Touhunäätä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Snurre tunnetaan myös adhd-apinana ja Snurrester Stallonena.

Tämä ei taida jättää tulkinnan varaa sen suhteen, kuka järjestää meillä eniten vilskettä arkeen, ja aiheuttaa välillä yleistä pahennusta Mihailissa ja Esterissä, jotka haluaisivat olla astetta enemmän rauhassa. Tänään aamulla Snurre oli taas ensimmäisenä jalkeilla, ja yksin pystyssä olo voi olla joskus tolkuttoman tyyylsää. Niinpä minä ja Jussi saimme nauraa heti aamusta, kun herättyä pääsi seuraamaan mininääpän aamushowta.

Snurre kun koitti kovasti keksiä Jotain Kivaa. Yksin moni leikki ei vain toimi niin hyvin, joten sitä Kivaa piti etsiä ympäri asuntoa. Narskuttamalla Jussin vyössä olevaa velkroa. Koittamalla pölliä pöydälle unohtuneen jakoavaimen. Kierittämällä kookosöljypurkki alas pöydältä ja lähtemällä vierittämään sitä sohvan alle. Hyppäämällä sänkyyn pusuttamaan. Uudelleen organisoimalla karkkipapereita.

Näistä syntyikin hyvä aamun kuntopiiri, jota suoritettiin siirtymällä pikavauhtia pisteeltä toiselle yhä uudestaan. Itse olin vielä liian väsy nousemaan, joten koitin (luonnollisesti tuloksetta) komentaa nääppää sängystä käsin. Kun kolmatta kertaa kehoitin nääppää laittamaan jakoavaimen pois, aloin jo väkisin hymyillä miettiessäni miltä meidän kämpän kommenttiraita mahtaa välillä naapuristakäsin kuultuna vaikuttaa. Kun lopulta jaksoin nousta, palautin jakoavaimen työkalupakkiin ja kookosöljyn keittiöön.

Keittiössä nääppä halusi jääkaapista aamulohitahnaa. Tarvitseehan sitä energiaa että jaksaa touhottaa.