyllä meille tulee vielä terapiapastellikin. Mutta jos nyt ensin se tumma tyttö. Ellei Heli soita ensiviikolla, että joku varaajista on perunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti