Suomen lemmikkihaisunäädät ry lemmikkimessuilla

Messuviikonloppu on nyt onnellisesti takana ja palautuminenkin pikkuhiljaa alkanut. Olen saanut takaisin jopa ääneni, joka katosi melko lahjakkaasti kahden päivän puhumisen seurauksena. Selvästikään en tee sitä yhtään niin paljon normiarjessa, mitä esittelytilaisuuksissa ollessa ;) Vaikka ei sinänsä ihme: järjestäjien mukaan messuilla kävi viikonlopun aikana noin 43 000 kävijää, ja heistä aika moni eksyi myös meidän pienelle ständillemme.

Auto oli saatu Miikkistä ja ruokia vaille pakatuksi perjantaina illalla, joten lauantaiaamulle jäi

Miikkis. Kuva: Jonna Tanskanen

periaatteessa vain nouseminen ylös sängystä ja niiden siirtäminen autoon. Vähän viiden jäljestä aamulla siihenkin meni kuitenkin yllättävän paljon aikaa, ja päädyimme lopulta lähtemään puolisen tuntia aikataulusta jäljestä. Se ei kuitenkaan ollut onneksi maailmanloppu, sillä alkuperäisessä aikataulussa messuständin pystyttämiseen oli varattu pari tuntia, mikä oli enemmän kuin reilusti: ständin kokoonpano kun oli hyvin samantyyppinen mitä eläinkauppapäivillä, ja niillä tuo nousee kyllä noin vartissa. Niinpä matkan varrella ehti poiketa myös suunnitellusti aamupalalle: tällaiset reissut vain vaativat aamupaninia.

Pikku-Karhu. Kuva: Jonna Tanskanen

Paikanpäällä messuhallilla suunnattiin suoraan huolto-ovelle 4.2. ja ilokseni huomasin meidän ständinkin olevan melko lähellä sitä, mutta kuitenkin sen verran kaukana, että se oli turvassa ovesta tulevalta vedolta. Ja mikä parasta: meidän loosi oli suoraan rottia vastapäätä! Olin ehtinyt olla jo hiljaa mielessäni harmissani siitä, että en ehtisi nähdä rottatuttuja yhtään, kun tiesin heidän olevan yhtä kiinni omalla ständillään mitä itsekin tulisin olemaan. Nyt välimatkaa oli kuitenkin niin todella vähän, että todella moni ehti käydä moikkaamassa ja ihmettelemässä, kuinka paljon Mihail on kasvanut. Miikkis kun taisi olla melko tarkkaan kolmekuinen silloin kun se oli minulla kerran rottanäyttelyssä mukana. Vähän varkain sitä piti itsekin käydä tsekkaamassa myös myytävät rottamuksut, vaikka tiedänkin. että rottien aika ei ole nyt. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en tiedä onko enää koskaan: nyt kun sitä on tullut luovuttua rotista jo kahdesti sen takia, että en kestä niiden lyhyttä elinikää. Muutenhan rotat ovatkin mitä mahtavimpia älykkäitä, sosiaalisia, seurallisia ja persoonallisia otuksia. Mutta oli se silti kyllä ihana nähdä tuttujen otuksia ja muita rottia, joita ihmisten syleissä ja rottien rapsuttelupisteellä oli.

6/8 SLH ry:n hallituksesta. Kuva: Jonna Tanskanen

Kauhean paljoa muuta sitä ei kerennytkään messuista lauantaina nähdä, kun meidän ständille alkoi ilmestyä mukavasti ihmisiä jo ennenkuin messut edes aukeasivat yleisölle. Messujen järjestäjäkin oli selvästi ottanut meidät mukaan mainontaansa sen Hesarissa olleen jutun ja Suomipopin ohella, kun sen verran moni osasi meitä varta vasten etsiä, vaikka oltiinkin vähän sivussa. Tosin osa myönsi löytäneensä meidät tultuaan ihmettelemään ständin eteen kertynyttä ruuhkaa: monessa kohtaa ihmiset kun oikeasti jonottivat päästääkseen näkemään haisunäädät, kun kaikki eivät mahtuneet yhtä aikaa ständille. Siinä kohtaa olikin oikeasti iloinen että tuona vilkkaampana messupäivänä meillä oli koko hallitus ainakin osan aikaa päivästä paikalla ja haisunäätiäkin oli mukana kaikkiaan kuusi: Mihail, Mörkö, Pikku-Karhu, Hipsu, Kiukku ja Hukkapätkä. Noora ei ollut ollut vielä perjantaina varma Hukkapätkän mukaantulosta, mutta lauantaina tuo häntänsä tapaturmaisesti menettänyt vompatti hurmasi ainakin itseni täysin pikkumyymäisen tomeralla olemuksellaan. Ei tosin kyllä ihan yhtä pahasti kuin porukan blondi Pikku-Karhu, jonka olemus toi Jussille mieleen herkän runopojan. Pikku-Karhusta tulikin sitten meidän lainalapsi sunnuntaille, ettei Miikkiksen tarvinnut hoitaa silloin edustusta ihan ominpäin.

HukkaPätkä. Kuva: Jonna Tanskanen

Oli kyllä ihan mahtavaa nähdä meidän omastakin kööristä ne, jotka eivät olleet päässeet paikanpäälle perustamiskokoukseen, sekä koko muu sakki. Saatiin sitten Jonnallekin ensikertaa haisunäätä syliin ja haisulikuumetta taas asteen verran pahemmaksi. Oli myös ihan mahtavaa kuulla lisää myös muiden haisunäädistä, kun he vastailivat ihmisten kysymyksiin ja kertoivat omista otuksistaan. Meilläkin kun on kuitenkin itsellä kotona vain tämä yksi haisunäätä, eikä meillä ole ollut Miikkistä ennen yhtään haisulia. Monnalla taas on kotonaan kolme ja Nooralla neljä, jonka lisäksi heillä on ollut näitä pentueellinen kasvamassa, eli he ovat päässeet näkemään luonteitakin sitten laajemmalla skaalalla. Lisääntymiskysymyksetkin jätin sitten suosiolla heidän vastattavikseen, sillä yhden kastroidun uroksen kanssa elävänä myönnän, että ne eivät ole olleet selvitystyössäni ihan keskiössä. Mutta sehän sitä muiden harrastajien näkemisessä parasta onkin, että siinä oppii sitten itsekin :)

Miikkis ja siskonpoikia. Kuva: Jonna Tanskanen

Ensimmäinen messupäivä saatiin päätökseen vähän kuuden jälkeen, ja suunnattiin sitten Jussin, Miikkiksen ja Pikku-Karhun kanssa kohti hostellia. Paikasta oli tullut jo nettisivujen perusteella vähän hipahtava kuva, ja vaikutelma kyllä vahvistui vielä perille päästyä: palkattua henkilökuntaa ei ollut paikan päällä yhtään, eivätkä huonejärjestelytkään menneet ihan kuten puhelimessa. Lopulta kuitenkin saimme varatun yhden hengen huoneen lisäsängyllä ja meille alkuun tarjotun kimppahuoneen sijaan yöksi käyttöömme isohkon huoneen, jossa oli kolme sänkyä, ja mikä tärkeintä: lukko. Itselläni ei ole muuten mitään huonetovereitakaan vastaan, mutta en mielelläni jätä lemmikkejäni keskenään tuntemattomien ihmisten kanssa, nytkin kun poistuimme vielä illalla hostellista ja menimme ystäväni ja avopuolisonsa kanssa syömään. Siinä kohtaa minulla on paljon varmempi olo, kun tietää eläinten olevan omassa rauhassaan lukkojen takana.

Hostellin komeimmat urokset <3

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus pitää kojua pystyssä Jussin ja Sinnan kanssa, mutta Sinna joutui harmikseen ilmoittamaan sairastuneensa yön aikana. Niinpä meitä jäi jäljelle minä ja Jussi. Onneksi sunnuntai oli kuitenkin lauantaita hiljaisempi päivä, sillä lauantai vaati jo verojaan: kummallakin oli ääni jo vähän maassa ja Miikkis ja Pikku-Karhu olivat väsyneitä, mikä sai ne vähän hermostuneiksi. Niinpä pojat saivatkin viettää enemmän aikaa aitauksissa ja vuorotella siitä, kumpi sai nukkua taaemmassa ja rauhallisemmassa aitauksessa. Siinä kohtaa, kun Pikku-Karhu ilmoitti tömistämällä ja nostamalla häntää palloksi ettei todellakaan halua enää syliin, se siirtyi demottamaan miten mukana olleet aktivointipelit toimivat ja miten haisunäätä syö omenaa. Kunnon eväiden ja boksiunien jälkeen sekin jaksoi vielä hetken olla siliteltävänä ja syliteltävänä.

Miikkis ja Pikku-Karhu

Vaikka sunnuntai menikin kahdestaan, silloin tuli myös kierreltyä enemmän. Välillä kun oli pakko päästä hiljenemään ja ottaa kurkkupastillit käyttöön. Silloin ehti paitsi katsella käärmeitä, koiria ja siilejä, käydä myös alakerrassa ihastelemassa lehmiä, hevosia, lampaita ja muita, kuten ihan uskomattoman näköisiä mustanvihreitä ankkoja. Ja vähän puhumaan myös haisunäädistä, kun muutamat tunnistivat tai huomasivat miltä ständiltä olin ;) Yhdessä kohtaa pääsi jopa säikähtämään halliin levinnyttä palaneen käryä, kunnes sitä löysi itsensä kengitysseppien Suomen mestaruuskisoista. Siinä alakerran hallin hajuja haistellessa sitä ehkä vähän myös haaveili siitä, että vielä jonain päivänä sitä olisi tilaa myös muutamalle vuohelle ja mahdollisesti aasille, suomenhevoselle ja/tai kanoille. Jotenkin sydän kun symppaa noitakin ihan kauheasti, vaikkei itsellä olekaan niihin oikein ikinä mitään kosketuspintaa ollut. Silloinkin kun naapurissa oli kanoja ja vuohia, olin vielä liian pieni, että siitä olisi jäänyt mitään aktiivisia muistoja.

Kotiinpalannut Saaga

Sunnuntain osalta saatiin homma messuhallilla pakettiin kuuden kieppeillä, mutta kotiutuminen venähti vielä lähemmäs puolta yötä. Ennen sitä kun tuli käytyä vielä hyvinkäällä hakemassa käärme, Vihdissä palauttamassa Pikku-Karhu, Lohjalla syömässä (ensikertaa aamupalan jälkeen...) sekä Jussin luona hoitamassa hänen laumansa. Mitään noista en silti kadu. tälläkertaa tuo käärmejuttukin kun liittyi enemmän itseeni: Jussi kun oli bongannut, että yksi entisistä käärmeistäni oli tullut taas myyntiin, ja Jussi oli sitten päättänyt jo ennenkuin kertoi asiasta minulle, että tuo neiti palaa nyt kotiin. Joitain vuosia sitten käärmeistä luopuessani kun en ollut edes tajunnut, kuinka paljon samat yksilöt myynti-ilmoituksissa kiertävät, enkä itsekään halunnut kierron enää jatkuvan. Samalla päätin, että sama tehdään myös Ebonyn ja Wonkan kohdalla, mikäli ne vielä myyntiin päätyvät. Nyt kun näyttää muutenkin vahvasti siltä, että en mie ole terroista mihinkään pääsemässä, kun haluan Jussin kanssa yhteen muuttaa. Noorankin kanssa tuli sitten jäätyä Vihdissä vähän suustaan kiinni, kun siihen mennessä oli ehtinyt jo viestitellä myös käyntikorttinsa jättäneen Ylen toimitussihteerin kanssa. Noorakin sitten lupasi Pikku-Karhua taas lainaan, kun mennään joulukuussa puhumaan haisunäädistä Yle1:n suoraan lähetykseen. Ehkä aavistuksen jännittävää, kun yhdellä jaksolla on kuulemma keskimäärin 600 000 katsojaa... :S

Jussi oli omilla kierroksillaan ehtinyt puheisiin myös tutun herppiharrastajan kanssa, jonka luona hän on käynyt aiemmin tutustumassa myrkkykäärmeisiin ja niiden käsittelyyn. Heillä oli ollut jo aiemmin juttua siitä, kuinka hän on nyt luopumassa yhdestä aloittelijaystävällisimmästä myrkystään ja että kuinka hän pitäisi Jussia sopivana omistajana sille. Eilen Jussi teki sitten päätöksensä, sillä ehdolla että hän saa vielä lisää valvottua käsittelytreeniä ennenkuin käärme muuttaa hänen asunnolleen. Itsekin tuli nyt sitten kysyttyä Jussin välityksellä samanlaista kurssitusta, että selviää tarvittaessa kaikkien talon asukkien kanssa. Onneksi Jussillakin on kuitenkin sen verran tolkkua touhussa mukana, että tämä tapaus on sieltä vähiten myrkyllisestä ja rauhallisimmasta päästä. Itse olin kyllä alkuun kaikkia myrkkykäärmeitä vastaan, mutta omakin kanta sitten vähän lieveni tuolla tutustumiskäynnillä, kun pääsi paremmin seuraamaan kyseisten käärmeiden käytöstä.

 Kotiin palatessa vastassa oli myös maailman mahtavin vastaanottokomitea: Snurre ja Esteri joilla oli ollut ikävä. Kyllähän kaveri oli käynyt ne ruokkimassa, mutta nyt neidit halusivat sitten huomiota ja leikkiä koko viikonlopun edestä, ja ne olivat ihan haltioissaan kaikista niistä kasseista mitä messuilta tuotiin. Niissähän oli vaikka mitä hajuja ja tutkittavaa. Oli se kyllä aika mahtava tunne olla sitten kotona koko lauman kanssa <3


Jonnalle vielä iso kiitos, että sain käyttää hänen ottamiaan kuvia postauksessa! Itseltä kun kuvaaminen jäi siinä tohinassa niin kokonaan, että ilman Jonnan kuvia tästä olisi tullut turhankin tekstipainoinen pläjäys. Ja aivan kaikille kiitos mahtavasta viikonlopusta, olette ihania! <3

Pikku-Karhu. Kuva: Jonna Tanskanen