Meillä on edistytty Snurren syömisten kanssa. Snurre on saatu jo kiinnostumaan tipuista ja syömään rottaakin. On erittäin hienoa nähdä, kun eläin viimein innolla syö sitä mitä sen pitäisi ja jemmaa lajityypillisesti ruokaa eri puolille reviiriään.
Silti osa hurraa huudoista tukahtuu siihen, kun se päätön tipu pitäisi saada jemmata lakanan alle sänkyyn (onneksi Jussin puolelle). Ja siihen, että rotta on selvästi mukavampi syödä, kun sitä on ensin muhitettu useampi päivä huoneenlämmössä kylppärin nurkassa. Sen jälkeen sekin on kiva kantaa nurkkaan sängyn viereen (ja omistajan rooliksi jää koettaa välttää kiusaus kiikuttaa se suorinta tietä roskikseen, kun toinen vihdoinkin syö).
Mutta tämä on silti edistystä. Näinä hetkinä en silti ihmettele, miksi näille on alunpitäen syötetty mieluummin nappuloita. Erilaiset barffijauhelihat kun uppoavat vielä raatojakin huonommin paria poikkeusta lukuunottamatta. Mutta kai se on uskottava, että Snurrestakin vielä barffaaja saadaan, kun pysyy vain itse tiukkana.
Ei vain ole aina helppoa pysyä tiukkana maailman söpöimmän mangustinäädän kanssa, joka on erittäin taitava kerjäämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti