Vilskettä ja suvantohetkiä

On yksi asia, johon en ole frettien kotiuduttua vieläkään täysin tottunut. Nyt kun asunnossa on nuo kolme nääppää, on asunto vuoroon täynnä eläimiä ja välillä niitä ei löydä yhtäkään, vaikka kuinka koittaisi taskulampun kanssa etsiä. Silloin kun kaikki kolme ovat yhtäaikaa hereillä ja huomiohakuisia, koko asunto on täynnä putputusta, teleporttaavia frettejä ja syliin tunkevaa haisunäätää. Sitä ei yksinkertaisesti pysty ottamaan askeltakaan ilman että meinaa kompastua johonkuhun tai joku livahtaa puntista sisään. Jääkaapin avaamisesta seuraa lopullinen kaaos, ellei lohitahna ole heti hyvin hollilla - ja oikeastaan silloinkin jos se on. Hepulointiin riittää mikä syy tahansa ja parhaimmillaan kaikki kolme juoksevat peräkanaa pitkin kämppää - vaikka Miikkis ei nyt moiseen omanarvontunnoltaan kauhean usein vaivaudu.

Ja sitten, yhtäkkiä kuin veitsellä leikaten, on täysin hiljaista. Nääppien akut tyhjenevät, namit loppuvat ja uni voittaa. Kaikki kolme katoavat koloihinsa, eikä missään näy välttämättä häntätupsun puolikastakaan. Äskeinen sirkus on ohi, ja elleivät lelut ja pedit kavaltaisi, voisin kutsua kylään joukon ihmisiä jäämättä kiinni siitä että omistan lemmikkejä. Edes imurointi tai muu äänekkäämpi puuhailu ei välttämättä paljasta asunnosta elonmerkkejä - ellei sitten imuroi sohvan alta. Tavallaan tämä on myös terapeuttista, etenkin niinä harvoina kertoina, kun täydellisestä rauhasta saa nauttia juuri ruuan valmistettua jongleerattua Snurren kanssa koko ruuanlaittoprosessin. Ja mikäli kauhea sylittelyn tarve iskee, Esteri on yleensä valmis edustamaan puoliunessakin - jos löytää oikean välikön korihyllystä.

Tänään nappasin ulko-oveen uuden tarran, jossa kerrotaan, mitä lemmikkejä asunnossa on. Niitä hiljaisia hetkiä varten. Muina sitä tuskin tarvitsee erikseen alleviivata.