Pieniä iloja ja suuria suruja

Tänään toteutui yksi pitempiaikainen haave, ja meille saapui kodinhoitohuoneeseen upouusi pesutorni. Sillä karvamäärällä mikä täällä keväisin pöllyää, kuivausrumpu kunnon nukkasihdillä ja imurointia varten aukeavalla etuosalla on todellista luksusta. Ainoa mikä minua kombossa hieman jännittää on se, että muutoksen myötä pyykinpesukoneen kapasiteetti laski kolmestatoista kilosta kahdeksaan. Mutta nyt kun pyykit on mahdollista kuivattaa rummussa samaan aikaan kuin seuraava kone jo pyörii, uskon tämän muutoksen silti tuovan lisää tehoa pyykkirumbaan. Etenkin kun kaikki meillä käytössä olevat pestävät koiranpentujen pissa-alustat kestävät myös rumpukuivatuksen. Kone tilattiin valmiiksi asennettuna, ja pesukoneen ensimmäinen tyhjänä suoritettava pesuohjelma tuli juuri päätökseensä, eli kohta pääsee laittamaan koneen kunnolla testiin. 

Justiina yhdessä lempipedissään makuuhuoneessa

Uudesta pesutornista huolimatta viikonvaihteeseen on mahtunut myös surua. Justiinan ihokasvaimet ovat alkaneet vaivata sitä aiempaa enemmän. Etenkin etujalan varpaissa ja korvan ympärillä olevat. Kun katselin lauantaina miten Justtina liikkui pää vinossa koittaen repiä korvan kasvaimia, olin melkein valmis tekemään lopetuspäätöksen. En kuitenkaan pystynyt siihen, kun sunnuntai oli taas paljon parempi päivä. Tosiasia kuitenkin on, että Justiinan ihokasvaimet on leikattu jo kerran, kun ne ilmestyivät ensimmäisen kerran. Niiden lisäksi Justiinalla on takapäänheikkoutta ja hammasongelmia. Justiina on nyt jo kipulääkkeillä, eikä se enää taivu pesemään itseään selästä. Silti sitä olisi halunnut lykätä päätöstä vielä, kun Justiina on muuten niin kaikin puolin virkeä, ja painaa menemään krempoistaan huolimatta. Silti alamäki on jatkunut jo sen aikaa, että minulla on ollut sekä koulussa että nykyisellä työssäoppimispaikalla sovittuna, että voin tuoda Justiinan eutanasiaan, jos sen kunto äkisti romahtaisi. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei oikeasti halua odottaa sitä viimeistä romahdusta, vaan toiveissa on ollut että mummuska saisi lähteä rauhassa kotona. Niinpä eilen tehtiin se vaikea päätös, ja varattiin Justiinalle eutanasia aika ensiviikon perjantaille. Nyt meillä on vielä puolitoistaviikkoa aikaa syöttää Justiinalle niin paljon tahnaa kuin suinkin mahdollista ennen lopullisia hyvästejä. Vaikka kuinka tiedän, että päätös on oikea, se sattuu silti ihan pirusti. 

Olin toivonut niin kovasti, että olisimme ehtineet juhlia Justiinan synttäreitä. Vähintään yhtä kovasti olin hiljaa mielessäni toivonut, että lauman seuraavat juniorit olisivat ilmoittaneet syntymästään ennenkuin joudumme hyvästelemään rautarouvan. Vaikka samalla tiedän, ettei sellaisilla asioilla ole merkitystä. Justiina ei jää harmittelemaan että lähtö tulee viikkoa ennen syntymäpäivää. Ja lauman tulevat tähdet tulevat sitten kun ovat tullakseen.

Uudet (toivottavasti uskolliset) pyykkiapulaiset

Kanien muutto

Päivälämpötilat ovat kohonneet jo useana päivänä yli kymmenen asteen, mutta olin kuitenkin ajatellut odotella kanien muuttoa takaisin leikkimökkiin kunnes yöpakkasetkin ovat kokonaan ohi. Tänään oli kuitenkin taas niin aurinkoinen (joskin tuulinen) päivä, että päätin siirtää kanit leikkimökkikanilaan ainakin autotalliaitauksen siivouksen ajaksi. Petteri ilahtui kuitenkin niin silminnähden kun ylsi taas itse tähystämään ikkunoista, ja pystyi työntämään päänsä ulos ja vahtimaan kulkuaukosta tarhan suuntaan, että minun oli pakko kysyä Jussinkin mielipide siitä, mitä jos sittenkin hoitaisimme kanien muuton jo nyt. Autotallikin on kuitenkin ollut puolikylmä tila, eli muutos ei olisi luokkaa sisältä suoraan ulos. 

Villa Töpön tänähetkinen järjestys

Etenkin kaksi isointa koppia täytettiin hyvin Ruti-Rexillä

Sinne on nyt hyvä kaivautua sekaan, tai kiskoa ylimääräiset fyllingit pois

Asiaa hetken puntaroituamme päädyimme siihen, että haimme Puuilosta paalillisen Ruti-Rex puukuitua kanien koppeihin, ja haimme sisältä yhden maatilakaupasta hankitun lämpölampun leikkimökkiin. Leikkimökistä löytyi jo entuudestaan syksyllä hankittu sähkövastuksilla varustettu vesikuppi, eli juomaveden jäätymisestä ei ole pienintäkään riskiä. Lämpölampun ja koppikuivikkeiden kanssa osa tilasta pysyy jo varmuudella plussan puolella öisinkin, sillä yöpakkasetkaan eivät ole enää olleet kuin muutaman asteen luokkaa, ja vuorokaudessa selvästi enemmän plussan puolella olevia tunteja.  

Ennen muuttopäätöstä ja koppien tuomista ikkunalle piti vähän kurottaa

Hetken mökkiä tutkailtuaan Pampulakin uskaltautuikin pesupuuhiin

Silti en ajatellut pitää vielä mitään kiirettä autotalliaitauksen purkamisen kanssa, jos nyt takatalvi sattuisi vielä yllättämään, ja pakkaset kiristyisivät uudelleen. Siinä tapauksessa kanit otetaan toki vielä sisälle. Vähän kyllä harmittaa, että kaniaitauksen osalta lumi on jo kokonaan sulanut ja vaihtunut jääksi, niin tällähetkellä tarhassa ei pysty kaivelemaan yhtään. Mutta eiköhän jääkin pian väisty, niin että pääsee lisäämään tarhaan aiempaakin paksumman kerroksen kuorikatetta.

Synttärikausi startannut

 ...itseasiassa jo viime kuussa, kun Aino täytti kolme vuotta. Muistin asian viikko ennen Ainon synttäreitä, ja uudelleen pari viikkoa sen jälkeen. Ainon oikea juhlapäivä oli 17.2. Sitä juhlittiin sitten jälkikäteen hyvitysnamein. 

Kohta (1.5.) 3-vuotias Vappu ja tänään 3-vuotias Mallu

Tänään oli vuorossa Mallun 3-vuotissynttärit. Ne muistin kerrankin jopa ajoissa. Ensiviikon lauantaina juhlitaan Mitellan 6-vuotissynttäreitä. Kirjaan nekin heti tähän onnitteluiden kera, koska vähän pelkään, että tänä keväänä tulen unohtamaan vielä monet synttärit. 

Kaikkein eniten sitä ehkä odottaa, että pääsisimme ensikuussa 15. päivä juhlimaan Justiinan 9-vuotissynttäreitä. Sinne edetään kuitenkin päivä ja viikko kerrallaan mummon kuntoa tarkkaillen.

Viime kuussa 3-vuoden rajapyykin saavuttanut Aino ja kesäkuussa 3-vuotta täyttävä Mauno

Onneksi lemmikkien kohdalla synttärien unohtelu ei ole yhtä iso synti kuin lapsien kohdalla. Minulla kun on aika vahva luotto siihen, ettei kukaan noista muista itse omia synttäreitään ja osaa odottaa silloin ekstraherkkuja, uusia leluja ja muita spesiaalimuistamisia. Toki itsestä on välillä kiva spesiaalihemmotella tyyppejä, mutta tällä hetkellä ne hetket eivät oikein osu synttäreihin.

Rutun kohdalla kyllä pyritään, että se tulee pyöreiden vuosien kunniaksi saamaan kattavan senioritarkin joskus synttärien kulmilla. Arvaan kyllä, ettei Ruttu tule kiittämään asiasta, etenkin koska hommaan tuppaa liittymään Rutun nenemis eli nääntymiskuolema aka paasto. 

Muuten tänne ei kuulu arkea ihmeempää. Paitsi että työterveyslääkärini (eli Jussi) aloitti miulle toiveestani ennaltaehkäisevän rabiesrokotesarjan. Voin sitten pienemmällä riskillä hoitaa töissä myös rabieksen levinnäisyysalueelta tuotuja lemmikkieläimiä, tai rabiesriskin omaavia luonnoneläimiä, jos päädyn töihin paikkaan jossa niitä hoidetaan. Asia alkoi tuntua aiempaa ajankohtaisemmalta Ukrainan tilanteen myötä. Niinpä päätin ottaa rabiesrokotteet jo nyt, vaikka niitä ei vielä klinikkaeläinhoitajaopiskelijana saa ilmaiseksi, vaikka valmistumisen jälkeen monella klinikalla ne kuuluvat työterveyden piiriin.

Töissä autan rokottamaan eläimiä ja kotona itseäni

Viikonloppuun

Tämäkin viikko meni taas vauhdilla. Jussi palasi töihin jo maanantaina, vaikka jalka ja kylki ovat vaivanneet vähän sen jälkeenkin. Bianca ultrattiin maanantaina tyhjäksi, eli vauvauutisia saadaan vielä odottaa. Toki valetiineys näin aikaisessa vaiheessa pentukautta ei vielä tarkoita, etteikö Bianca ehtisi tehdä vielä oikeitakin pentuja tälle kaudelle. Eilen lyötiin myös lukkoon hoitonäätien lähtö, ja ne pakataan kotimatkalle huomenna. Olo on tyyppien lähdöstä vähän haikea, vaikka tyyppien täällä olon väliaikaisuus on ollut tiedossa alusta asti, ja helpottaahan se arkea selvästi, kun yhden lauman juoksutus ja aktivointi jää pois. 

Kukkakaupasta lähti pari pukettia terraarioihin ja turvetta

Vaikka kanylointi ja puhelimeen vastaaminen ei vielä ota sujuakseen, muuten koen edistyneeni työssäoppimispaikalla viikossa valtavasti. Kun viime perjantaina vielä valitteli turhautumista, kun ei pystynyt olemaan poikkeustilanteessa täysillä avuksi, tällä viikolla potilaiden sisäänkirjaaminen ja anestesiavalvonta alkoi jo sujua siihen malliin että pystyin tekemään niitä jo osin täysin itsenäisesti. Samaten hammaspaikan ja leikkausalin valmistelu alkaa sujua koko ajan vauhdikkaammin. Kun sain vielä tähän päivään kaksi onnistunutta kanylointia, sitä lähti aika voittajafiiliksillä viikonloppuun. En voi kieltää ettenkö nauttisi siitä, kun sitä uskaltaa ottaa koko ajan enempi vastuuta työtehtävistä, ja kun se vielä huomataan kehujen kera. Etenkin kun niitä kehuja on saanut myös siitä, että uskaltaa myös myöntää ja kysyä, jos ei ole jostain varma, eikä sitä katsota mitenkään pahalla.  

Maailman mahtavin mummonäätä

Sen verran uuden oppiminen on kuitenkin vienyt kaistaa, että kotona eläinhommat ovat pyörineet pitkälti perusrutiinien ympärillä. Mitä nyt viime viikonloppuna saatiin vähän kasvihommia eteenpäin bunkkerissa, kun kaveri oli meillä yötä ja eksyttiin Pirilän Kukkatalon keväthulinoihin. Tällä viikolla kyllä tuli yksi lähetys Reptile Maniacsilta, niin nyt on sitten materiaalit valmiina, kun ehtii jatkaa Wilin uuden terraarion taustaa. Sinne on hankittu valmiiksi jo kasvitkin, joten jonkinlaisena tavoitteena olisi saada se kuntoon ensiviikon aikana. 

Trigokin sai kukkia

Eilen tuli myös useammalta taholta kiinnostavaa lukemista, kun postilaatikkoon tippui Suomen lemmikkikaniyhdistyksen jäsenlehti Papanaattori ja Suomen Eläinsuojelun lehti Eläinten Ystävä. Niiden lisäksi haettiin postista Biology and Diseases of the Ferret -niminen tiiliskivi. Tietää sitten mitä lueskella viikonloppuna sopivien hetkien tullen. Jussi joutuu kyllä varmasti auttamaan minua vähän tuon englanninkielisen opuksen sanaston kanssa, sitten kun päästään lääketieteelliseen sanastoon.

Lennokas lähtö viikonloppuun

Olin eilen ajamassa kotoa klinikalle kun Jussi soitti säikähtäneellä äänellä kaatuneensa aika pahasti.  Hän oli ollut lähdössä töihin, kun hänen jalkansa oli tarttunut frettiporttiin hänen ollessa astumassa siitä yli. Vielä juuri siihen frettiporttiin, joka sijaitsi portaiden alapäässä. Portin yli kaatuessa hänen selkänsä oli taittunut taaksepäin, polvi ottanut vastaan laattalattiaan ja toinen käsi osunut bunkkeriin siirtoa odottavaan lasiterraarioon. Jussi oli päässyt ylös lattialta ja autolle asti ennenkuin polvi oli lähtenyt pahemmin turpoamaan, ja hän oli joutunut tekemään päätöksen, ettei hän olisikaan työkunnossa. Jussi vakuutti kuitenkin pärjäävänsä, vaikka jatkaisin työssäoppiin, ja lupasi soitella vakuutusyhtiöön heti kun olisi saanut ilmoitettua asiasta töihin. Jussilla kun on varsin kattava tapaturmavakuutus, joten vahinkojen kartoittamiseksi hänen ei välttämättä olisi pakko lähteä jonottamaan terveyskeskukseen. Käskin Jussin pitää minut ajantasalla, kuinka pahasti oli käynyt. 

Kuvituskuva. Kuvan alareunassa näkyvällä frettiportilla ei ole osuutta tapahtumien kulkuun.

Klinikalla päivän ensimmäisestä rutiinileikkauksesta löytyikin anatominen poikkeama, joka sitoi hetkeksi molemmat paikalla olevat eläinlääkärit ja alkoi aiheuttaa aikatauluhaasteita heti aamusta. Vaikka kaikki klinikalla tietävät tämän olevan minun ensimmäinen työssäoppimiseni, eikä minun oletetakaan osaavan vielä kauheasti, se ei silti voinut olla turhauttamatta itseäni, kun en pystynyt olemaan tilanteessa ihan täysillä avuksi. Toki pystyin tarjoamaan jo lisäkäsiä joihinkin hommiin, mutta kun klinikan käyttämä käyttöjärjestelmä on itselläni vasta opetteluvaiheessa, eikä haastavamman anestesian valvontaa voi jättää yksin minun vastuulleni, olen minä työvoimaresurssina vielä parhaimmillaankin puolikas. Mutta ainakin suunniteltua nopeatempoisemmaksi muodostunut aamu piti ajatukset vähän paremmin töissä. Jossain välissä ehdin vilkaista vilkaista puhelinta sen verran, että Jussi ilmoitti saaneensa ajan ortopedille. 

Aamun säikähdys, stressi ja lennosta uusiksi menneet aikataulut joita koitettiin sitten parhaan mukaan saada takaisin mallilleen saivat hetkeksi miettimään, onko minusta oikeasti tähän. Koska tosiasia on, että eläinten kanssa yllätyksiltä ei voi ikinä täysin välttyä, ja että tulevaisuudessa minun tulisi pystyä suoriutumaan asioista vastaavan aikataulupaineen alla myös silloin, kun omassa elämässä tapahtuu asioita jotka stressaavat, huolestuttavat tai mietittyvät. Sitten tuli kuitenkin se hetki, kun aikataulut alkoivat taas loksahtaa kohdalleen, Jussi kuittasi että tilanteeseen nähden vammat jäivät pieniksi ja niiden pitäisi parantua pelkällä levolla ja minulle nostettiin syliin koiranpentu ja käskettiin kirjuriksi pentutarkkiin. Viimeistään siinä kohtaa krooniselle pentukuumeiselle meinasi tulla helpottunut itku, eikä käynyt kuin ihan vähän mielessä kysyä, olisiko pentu mahdollisesti vapaa ja saisinko viedä sen kotiin kiitos. En kuitenkaan kysynyt, koska vaikka koirakuumeenikin on taas nostanut vähän päätään, tänä vuonna meille on toivottavasti kotiutumassa useampia muunlajisia tyyppejä, joten koiran aika on aikaisintaan joskus tulevaisuudessa.

Kissat ovat hoitaneet Jussia vuoroissa lähes tauotta. Mitä nyt lakisääteiset namitauot on toki pidetty.

Sen verran pentuturkin paijailu jäi kuitenkin pyörimään mieleen, että piti taas illalla laittaa viestiä Millalle, että näyttääkö Bianca siltä, että sieltä saattaisi olla tulossa meille tummiaisia. Milla jutteli neidin näyttävän varsin tiineeltä, ja ultran olevan maanantaina. Joten ehkä silloin saa jo jotain arviota, montako pikku monsteria sielä mahdollisesti möyrii. Ja jos kaikki merkit pitävät paikkansa, pikku tummiaiset saattavat putkahtaa tähän maailmaan jo ensiviikolla. 

Kissat ovat olleet Jussin vammasta taas ihan onnessaan, sillä tylsän töihin lähdön sijaan Jussi tekikin täyden u-käännöksen ja tuli kotiin loikoilemaan kissojen kanssa koko päiväksi. Mikäli se olisi kissoista kiinni, Jussi niin tulisi pitämään koko viikon mittaiseksi laitetun saikkunsa vahvasti lepoasennossa. Mutta koska Jussi tekee töitä yrittäjästatuksella, kissat voivat joutua vielä pettymään asian suhteen. Mutta ainakin Jussi aikoo nyt jatkossa avata portin ylihyppisen sijaan, mitä olen koittanut jo aiemmin hänelle monesti ehdottaa (vaikka harrastan kyllä itekin aina tuota ylipomppimista. Se on jäänyt tavaksi silloin, kun lauma oli vielä isompi, ja niiden ohi livahtaminen portista olisi vaatinut vähintään ninjataitoja. Mutta nytkin alakerrassa on vain yksi mummuska, joka sekin koittaa portaisiin karkaamisen sijaan aina ohjata ihmiset kohti alakerran pikkujääkaappia).

Eka viikko

Ensimmäinen viikko ensimmäisessä työssäoppimispaikassa meni aika vilauksessa. Uusi paikka, uudet käytännöt ja ihmiset ovat vaatineet paljon opettelua, vaikka asiat ovatkin jossain määrin tuttuja jo koulusta. Samaan aikaan stressin purkautuminen, jatkuva maskin käyttö ja kevätaurinko ovat saaneet migreenin muistuttamaan itsestään, ja pari iltaa olenkin ollut täysin poissa pelistä ja lauma Jussin vastuulla. Silti en ole malttanut niinä muina iltoina täysin pidättyä uusista projekteista, ja tällä kertaa pistettiin vuorostaan kissojen vessa-asioita vähän uusiksi, kun niillä ollut kaappiratkaisu alkoi olla sen verran puhkipissitty (eräs nimeltä mainitsematon nakuneiti kun haluaa aina pissata naama peräseinään päin ja nostaa pepun kunnolla ylös). Haettiin sitten kokeeksi Ikeasta pari sermiä, joilla saatiin vähän naamioitua olohuoneessa olevia kissanvessoja, ja samalla kissoille vähän lisää yksityisyyttä vessa-asiointiin. Huomenna on vuorossa sitten vähän erilaista härdelliä, kun viedään ja haetaan tavaroita, ja poiketaan siskonpojan synttäreille.  Sunnuntaina on tarkoitus vain kotoilla ja olla. 

Olohuoneen uusi huussinurkka

Alkuun ajattelin laittaa tähän kaksi päältäkuljettavaa, mutta päädyin vaihtamaan toisen avomalliin. Pitäähän elämässä olla vaihtoehtoja.

Kesän suhteen alkoi tulla pieni paniikki, kun potentiaalinen työssäoppimispaikka toisensa jälkeen ilmoitti, että heillä on jo opiskelijapaikat täynnä, tai että he eivät ota kesäksi uusia perehdytettäviä, kun lomat pyörivät ja pitää opastaa sijaisetkin. Mutta koska tilanne tuntui olevan aika sama kaikkialla, kysyin sitten nykyisestä työssäoppimispaikasta pääsisinkö sinne myös kesäksi, nyt kun perehdytys saadaan keväällä hyvin alkuun. Alustavasti sain sieltä vihreää valoa, joten ehkä asia nyt ratkeaa niinkin mukavasti. Toki se tarkoittaa sitten yhtä erilaista paikkaa vähemmän työssäoppimisiin, mutta toisaalta parempaa mahdollisuutta keskittyä perustaitojen haltuunottoon, kun paikat ja ihmiset pysyvät hetken samoina. Ihan vielä hommaa ei kyllä lyöty lukkoon, vaan työpaikkaohjaaja haluaa vielä rauhassa katsoa toisen jakson tavoitteet ja lomalistat.

Kevään etenemisen huomaa myös siitä, että nyt kumpikin niistä frettipareista joilta on toivottu meille perheenlisäystä on astutettu. Nyt kalenteriin onkin merkitty sydämin päivät 19.3. ja 13.4., joina saamme toivottavasti kuulla, onko meille tulossa tänä vuonna pentuja - ainakin jollain varmuudella. Tässä kohtaa hommassa kun on toki vielä monta epävarmuustekijää, kuten ovatko naaraat tulleet kantaviksi, montako pentua ne saavat jos ovat, mitkä kasvattaja haluaa jättää itselleen jalostukseen... Etenkin nyt kun olen luvannut Jussille, ettei meille tänä vuonna tule sijoitusfrettejä, joten en voi koittaa puhua niitä jalostukseen jätettäviä itselleni. 

Yhteispäikkärit - koska pörröpeti nyt vain on paras, vaikka sen joutuisi jakamaankin.

Kaiken tämän keskellä en ole jaksanut kauheasti stressata Ukrainan kriisiä ja sen mahdollista leviämistä. Toki stressiä osaltaan lievittää se, että tiedän minun olevan turha miettiä maastapakoa tai yleisten väestönsuojien lemmikkikieltoja, vaikka sota leviäisi Suomeen. Ellei jotain todella radikaalia tapahdu, me emme kuitenkaan pääsisi lähtemään tämän lauman kanssa, joten realistisin vaihtoehto olisi suojautua kotiin niin hyvin mahdollista. Sillä kynnys siihen, että lopettaisin kaikki tai lähes kaikki eläimet, että pystyisin tarvittaessa jättämään Suomen on erittäin korkealla. Vielä isompi kynnys olisi vain jättää eläimet ilman hoitoa ja tietoa siitä, pystynkö palaamaan niiden luokse, ja jos, millä aikataululla.