Vuodenvaihteen kuviot selvillä

Hevosen työssäoppimisen rinnalla minulla on koko ajan kulkenut tuotantoeläimen iltaopinnot. Opinnot ovat olleet pääosin etänä Teamsin kautta, jonka lisäksi niihin on kuulunut muutamia lähipäiviä, kuten tänään koulun sikalalla. Tuotantoeläimen teoriaopetusta on jäljellä vielä pari viikkoa, mutta ensiviikolla minulla alkaa myös ensimmäinen siihen liittyvistä kahdesta työssäoppimisesta. Tänään kävin aamusta lyömässä asian vielä lukkoon ja sopimassa käytännönasioista robottinavetalla Aurassa. Vuodenvaihde tulee siis kulumaan lehmien parissa - enkä voi kieltää, ettenkö olisi ilahtunut, kun isäntä totesi että heillä yksi tärkeä harjoittelijoiden velvollisuus on etenkin vasikoiden ja hiehojen rapsuttelu, että ne tottuvat kunnolla ihmisiin. Toki työ tulee sisältämään myös paljon muuta, mutta ainakin minulla on nyt täysi siunaus käyttää työaikaani myös lemmujen paijailuun. 

Pikkuporsaita lämpölampun alla

Onnistuin myös pitämään kiinni päätöksestäni siinä, että olen ollut tänä vuonna ihan tarpeeksi tehokas, vaikka en suorittaisikaan koko joulunaikaa, ja sovin samalla itselleni kahden viikon joululoman. Navettajakso jakautuu siis kahtia niin, että tänä vuonna ehdin tehdä siitä kolme viikkoa ja ensivuoden alusta kolme. Mutta ensimmäistä kertaa vuosiin olen vapaalla paitsi joulua edeltävät päivät, myös kaikki joulun ja uudenvuoden välipäivät - ja ihan oikeasti kokonaan vapaalla, sillä siinä kohtaa ei ole edes etäluentoja eikä käsittääkseni mitään etätehtäviäkään, mitä olen tehnyt nyt kahden työssäoppimisen välissä. 

Juuri vieroitettuja isompia possuja, jotka siirtyvät seuraavaksi välikasvattamoon

Tämän päiväisen sikalavierailun jäljiltä olo on taas yhtä ristiriitainen kuin aiemminkin koulun sikalalla käydessä. Koulun sikala kun on vanha, ja rakennettu selvästi vanhojen ideaalien mukaan työteho ja käytännöllisyys edellä. Sen jälkeen tieto eri eläinten lajinomaisesta käyttäytymisestä on kuitenkin lisääntynyt huomattavasti, ja eläinten oloihin, virikkeellistämiseen ja muuhun sellaiseen on alettu kiinnittää paljon aiempaa enemmän huomiota. Toki uutta tietoa pyritään soveltamaan myös koulun sikalalla tarjoamalla sioille virikkeitä, ja nyt sinne on saatu myös juuri valmiiksi pieni vapaaporsitusosasto, mutta jotta tiloista saisi oikeasti nykymittapuulla edistykselliset, se vaatisi sikalan rakentamista käytännössä kokonaan uudelleen. Samalla ei voi olla miettimättä, että koulun sikojenkin olot ovat kaukana eläinsuojelulain vaatimista minimeistä, ja joutilaspihatossakin tilaa on yli tuplasti sen mitä laki vaatii. Sitä miettiessä ei voi kuin toivoa, että uusi eläinsuojelulaki saataisiin valmiiksi joskus, ja siihen selviä parannuksia verrattuna nykyiseen. Itse kun en ole ehdottomasti eläintuotannon alasajon kannalla, mutta todella vahvasti sitä mieltä, että ihan kaikilla eläimillä pitäisi olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen oli sen rooli ihmisen silmissä mikä tahansa. 

Joutilasosastolla emakoilla on paksu olkipatja

Nelijalkajoukkue-podcast

Moni onkin jo varmast huomannut Suomen eläinsuojelun ja Kodittomat.infon tuottaman eläinsuojeluaiheisen podcast-sarjan Nelijalkajoukkue, jota on julkaistu jo kahdentoista jakson verran. Mikäli ei ole vielä, kannattaa siihen ehdottomasti tutustua. Itsellänikin on vielä monta jaksoa kuuntelematta, sillä koitin kuunnella ensimmäistä jaksoa heti sen ilmestettyä podcastin omien sivujen kautta, mutta kännykällä kuunnellessa ongelmaksi tuli, että ohjelma taukosi joka kerran kun kännykän näyttö sammui. Tämä hankaloitti kuuntelua sen verran, että kuunteleminen jäi siinä kohtaa yhteen jaksoon, sillä yleensä kuuntelen jotain muun tekemisen taustalla esimerkiksi siivotessani. Sitten mies kuitenkin vinkkasi, että myös Spotifysta löytyy paljon podcasteja, ja sieltähän löytyi myös Nelijalkajoukkue itselleni sopivammassa käyttöliittymässä. Sittemmin bongasin että Nelijalkajoukkueen sivuille oli luetultu useampi muukin alusta, jolta podcastit löytyvät, kuten Apple Podcasts, Google Podcasts ja Amazon Music, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva tapa seurata.

Nelijalkajoukkueen jokaisessa jaksossa on haastateltu yhtä eläinsuojelun parissa toimivaa henkilöä hänelle tärkeästä eläinsuojelun osa-alueesta. Se mikä tekee tästä erityisen mielenkiintoista on se, että eri jaksoissa on edustettuna hyvin laajasti erilaisia eläimiä kissoista tuotantoeläimiin ja kaloista muihin eksoottisiin eläimiin. Valitettava tosiasia kun on, että jokaisen lajin kohdalla on omia haasteitaan mitä tulee eläinsuojeluun, mutta positiivista taas se, että eri tyyppisille eläimille myös löytyy omat auttajansa. Itselläni kuuntelu ei ole edennyt kronologisessa järjestyksessä aloitusjakson jälkeen, vaan tähän mennessä kuunneltuina on Eläinsuojelukeskus Tuulispään perustajan Piia Anttosen jakso Vapaudesta ja vankeudesta, Mira Ekholm-Martikaisen jakso Kissakriisistä ja populaatiokissoista sekä Joonas Gustafssonin jakso Herpeistä ja muista eksoottisista lemmikeistä, eli selvästi itsellä tämä tutustuminen etenee tutummista teemoista ja ihmisistä vieraampiin.  

Vaikka joka jaksossa nostetaan esille myös yhden kyseisen henkilön kohtaaman eläimen tarina, ja siten esille nousee ikäviäkin eläinkohtaloita, jokaiselle esitetään myös kysymys, miten kyseisestä ihmisestä tuli eläinsuojelija. Sarjasta saa siis myös runsaasti käytännön vinkkejä ja ajateltavaa siihen, mitä itse ehkä voisi tehdä eläinten suojelemiseksi joko ihan omien lemmikkien kohdalla, omassa arjessaan, uutena harrastuksena tai joissain tapauksissa jopa työnä. Vaikka harvasta ihmisestä tulee niitä eläinsuojelun kärkinimiä, joita haastatellaan lehdissä ja ohjelmissa, tehokas eläinsuojelu vaatii taakseen mahdollisimman paljon eläinsuojeluun myönteisesti suhtautuvia, arjessaan pienillä teoilla vaikuttavia eläinihmisiä. Sillä ilman näkyvyyttä, lahjoituksia, uusia koteja ja muuta ruohonjuuritason toimintaa isompia linojakaan ei saada läpi. Jo sillä, että leikkauttaa ja tunnistemerkitsee omat lemmikkinsä ja perehtyy hyvin niiden hoitoon on iso merkitys. Jos vielä neuvoo niistä asioista muita, vaikutus on vielä isompi. Sitten jos ehkä vielä tiputtaa pullokuitin eläinsuojelun hyväksi ja jakaa paikallisen yhdistyksen hyväntekeväisyystempauksen mainoksen eteenpäin, apua saaneiden eläinten piiri laajenee pienillä teoilla koko ajan.

Saunatonttu Ruttu

Tänään tuli lämmitettyä sauna ensimmäistä kertaa hoitolaisten aikana, ja siitäkös Ruttu innostui. Saunan lämmön kuivattua lauteet, mutta kivien vielä hohkatessa lämpöään, hämärästä saunasta löytyi lauteilta yksi pieni nautiskelija. Sen verran Rutun rauhaa siinä häiritsin, että kävin nappaamassa kuvan, ja annoin sen jatkaa sitten saunomistaan. Laitoin kuvan Rutun omistajalle, ja saatteeksi että meillä on nyt oikea saunatonttu täällä.

Rutun omistaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tonttulakki puuttuu, ja siitäkös Jussi innostui. Joulutavaroista kun löytyy frettien joulukuvausten jäljiltä muutama kissakoon tonttulakki. Niinpä ei mennyt montaakaan minuuttia siitä, kun Ruttu oli tullut ylös, kun tonttulakki oli kaivettu esiin, ja mies alkoi houkutella Ruttua kuviin. Rutusta neule, takka ja tuolille laitettu talja olivat oikein mukavat, mutta lakista hän ei ollut yhtä varma.

Tässä kohtaa kuitenkin Aino puuttui tilanteeseen, että rajansa sillä on isin hölmöilylläkin ja kissojen kiusaamisella. Että kun Ainosta jo nuttu oli kamala, niin nyt kun lajitoverille oli puettu nutun lisäksi lakkikin, Aino tuli ensikertaa ihan Rutun viereen nuuhkimaan sitä tarkasti ja tarkistamaan onko kaverilla kaikki hyvin. Tämän jälkeen en yhtään ihmettelisi, mikäli nämä jäisivät viimeisiksi lakillisiksi kuviksi tästä osoitteesta lakkien kadottua mystisesti yön pimeinä tunteina. 

Kissa-asiainvaltuutettu Aino pyytää muitakin lajitovereita ottamaan rohkeasti yhteyttä, mikäli omistajat saavat ideoita noloihin joulukuviin. Yhdessä saamme tämän loppumaan!

Joulukauden avaus

Eilen kaivettiin esille joulukoristerilaatikot ja pystytettiin ensimmäinen joulukuusi. Aatoksi haluan edelleen aidon suomalaisen metsäkuusen, mutta koska haluan nauttia kuusen valoista jo nyt, pikkujoulukuuseksi on tullut hankittua muovinen kestomalli, jonka raskii pystyttää jo marraskuun puolella ilman että hukumme neulasiin jo viikkoja ennen joulua. Kuten arvata saattaa, puun pystyttämiseen keskelle olohuonetta ja kahden palloja ja rapisevia, kimaltavia, ja muuten kiehtovia esineitä sisältävän laatikon tutkimiseen sai paljon apuja sekä kissoilta että freteiltä. Vaikka kaikkien omien ja hoidokkien välillä ei vielä vallitsekaan täyttä luottamusta, joulupuuhat olivat ihan liian kiehtovia, että kukaan olisi malttanut seurata niitä pelkästään välimatkan päästä. Välillä kuuluikin sitten pientä suhahtelua, kun joku muistutteli turvaväleistä tällaisissa sisäaktiviteeteissa.

Joululaatikoista löytyi myös Jussin viime vuonna Maunolle hankkima joulunuttu, joka oli laatikossa päässyt mystisesti kutistumaan, eikä siten enää sopinut meidän kollipojan päälle. Jussin onneksi ja Ainon epäonneksi Aino on huomattavasti sirompaa sorttia, joten Jussi ajatteli että Aino saa periä kyseisen neuleen. Vaikka Aino antoikin nätisti laittaa sen päälleen, ilme kyllä kertoi hyvin äkkiä, että hän ei aio tällaiseen tonttuiluun tämän useammin ryhtyä. Aino kun ulkoilessakin suuntaa mieluummin hyvin äkkiä sisälle siinä kohtaa jos keli meinaa käydä liian vilpoiseksi, eikä jää paikoilleen tärisemään, kun haluaisi tutkia mutta ei tarkene. Mauno taas on enemmän jälkimmäistä tyyppiä, miksi sen kohdalla on oikeasti mietitty uuden paidan hankkimista. Lopulta Maunon vanha nuttu päätyikin sitten ainakin toistaiseksi Rutulle, joka nakuna arvostaa ihan eri tavalla lämpimiä asioita.

Tämänhetkisellä kokoonpanolla lasipallot jätettiin taas suosiolla laatikkoon, eikä niitä välttämättä tulla näkemään aattonakaan. Puun yläosaan valikoitiin isompia ja enemmän itselle valittuja palloja. Alimmat oksat taas koristeltiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan kissojen ja frettien lempileluilla, eli pienillä muovipalloilla, joita on ihana käydä tiputtelemassa, ja joilla pelataan sitten pitkin lattioita niin että niitä löytyy vielä juhannuksena sohvien alta ja ties mistä koloista. Nytkin ensimmäiset palloista ovat eksyneet jo alakertaan asti. 

Ensimmäinen viikko melkein takana

Huomenna tulee viikko hoitokissojen saapumisesta. Viikko on mennyt huomattavasti helpommin kuin olisin osannut kuvitella. Alle viikossa on päästy siihen, että kissat voivat leikkiä tuttujen kavereiden kanssa samassa tilassa missä vieraat ovat, olla kokoaikaisesti yhdessä vapaana ja jopa syödä samassa tilassa. Näistä viimeisintä kokeiltiin ensimmäistä kertaa tänään aamulla, kun aamupalajaossa keittiössä oli yhtäaikaa viisi nälkäistä kissaa, enkä olisi saanut mitenkään ninjailtua omille kahdelle annoksia ylös samalla houkutellen vieraita alakerran kylppäriin, johon heille on tähän asti tarjoiltu. Aamupalalla Maunon ja Mintun piti vähän vähän kyräillä toisiaan, kun en ehtinyt ohjata heitä kaukaisimmille lautasille, mutta muuten aamupala meni jopa yllättävän rauhallisissa merkeissä. 

Yhteisaamupala

Tutustuminen fretteihinkin on mennyt yllättävän hyvin. Toissapäivänä hoidokit saivat tavata junnuista Mallun, Nutellan, Huiskun ja Vapun kaksi näätää kerrallaan. Lystin ja Mitellan jätin tarkoituksella viimeisiksi, koska niillä on historiaa niitä pelkäävien tahallisesta provosoinnista. Tähän mennessä Minttu on ollut varautunein frettien suhteen, mutta sillä on onneksi hyvin Maunomainen taktiikka, ja karkuunjuoksemisen sijaan se lyö ensin tassulla päähän liian lähelle pyrkiviä frettejä, mikä useimpien frettien kohdalla useimmiten saa ne keksimään jotain muuta tekemistä. Karkuunjuoksemisesta taas seuraisi taatusti (frettien mielestä) hauska littaleikki.

Minttu tekee tuttavuutta Mitellan, Lystin ja Vapun kanssa

Eilen hoidokkien vetäydyttyä oma-aloitteisesti alakertaan nukkumaan, päätin päästää koko junnujengin yläkerrassa irti, Frettien siinä sinkoiltua ja hepuloitua aikansa, Minttu päätti liittyä seuroihin yläkertaan. Portaikon pleksiportti kun pysättää vain fretit, ei kissoja. Hetken frettejä katseltuaan Minttu päästi mennä haistelemaan niitä lähemmin - ja Lysti, Mitella ja Vappu haistelivat takaisin, ja jatkoivat sitten omia touhujaan. Minttuhan oli kissa, ja kissoja on nyt nähty ennenkin. Ei siis mitään uutta ja jännää junnujen mielestä. Minttukin jatkoi sitten eri suuntaan omiin touhuihinsa. Vaikka nyt ollaan vielä tilanteessa, että Löllö ja Ruttu eivät ole nähneet vielä Lystiä ja Mitellaa, noin muuten ollaan koko ajan enemmän siinä pisteessä, että hoidokkien kanssa pystyy olemaan koko ajan enemmän kuin omien kanssa miettimättä erityisjärjestelyitä.

Siskokset Vappu ja Huisku nauttivat takkatulesta

Tänään uskaltaa ehkä jo siivota tyyppien boksitkin tai ainakin kaksi niistä pois kylpyhuoneesta, kun boksien kattojen sijaan takkahuoneen sohva ja portaikko ovat alkaneet viedä voiton makoilupaikkoina. Rutun petikin pitänee jossain välissä sijoittaa saunan sijaan jonnekin, jossa Ruttu viettää enemmän aikaa nyt kun eristämistarpeita ei ole ollut.    

Jääkaappitarkistus

Hoidokkienkin mielestä sohvapäikkärit ovat parasta

Lumipäivä

Tänään aamulla tapahtui jotain hyvin harvinaista: Turussa oli maa valkoisena. Viime talvena näitä ihmepäiviä oli yhteensä ehkä viisi, joten ilmoitin heti Jussille haluavani mennä ottamaan muutamia lumikuvia tytöistä. Jussilla oli etäkierto käynnissä, ja hän ilmoitti voivansa pitää kahvitauon kohta. Lämpötila oli kuitenkin kivunnut jo plussan puolelle, ja taivaalta alkanut sadella räntää, joten totesin, että jos haluan lumikuvani, reilun tunninkin odotus voisi olla riski. Niinpä valitsin ensimmäiset mallit ja lähdin kuvaamaan - luonnollisesti kännykällä, koska en ollut osannut varautua ja ladata kameran akkua (täytyisi oppia pitämään se aina latingissa).

Viime talvena lunta ei täällä päin tosiaan kauheasti nähty, joten neidit olivat aika ihmeissään. Itsyn mielestä ainoa turvallinen suunta tämän oudon yhdisteen keskellä olikin syliin tai takaisin reppuun. Muut edustamaan päässeet neidit innostuivat alkuihmettelyn jälkeen jopa hieman tutkimaan lumista takapihaa. Tutkimusmatkoihin toi kyllä pieniä rajauksia se, että halusin kuvata ilman valjaita, jolloin neidit eivät saa samaa viiden metrin viipotusvaraa kuin fleksin kanssa mentäessä, eikä kaverikuvia edes koitettu. 

Odotan kyllä mielenkiinnolla, tuleeko tästä talvesta yhtään edellistä lumisempi. Ainakin aatoksi Turkuun on kuulemma tilattu lunta jouluvieraiden toimesta. Katsotaan kuinka hyvin toimitus pelaa.  

Kumman äkkiä se valo nytkin hävisi, vaikka kuvattaessa ei ollut edes keskipäivä. Mutta ne räntäpilvet. Ehkä seuraavien lumien kanssa saadaan parempia otoksia, ja päästään kunnolla tutkimaankin lunta.

Joulusiivous aloitettu

Loistava järjestys -facebookryhmän kahden viikon joulusiivoushaaste osui juuri passelisti näille viikoille kun olen vain etäopetuksessa kotona, joten päätin aloittaa jouluvalmistelut kerrankin hyvissä ajoin. Joulusiivoushaasteessa keskitytään siis varmistamaan, että joulun tullessa eteinen ei pursuilisi, jääkaappi ei olisi täynnä purkin loppuja ja koti olisi muutenkin siinä kunnossa, että lopullinen joulusiivous ennen aattoa olisi mahdollisimman helppo tehdä. Ryhmässä julkaistaan joka päivä uusi siivoushaaste, ja päivän haasteen alle voi halutessaan kuitata kun on saanut sen tehdyksi. Tästä aatosta on tulossa aikuisiälläni ensimmäinen, jonka tulen viettämään omassa kodissani, joten sillä lähestyvä joulu tuntuu aika erilaiselta - olkootkin että mikäli koronatilanne ei oleellisesti pahene, kokoonpano tulee pysymään entisellään, tälläkertaa me emme vain ole se reissaava osapuoli. Tuntuu yhtäaikaa aika jännittävältä että innostavalta olla ensimmäistä kertaa ikinä vetovastuussa joulusta, kun tähän asti on aina menty valmiisiin pöytiin sekä Jussin vanhemmille että äitini luo.

Vieraileva virallinen valvoja Löllö tarkkailee pesutulosta

Tähän mennessä siivoushaasteessa on käyty läpi kierrätyspisteitä, pyyhkeitä, siivousaineita ja eteistä. Tänään on vuorossa jääkaappi. Meillä jääkaappi on tosin ehditty juuri täyttää viikon ruokaostoksilla, joten sen pesu jää myöhempään, ja sen sijaan keskityn tänään raivaamaan sitä tilaa, mihin meillä jouluruuat tulevat, eli matelijabunkkerissa olevaa kylmähuonetta. Normaalitilanteessa se kun toimii varastotilana, ja koska sinne on muuton yhteydessä varastoitu myös matelijatarvikkeita, on se erittäin hyvä saada raivatuksi jo hyvissä ajoin, että sen ehtii kunnolla pestä, antaa kuivua ja desinfioida ennen joulua. Ei sillä, että tarvikkeet olisivat olleet suoraan hyllyillä, tai että ruuat tulisivat suoraan hyllyille, mutta hygienia-asioissa varman päälle pelaamisesta ei ole taatusti haittaakaan. Tänään sieltä onkin tullut pesuun iso pino muovilootia, joilla on jo olemassa säilytystila matelijabunkkerin kaapissa. Lisäksi kylmähuoneessa on pienoiskasvuhuoneita, varapöytää, työkaluja yms., jotka löytänevät paikkansa autotallista.

Samalla osa joulukoristeista on jo kaivettu esille, ja tarkoitus olisi alkaa tälläviikolla ripustelemaan jo ensimmäisiä lumihiutaleita ikkunoihin ja katsoa paljonko meiltä löytyy jouluvaloja. Tontut pääsevät varmasti myös aloittamaan kodin valtaamisen, ja kissoille ja freteille on tarkoitus pystyttää muovikuusi muovipalloineen, josko pahin uutuudenviehätys ehtisi sitten karista ennenkuin aattona kannetaan sisälle aito kuusi - tai tyypit ehtivät kehittää peliliikkeet kuusen riisumiseen kivoimmista leluista huippuunsa ennen h-hetkeä. 

Siivousaineita on yhä aika arsenaali, vaikka muuton yhteydessä tuli käytettyä ja hävitettyä jo useita pullonloppuja ja vanhentuneita aineita.

Turussa valkoinen joulu tuntuu käyvän vuosi vuodelta epätodennäisemmäksi, joten marraskuun mustuuden ei parane antaa vaikuttaa joulufiilikseen - sitten vain hankitaan tarvittaessa lisää kausivaloja pimeyttä leikkaamaan. Jussin hermojen säästämiseksi marraskuinen joululaulufiilistely tapahtuu kuitenkin lähinnä ollessani yksin kotona - Jussi kun ehtii saada joululauluista riittävän annoksen joulukuussakin. 

Oman kodin jouluvalmistelujen ohella sitä on päässyt miettimään myös jo Salaista joulukissaa, ja mitä yllätyspakettiin tänä vuonna keksisikään. Blogin osalta olen alkanut kallistumaan sen suuntaan, että en aio tänävuonna stressata joulukalenterista, vaan postailen joulukuussa jouluisia juttuja fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Marraskuu alkaa kuitenkin olla jo yli puolenvälin, enkä ole ehtinyt aloittaakaan minkäänlaisen kalenterin toteuttamista.   

Hoitokissojen neljäs päivä

Hoitokissat ovat olleet meillä nyt neljä päivää. Sinä aikana kissojen käytös on muuttunut koko ajan rennommaksi ja etäisyydet pienentyneet. Siinä missä vielä eilen hoitokissat hengasivat lähinnä alakerrassa ja omat ylhäällä, tänään koko viisikko on ollut pitkälti siinä kerroksessa jossa ihmisetkin ovat kulloinkin olleet. Eilen päästiin jo siihen, että kissat saattoivat leikkiä omissa porukoissaan omissa kerroksissaan, ja tänään on alettu peseytyä ja nukkua rennommissa asennoissa parhaimmillaan jopa vain metrin päässä vieraista. Kaikki on mennyt siis huomattavasti paremmin kuin olimme uskaltaneet edes toivoa. Toki pieniä sähinöitäkin on ollut, mutta tilanteet ovat menneet nopeasti ohi, eivätkä ne ole edenneet äänenkäyttöä ja pientä jahtaamista pidemmälle. Silloinkin jahdattu osapuoli on yleensä vain vaihtanut hetkeksi kerrosta, ja tullut kohta katsomaan, vieläkö toinen jaksaa. Siinä kohtaa toinen osapuoli on yleensä ehtinyt vaihtaa jo muihin touhuihin ja tilanne on ollut ohi.

Hyvä ruoka, parempi mieli

 

Tästä rohkaistuneena ajattelin että tänään tai huomenna uskaltaisi kokeilla jo sitä, että kissat olisivat samoissa tiloissa myös öisin, eli käytännössä aina kun olemme kotona. Sitä kun taatusti kyllä heräisi, jos tulisi jotain isompaa riitaa. Tähän mennessä fretit on kuitenkin juoksutettu aamuin illoin ennen hoidokkien vapauttamista kylppäristä ja sen jälkeen kun ne on suljettu sinne yöpuulle, eli kokoaikainen vapaanapito toisi muuttujiksi myös fretit. Niinpä päädyimme kissojen omistajan kanssa siihen, että otetaan tänään ensimmäinen kontakti vapaana olevien frettien kanssa, ja kokeillaan koko yötä vapaana vasta huomenna, että ei tule sitten liikaa muuttujia kerralla. Tänään aloitettiin vielä niistä helpommista freteistä, eli mummuista, koska mummut eivät ole koskaan koittaneet kiusata meillä kissoja pelkästä provosoinnin ilosta. Pakko sanoa, että sekin meni taas ihan yllättävän hyvin. Mummuista vain Justiina jaksoi lähteä liikenteeseen, ja se vain vilkaisi kissoja ohimennen, että ai lisää näitä tämmöisiä, ja jatkoi sitten omiin touhuisinsa. Hoidokit ihmettelivät ja haistelivat Justiinaa hetken, ja totesivat sitten että auenneeseen aitaukseen oli jäänyt tähteeksi ankansiipiä. Nyt Justiina häärää takkahuoneessa, Minttu syö tyytyväisenä ankansiipeä ja Ruttu ja Löllö nukkuvat samassa kerroksessa. Junnujen kohtaaminen jää huomiselle, ja tapahtuu todennäköisesti porrastaen.

Aino ja Löllö

Tänään hoidokit pääsivät kontaktiin myös Mihailin kanssa, joka pyysi päästä tarkistuskierrokselle yläkertaan. Miikkis on aina lähinnä ignoorannut kissojen olemassaolon, ja se jatkoi samaa linjaa hoidokkien kanssakin. Hoidokit puolestaan kävivät haistelemassa Mihailin tarkkaan, jonka jälkeen antoivat sen jatkaa rauhassa kierrostaan. Kai se on jossain määrin huomattavissa, että kaikki tyypeistä niin omat kuin hoidokit ovat asuneet monilemmikkitaluksissa, ja nähneet elämänsä aikana monenlaista otusta. Tai ainakin minun on vaikea kuvitella, että jokin ihan random aikuinen kissa ottaisi yhtä rennosti vastaan niin uuden paikan, uudet ihmiset, toiset kissat kuin random otuksetkin.    

Mintusta talja takkatulen edessä toimii loistavasti

Löllö ottaa rennosti lattialla

Ruttu on Maunon veroinen peluri

Kaikki viisi samassa kuvassa

1,2 ...3,4,5

Olemme Jussin kanssa molemmat sitä mieltä, että kaksi kissaa on hyvä määrä. Ja että jos joskus tulisi kolmas, niin ehdottomasti pentu, sillä aikuisen kissan tuominen tähän meidän perhekuvioon olisi aikamoinen riski. Kyllähän sitä silti aina välillä miettii myös aikuisia kodinvaihtajia, tai sijaiskodiksi ryhtymistä. Apua tarvitsevia kissoja on vain niin paljon, eikä sitä oikein tiedä, miten olisi parhaiten avuksi. Tälläkertaa kyse ei kuitenkaan ole mistään sellaisesta - paitsi korkeintaan niiltä osin, että seuraavien viikkojen jälkeen tiedämme astetta paremmin, mitä tuntemuksia vieraat aikuiset kissat omassa laumassa herättävät. Niitä tuli meille eilen nimittäin kolme, ja jos kaikki menee hyvin, tyypit ovat meillä kuukauden verran.

Löllö ja Ruttu

Siitä ei ole kauaakaan, kun kaveri kyseli facebookissa hoitopaikkaa kissoilleen. Asiaa kauheasti miettimättä kommentoin postaukseen, että mikäli rauhallisempaa paikkaa ei tarjoudu, niin laittaa viestiä, niin kokeillaan meille. Kyseinen kaveri tuntee paljon eläinihmisiä, ja emme ole edes samalla paikkakunnalla, joten olin melkoisen varma, että sopivampi paikka löytyisi todennäköisesti helposti. Mutta huolimatta että meillä saattaa olla hiukan vilinää, emme asu myöskään mahdottoman kaukana, ja meillä on myös tilaa. Niinpä sain aiemmin viikolla viestiä, vieläkö tarjous on voimassa. Siinä kohtaa sitä tuli mietittyä sitten tarkemmin, ja istuttua hetkeksi alas Jussin kanssa puhumaan asiasta ennen lopullista vastausta, eli että on.

Eilen meille saapui sitten Ruttu, Minttu ja Löllö. Kolmikolle laitettiin alkuun tukikohta kylppäriin, ja tyypit sinne ihmettelemään mihin ovat oikein saapuneet. Omista etenkin Mauno parkkeerasi oven toiselle puolelle ihmettelemään samaa. Saivat siinä sitten ihmetellä iltaan asti, jolloin meidän piti akvaarion vedenvaihdon ajaksi avata kulku kylppäriin. Vierailevat tähdet vaikuttivat varsin avoimen uteliailta, joten siirsimme omat hetkeksi kodinhoitohuoneeseen, ja päästimme vieraat katsomaan vähän laajemmin mihin ovat saapuneet ennen vetäytymistä yöpuulle kylpyhuoneeseen. Sen jälkeen omat pääsivät taas tutkimaan uusia hajuja.

Minttu

Asiaa hetken harkittuani päädyin kokeilemaan yhdistämistä jo tänään, ja etäluennon taustateemana olikin kissojen tarkkailu. Mauno tuntui hieman järkyttyvän tulijoista, ja se vetäytyi joksikin aikaa kokonaan sohvan alle. Vierailla on kuitenkin käytöstavat hyvin hallussa, ja pienestäkin sähinästä otetaan heti takapakkia, ja annetaan toiselle tilaa. Tänään onkin vietetty aika paljon aikaa katsellen toisia sopivan etäisyyden päästä, ja ilmoittaen heti, jos turvavälejä ei noudateta. Kukaan ei ole kuitenkaan saanut tassusta, tai mennyt täysin pörhölleen, vaikka pientä varautuneisuutta onkin ollut ilmassa. Niinpä tästä jatketaan nameilla ja tarkkaililinjalla. Yöksi tulokaat saavat mennä kuitenkin vielä kylppäriin, että kaikilla on varmasti yörauha mitä tulee iltapalojen syöntiin ja vessassakäyntiin. 

Ensimmäisen päivän perusteella olen varsin luottavainen sen suhteen, että vierailu tulee toteutumaan puhutun laajuisena. Tietenkin seuraavat päivät toivottavasti näyttävät, alkavatko kaikki rentoutua enemmän. Toiset kissat ovat olleet tulokkaista yhtä aikaa niin kiinnostavia ja jänniä, että väliin minusta tuntuu, että ne eivät ole edes huomanneet vielä frettien olemassaoloa. Fretit ovat toistaiseksi saaneet ihmetellä tulijoita vasta portin takaa.

Ruttu

Hoidokeista näkee jo nyt, että he ovat selvästi tottuneet myös vieraisiin kissoihin ja uusiin paikkoihin. Porukka on meinaan jo aika kotonaan, jos ei lasketa sitä, että vähän pitää katsoa missä natiiviasujat menevät. Noin muuten kyllä käytetään jo molempia kerroksia, ja tullaan välillä puskemaan jalkaa ja pyytämään syliin - etenkin Ruttu. Löllö on viettänyt kolmikosta ehkä eniten aikaa eilisen tukikohdan lähettyvillä. Sekin kävi kyllä jo testaamassa olohuoneen kiipeilypuun. 

Kissojen määrän kasvettua kahdesta viiteen kissanvessojenkin määrä kasvoi kolmesta kuuteen, ja yksi vessoista tuli sijoitettua yläkertaan, että molemmissa kerroksissa on mahdollista käydä asioilla. Muuten omien vakivessat ovat kodinhoitohuoneessa ja kaksi tulokkaiden vessoista kylpyhuoneessa. Kuudes vessoista löytyy takkahuoneesta. Vähemmilläkin vessoilla ehkä selvittäisiin, mutta koska tässä on muutenkin jännää ilmassa, ei lisävessoista ja feromonihaihduttimesta ole varmasti haittaakaan tyyppien tutustuessa. 

Neljäs työssäoppiminen takana

Neljäs työssäoppimispaikka osoittautui tähän mennessä haastavimmaksi sekä fyysisesti että aikataulullisesti. Neljäs työssäoppiminen kuului minulla valinnaisiin hevosopintoihin, ja suoritettiin siis tallilla. Koska minulla ei ollut juurikaan aiempaa hevoskokemusta, olin paikkaa valitessani huomioinut paitsi tallin sijainnin, myös sen että paikassa olisi aloittelijaystävällisiä hevosia. Onnekseni alkeistunteja ja hevosavusteista toimintaa tarjoava talli löytyikin vain reilun kolmen kilometrin päästä uudesta kodista. Olinkin etukäteen aika innoissani alle kymmenen minuutin työmatkasta, joka tulee olemaan aika harvinaisuus, nyt kun asutaan saaressa josta pääsee muualle Turkuun vain yhtä ainoaa tietä pitkin. Mutta koska aiempaa tallikokemusta ei juuri ollut, en osannut paikkaa valitessani kiinnittää huomiota muuhun kuin sijaintiin, hevosiin ja mukavanoloiseen työpaikkaohjaajaan. En kyllä tiedä olisiko se muuttanut mitään, jos minulla olisi tullut etukäteen mieleen kysyä, mitkä kaikki työt tehdään paikassa käsipelillä, ja millainen maaperä tallilla on. 

Hevosopintojen teoriaosuudessa pääsimme vierailemaan muunmuassa aktiivipihatossa, jossa oli niin heinä- kuin täysrehurobotit, kuin ravitallillakin, jossa tarhatkin siivottiin Avant-kauhakuormaajan avulla. Tämä talli jossa olin työssäoppimassa oli sitten sitä toista ääripäätä: tallirakennus oli rakennettu 1930-luvulla kallioiselle savimaalle. Se mitä tämä tarkoitti käytännössä tulikin hyvin tutuksi viimeksi kuluneiden seitsemän viikon aikana. Tallilla jossa olin työssäoppimassa hevosten lajityypilliset käyttäytymistarpeet huomioitiin monessa, ja sen myötä ne saavat muunmuassa olla suurimman osan ajasta ulkona, jotta niillä on tilaa liikkua ja viettää aikaa lajitoverien kanssa. Kallioisessa savimaassa tarhoille ei ole kuitenkaan helppoa kulkua työkoneiden kanssa, tai kustannustehokasta vetää vesiä suoraan tarhoille, joten vedet ja heinät viedään kahdellekymmenelle hevoselle kottikärryillä. Kottikärryllinen vettä savimaalla painaa sen verran, että etenkin ensimmäisen viikon jälkeen tuntui että silmissä pyöri välillä tähtiä, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten kroppa kestäisi tulevat viikot - ja silloin ei ollut edes alkanut vielä kunnolla sataa. Aikataulun suhteen isoimmat haasteet koituivat kaksiosaisesta työpäivästä. Koska työmatkaa ei ollut juurikaan, ajattelin että se ei olisi paha, mutta syksyn edetessä tuntui että päivällä olevasta kahden-kolmen tunnin tauosta koko ajan isompi osa meni kuivatteluun, lämmittelyyn ja syömiseen, ja oman lauman hoito jäi sitten aina iltaan.  

Mutta samoin kuin muissakin töissä: kroppa tottuu. Ja olihan se aika luksusta huomata, että pääsi taas hetkeksi kokemaan sen, että voi syödä ihan mitä vain ja kuinka paljon vain ja silti laihtua. En ole ikinä ollut hyvä harrastamaan liikuntaa liikunnan vuoksi, joten kahdeksan tuntia päivässä fyysistä työtä kävi aika kovasta treenistä. Eläinalan hommissa on kyllä yksi kova etu mitä tulee työpaikkajaksamiseen: silloin kun väsyttää, on märkä tai johonkin paikkaan sattuu, voi aina hetkeksi pysähtyä ja katsoa ympärilleen, kun eläimet touhuavat tyytyväisinä omiaan. Siinä tulee niin välitön palaute siitä, miksi sen kaiken tekee. Jos mieleen välillä hetkeksi hiipikin, että sisällä karsinoissa kaikilla olisi automaattiset vesikupit, niin kun katsoi hevosten liikkumista tarhoissa ja kuinka paljon ne nauttivat toistensa seurasta, tuntui se vesien roudaaminen heti paljon mielekkäämmältä, kun mietti, kuinka paljon mielekkäämmän tekemisen se mahdollisti hevosille yksittäiskarsinoissa seisomisen sijaan.

Loppua kohden alkoi iskeä myös haikeus. Tallilla on todella monta erilaista hevospersoonaa, joiden luonteisiin ehti viikkojen aikana tutustua. Etenkin tallin uusin tulokas, joka saapui harjoitteluni aikana,  onnistui varastamaan osan sydämestäni. Viimeisenä työpäivänä se tulikin paijattua läpi vähän pidemmän kaavan mukaan vietyäni sen sisälle. Siinä kohtaa ymmärsi niin hyvin kaikkia maailman heppatyttöjä ja sitä, minkä takia moni kokee tallit terapauttisimmiksi paikoiksi maailmassa. Hevosten turpa on pehmeä, ja jotakuta noin isoa ja lämmintä vasten on aika ihana painaa pää. Etenkin kun kyseinen neiti on maailman kiltein ja rakastaa rapsutuksia. Kyllä siinä tuli vähän jo mietittyä sitäkin, pitäisikö alkaa vähän netistä seurata, koska neiti aloittaa työnsä tuntihevosena ratsastustunneilla. Toisaalta siihen voi mennä aikaa, että hän tulee kyllin tutuksi tallinpitäjälle päästääkseen alkeistunneille, ja itse tiedostan välillä liiankin hyvin että alan olla sellainen ei enää ihan niin hoikka ja jäntevä täti-ihminen, että mietin, kuinka reilua sitä olisi mennä opettelemaan kehonhallintaa hevosen selkään. Mutta onneksi sitä ei tarvitse päättää tässä ja nyt - ja joudun ainakin paperihommien tiimoilta käymään moikkaamassa tallilla vielä joka tapauksessa.  

Nyt on kuitenkin aika vähän hengähtää, ja seuraavat pari viikkoa keskityn (lähes) ainoastaan kotoiluun ja oppitunteihin, joista valtaosa on nyt etänä. Kotonakin on kyllä tapahtumassa jotain vielä tänään... Ja jos kaikki menee hyvin, ensikuussa on sitten edessä uudet työssäoppimiskuviot eri eläinlajin parissa. 

Kuulumisia

Viime viikot ovat menneet frettimäiseen tyyliin vuoroin täyttä höyryä ja vuoroin täysin seis. Nyt on taas vuorossa täysin seis, kun flunssaoireet palasivat perjantaina iltana, ja eilinen meni varsin tiiviisti kuumeisena sängynpohjalla. Sitä ennen vedettiin täyttä höyryä pari viikkoa putkeen. Täyteen höyryyn on vaikuttanut paitsi tämänhetkinen koulutahti: täysi kahdeksan tunnin koulupäivä maanantaisin, neljä kahdeksantuntista kaksiosaista tallipäivää viikossa ja siihen päälle vielä yhdestä kahteen iltaluentoa ja etätehtävät - sekä se, että vapaa-ajalla on ollut käynnissä useampi inspiroiva eläinprojekti, joita on sitten työstänyt vapaapäivisin aamusta iltaan. Tälläviikolla lisänä kuviossa oli myös kaksi tenttiä ja valinnaisen hevosen näyttö (näistä ainakin koiraroutentti ja hevosen näyttö ovat varmuudella läpi).

Nyt viime viikonloppujen urakoiden myötä kaikki kolme viljakäärmettä sekä Nipsu on saatu muutettua isompiin terraarioihin. Viljakäärmeiden uudet terraariot ovat olleet työnalla jo pidempään, mutta niiden osalta välissä loppui materiaalit ja aika, niin hommaan tuli useamman viikon paussi, kunnes sain aikaiseksi tilata lisää taustoihin käyttämääni Elastopur-massaa. Nipsun terraarioprojekti taas syntyi vähän lennossa. Alkuun kun olin haaveillut vaihtavani Nipsun isoon lintuhäkkiin, sillä matelijabunkkerissa lämpötila ja ilmankosteus mahdollistaisi myös pojan majoittamisen häkkiin. Kuitenkin sitä mukaan kun viljisten uudet terraariot valmistuivat, meiltä tyhjeni kaksi 100*60*60cm obs-levyterraariota. Ja koska olen tunnetusti välillä vähän malttamaton, ja ne terrat nyt olivat siinä ja vailla käyttöä, aloin sitten miettiä, saisiko niistä yhdistämällä Nipsulle oikeastaan aika kivankin kämpän - eikä siitä mennyt montaa tuntia siihen, kun oltiin jo lainaamassa pistosahaa ja hakemassa sopivaa verkkoa terraarioiden modaukseen.

Siskontyttö otti mielellään vastuulleen kissojen viihdyttämisen

Toisena projektiviikonloppuna sain avukseni myös siskon perheineen, kun he kyselivät sopisiko poiketa - ja vastasin että toki, mutta vastassa on sitten työleiri, kun olin päättänyt saada nyt käynnissä olevat projektit valmiiksi. Työleiritarjous otettiin vastaan, ja niinpä viime viikonloppuna terraarioiden valmiiksi saattamisen ohella tuli myös saunottua ja järjestettyä extempore halloween-bileet siskonmuksuille. Sai kerrankin aikaiseksi kaivaa opiskeluaikoina varsin kattavaksi kootun halloweenkoristelaatikon esille, vaikkakin frettien halloweenkuvat jäivät taas ottamatta.

Projektien valmistuttua työkalut tuli siivottua toistaiseksi pois matelijabunkkerista ja raivattua bunkkerin pöydälle tilaa taas palapeleille ennen seuraavan projektisuman aloittamista. Sekin on kyllä jo suunnitteilla, sillä aiemmista projekteista on vapautunut useampi terraario, jotka mahdollistavat taas seuraavien tyyppien muuton isompiin jahka ne on modattu sopiviksi. Mutta välillä on pakko pitää vähän taukoa - jos ei muuten niin että ehtii taas haalia sopivia mateliaaleja kasaan. 

Tämänhetkinen projekti

Flunssaoireiden palattua on eläintenhoidon suhteen menty pari päivää taas minimillä. Frettien kohdalla kyse on jo ihan turvallisuudesta - osa ihmisten virustaudeista tarttuu helposti freteille, ja meillä viime vuonna kolme freteistä sairasti jo flunssan/influenssan, joten se on vähän turhan hyvin muistissa. Niinpä fretit ovat saaneet olla nyt lähinnä omassa huoneessaan kauempana pärskeistä ja likaisista nenäliinoista, jos tänä vuonna ei sitten tarvisisi huolestua niistä ja nesteuttää kipeänä kipeitä frettejä. Tänään omakin olo on kuitenkin onneksi ollut jo parempi, vaikka vielä jatketaankin lepoa ja lämpimiä juomia linjalla.    

Eli tylsää ei ole taas ollut, vaikka blogi on elellyt hiljaiseloa.

Viljiksille valmistunut torni

Nipsun uusi asumus

Projektien yhteydessä myös hyönteishylly tuli uusittua