Snurren leikkipäivä ja vasikkavierailu

Tänään löytyi todellinen leluhitti Snurrelle: vinkuva pehmopallo. Tyttö meni siitä ihan sekaisin, seurasi sitä kaikkialle ja putputti tyytyväisempänä kuin koskaan. Hyökkäili vuoroin kohti palloa ja vuoroon painimaan käden kanssa - mitä Snurre saa meillä tehdä, sillä Snurre leikkii käden kanssa erittäin nätisti; tarraa tassuilla kiinni, ottaa hyvin kevyesti kiinni hampailla ja sitten pusuttaa. Snurre seurasi vinkupalloa pitkin sohvan selkänojaa, käsivartta pitkin olkapäälle ja etsi sitä innoissaan viltin seasta, kun sitä vingutti viltin alla. Ja välillä kiipesi paitaa pitkin syliin nuolemaan kasvot edelleen innosta putputtaen, kun oli niin otettu uudesta leikistä ja saamastaan huomiosta. Ja on se omistajastakin aina yhtä ihanaa, kun onnistuu löytämään jotain, joka ilahduttaa toista näin paljon.

Uusimaan tilalla

Miikkis ei kyllä innostunut tästä leikistä yhtään, ja se tulikin muutaman kerran komentamaan tyhmää äänekästä palloa tömistämällä sille tassuja. Snurrekin meni tästä sitten vähän varuilleen, että uskaltaako pallolla sittenkään leikkiä, kun Miikkis ei tykkää. Snurre kun on meillä selvästi vähän pahnanpohjimmainen ja herkkä Miikkiksen ja Esterin mielialoille. Onneksi Miikkiksen palattua pesäänsä, Snurren sai helposti innostettua uudestaan mukaan leikkiin: kun eihän leikki voi olla totaalisen pahaksi, kun omistaja on siinä mukana ja pallo on niiiin kiva.

Aamun leikkituokion jälkeen suunnattiin Jussin kanssa Uusitalon tilalle Lietoon. Sielä on kuukauden sisään syntynyt nyt neljätoista vasikkaa ja niiden kunniaksi järjestettiin avoimet ovet, että ihmiset pääsivät katsomaan vasikoita ja tutustumaan tiloihin. Itse en ole nähnyt lehmiä läheltä aikoihin, joten pitihän sitä itsekin päästä paikalle. Minun ja Jussin lisäksi paikalla tuntui kyllä olevan lähinnä pikkulapsiperheitä, mutta se ei tehnyt lehmien katsomisesta yhtään sen vähemmän jännää. Paikanpäällä taisin kyllä käyttää lopulta enemmän aikaa aikuisten lehmien katsomiseen kuin vasikoihin. Nykyään minusta tuntuu aika monen muunkin eläinlajin kohdalla, että vaikka pidän poikasia erittäin suloisina, aikuiset yksilöt vetoavat minuun silti enemmän. Vaikka kyllä vasikoissa oli silti pari, jotka olisin voinut napata mukaani vaikka heti, jos ne olisivat olohuonekelpoisempia lemmikeitä ;-)

Tilalla käydessä huomio kiinnittyi kuitenkin taas tällaisten avointen ovien päivien kaksijakoisuuteen;
toisaalta on hienoa, että toimintaa tehdään avoimeksi ja tiloihin ja eläimiin pääsee välillä tutustumaan, oli kyse sitten maitotilasta, löytöeläinhoitolasta tms. Toisaalta rutiineihin tottuneille eläimille ne ovat erittäin rankkoja ja varmasti myös stressaavia päiviä. Nytkin lypsyrobotilla yksi lehmä oli selvästi stressaantuneen oloinen ja potki koko ajan vetimiä pois, kun robotti koitti asettaa niitä paikoilleen. Lopulta sekin saatiin kuitenkin lypsettyä, kun tuttu työntekijä meni siihen lehmää silittelemään ja juttelemaan sille. Navettakissastakaan ei nähty vilaustakaan, vaikka sellainenkin paikassa selvästi oli, kun sen kuppien viereen oli tuotu kissalle ihan oma pääsiäisruohokin. Eli sillä kyllä ymmärtää, etteivät kaikki eläinpaikat ota vierailijoita koskaan vastaan isompina määrinä, tai jos ottavat, vain harvakseltaan.

Kotiin palattua jatkettiin Snurren leikitystä. Välillä tytön piti kyllä pitää taukoa kiireellisten projektien takia, kuten silloin, kun sen piti koittaa saada vietyä suklaapaperin kääre putkea pitkin linnan yläkertaan. Se voi olla yllättävän vaikeaa, kun on pieni fretti ja kääre tarttuu koko ajan putken poimuihin.

Snurre jemmaa suklaan piilotusta tyhjällä kääreellä