Meidän frettilauman ruokinnasta

Tein tänään taas väli-inventaariota pakastimeen, ja huomasin sieltä vapautuneen tilaa taas ainakin 10-20 kilolle. Viimeinen sydänpussi meni tällä viikolla, eli käytännössä se oli taas pienen ruokatilauksen paikka. Koirien liharingin valikoimiin ei vielä kuulu broilerin sydämet ja Vauhti-Raksu kävi juuri Turussa, joten otamme nyt testiin Lempimuonan. Tilaus sydämistä lähti tänään, ja laatikon pitäisi tulla kotiintoimituksella tiistaina. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka hyvin palvelu toimii.

Hiirikuppi tyhjenee neideillä minuuteissa

 Mutta miksi se pakastimessa ollut 50+ kiloa ei riittänyt, vaan taas piti tilata lisää?

Käytännössä meillä frettien ruokinnassa noudetetaan muutamaa perusperiaatetta. Ensinnä kuppiin eksyy viikottain sekä luullista lihaa, lihaslihaa, sydämiä että sisäelimiä. Toiseksi viikottain tarjotaan vähintään kolmen eri lajin lihaa. Kolmanneksi näädät saavat kokonaisia ruokaeläimiä vähintään 1-2 kertaa viikossa. Tämä tarkoittaa että pakastimessa on koko ajan lihoja aika laajalla skaalalla, ja kun hankin monet lihoista laatikoittain, kertyy niitä kiloja muutamasta sortistakin äkkiä yllättävän paljon. Sen takia pakastin onkin usein täynnä, ja siitä huolimatta saatan tehdä välillä pieniä välitäydennyksiä, kuten hankkia joskus yksittäisiä puolen kilon pusseja sisäelinseosta.

Samalla pakastinta tulee järjesteltyä jatkuvasti. Silloin kun tulee isoja tilauksia, tärkeintä on saada ne vain mahtumaan kylmään. Mutta heti kun pakastimeen alkaa vapautua enemmän tilaa, sitä pyrkii koko ajan lajittelemaan tuotteet paremmin omiin kategorioihinsa. Niin sitä pysyy koko ajan perillä siitä, mitä pakastimessa on, ja kierto pysyy riittävän hyvänä, kun mikään ei pääse unohtumaan pakkasen syövereihin.

Kyllä, netistä löytyy keskustelusivustoja joista saa vinkkejä mm. siihen, että kaninpäät kelpaavat freteille yleensä paremmin halkaistuina.

Tällähetkellä meiltä löytyy näätien kotivarastosta:

Luullista lihaa: kanankauloja, viiriäisen torsoja, helmikanaa, kanin päitä

Lihaslihaa: broilerin reisilihaa, ankan jauhelihaa

Sydämiä: Tilapäisesti loppu, täydennys saapuu tiistaina. Sydän on käytännössä lihas, mutta ruokinnassa se erotetaan usein omaksi kategoriakseen, koska se sisältää erityisen paljon freteille ja kissoille tarpeellista tauriinia.

Sisäelimiä: Tällä hetkellä vain täysravintomixeissä sekä kokonaisissa ruokaeläimissä, miksi näitä hankitaan välillä täydennyksenä pienemmissä erissä. Tämänhetkisissä mixeissä on mukana mm. maksaa, munuaista, kivipiiraa ja keuhkoa.

"Täysravintojauhelihoja" (näissä siis periaatteessa löytyy kaikki yllämainitut suunnilleen sopivissa suhteissa, mutta en silti syöttäisi pelkästään näitä, koska esimerkiksi jauhettu luu ei tarjoa työtä hampaille samaan tapaan kuin luullinen liha): kani, lammas-kala, kana, kalkkuna, nauta-kana 

Kokonaisia ruokaeläimiä: hiiriä, tipuja, rottia, marsuja, hamstereita ja kaninpinkkejä.

Näätähuoneen pakastimen sisältöä edellisen isomman täydennyksen jälkeen

Koirien liharingin valikoimiin kuuluvat muun muassa lampaiden sisäelimet, joita ajattelin kanssa ottaa jossain välissä testiin. Katsoo kuinka paljon tilaa pakastimeen sydäntilauksen jälkeen jää, että onnistuisiko se jo koirien liharingin seuraavalle kierrokselle.  Samaten mahdollista broilerin reisilihatilausta mietin, ettei kaikki lihasliha tulisi sydänten ja jauhelihan muodossa. Toisaalta palalihan kohdalla mahdollisia toimituspäiviä on yleensä pari kuukaudessa, eli se ei olisi edes pienimuotoinen katastrofi, vaikka se pääsisi välillä kokonaan loppumaan omasta kotivarasta.

Itse siis luotan ruokinnassa vahvasti monipuolisuuteen. Meillä on käytössä myös muutama ravintolisä (Felini Renal, merilevä & lohiöljy) joita näädät saavat säännöllisen epäsäännöllisesti tällä hetkellä etenkin ankan jauhelihan seassa. En kuitenkaan kauhean tarkkaan laske montako milligrammaa mitäkin ravintoainetta syöttämissäni ruuissa on. Vaikka tietenkin itsellä on jonkinlainen peruskäsitys siitä mitä näädät saavat mistäkin, eli esimerkiksi viikottaiseen ruokavalioon kuuluu yhtenä sisäelimenä maksa, josta fretit saavat A-vitamiininsa. Tässäkin asiassa raakaruokkijoissa on useampaa koulukuntaa, ja osa painottaa huomattavasti enemmän lisiä ja niiden tarkkaa laskemista. Tämä on toki tärkeää etenkin silloin, jos eläin esimerkiksi nirsoilee, eikä monipuolinen ruokinta siksi onnistu. Mikäli eläin toistuvasti kieltäytyy syömästä esimerkiksi lihaisia luita ja luullista jauhelihaa, on sen kalsiuminsaanti turvattava muuta kautta joko kokonaan tai kunnes eläin on saatu oppimaan uuteen ruokaan. Ja sama pätee tietenkin kaikkiin muihin ruokiin: maksaa syömätön eläin tarvitsee a-vitamiininsa muusta lähteestä jne. Etenkin fretit ja kissat osaavat olla välillä hyvin itsepäisiä uusien ruokien suhteen. 


Itse koen frettien ruokkimisen nykyään helpoksi, sillä vaikka laumasta selvästi huomaa, että kaikilla on vähän eri ruokamieltymykset, kaikki kuitenkin suostuvat syömään kaikkea. Esimerkiksi jauhelihojen kohdalla se kyllä usein vaatii sen, että sitä odottaa että viimeisillekin tulee kunnolla nälkä, siinä missä sydämet ja kokonaiset ruokaeläimet taas katoavat kupista lennossa. Tämä myös vaikuttaa meillä ruokintatahtiin: jauhelihapäivinä fretit ruokitaan meillä yleensä vain kerran, ja eläimet sitten närppivät ruokaa pitkin päivää. Muuten fretit saavat ruokansa yleensä aamuin illoin, sillä jos illalla on esimerkiksi ollut hiiriä, ne syödään taatusti heti, ja aamulla koko laumalla on taas nälkä päällä. Jos jokin ruoka aiheuttaa nirsoilua, sen kohdalla odotetaan kunnes se kelpaa ennenkuin tarjotaan taas jotain uutta.

Keskikesän juhlaa ja laskeutumista viimeiseen lomaviikkoon

Niin se juhannus sitten tuli ja meni. Meillä juhla otettiin melko rauhallisesti: pysyttiin kaupungissa ja nähtiin kavereita. Eikä edes rymytty yötä myöten missään, vaan oltiin joka ilta kotona hyvissä ajoin ennen kymmentä. Pitänee alkaa uskoa, että se keski-ikä kolkuttelee jossain nurkan takana. Mutta sen myötä näädät tai muukaan lauma ei tarvinnut jussiksi hoitajaa, vaan niillä on ollut melko normaaliin tapaan mahdollisuus osallistua kodin touhuihin. Eli toisin sanoen näädät pääsivät juhannuksen kunniaksi muun muassa auttamaan akvaarion siivoamisessa. Etenkin Lysti kunnostautui tässä hommassa niin antaumuksella että se päädyttiin jossain välissä siirtämään hetkeksi näätähuoneen puolelle, jotta se ei auttaisi koko aikaa ihan niin paljoa.

Akvaarion siivoamisessa riitti urakkaa kaikille junnuille.

Lisäksi myytiin laitetut hamsteritavarat piti vielä tarkistaa ja varmistaa, ettei mitään kivaa myydä.

Tänään taas pakattiin kaikki tytöt mukaan kun lähdettiin käymään Jussin vanhemmilla Mietoisissa. Jussi oli alkuun lähdössä sinne ihan itsekseen, mutta kun päiväksi sattui mukava ilma, niin lyöttäydyin tyttöjen kanssa seuroihin. Olihan se meille kaikille vähän vaihtelua pystyttää aitaus välillä eri ympäristöön ja tutkia vaihteeksi toista pihapiiriä. Joskin tyttöjen mielestä niuhotin turhan paljon valjaslenkeillä piharakennusten kohdilla, kun tytöistä olisi ollut kiva poiketa oven ali tutkimaan niitä vähän paremmin mitä annoin. Aitauksessa ollessa taas tutkittiin halkoja ja lehtiä sekä kaiveltiin sammalia. Tälläkertaa sitten vihdoin muistettiin napata Mietoisista mukaan myös ompelukone. Minua kun on kiinnostanut jo jonkinaikaa kokeilla, osaisiko sitä vielä käyttää sellaista edes auttavasti, jos sitä kokeilisi välillä itsekin tehdä näädille petejä. Nyt meillä on sitten kone ja kankaita, eli esteet kokeiluille on sen myötä raivattu. Mikäli saan jossain vaiheessa aikaiseksi jotain valmista, eiköhän siitäkin tule raporttia blogin puolelle.

Pihalla leikittiin aitauksessa, jonka lisäksi osa porukkaa pääsi valjastelemaan.

Yllättäen Lysti nappasi ensimmäisen valjasteluvuoron itselleen.

Keskikesän mentyä ollaan myös siinä pisteessä, että itsellä on kesälomaa enää viikko jäljellä. Loma on mennyt taas ihan uskomattoman nopeasti, ja jos mahdollista, sitä jatkaisi enemmän kuin mielellään ainakin syyskuulle asti, mutta se ei taida olla nyt valitettavasti vaihtoehto. Mutta siinä missä oma loma lähenee loppuaan, monella muulla se on vasta alkamassa. Sen myötä itsekin on mennyt nyt lupautumaan ottamaan meille pari hoitonäätää nyt kesä-heinäkuussa. Tarkalleen ottaen äkkiä laskettuna ehkä noin neljätoista, jotka kuuluvat kuuteen eri talouteen. Kaikkien tulo ei ole kyllä vielä ihan sata varmaa, mutta eiköhän täällä tule riittämään vilinää riittämiin seuraavat viikot. Perimmäinen näätähuone saa siis muuttua kesähotelliksi, ja samalla saan yhden lisäsyyn testailla näyttelystä kotiutuneita siivoustuotteita. Osa hoidokeista kun on ainakin sellaisia, joita en edes yritä heittää oman lauman kanssa yhteen, kuten meillä aiemminkin käynyt mummokolmikko. Muiden kohdalla katsotaan sitten tapauskohtaiseksi, osalle kun olisi ihan toiveissakin saada vähän leikkiseuraa.

Kotiinpäin lähti myös ompelukone laukkuineen tarjoamaan uusia haasteita.

Kuralan kylämäessä

Maanantaipäivän kunniaksi jatkettiin taas kulttuurimatkailua kera näätien ja suunnattiin tälläkertaa perinnemaisemiin Kuralan kylämäkeen ihmettelemään vanhoja maatalousrakennuksia sekä kotieläimiä. Jussi oli päivällä töissä, mutta Kurala on meiltä katsottuna sopivalla pyöräilyetäisyydellä, eli eikun näädät reppuun ja menoksi. Mukaan pääsi taas kaksi innokkainta, eli Lysti ja Mitella. Löytyisi meiltä pyörään lemmikkimallin peräkärrykin, mutta koska minusta ei ole kuitenkaan yksinäni paimentamaan kerralla koko laumaa, kevyempi reppuratkaisu oli tälläkertaa kätevämpi.

Vasta paikanpäälle saavuttua muistin museon olevan maanantaisin kiinni, ja sen myötä myös museokahvilan, eli virvokkeille ei ollut tälläkertaa pääsyä. Mutta muuten asia ei vaikuttanut meidän suunnitelmiin, sillä eläinten kanssa kierrämme muutenkin vain ulkokohteita, emmekä käy sisällä olevissa näyttelyissä joihin aukioloajat enemmän vaikuttavat. Lampaat ja kanatkin kun saavat laiduntaa ja ulkoilla myös silloin kun museo on kiinni, eli niitäkin pääsi maanantaipäivästä huolimatta ihmettelemään.

Rikospaikkatutkijat Lysti ja Mitella valmiina murhapaikalla.

Tytöt tutkivat pihamaata alkuun yhdessä, mutta Lystin onnistuttua sotkemaan itsensä yhteen pusikkoon koin helpommaksi juoksuttaa tyttöä vuorotellen. Mutta yhteismarssin aikana neidit onnistuivat bongaamaan jotain todella jännää, eli kohdan jossa joku kettu tai kissa oli ilmeisesti onnistunut nappaamaan pulun. Maa oli täynnä harmaita untuvia, ja hajutkin ilmeisen jännät, kun kummankin tytön häntä pörhistyi heti pulloharjaksi. Siitä olisi ollut kiva jatkaa tutkimaan läheisen rakennuksen kivijalkaa, mutta se suunnitelma tylsästi estettiin vedoten yleiseen näkyvilläoloperiaatteeseen, jonka mukaan näädillä ei ole lupa pitää omia bileitä valvovan silmän ulottumattomissa.

Lysti sai ensin oman vuoronsa, ja yllättäen siitä vuorosta otetut kuvat tärähtivät lähes yhdeksänkymmentäprosenttisesti. Poseeraaminen vain on jotain, johon Lystillä ei riittäisi aika tai keskittyminen - etenkään silloin jos tapahtuu jotain tai on oltu liian kauan niin ettei tapahdu mitään. Lystin kanssa löydettiin muunmuassa pihalla oleva kana-aitaus, jonka luokse emme kyllä jääneet sen pidemmäksi aikaa, kun kukkokin alkoi selvästi laittaa vähän rouviaan kasaan saatuaan havainnon tuosta meidän neidistä. Tytöille kun riittää ihan hyvin pakastebroilerit, niin niitä ei tarvitse käydä etsimässä muualta.

"Kuvaa vaikka peppua, jos jotain on pakko"

"Miksi nää nugetit tuijottaa minua? Ja miksi ne on noin isoja?"

Mitella puolestaan onnistui bongaamaan useamman kätkölaatikon, joita lapsetkin etsivät pitkin museoaluetta. En kuitenkaan lähtenyt avaamaan niitä niin että neiti olisi saanut oman tassunjälkensä lokeihin. Niitäkin ihmeellisempiä olivat kuitenkin lampaat, jotka päästivät outoja ääniä, ja juoksivat aidan viereen vastaan. Hetken ääniä ihmeteltyään Mitellakin juoksi sitten aidalle ihmettelemään tulokkaita, ja olisi livahtanut lähemmäksikin, jos olisi saanut enempi hihnaa. Mutta kaikkien turvallisuutta ajatellen katsoin paremmaksi pitää pientä hajurakoa, sillä kyllä siinä varmasti ilman kosketuskontaktiakin riitti ihmeteltävää puolin ja toisin ilman pelkoa siitä että kukaan nappaisi ketään nenästä.

"Löydettiin tämmöisiä lootia."

"Sitten tuli jokin tosi outo ja jännä ääni."

"Se lähti kuulemma noista laiduntyypeistä."

"Rohkeena tyttönä menin sit heti esittäytymään - sen verran mitä mami antoi."

Kotiin päin suunnatessa törmäsimme vielä pariin fasaaniin, jotka lähtivät ylittämään kävelytietä samaan aikaan kun ajoimme sitä pyörällä. Nämä otukset menivät kuitenkin tytöiltä ihan ohi niiden siirryttyä jo reppunsa suojiin.

Tämmöinen pariskunta oli lähistöllä päiväkävelyllä.

Tammerferret 2018

Eilen käännettiin vielä kerran nokka kohti Viialaa ja frettinäyttelyä ennenkuin meillä alkaa näillä näkymin syyskuulle kestävä kesätauko näätäpäivistä ja näyttelyistä. Mukaan matkaan pakattiin koko frettilauma, ja porukasta kisaamaan ilmoitettuja oli neljä: Lysti, Huisku, Mitella ja Justiina. Aamulla mukaan koukattiin myös Sarianna Eetun ja Ahdin kera sekä Tanja, joka meillä oli ilo saada matkaseuraksi hänen oltuaan nyt Turussa päin käymässä. Tanjalla ei ollut tällä kertaa omia näätiä mukana, mutta motivaatiota tulla paikalle sitäkin enemmän yhden näyttelyssä odottavan komean frettiherran myötä.

Mitella oli vähän väsy.

Näyttely oli tälläkertaa pienehkö yhden tuomarin näyttely, ja sen myötä pari niistä sijoista joista yleensä Sariannan kanssa kisataan jäi jakamatta. Suomessa kun on sen verran vähän pitkäkarvaisia ja kuviollisia, ettei niitä ole läheskään joka näyttelyssä niin montaa että kyseiset palkinnot jaettaisiin. Niinpä isoimmat toiveet sijoituksista karisivat heti kättelyssä, sillä tiedän että isommissa luokissa taso on monesti niin kova, että niissä pärjääminen on harvinaisempaa.

Aitausviidakkoa

Näyttelypäivä kuluikin taas perinteiseen tapaan ihmisten kanssa höpisten ja katsellen näätiä. Hyvin ison osan päivästä vietin myös paijailemalla meidän pomppuoravaa, kun olin välttämättä halunnut ottaa laumalle mukaan isomman penin siitä huolimatta että Lysti tulee halutessaan siitä yli. Niinpä Lysti vietti sylissä ja boksissa varmaan yhtä paljon aikaa kuin aitauksessakin. Välillä jopa karvahattuna päänpäällä keikkuen. Näyttelyn jälkeen päädyin kyllä tutkimaan nettiä ja etsimään meille isompaa kevytaitausta. Kasassa nukkumiseen kun ei periaatteessa tarvita mahdottomasti tilaa, mutta meidänkin lauma esimerkiksi kakkii sen verran, että isommassa aitauksessa on vähän enemmän aikaa huomata hudit ja vaihtaa likaantuneet pissa-alustat ennenkuin joku on heti pyörimässä sotkuissa. Sitä kun on jo aika hyvin oppinut, että aitauksessa pissa-alustat saa vaihtaa aika usein, jos haluaa näätien pysyvän puhtaina. Ne kun eivät rajatussa tilassa varo astumasta sotkuihin läheskään samalla tavalla kuin kotona.

Meidän naapurissa oli joku kiimainen ukko joka huuteli tytöille pitkin päivää.

Tälläkertaa näyttelyssä ei tullut ihan kauheasti shoppailtua, mutta jotain pientä lähti kyllä matkaan ennen palkintojenjakoakin: yhdet valjaat Emeliinalta, pari arpaa sekä siivousainesetti Tehotuotteelta. Uudet valjaat on valittu Nutellaa silmällä pitäen, ja ne ovat pinkit ja nauha on kuvioitu kuppikakuin. Sarianna kyllä pyöritteli taas vähän silmiään, että kyllä neidille olisi ihan yhtä hyvin välttäneet ne Huiskun pentuvaljaatkin, jotka on meillä siirretty varavaljaiksi sitä mukaa kun neideille on tullut kuviollisia ja koristeltuja valjaita. Arpajaisista kohdalle osui onkilelu, vinkuva pehmolelu sekä kilinäpallo. Tehotuotteen pussista löytyi Pikapuhdistaja, Rasvanpoisto Citrus -pullo sekä Polyclean desifioiva pesuneste. Näistä tuotteista minulla on diilinä, että sain ne ilmaiseksi sitä vastaan että kirjoittelen niistä käyttökokemuksia tänne blogin puolelle, eli niistä on tulossa lisää juttua sitten kun ne ovat päässeet kunnolla testiin. Desifioivan pesunesteen osalta testaaminen alkoikin heti tänään.

Tästä se testailu sitten lähtee.

Päivän ruokailupaikaksi löydettiin tälläkertaa mielettömän sympaattisen oloinen pieni pinkiksi maalattu kebabbila, joka on myös sisältä koristeltu varsin monivärisesti. Lähdimme sinne samalla porukalla kuin jolla olimme lähteneet aamulla liikkeellekin, vaikka se edellyttikin että ryöstin Tanjan julmasti Hermeksen vierestä ruokailun ajaksi. Ruokapaikassa oma valintani osui turvallisuushakuisesti kebabiin ranskalaisilla, ja annos olikin oikein maukas, eikä edes pahan hintainen. Eli voi olla, että meillä on nyt uusi vakipaikka missä käydä silloin Viialan Sampolassa on näyttely. Aiemmin käytetty grillikioski kun ei mielestäni pysty kilpailemaan tämän kanssa hinnassa eikä maussa.

Valittu ruokapaikka erottui värikkyydellään.

Päivän päätteeksi re-callit ja palkintojenjako yllättivät minut aika täysin. Kyllähän sitä aina toivoo, että joku omista pyydettäisiin uudelleen nähtäväksi ja ehkä jopa sijoittuisi, mutta sitä tiedostaa samalla myös sen, että eivät nuo kaikki ole tyypiltään niin näyttelyissä pärjäävää sorttia. Meillä kun näyttelyt eivät ole kuitenkaan niin tärkeitä, että eläintä valittaessa kiinnitettäisiin huomiota mihinkään värivirheisiin, päänmalliin tai muuhunkaan. Tytöt sijoittuvat jos ovat sijoittuakseen. Mutta niin siinä kuitenkin kävi, että neljästä kisaanneesta kolme pyydettiin re-calleihin. Siinä loppui itseltä boksitkin kesken, kun en mie häkellykseltäni tajunnut, että olisin tietysti voinut kaivaa esille meidän pyörällisen boksinkin ja vain irroittaa siitä riipparin. Mutta onneksi Tanja pystyi lainata meille Hermeksen boksia, niin saatiin kaikki uudelleen pyydetyt omissa bokseissaan katsottaviksi. Sariannaltakin kun pyydettiin Eetu, niin hänelläkään ei ollut boksia lainattavaksi.

Lysti arvostelussa

Toinen iso ihmetys tuli sitten, kun omista uudelleen pyydetyistä kaikki myös sijoittuivat. Sitä kun on tottunut siihen, että moni omista halutaan nähdä uudelleen värin takia, jolloin re-callitkaan eivät tarkoita automaattisesti sijoittumista, jos toinen samaa väriä edustava katsotaan vierekkäin vertailtuna paremmaksi. Mutta nyt kaikki kolme tosiaan palkittiin. Ensimmäisenä Mitella, joka sijoittui luokkansa ensimmäiseksi, mikä oli itselle se isoin ihmetys ja pääsi siinä sitten melkein itkukin. Onhan useampikin tuomari ja kasvattaja minulle sanonut, kuinka nätti tyttö on, mutta kun se on aiemmin palkittu vain parhaana kuviollisena, en minä ollut oikeasti osannut edes kuvitella, että se voisi pärjätä luokkamittelöissä. Sillä vaikka värin parhaat ovat periaatteessa isompia sijoja, siinä kuitenkin käytännössä eläimestä katsotaan vain yhtä ominaisuutta siinä missä luokkansa voittavan pitää olla tasaisemmin hyvä. Lysti puolestaan oli isossa luokassa luokkansa kolmas ja Huisku paras suklaa. Voin sanoa, että isossa osassa palkintokuvia näytän aika maaniselta, kun tunteet heitteli laidasta laitaan ilosta ja ylpeydestä liikutukseen ja epäuskoon. On meillä vain aika hienot tytöt. Jussi kävi hakemassa Huiskun kanssa tytön palkinnon, Jussin kauan haaveileman Unan tekemän ruusukkeen.

Mitellan luokan palkintoprinsessat.

Lystin luokan kärkikolmikko.

Näyttelyn värisuora.

Eetu jäi tällä kertaa sijoituksetta samoin kuin Justiina, mutta aina ei voi voittaa. Ja Justiinan kohdallakin iso osa miinuksista tuli asioista, joihin varmasti voimme tulevaisuudessa vaikuttaa, kuten massasta ja niskan ruvista. Eli varmasti senkin kanssa lähdetään vielä jossain välissä uudelleen yrittämään.

Huisku ihmettelee palkintojaan.

Mitella etsii mistä livahtaa uuden pedin sisään.

Lysti vähän tärähti, kun sillä oli muita kiireitä kuin poseerata palkintokuvissa.

Mutta oli toi eka kuva kuitenkin terävämpi kuin tämä.

Tähän onkin hyvä lopettaa kevätkausi meidän lauman osalta ja siirtyä odottamaan kun hommat taas starttaavat syksyllä uudestaan. Nyt loppukesä keskitytään enemmän kotinäätäilyyn ja herppeilyyn. Ei me silti olla kesääkään ihan omassa poterossa viettämässä, vaan muutaman kanssa on jo sovittu, että tulevat meille kotiin tutustumaan eläimiin, ja tämän vuoden Turun joukkiskin saattaa osua yllättävän lähelle.

Sarianna ikuisti minut näyttelyssä myös karvahattu päässä.

Rose's Gamora "Nutella"

Kai sen nyt uskaltaa jo laittaa kuvan ja nimen kera julki, että meille on tulossa seitsemäs prinsessa. Puolipitkäkarvainen suklaa naaras Rose's Gamora Englannista. Kutsumanimeksi neidille on tulossa Jussin valitsemana Nutella. Sarianna laittoi pennusta eilen varausmaksun menemään, ja sen myötä asia alkaa olla lukittu. Nutella tulee olemaan meidän ensimmäinen sijoitusfretti, ja toiveissa olisi että tytöstä kasvaisi Sotatanssin-frettilän ensimmäinen jalostusnaaras. Tytön mukana itsellekin on siis tulossa vähän uusia tuulia frettiharrastukseen, kun tähän asti kaikki tytöt ovat olleet puhtaasti lemmikkinä. Nyt Nutellan myötä kasvatusjututkin tulevat sitten astetta lähemmäs omaakin harrastusta.

Rose's Gamora "Nutella" Kuva: Lucy Emma Rose

Vaikka asian uskaltaakin nyt jo julkistaa, odotus ei silti ole läheskään vielä ohi. Samoin kuin Mandy viime vuonna, Nutellan kasvattaja Lucy Emma Rose on myös ilmoittanut pennun lähtevän Englannista vasta 15 viikkoisena saatuaan rabiesrokotteen ja sen varoajan kuluttua umpeen. Niinpä pennun tuloa saadaan odottaa vielä elokuun lopulle neidin syntymäpäivän ollessa 11.5. Olin jo ehtinyt vähän innostua, että saisimme tytön jo heinäkuun alussa, mutta sitähän sanotaan että hyvää kannattaa odottaa... Sekin on vielä vähän auki, kenen matkassa tyttö Suomeen matkustaa, mutta alustavasti olen koittanut houkutella Jussia kanssani pienelle Englannin matkalle. Se ei toki olisi se itselle helpoin vaihtoehto, mutta olisihan se ihan mielenkiintoista päästä tapaamaan tytön kasvattaja ja näkemään hänen eläintilansa ja Nutellan vanhemmat.

Neidillä on ikää kuvissa 4 viikkoa ja 2 päivää. Kuva: Lucy Emma Rose

Lucy on luvannut täyttää odotusaikaa kuvilla ja videoilla pennusta, ja itse on uteliaana jo hieman vertaillut Nutellan pentukuvia muihin tietämiini pentueisiin, etenkin sellaisiin joista vähän tietää miltä kuvien pennut näyttävät aikuisina. Ja ainakin sen perusteella mitä kuvista tällä hetkellä näkee, meidän tuleva tyttö voi olla Huiskuakin tummempi väriltään. Ja Jussin iloksi kyseessä on kasvattajan mukaan superrauhallinen pentue. Mikä on varmasti ihan hyvä, sillä voi olla, että jos meille tulee vielä albiinoprinsessakin se ei ole. 

Pieni suklaanäätä. Kuva: Lucy Emma Rose

Frettipäivää ja eläinharrastuksen ala- ja ylämäkiä

Viikonloppu meni taas vauhdikkaasti. Paljon vauhdikkaammin kuin oli suunniteltu. Alunperinhän meidän piti vain käydä pitämässä frettipäivä Vantaalla Koivukylän Faunattaressa ja viettää sitten loppuviikonloppu kotona. Hoitaa eläimiä, siivoilla vähän ja rentoutua. Vähän yllättäen olimmekin lähes koko viikonlopun menossa, mikä oli paitsi todella mukavaa, vähän stressaavaa että opettavaista. Ensimmäinen muutos suunnitelmiin tuli kun eräs ystäväni bongasi että meidän frettipäiväilypaikka on itseasiassa varsin lähellä hänen työpaikkaansa ja hän kutsui meidät kahville. Ja kun kukaan meistä ei juo kahvia, se kahvittelu kestikin sitten kupillisen sijaan aika iltaan, ja välissä sijainti vain vaihtui ystävän työpaikalta hänen kotiinsa. Seuraavan päivän ohjelma taas lähti muuttumaan siinä kohtaa kun Jussi huomasi että Nacho Cheddar ei näytä siltä kuin pitäisi.

Juutas kaatoi Lysti-tädin heti suorilta.

Frettipäivä meni varsin mukavasti. Tällä kertaa esittely oli sovittu pidettäväksi yhdessä Rytökärpän pesän jengin kanssa, ja olimme taas sopineet yhden aitauksen taktiikasta tilasyistä. Vähän siinä etukäteen mietittiin, miten laumat menisivät yhteen, mutta todettiin että on siinä kuitenkin myös neljä syliä ja kaksi boksia mihin porukkaan jakaa, jos näyttää siltä ettei homma toimi. Suureksi yllätykseni kuitenkin meidän lauma otti Noidan, Teklan ja Juutaksen vastaan ilman isompia mutinoita. Edes Justiina ei mennyt heti kiljumaan vieraiden korviin, vaikka muutaman kerran se selvästi valmistautui tekemään niin. Neiti nimittäin käveli ihan Teklan viereen ja avasi jo suunsakin valmiiksi aloittaakseen huudon, mutta sitten Tekla ei tehnykään mitään. Ja seisottuaan siinä hetken suu auki tuijottaen Justiinakin päätti tehdä sittenkin jotain muuta. Juutas taas heitti painiksi Lysti-tätinsä kanssa ja sai korvapesut useammalta lauman vanhemmista. Itsy kävi putsaamassa korvat myös Noidalta ja Teklalta, mikä aiheutti etenkin Noidassa pientä hämmennystä. Meidän pastellienkelit (joiden pentuaika vertailtiin vertaistuen hengessä päivän puremasaldoa) kyllä muutamaan otteeseen aloittivat pientä matsia, ja neidit erotettiinkin sitten joko syliin tai boksiin. Mutta kokonaisuudessaan olin odottanut paljon isompaakin myllerrystä. Mutta ehkä noi meidän omat on sitten vain niin paljon tottuneempia muihin akkoihin, ja Juutasta ei lasketa vielä urokseksi kun herralla on ikää yhdeksän viikkoa.

Tummat tytöt Itsy, Tekla ja Lysti kasassa.

Juutas oli kyllä mikä valloittavin pikkumies. Ensin se ahmi kaikki eväänä olleet broilerinkaulat ja haastoi kaikkia leikkimään, ja sitten kun se lopulta nukahti se sammui kuin saunalyhty. Leikkiessäänkin poika oli käden kanssa mitä kiltein otus, ja täydet kierrokset laitettiin kehiin vasta kun päästiin tädin niskaan roikkumaan - mitä Lysti ei laittanut yhtään pahitteeksi. Täysin kommelluksitta päivästä ei kyllä selvitty, kun minun vahtivuorollani Tekla pääsi nappaamaan yhtä entistä fretinomistajaa nenästä. Onneksi Jussi taisi säikähtää siinä enemmän kuin purruksi tullut henkilö, joka vain esitteli mihin muualle häntä on purtu sitten kun Tekla oli lopulta saatu irroittamaan otteensa, ja pyysi saisiko sylitellä vielä muita näätiä. Vaikka hän kyllä myös myönsi, että ei ollut omiltaan saanut ikinä ihan yhtä tukevaa iskua. Mutta sille on tosiaan ihan syynsä, miksi muksuja aina kehoitetaan olemaan työntämättä sormiaan aitaukseen, ja miksi kaikkia näätiä ei saa paijattavaksi samalla tavalla, vaikka etenkin lapsista moni haluaisi moikata kaikki näädät läpi. Freteissä kun on todella paljon eroja siinä, kuinka helposti ne nappaavat, ja meilläkään kun ei omia lapsia ole, ei kaikkia meidän näätiä voi millään muotoa väittää lapsivarmoiksi, vaikka ne kotiloissa laskisikin melko puruvarmoiksi (ja ennenkuin joku huolestuu, purruksi tullut ei ollut lapsi).

Juutas meni ihan rikki kun väsy iski.

Kun frettipäivä oli saatu pakettiin ja näädät edes vähäksi aikaa väsytettyä, suunnattiin Nurmijärvelle, jossa ilta kuluikin varsin pitkälle. Kun lopulta kotiuduimme puolen yön kieppeillä herppihuoneessa odotti ikävä yllätys. Jussin tehdessä iltakierrosta herppihuoneessa talouden hamsterivanhus Böffö löytyi kuolleena häkistään. Asia ei tullut sikäli yllätyksenä, että Böfföllä oli jo ikää 2,5-vuotta, mutta ainahan sitä toivoo että ne omat lähtisivät vasta sielä elinikäennusteen yläpäässä tai että rikkoisivat ikäennätyksiä. Mutta aina niin ei kuitenkaan käy, ja 2,5 vuotta on sekin jo ihan hyvä ikä hamsterille.

Valitettavasti herppihuoneesta paljastui aamulla toinenkin yllätys: ripsipalmukyy Nacho Cheddarilla oli jotain häikkää suussa. Jussi pyysi minua avuksi että suusta saatiin napattua jonkinlainen kuva laitettavaksi Rauliolle ja Nachon kasvattajalle tilanteen arvioimista varten. Epäilyt osuivat suutulehdukseen, ja koska Rauliolle ei saatu näin nopeasti aikaa ja Jussi kaipasi tilanteeseen lisäselvyyttä, hän soitti Nachon kasvattajalle ja kysyi ehtisikö tämä katsoa käärmettä myös livenä jos lähtisimme ajamaan. Sillä vaikka Nacho on hyvin pieni, ja suhteellisen vaaraton, se on silti myrkyllinen, ja Jussi kaipasi sen suuntutkimiseen avuksi kokeneempia käsiä. Christian saikin avattua Nachon suun, poistettua sieltä osan tulehdusmassasta ja puhdistettua sen Betanidella. Hänen mukaansa tilanne suussa ei ollut vielä mitenkään hälyttävä, mutta että sitä kannattaa toki putsailla ja tarkkailla siltä varalta että tilanne pahenee ja tarvitaan antibiootit. Samalla Jussi sai opastusta siitä, mistä kohtaa päätä pitää tarttua, ettei käärme saa sitä käännettyä, ja miten käärmeen saa avaamaan suunsa.

Yhden käärmeen kanssa lähdettiin ja kotimatkalla mukana oli kaksi. Tässä on meidän tulokas Thanos.

Christianin luona ollessamme Jussi meni kysymään myös vieläkö hänellä oli hortuja myynnissä. Ja olihan niitä. Jussi tykästyi poikasista eniten toiseen keltaisemmista vähän isommista pojista, mutta omaksi lempparikseni vapaista poikasista muodostui toinen pienemmistä ja kirjavammista. Jussia vähän epäilytti se, kun nämä pienemmät eivät olleet osoittaneet ihan yhtä ahneiksi ja hyviksi syömäreiksi kuin isommat poikaset, vaikka nekin oli kyllä saatu syömään. Sitten Moisanderin teki tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä, ja meidän mukaan lähti se pienempi ja kirjavampi, jonka olin jo autolle päästessä nimennyt Thanokseksi. Tässä kohtaa meillä ei ollut ihan vielä sovittuna, oliko kyseessä Jussin kahdentoista käärme vai minun toinen, mutta Jussi on taipuvainen jälkimmäiseen kun minä sen poikasen valitsinkin ja nimesin. Käytännössä asialla ei ole kauheasti merkitystä, sillä Jussi on haaveillut hortusta pari vuotta ja perehtynyt sen myötä hoito-ohjeisiin, ja itselläni on nuorempana ollut hortu. Eli kummallakin on kyllä täydet valmiudet vastata tulokkaan hoidosta.

Kotiinpäästessä kello oli taas yhdentoistapintaan ja viikonloppu alkoi olla pulkassa. Jussilla oli tänään edessä työaamu, joten kämpän siivoilut jäivät minun vastuulleni. Mutta onneksi meillä kyläilevät kaverit ja perheenjäsenet ovat jo tottuneet siihen, että joskus eläinjuttuihin menee yllättäen niin paljon aikaa, että muut asiat jäävät odottamaan. Luova kaaos taitaa olla meillä välillä aika pitkäkestoinen tila, vaikka sen aina välillä saa myös hetkeksi taltutettua. Viimeaikaisista postauksista on ehkä taas paistanut yritystä sen suuntaan.

Vuosipäivä

Frettikuumeeni syttyi jo yhdeksänkymmentäluvun lopulla, kun luin mielenkiintoisen lehtijutun freteistä, ja kävin sen jälkeen miljoonat kerrat katselemassa frettien touhuja läheisissä eläinkaupoissa. Siitä kun tämä luku elämässäni todenteolla alkoi on kuitenkin vasta kolme vuotta. Tasan kolme vuotta sitten tällä päivämäärällä ajoimme Jussin kanssa Turusta Inkooseen hakemaan Snurrea ja Esteriä.

Ensimmäiset kuvat neideistä Skeppdalissa toukokuussa 2015. Olen ehkä vähän harjaantunut neitien kuvaamisen sen jälkeen.

Olimme tavanneet tytöt kolmea viikkoa aikaisemmin, ja sopineet silloin noudon kesäkuun alkuun. Näiden viikkojen aikana oli käyty hankkimassa tarvittavia tarvikkeita sekä rakennettu frettiportti silloiseen asuntooni, jotta tytöt saisi pidettyä tarvittaessa erillään Miikkiksestä. Sekä luettua vielä uudelleen kaikki se materiaali, minkä niiden viikkojen aikana luettavakseni löysin. Useampi läheinen oli jo ilmaissut huolensa siitä, että olen taas tekemässä hulluuksia: ottaa nyt pari haisevaa näätää samaan asuntoon haisunäädän kanssa. Mitä jos näädät tappelisivat? Mitä jos Miikkis spreijaa? Kertakaikkisen huono idea. Mutta minulle niin iso askel kohti yhtä lapsuuden haavetta, että olin valmis ottamaan vastaan kaikki eteentulevat haasteet.

Olo oli yhtäaikaa varma ja epävarma. Olinhan minä lukenut freteistä enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo parikymmentä vuotta, nähnyt kavereiden frettejä sekä omistanut erilaisia eläimiä yli kaksikymmentä vuotta. Mutta silti: ensimmäiset ovat aina ensimmäisiä. Lukeminen ei ole ikinä sama asia kuin se että se eläin on oikeasti siinä, ja tietää ettei se ole lähdössä pois. Kun se on oma kirjahylly mihin se kiipeää ja oman kämpän kolot mihin se hetkeksi katoaa. Snurren ja Esterin myötä oma frettiharrastus alkoi keskeltä frettien elinkaarta: molemmat neidit olivat tullessaan nelivuotiaita. Hieman jo rauhoittuneita, selkeästi aikuisia neitejä. Omat ensimmäiset haasteet eivät siten liittyneet pennun purukoulutukseen tai muuhun tapakasvatukseen, vaan päätökseeni vaihtaa neidit nappulasta raakaruualle. Moni kaveri muistaa varmasti yhä miten itkin ilosta, kun Snurre ensimmäisen kerran haki itse hiiren ruokintakaapista, suolesti sen olohuoneeni matolle ja alkoi syödä.

Esteri 7-vuotta

Koska meidän tarinamme alkoi keskeltä, näihin kolmeen vuoteen on mahtunut myös tutustuminen frettien vahuuteen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin. Snurren insulinooma ja se kun jouduimme lopulta mummuskasta luopumaan. Esterin hammasongelmat hampaidenpoistoineen ja niitä seuranneine hammaskiviongelmineen. Esterin viime syksyinen äkillinen massanmenetys, jolloin pelkäsin jo tosissani menettäväni mummuskan. Silti en ole sekuntiakaan katunut, että juuri näistä neideistä tulivat ensimmäiseni. Tiedän että toivon paljon, mutta toivon silti, että tämä ei ole viimeinen yhteinen vuosipäivämme yhdessä Esterin kanssa. Minä haluan uskoa, että meillä on mahdollisuus ylittää kahdeksanvuoden rajapyykki tämän meidän lauman itseoikeutetun matriarkan kanssa.

Tänään on myös toinen vuosipäivä. Kun istuimme kolme vuotta sitten autossa ajaessamma Inkoosta kohti Turkua, Jussi kysyi minulta, muistanko mikä päivä on. Olin juuri saanut mukaani elämäni ensimmäiset frettini ja pää oli pinkkiä hattaraa, ja vastaaminen sen myötä vähän kesti. Jussi sitten auttoi, ja muistutti minua minun ja Jussin ensimmäisestä vuosipäivästä. Tällä päivämäärällä tulee siis tasan neljä vuotta minun ja Jussin ensitreffeistä. Eli jos joku ikinä ihmettelee, kuinka aina raahaan Jussia mukaan kaikkiin näätäjuttuihin, voin vain todeta olevani romanttinen luonne ja haluavani muistella meidän ensimmäistä vuosipäivää.

Minä ja Jussi joulukuussa 2015

Sen lisäksi että haluan toivottaa hyvää vuosipäivää Esterille ja Jussille, uskallan ehkä sanoa ääneen jo jotain muutakin. Tällä hetkellä alkaa näyttää hyvin vahvasti siltä, että meille on kesän aikana kotiutumassa briteistä meidän lauman seitsemäs prinsessa. Pieni suklaa ppk neiti, josta olisi määrä tulla myös Sariannan ensimmäinen jalostusnaaras Sotatanssin-frettilään.

Grillijuhlia ja kotoilua

Niin se kesälomakin sitten starttasi ja sen alkajaisiksi hylkäsin oman laumani ja otin suunnan kohti Vantaata tapaamaan muita frettejä ja fretti-ihmisiä. Tanja kun järkkäsi ihanasti grillijuhlat joihin oli kutsuttu harrastajia paitsi Pk-seudulta myös kauempaa. Kutsu olisi kyllä kattanut talouden fretitkin, mutta kun sitä saa yhä kotona toimia jonkin verran portsarina ja sovittelijana näätien kanssa, en halunnut tehdä sitä vielä isommassa mittakaavassa viikonloppuna. Meillä kun nykyisistä muutama ei selvästi välitä vieraista näädistä yhtään, ja Lysti on edelleen kunnon kevätkierroksilla ja koettaa astua ja raahata toisia tyttöjäkin. Sen lisäksi reissuun tuli lähdettyä tälläkertaa julkisilla, niin oli sitten vapaa valitsemaan minkä vuoron tai vaunun tahansa - sekä sylittelemään muita paikalla olleita näätiä saamatta välitöntä palautetta Mitellalta (neiti on välillä aika mustis).

Tämmöiset eivät kauheasti auttaneet pahenevaan pentukuumeeseen <3

Minulla oli suunnitelmissa tehdä Pk-seudulle ihan vain päiväretki, ja lähteä iltabussilla takaisin Turkuun. Kuitenkin aika kului sen verran nopeasti siinä jutellessa, syödessä ja frettien touhuja tarkkaillessa (paikalla oli muunmuassa kahdeksanviikkoisia pentuja <3), että sitä joutui lopulta toteamaan että päivän viimeiseenkin bussiin alkaisi olla kiire. Ja koska en pidä kiireestä, minut olikin siinä kohtaa varsin helppo puhua jäämään yöksi ja lähtemään muiden mukana jatkamaan iltaa baariin. Aikaa seuraavaan työpäivään kun on kuitenkin ihanasti vielä viikkoja ja Jussi lupasi toimia kotimiehenä ja hoitaa lauman iltapalat ja iltasiivoilut, vaikka hän myös varoitteli, että tiedän kyllä kuka tulee tykkäämään asiasta kyttyrää.

Siinä teki melkein mieli unohtaa kaikki järkisyyt, ja pölliä yksi kotiin.

Nukkumaanmeno venyikin sitten lähemmäs aamukuutta ja sen myötä kotimatkallekin selvisi lopulta vasta iltapäivästä. Kotiinpäästyä palaute olikin sitten välitöntä: melkein ensitöikseen Mitella kävi nappaamassa minua nilkasta. Se ei ota ikinä kovin hyvin sitä, jos se jätetään yhtään työpäivää pidemmäksi ajaksi, eikä asiaa varmasti auta, kun tulee kotiin vieraan hajuisena. Tässä asiassa lieventäviksi asianhaaroiksi ei lasketa edes sitä, että Jussi on ollut kotona, sillä neidin mielestä molempien kuuluu olla kotona. Jussi voi joskus saada anteeksi yhden yön poissaolot, jos minä olen paikalla, mutta esimerkiksi viime kesän Porityöt olivat jotain hyvin anteeksiantamatonta. Alkuviikko onkin nyt mennyt sitten tiiviimmin kotona antaen laumalle sen kaipaamaan huomiota. Riittävillä nameilla ja sylityksillä Mitellakin on taas suostunut leppymään ja antamaan tämän rikkeen painua unohduksiin. 

Pyykkikorin ohella makkarin kaapit ovat tällähetkellä pop.

Kesäloman alun kunniaksi lämpötilakin luonnollisesti laski viikonlopun jälkeen radikaalisti ja ulkona on ollut jo pari päivää niin kylmä tuuli, että olen löytänyt osan kadoksissa olleesta siivousmotivaatiostani. Etenkin kun lenkkeily-yrityksetkin tyttöjen kanssa ovat päiväsaikaan kaatuneet siihen, että meidän vilkkaimmista tyypeistä yhdistelmä kirkas päivänvalo ja kova puhuri on vain jotain yliepäilyttävää. Sen myötä sitä on tullut opeteltua muunmuassa meidän uuteen imuriin, joka on tähän asti ollut vain Jussin käytössä, sekä pestyä lattioita. Näissäkin hommissa itsellä on onneksi riittänyt aputassuja, sillä loman kunniaksi näätähuoneen portti on saanut olla nyt auki aamusta yön pikkutunneille asti. Käytännössä isoin ero työpäiviin on kyllä ollut sen myötä se, että pitkät päivätorkut on nukuttu näätähuoneen sijaan pyykkikorissa - kauneusunista kun ei tinkitä, oli omistaja paikalla tai ei.

Miikkiksen harmiksi taas olen ottanut yhdeksi kesäprojektikseni lisätä sekä omaa, että Jussin ja Miikkiksen kasvistensyöntiä. Miikkis kun menisi mieluiten samalla kokolihadieetillä kuin tytöt jos se saisi valita. Valitettavasti Miikkiksen ylimääräistä pelastusrengasta ei hävitetä pelkällä metsäsipsuttelulla, eikä kasvisten levittely pitkin lattiaakaan polta ihan tarpeeksi kaloreita. Niinpä pojan nirsoilua pitäisi koettaa saada kuriin, ja rehut katoamaan kupista muuallekin kuin lattialle. Tästä voi seurata taas liuta tahtojen taistelua.

Yksi talouden parhaista frettipedeistä.

Malika Ferrets Online Show

Koska leikkimielinen kisaaminen on hauskaa, pitäähän sitä välillä valloittaa myös uusia showtantereita. Joitain kuukausia sitten meidät neidit lähtivät mukaan kisaamaan brittivetoisessa Malika Ferrets Online Show -virtuaalinäyttelyssä. Näyttelyssä oli todella pitkä osallistumisaika, joten tyttöjenkin kisakuvat taidettiin lähettää jo yli 15 viikkoa sitten. Viime kuun lopulla tulivat sitten tulokset, ja huomasin samalla että minulla oli tullut luokkien kanssa pieni virhe: Mitella oli vahingossa mennyt sekä kuviollisiin että kaneli/suklaa luokkaan (mikä olisi varmaan pitänyt jo hoksata luokan cc-lyhenteestä...). Jälkimmäisen osalta minulla ei ole kyllä enää mitään mielikuvaa, oliko minun pitänyt ilmoittaa alunperin Mitella kuviollisiin ja pastelleihin, vai Huisku angoraan ja suklaaseen, mutta eiväppä ne ilmohinnat olleet euroakaan per luokka, että eipä se niin haittaa, että nyt kävi näin. Yllättäen Mitellaa ei kuitenkaan palkittu hienona kanelina.

Veteraanirouvalla on poseerauskin hallussa

Huisku vähän lässähti. Mutta kun kerta pedillä kuvattiin...

Justiina näyttää kanssa nuoremmille kuinka ollaan kärppänä palkintokuvissa

Tarviiko mittien näkyä, jos oon vaan söpö?!

Tällä kertaa näyttelystä ei tullut samanlaista kirjallista arviota kuin viime vuotisesta virtuaalinäyttelystä, vaan eläimistä vain valittiin parhaat. Parhaille oli toki luvassa ruusukkeita, jotka postimaksuja vastaan lähetettiin tänne Suomeenkin. Alkuun näyttelyn oli tarkoitus olla vain Brittien sisäinen juuri postikuluista johtuen, mutta osallistumisoikeutta laajennettiin sillä edellytyksellä että merentakaiset hoitavat itse mahdolliset postikulut. Onneksi ne ovat ihan eri luokkaa ulkomailta Suomeen kuin toisinpäin.

Meille tulikin näyttelystä komea rivi kakkossijoja, kun neljä neideistä päätti hankkia yhteensopivat ruusukkeet. Meidän tiimi nappasikin kakkossijat luokissa veteraaninaaraat (Esteri), angoranaaraat (Huisku), silver/dew naaraat (Justiina) ja kuviolliset naaraat (Mitella). Justiinakin aloitti näyttely-uransa meillä heti ruusukesijalta. Ja Jussi on taas onnellinen kun hänen lempipampulansa sijoitettiin. Joskus näemmän kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan - tai ruusukejahtiin. 

Varsinaisen näyttelydebyyttinsä Justiina on tekemässä parin viikon päästä Tammerissa. Odotan sitä ihan mielenkiinnolla, sillä toki virtuaalinäyttely on aina enemmän leikkiä kuin sellainen näyttely, jossa tuomari pääsee oikeasti kunnolla tutkimaan eläimen läpi. Täytyy vain toivoa, ettei neidillä olisi sitten näyttelypäivänä taas rupia niskassa.


Esterin kisakuvat:

 Huiskun kisakuvat: 

 Itsyn kisakuvat:

Justiinan kisakuvat:

 Lystin kisakuvat:

 Mitellan kisakuvat: