Maailman mahtavimmat hoitomummuskat

Hoitonäädät lähtivät eilen, mutta kyllä neideistä pitää silti saada pari kuvaa lisää bloginkin puolelle, kun kaikki eivät kuitenkaan instagramia seuraa. Sen verran ihania tyyppejä nuo hoidokit olivat. Asiaan ei tokikaan missään määrin vaikuta, että minulla saattaa olla hieman heikko kohta nimeenomaan tyttöfreteille, ja kun kaikki kolme olivat vielä mummuskoja... Jussilla taas sydän on vielä näiden kahden ominaisuuden lisäksi erityisen kallellaan angoroille, ja hoidossa ollut Ruusa on se ensimmäinen pitkätukka jonka Jussi on nähnyt, ja josta hänellä sitten lähti se toive saada meille joskus samanlainen. Niinpä ensimmäistä kertaa Jussikin oli sitä mieltä, että kyllä nuo hoidokit olisivat tuossa pidempäänkin menneet. Asiaa toki varmasti edisti myös se, että en tälläkertaa edes koittanut yhdistää omaa laumaa ja hoidokkeja, niin hoitonäätien myötä kotona ei ollut sitten normaalia enempää vääntöä tai hutikakkoja.

Hoidossa olo on joskus näääin rankkaa.

Hoitonäädät Iita, Isla ja Ruusa saivat perimmäisen näätähuoneen omaksi prinsessasviitikseen ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei huoneen osien välille ilmaantunut muuri ja toiselle puolelle tulleet uudet tulokkaat herättäneet sen suurempia mielenkiintoja omassa laumassa. Porttia ei edes koetettu rynkyttää tai murtaa, ja ainoat vakavammat ylityskokeillut tulivat sinä päivänä, kun ruokana oli hiiriä, ja osa hiiristä vietiinkin perimmäiseen huoneeseen. Silloin yksi nimeltä mainitsematon pomppuorava koitti kyllä kovasti hyppiä vaneria vasten nähdäkseen miten tällainen virhe pääsi käymään. Mutta kai täällä kotona on sitten aina semmoinen akkavalta, ettei pari uutta naarasta jaksa hetkauttaa, kun ei niitä kunnolla edes näe eivätkä ne tule lähelle.

Isla löysi mieleisen pedin olohuoneesta

Viikko elettiinkin sitten kahden lauman taktiikalla. Töistä kotiin tullessa avattiin omille pääsy koko asuntoon ja mentiin perimmäiseen huoneeseen seurustelemaan hoidokkien kanssa. Kun omat illalla suljettiin taas etummaiseen näätähuoneeseen, saatettiin ottaa muualla asunnossa vielä mummuskavuoro, ja päästää hoidokit tutkimusretkille. Hoitopäiviä rytmittivät toki myös Iitan lääkkeet, jotka se Snurren tapaan tarvitsi aamoin illoin. Nutriplussan kanssa lääkkeet upposivatkin neidille yhtä hyvin kuin Snurrelle aikanaan lohitahnan kanssa. Jussillakin sattui tähän väliin juuri luentoviikko työpätkien väliin, niin hän saattoi välillä käydä moikkailemassa hoidokkeja minun töissä ollessanikin, ja itselle saattoi tulla sit töihin hoidokkien kuulumisia oman lauman kuulumisten lisäksi.

Sylissä on Ruusan mielestä hyvä paikka vaikka peseytyä.

Ruokien kanssa oli sovittu että tytöille ei tarvitse ottaa omia eväitä mukaan, niin menu oli sitten sama kuin omallekin laumalle. Siinä kyllä meni taas muutama päivä tottua, kuinka paljon vähemmän mummuskat syövät kuin lauma missä on myös nuorisoa. Mutta vaikka määrät olivatkin pieniä, mummuskat söivät kyllä reippaasti kaiken mitä tarjottiin. Ainoastaan silakat aiheuttivat lievää hämmennystä. Siihenkin tilanteeseen Iita, Isla ja Ruusa löysivät kuitenkin ratkaisun, ja kalan kappaleet kannettiin yhteistuumin kupista jakkaran alle jemmaan. Sen jälkeen saattoikin sitten kipittää porukalla tyhjälle kupille kysymään, että josko nyt saisi sitä ruokaa.

Iita ehtiä leikkiä myös vuorenvalloitusta. Siinä ei yksi insulinooma paljoa hidasta.

Luonteiltaankin nuo neidit olivat aika herttaisia, etenkin Ruusa. Vaikka minä rakastankin myös noita omia adhd-apinoita, ja Lysti on kaikessa lennokkuudessaan yksi suosikkinäätiäni, on sitä pakko myöntää että kyllä tuommoinen superpussaileva pampula oli kanssa mitä ihaninta seuraa. Kun vaikkei me Ruusan kanssa niin hyvin tunnetakaan, ja silti neidin saattoi päästää pussailemaan niin naaman kuin korvatkin.

Kotimatkan aika

Kuusiston linnanraunioilla

Tämän päivän ohjelmassa on vielä herppihuoneen siivoamisen aloittaminen, kun sinne on viime viikkojen aikana kertynyt aika paljon sellaistakin tavaraa joka ei sinne kuulu odottamaan läpikäyntiä. Ulkona oli kuitenkin niin kaunis ilma, että siivouksen ajoittaminen keskelle päivää olisi ollut sulaa hulluutta. Niinpä ehdotin Jussille, että lähtisimme pienelle päiväretkelle, ja hetken kohdetta mietittyämme päätimme suunnata Kuusiston linnanraunioille. Ja koska kyseessä on ulkoilmakohde ja ilma oli kaunis, mukaan lähti myös pari tytöistä.

Linnanneito Justiina

Heti lähdöstä puhuttaessa Esteri hyppäsi esille näyttelyhäkistä nukkumasta ja kipitti kantorepulle, joten Esteristä tuli aika itsestään selvästi toinen lähtijöistä. Esterille otettiin sitten kaveriksi Justiina, niin saivat meidän valkoiset mummuskat vähän omaa junnuvapaata tutkimusaikaa uudessa ympäristössä. Automatka linnalle taittui tytöiltä kantorepussa, ja raunioilla vahdettiin sitten valjasteluun. Violetista kantorepusta on selvästi tullut tyttöjen luottovankkuri, kun siihen osataan kiivetä jo itsekin.

Aurinkotervehdys

"Täälläkin olisi jokin kolo!"

Ei kai nyt mummuskaa meinata laittaa kiipeämään?!

Justiina viipotti raunioilla hyvää tahtia tutkien muureja ja portaita. Ainoa harmitus oli kun minä niuhotin muutamien kivojen muurin kolojen kohdalla, enkä päästänyt neitiä tutkimaan ominpäin kuinka syvälle ne olisivat johtaneet. Ties mitä arkeologisia löytöjä neiti olisi sieltä saattanut tehdä. Esteri otti tutkimukset hieman rauhallisemmin, ja aikansa häärättyään halusikin sitten välillä reppuun nukkumaan. Ei sitä seitsemänvuotiaana tarvitse enää niin paljoa omia jalkojaan rasittaa, sitten kun on nähnyt mielestään tarpeeksi. Paikalla oli tänään aika rauhallista, ja lisäksemme paikalla oli muita lemmikkejä vain yhden koiran verran. Justiina hetken mietti, että olisi käynyt tutustumassa siihen, mutta päättikin sitten vaihtaa suuntaa, kun en heti päästänyt sitä juoksemaan kohti. Ei se sitten kuitenkaan niin mielenkiintoinen ollut, jos olisi pitänyt rauhassa lähestyä saati sitten tulla syliin ja kysellä, että sopiiko tulla. Kyllä siinä tapauksessa juokseminen voitti.

Maailman parhaat mummuskat <3

Niska auki

Viime sunnuntaina Jussi ehti jo aamusta hehkuttaa, kuinka Justiinalla on viimein irtoamassa loputkin ruvet niskasta ja junnut ovat viimein alkaneet lopettaa sen härkkimisen. Että hyvä jos se vaihe oli nyt viimein tässä. Noin puoli tuntia sen jälkeen Lysti koitti taas aloittaa kunnon hammaspainia Justiinan kanssa mikä päättyi auenneeseen niskaan kun mummuska ei ollut jutussa messissä. Tänään taas Mitella nappasi Justiinaa niskasta, kun ne sattuivat yhtäaikaa eteiseen ihmettelemään lähteviä hoitonäätiä. Nyt niska on taas ruvella ja sitä miettii kuinka reilua oli ottaa tänne mummunäätä kahden tuommoisen pyörremyrskyn sekaan. Justiinan kun ei ole yhtä helppo saavuttaa junnujen silmissä samaa asemaa mikä Esterillä on, sillä Esteriin meidän kakarat tutustuivat jo aika paljon pentumaisempina. Nyt taas ne ovat nuoria riehakkaita aikuisia, joiden on välillä hyvin vaikea käsittää, etteivät kaikki pyöri heidän tahtiinsa. 

Valjaslenkeillä vuorotellaan oman ajan ja kaverikävelyiden välillä

Ei tilanne ole silti katastrofaalinen, ja huolimatta näistä takapakeista Justiina on alkanut nukkua jo Mitellankin kanssa ja putsata sen korvia. Silti minä en voi olla täysin tuntematta huonoa omaa tuntoa noista ruvista vaikka tiedän, että kolme kuukautta on eläinten totutuksessa vielä suhteellisen lyhyt aika. Etenkin silloin kun kaikki eläimet ovat aikuisia ja luonteiltaan hyvin erilaisia. Mutta koska meillä kaikki aiemmat näädät ovat menneet laumaan niin heittämällä, niin sitä on oikeasti ensikertaa tilanteessa, jossa joutuu todenteolla miettimään kuinka paljon minun on reilua ja järkevää sotkea eläinten laumakemioita uusilla tulokkailla. Isommassa laumassa kun on koko ajan enemmän erilaisia tyyppejä, joiden olisi löydettävä tavat tulla juttuun keskenään. Ja ensimmäistä kertaa alan oikeasti olla samaa mieltä Jussin kanssa siitä, että katsotaan vielä tuleeko tähän pentukauteen toivottuja pentuja, mutta viimeistään sen jälkeen pidetään sitten ainakin vuoden tauko tulokkaista ja totutuskuvioista.

Vaikka osien välillä on vielä kitkaa, on Justiinalla jo useampi läheinenkin kaveri.

Toki erilaisuus on myös rikkaus: kun porukassa on hyvin eriluonteisia frettejä, kaikkien on mahdollista löytää itselleen sopivaa seuraa. Parhaimmillaan meilläkin junnut vetävät kunnon painiralleja pitkin sohvanselkänojia ja pöytiä mummuskojen nuuhkiessa yhdessä ilmaa parvekkeella. Isoimmat haasteet ajoittuvatkin niihin hetkiin, kun yhtäaikaa on hereillä ainoastaan pari näätää ja se pari on sieltä epäsuhtaisimmasta päästä. Kun toinen haluaisi vain pyöritellä vähän palloa ja kerjätä tahnaa ja toinen turbopainia, välillä iskee harmi ja mielipaha. Toki niitä tilanteita sitten pyrkii ennaltaehkäisemään esimerkiksi ottamalla sen superin sitten hetkeksi valjaissa ulos purkamaan pahimpia energioita leikkikaverien heräämistä odotellessa. Ja nyt kun kevään myötä meidän superit ovat tavallistakin enemmän täynnä energiaa, niin niitä rupia on vähän myös omissa nilkoissa ja käsissä, kun Mitellalta välillä unohtuu miten niitä ihmisiä sopikaan pyytää kaveriksi leikkiin. Että se ei tainnutkaan olla ihan se että tikataan kiinni ja pakitetaan putputtaen karkuun mikä toi sen parhaan lopputuloksen.

Justiina ja Huisku eivät aina ymmärrä Miikkiksen vihjailuja siitä, että näyttelyhäkki olisi jotenkin pojan aluetta.

Mutta vaikka olo on välillä kuin hullujen huoneella, jokaiseen päivään mahtuu kuitenkin niitä hetkiä, jotka kantavat tämänkin vaiheen yli. Niinä hetkinä kun Justiina käpertyy kiepille syliin tai vetäytyy haukotellen Esterin ja Huiskun väliin en tunne itseäni yhtään niin huonoksi omistajaksi tytölle kuin pahimmilla hetkillä. Toki meillä riittää vielä työnsarkaa siinä, että lauma toimisi täydellisesti, mutta sitä kohti suunnataan. Ja siihen asti vuorotellaan erotuomarin, virikevastaavan ja kriisienhallinnan tehtävissä. Ja haetaan kaapista tarvittaessa aloe vera -geeliä neidin niskaan.

Eläinystäväni 2018 -messut

Eläinystäväni messut on nyt tämän vuoden osalta taputeltu, ja pakko myöntää että messut olivat pienoinen pettymys. Mikäli kyseessä olisivat olleet pelkät koira- ja kissamessut, niitä olisi voinut pitää kohtalaisen onnistuneina, mutta mielestäni muiden lajien osalta messut eivät kyenneet lupaustensa mukaan tarjoamaan ohjelmaa ja tietoa sekä alan harrastajille että lemmikin hankintaa suunnitteleville. Jälkimmäisille kyllä, mutta niille harrastajille jotka olivat paikalla vastailemassa lemmikin hankintaa suunnittelevien kysymyksiin messuilla ei ollut taas kauheasti mitään. Tämä on varmasti yksi syy sille, miksi messuille tuntuu lähtevän vuosi vuodelta vähemmän eri lajien lajiyhdistyksiä mukaan. Vaikka pidänkin myös koirista ja kissoista, tämän myötä messuilla tapaa kerta toisensa jälkeen vähemmän tuttuja harrastajia, ja saa sitä kautta vähemmän uusia ideoita omaankin harrastamiseen.Yhä useammalle tutulle kevään ja syksyn messukeskuksen eläinmessut eivät olekaan enää se vuoden kohokohta, vaan titteli on alkanut jakaantunut eri lajiryhmien omille tapahtumille, joissa myös se harrastajapuoli on otettu paremmin huomioon.

Marsuille oli järjestetty ständille todella mukava aitaus

Mitä asialle sitten voisi tehdä? Pelkkä lajiyhdistysten paikalle kysyminen ei riitä, sillä monen pienen yhdistyksen on vaikeaa saada riittävää aktiivimäärää kasaan, ellei messuilta löydy kiinnostavaa tarjottavaa myös niille aktiivisille harrastajille. Messuviikonloput ovat pienille yhdistyksille rankkoja tapahtumia, ja moni kaipaisikin esittelyjuttujen vastapainoksi sitä samaa mitä koira- ja kissaihmisille on saatavilla: hyviä messutarjouksia, tuote-esittelyjä, ohjelmanumeroita, näyttelyitä ja tuotteita mitä ei lähieläinkaupasta välttämättä löydä. Vaikka viljakäärmeen koskettaminen ja yleisten lemmikkilajien esittelyt voivat olla eksoottisia lemmikin hankintaa vasta harkitseville tai lapsimessuilta eläinystäväni puolelle eksyneille, ne eivät vielä houkuta aktiivisempaa eksoharrastajaa suuntaamaan Helsinkiin ja laittamaan rahojaan lippuun. Etenkin kun monella tutulla Royal Caninia syövät lähinnä sirkat ja torakat, jos sitä sattuu näytepusseissa saamaan.

Kasa rottia riippumatossa. Rotissa ja freteissä on kieltämättä jotain samaa kaikista eroavaisuuksista huolimatta.

Mikäli ensivuoden Eläinystäväni -messuista haluttaisiin oikeasti monilajiset ja eri eläinlajien harrastajien yhteinen tapahtuma, mukaan pitäisi saada aiempaa enemmän etenkin pieniä toimijoita. Eksoottisten eläinten puolelta ei löydy Suomesta sellaisia suuria toimijoita kuin Prima Cat tai Puuilo joilla on varaa panostaa isoihin osastoihin ja näyttäviin kyltteihin. Mutta jos paikalle olisi mahdollista saada esimerkiksi pienten basaari, josta aloittelevien/pienten/sivutoimisten/harrastajapohjalla toimivien myyjien ja yrittäjien olisi mahdollista lunastaa oikeasti nimellisellä hinnalla pöytäpaikka myyntiä varten, varmasti yhä useampi yrittäjä uskaltautuisi mukaan. Yhden ihmisen yrityksille messuviikonloppu kun on monella tapaa iso satsaus jo ilman isoja taloudellisia riskejä. Etenkin kun osilla harrastajia kiinnostavilla toimijoilla messut voivat enemmin nopeuttaa ja keskittää myyntiä ja tuoda sille näkyvyyttä kuin lisätä sitä: esimerkiksi monella matelijoiden harrastajakasvattajalla poikasia syntyy sama määrä riippumatta siitä, ovatko ne myynnissä messuilla vai harrastajien facebookryhmissä. Mutta monipuoliset myyntipöydät messuilla vetävät harrastajia puoleensa enemmän kuin pari myynnissä olevaa yleisempien lajien poikasta. Suomesta löytyy muutenkin paljon kiinnostavia pieniä yrityksiä jotka myyvät tuotteita myös eri lajeille ja eri lajien grafiikoilla, jotka olisi ehkä helpompi houkutella messuille edullisilla pienillä myyntipaikoilla. Yli kahdensadan euron neliöhinnat (etenkin pienimpien osastojen ollessa nelineliöisiä) eivät ole monelle sivutoimiselle harrastajamyyjälle millään muotoa realistisia satsauksia, kun viikonlopun myyntiä ei ole mahdollista saada samalle tasolle vaan kaikki voitot ja yli valuisivat messupaikkaan.

Uskon että moni eksoottisten eläinten harrastaja itseni lisäksi arvostaisi myös harrastajille suunnattua messuohjelmaa harrastajien järjestämän messuohjelman lisäksi. Voisin kuvitella, että montaa kiinnostaisi jos paikalle saataisiin esimerkiksi eksoottisiin eläimiin erikoistunut eläinlääkäri kertomaan eksojen ensiavusta, antamaan vinkkejä miten toimia jos eläin joudutaan viemään vaikka päivystykseen eläinlääkärille joka ei tunne lajia/lajiryhmää, ja jolle olisi mahdollista esittää kysymyksiä. Tai esimerkiksi eläintenkouluttaja esittelemään miten eri positiiviset kouluttamismetodit toimivat muunlajilla eläimillä kuin koirilla ja kissoilla. Se että joku lajiyhdistyksen aktiivi kertoo harrastamansa lajin perustietoja kun palvelee taas vain niitä ei-harrastajia, sillä harrastajille ne perusasiat ovat ennestään tuttuja. Etenkin kun hyvin monella eksoharrastajalla on kotonaan useita tai jopa useita kymmeniä eri lajeja. 

Sijaintini ei ollut kuvaamisen kannalta paras, mutta Sepän sirkuskoirien esitys oli viihdyttävä.

Mutta vaikka eksoharrastajan näkökulmasta messuista löytyi hyvin paljon kehitettävää, oli sielä myös hyviä hetkiä: nautin erityisesti esimerkiksi Sepän sirkuskoirien temppujen seuraamisesta. Se on oikeasti aina ilahduttavaa nähdä, kuinka eläin on innolla omistajansa mukana, ja selvästi oikein odottaa, että saa tehdä ja siltä pyydetään. Ja Sepän esityksessä oli selvästi sitä yhdessä tekemisen meininkiä. Pidin myös Suomen Herppiharrastajien osastosta, vaikka nyt kun lemmikit oli siirretty alahalliin ja aiempaa useampi liikkui eläinhallissa vaunujen kanssa, osasto oli paikoin erittäin tukossa. Mutta se ei silti estänyt bongaamasta etenkin erittäin komeata verkkopytonia, ja yhdessä kohtaa vielä niin, että vieressä oli käärmeen omistaja vastaamassa sitä koskeviin kysymyksiin. Ja fretti-ihmisenä en mahda mitään sille, että omiin lempibongauksiin kuului myös herppiosastolla ollut tuttu frettiharrastaja.

Kissanäyttelyn liepeiltä löytyi taas oikein kissamaisia frettimäisiä petejä

Sopivien myyjien puuttuessa ostoyllykkeet pysyivät messuilla kohtuu hyvin kurissa. Ainoastaan kissanäyttelyn liepeiltä löytyi pari myyjää, joiden valikoima vetää minua kerta toisensa jälkeen puoleensa: monet kissojen näyttelyvarusteet kun ovat oikein oivia myös freteille. Etenkin kun moni näyttelyhäkkiin mitoitettu juttu on oikein kivaa frettikokoa, ja osissa tuotteissa on huomioitu pieneen tilaan pakkautuvuus, mikä on luksusta myös frettien näyttelymatkoilla. Niinpä tälläkään kertaa ei ihan vältytty ostoksilta, vaan mukaan lähti yksi neppareilla varustettu kasaan rullautuva peti, sekä pieni kilisevä huiskulelu, jota ajattelin kokeilla näätien huomion kiinnittämiseen niitä kuvattaessa.  

Omat messusortumiset

Ja sinne kissanäyttelyn puolelle meitä veti kyllä toinenkin juttu: Jussin kissakuume. Se kun aina välillä nostaa päätään, ja Jussi on ihastunut erityisesti isoihin ja pörröisiin kissoihin, kuten norjalaisiin metsäkissoihin ja maine cooneihin. Niinpä niitä ja niiden kasvattajia bongailtiin nytkin niin yhdistysten ständeiltä kuin näyttelyosallistujista. Norjalaisten metsäkissojen ständillä käytiin myös keskustelua kissojen raakaruokinnasta, sillä Jussilla on haaveissa myös se, että jos meille kissa joskus tulee, olisi se pitkälti samoilla ruuilla kuin fretitkin. Jussi kun ei voi sietää monien kissojen märkäruokien hajua, ja hän ei ole minun ruokintahöpinöitteni jälkeen yhtään vakuuttunut siitä, voivatko mitkään nappulat olla lihansyöjille yhtä täysipainoista ruokaa kuin monipuolisesti koostettu liharuokavalio. 

Hankkijan Keväthulinat

Eilen haettiin talouteen uusi isompi auto ja tänään otettiin uusi menopeli heti kunnolla testiin. Vanha Toyota kun saatiin täyteen jo pelkillä näätien tavaroilla, mutta tänään niiden lisäksi pakattiin mukaan myös kolme käärmettä, pari hämähäkkiä ja tulisalamanteri tavaroineen ja suunnattiin Turun Hankkijan Keväthulinoihin. Tämä oli meille ensimmäinen tapahtuma, jossa mukana oli yhtäaikaa kummankin otuksia, ja se vaatikin sitten astetta enemmän logistisia pohdintoja. Sitä kun koettaa aina etsiä mahdollisimman hyvää kompromissia niiden välillä, että saisi välitettyä mahdollisimman hyvin kuvaa siitä, mitä nämä lemmikkinä vaativat, mutta samalla pitää kiertävän lemmikkinäyttelyn autoon mahtuvana ja kahden ihmisen inhimillisesti roudattavana kokonaisuutena. Sen takia joutuu välillä tinkimään esittelyasumusten koissa ja virikkeissä, mitä koettaa sitten paikkailla puheilla ja kylteillä.

Auto täyteen ja menoksi

Olin jo ennakkoon lueskellut mitä kaikkea hulinoissa olisi meidän lisäksemme esillä, ja vähän haaveillut siitä, että sitä kävisi itsekin joku hiljaisempi hetki itsekin vähän kiertämässä ja katselemassa juoksuankkoja, poneja ja muita. Aika pian aloitettuamme auton purkamisen Hankkijan päässä asiat ajautuivat kuitenkin normaalille uralleen, ja uteliaita katsojia ja kyselijöitä alkoi ilmaantua heti paikalle. Ja ensimmäisistä minuuteista aina lähes sulkemiseen asti ihmisiä riitti sen verran, ettei sitä ehtinyt mihinkään lähteä, kun ei pakottavaa tarvetta ollut. Sitä onkin jo aika hyvin oppinut siihen, että kun lähtee näiden tyyppien kanssa johonkin eläintapahtumaan, niin se tapahtuma menee sit hyvin tiiviisti näiden kanssa. Onneksi itsellä on terve "oma lauma on paras" -asenne, niin harvemmin se kuitenkaan liikoja harmittaa, ettei sitä sitten muita näe hommissa ollessaan. Ja saahan siinä aina kuulla monta kertaa päivässä, että siitä kannattaa ottaa kaikki irti kun saa silittää näätää tai koskettaa käärmettä, kun se voi olla ihan kerran elämässä mahdollisuus. Eli sitä voisi asettua aika paljon huonomminkin. 

Tyttöjen loossi

Esittelytilaisuuksiin pakatessa sitä koettaa pakata mukaan aina mahdollisimman paljon myös visuaalista informaatiota, kuten virikkeitä, leluja, terraariosisustuksia, ruokia ja muita tykötarpeita. Etenkin tuollaisissa tapahtumissa missä ihmisiä on koko ajan paljon. Kaikki kun eivät halua kysellä, vaan moni nauttii ihan vain eläinten katselusta. Niin mukana olevilla jutuilla saa sitten myös sanattomasti vähän kerrottua, mistä nämä tykkäävät ja mitä nämä tarvitsevat. Välillä mukana olevat jutut myös herättävät niitä kysymyksiä: monella on esimerkiksi freteistä vahvasti se kuva, että ne ovat jyrsijöitä. Mutta sitten kun joku neideistä kantaakin kupista kanankaulan ja alkaa syödä, niin joku aina havahtuu kysymään ruokavaliosta ja siitä, mitä nämä itseasiassa ovatkaan, kun huomaavat ettei se ennakkoajatus pädekään. Sillä tytöillä on tällaisissakin välillä eväät mukana, vaikka normaalisti ne syövätkin vain kerran tai pari päivässä.

Meidän tytö olisivat halunneet kovasti tehdä tuttavuutta Sinnan Wilmaan.

Monessa suhteessa tapahtuvat ovat myös poikkeusympäristö, jossa eläimet ovat jonkin aikaa irrallaan normaaleista kodin kuvioista. Sillä sitä oli itsekin aika innoissaan, kun tapahtuman varjolla pääsi itsekin hyvällä sylittelemään Pamelaa kunnolla. Meillä kun on useampikin käärme, jotka sietävät erittäin hyvin käsittelyä, mutta koska käärmeet eivät siitä erityisemmin nauti, niitä tulee kotona harvemmin kaivettua terraarioistaan silloin kun se ei ole hoitotoimenpiteiden kannalta olennaista. Niinpä meillä valtaosa käärmeiden käsittelystä ajoittuu siihen, kun kotona käy niistä kiinnostuneita vieraita ja tapahtumiin. Monella kun on vahvoja ennakkoluuloja käärmeisiin liittyen, ja niitä pidetään esimerkiksi limaisina ja aggressiivisina. Niin niidenkin ennakkoluulojen oikaisemisessa mahdollisuus kontaktiin toimii usein  tehokkaammin kuin pelkkä sanallinen selostus: se kun pääsee itse koskettamaan tai kun näkee että vaikka kyseessä on kuristaja, niin sitä kyllä pystyy ilman pelkoa pitämään vaikka siinä kaulan ympärillä käärmeen lähinnä haistellessa ilmaa varsin rennon oloisesti.

Etenkin Sauron ja Pamela joutuivat tyytymään tämän päivää normaalia pienempiin asumuksiin, mistä laitettiinkin sitten kylttiä.

Frettien kanssa taas homma toimii vähän toiseen suuntaan: kotona tiedän kaikkien tyttöjen olevan hyvin syliteltävissä, eikä minua jännitä antaa niitä kenenkään harrastuskaverin käsiin. Valtaosa tytöistä myös välillä nukkuu sylissä ja nuolee naaman läpi. Mutta tapahtumissa pitää sitten aina enemmän miettiä ketä uskaltaa antaa silitellä tai sylitellä, kun ympärillä on koko ajan miljoonasti muuttujia: eri materiaaleista tehtyjä sormikkaita, eri hajuja, eri tavoin liikkuvia ja reagoivia ihmisiä, kiinnostavia lävistyskoruja yms., ja monella ei ole ennakkoon mitään käsitystä siitä, miten näätiä kannattaa lähestyä ja käsitellä. Niin vaikka sitä kuinka tietää, miten nuo kotona reagoivat asioihin, niin kaikki se ei pädekään tapahtumaympäristössä. Tämä korostuu etenkin tapahtumissa missä on paljon lapsia, sillä lapset reagoivat moniin asioihin voimakkaasti, eivätkä meidän näädät kotioloissa näe lapsia muuten kuin välillä aitausulkoilujen yhteydessä. Ja niistä lapsista mitä meillä kotona joskus käy, valtaosa on eläinkotien kasvatteja. Esimerkiksi Mitellaa en ikinä tapahtumissa luota lasten käsiin, vaikka esimerkiksi veljentytön käsissä sekin on mennyt useamman kerran ongelmitta. Mutta Mitellakin reagoi hyvin herkästi esimerkiksi käsittelyn epävarmuuteen, ja rentoutuu kyllin varmoissa otteissa. Lysti taas on ihan äärettömän kiltti, mutta voi onnistua säikäyttämään nopealiikkeisyydellään.

Näädät olivat iltapäivällä jo aika veto pois.

Ihan tapahtuman loppupuolella ehdin sitten itsekin tehdä pienen kierroksen, mutta siinä kohtaa valtaosa oli jo lähtenyt tai tekemässä lähtöä. Mutta ehti sitä silti itsekin saada pihakojusta letun, ja valita laumalle tuliaisen. Tytöille lähtikin sitten mukaan kolmen kilon pussi kana-kalkkuna-lammaspullia kiitoksena päivästä.

Viimeisen vartin aikana esittelypisteen sai jo kuvattuakin.

Kiitos järjestäjille kivasta tapahtumasta ja kaikille kävijöille jotka kävitte meitä moikkaamassa! Seuraavan kerran meidän laumaa onkin sitten tavattavissa vähän rauhallisemmissa merkeissä Pirkkalan Faunattaressa 12.5.

Sitä ennen ympärillä pyöri koko ajan mukava määrä kiinnostuneita ihmisiä.

Noin viikon uutiset

Täällä on tapahtunut taas sen verran muutakin kuin tyttöjen synttärit ja lippuarvonta, että blogikaan ei tahdo pysyä mukana tahdissa. Mutta noin viikon kuulumisina me kävimme Tampereella näätien mummulassa, osallistuimme Lempäälässä Suomen Frettiliiton kevätkokoukseen, rakensimme väliportin näätähuoneeseen ja toivotimme tervetulleeksi kolme hoitomummuskaa.

Tampereen reissu oli tosiaan pienoinen voitto, kun fretit menivät kaikki isommitta mutinoitta samassa boksissa ja aitauksessa, kuten oltiin ennakkoon toivottukin. Tälläkertaa testattiin myös kattomaton käyttöä aitauksessa, tai lähinnä sitä, auttaisiko se pitämään Lystin aitauksessa. Lystin suureksi harmiksi se toimi ainakin näin yhden reissun verran, vaikka neiti kyllä yritti taas sen verran sinnikkäästi etsiä poistumisreittiä, että saa nähdä kuinka nopeasti se oppii luikahtamaan aitauksesta ulos kattomatosta huolimatta. Voi siis olla, että seuraavaan ulkonäyttelyyn lähdetään taas suosiolla kevytaitauksen kanssa, jossa katto on kiinni vetoketjulla, olkootkin että se aitaus on vähän pienempi. Mutta kyllä se selvästi otti kaikille vähän koville tuollainen jumittaminen, kun sitten päästettiin näätiä äitin luona aamujuoksuille, niin se oli kyllä sellainen joukkohepuli jollaista meillä ei ole ennen nähty. Mummuskatkin unohtivat kaiken arvokkuutensa, ja sinkoilivat ja sotatanssivat pitkin lattioita siinä missä nuoremmatkin.

Tyttöjen mummula-asumus

Lauantaina oli ohjelmassa myös Frettiliiton kevätkokous, johon itse tuli lähdettyä äidiltä tylsästi ilman näätiä. Arvelin ettei meidän neideillä olisi kuitenkaan mitään kommentoitavaa käsiteltäviin asioihin, niin niiden olisi turha olla koko kokousta bokseissaan. Kokouksen näätäedustajisto olikin hyvin urospuoleista, ja hyvin monella oli mukanaan joko tulevia tai palautuvia sulhoja, mistä huomaa hyvin pentukauden olevan kuumimmillaan. Minullekin heitettiin heti kokouspaikan parkkipaikalla kannettavaksi yksi boksi, ja iloiseksi yllätykseksi boksissa oli Domi, eli Effien sulho, joka oli palaamassa sijoituskotiinsa toivottavasti onnistuneiden treffien jälkeen. Sitä olikin sitten heti pakko poikaa vähän ihmetellä, kun olen aiemmin nähnyt herran vain kuvissa - ja se saattaa olla meidän seuraavan prinsessan isä. Paikalla oli myös positiivisen paljon ihmisiä, tällä kertaa oikeasti hallituksen ulkopuolisiakin niin että kokoushuone oli ihan täynnä. Ainoa miinus tässä oli se, ettei kenenkään kanssa ehtinyt jutella niin paljoa kuin olisi toivonut, kun kaikki halusivat kuitenkin saada kokouksenkin läpi ja päästä sen jälkeen lähtemään. Mutta toivottavasti Hässäkässä olisi sitten ensikuussa taas enempi aikaa höpinöillekin. Ja jos juhlanäyttelysuunnitelmat toteutuvat, syksylläkin voi olla tiedossa kunnon näätäviikonloppu. Kotimatkaksi saatiin kuitenkin vähän höpinäseuraakin, kun napattiin Sarianna ensin minun ja Jussin mukana syömään ja sitten roadtripille Tampereen kautta Turkuun.

Näätähuoneen uusi väliportti.

Turkuun palattua seuraava projekti olikin näätähuoneen väliportti. Meidän näätähuone kun on kaapiston myötä selkeästi kaksiosainen, on meillä ollut alusta asti suunnitelmissa rakentaa osien väliin nostoportti niin että tilaa olisi helpompi tarvittaessa jakaa. Projektin takaraja on ollut joulukuu 2018, kun lähdetään taas Sariannan kanssa reissuun, ja hänen lauma on tulossa meille hoitoon. Mutta Tiiun kysyttyä hoitopaikkaa tytöilleen, päätimme aikaistaa hanketta. Tiiun lauma kun koostuu kolmesta mummuskasta, olisi turhan stressaavaa kaikille osapuolille koettaa saada noista yhdeksästä viikon takia yhtä laumaa. Niinpä päätimme jakaa tilaa niin, että Iita, Isla ja Ruusa saavat vierailunsa ajaksi perimmäisen näätähuoneen, ja oma jengi etummaisen. Neidit saapuivat meille tänään, ja nyt talossa onkin yhteensä viisi mummuskaa. Huisku menetti samalla hetkeksi asemansa talouden pitkätukkaisimpana frettinä Ruusan ollessa myös angora, ja kohta kuusivuotiaana huomattavasti pidempitukkainen sellainen kuin tuo meidän vuoden vanha. Huiskullakin turkki kun saavuttaa lopullisen pituutensa todennäköisesti vasta toisena tai kolmantena talvena.

Hoitoprinsessa Ruusa, Isla & Iita

Ruusa tuli näyttämään Huiskulle vähän angoran mallia

Seuraavaksi viikoksi on siis taatusti luvassa vilinää, etenkin kun nyt tulevana viikonloppuna ollaan lauantaina Hankkijalla esittelemässä frettejä ja sunnuntaina messuilemassa ilman eläimiä. Iita sai myös juuri ennen hoitojakson alkua insulinoomadiagnoosin, niin nyt hoitojaksoon kuuluvat myös samat lääkitysrutiinit mitkä tulivat tutuiksi Snurren kanssa. Niistäkin on nyt sitten jo aika vankka kokemus, eli eiköhän niistä hoitoneidinkin kanssa selvitä.   

Messuliput arvottu

Eläinystäväni -lippuarvonta on tullut päätökseensä. Arvonta suoritettiin perinteiseen tapaan hienoilla ruutupaperilappusilla, ja arvonnan onnettarena toimi Jussi. Lippuja arvottiin yhteensä kaksi yhdelle voittajalle, ja kisaan saattoi osallistua sekä blogin että instagramin puolella. Onnekkaaksi voittajaksi arpoutui rock.n.rolli. Voittoliput toimitetaan voittajalle hänen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen.

Kiitos kaikille osallistumisesta!

Itse olen suuntaamassa messuille sunnuntaina, ja jos joku minut paikalta tunnistaa, moikkaamaan saa toki tulla! Ja vastailen toki myös näätäkysymyksiin parhaani mukaan, vaikka karvakaverit jäävät tällä kertaa Turkuun.

Tyttöjen mustekala otti virallisen valvojan roolin

Tuplasynttärit: Huisku 1v & Justiina 5v

Tänään meillä juhlistetaan tuplasynttäreitä. Tällä päivämäärällä Huisku täyttää vuoden ja Justiina viisi vuotta. Taival näiden kahden tytön kanssa on ollut hyvin erilainen: Huiskun kanssa tähän aikaan vuosi sitten jännättiin ihan kympillä, kun synnytys iltapäivästä käynnistyi ja monen kuukauden odotuksen jälkeen alkoi vihdoin selvitä, voisiko sielä olla se meidän tuleva suklaatyttö. Ja silloin Huiskun kanssa itkettiin myös ensimmäiset itkut, kun sain kuulla Akiran synnyttäneen kaksi tyttöä, ja alkoi näyttää siltä, että meille todella on tulossa pentu. Justiinan kanssa taas yhteinen taival alkoi vasta tämän vuoden alusta, ja sen alkutaival on valottunut minulle enemmän kuvissa ja kertomuksissa. Sen kohdalla onkin ollut hyvin jännä katsella neidin nuoruuskuvia: meidän valkoinen tummasilmäinen kaunotar kun oli vielä Huiskun ikäisenä mustasoopeli rouni mitti.

Synttäriaamun yhteisposeeraus

Kaikkein ihaninta tässä synttäriparivaljakossa on kuitenkin se kuinka neideistä on tullut parhaat kaverukset. Huisku oli meillä ensimmäinen jonka Justiina hyväksyi täysin, ja yhä sen lempparinukkumakaveri. Huisku ja Justiina myös leikkivät yhdessä ja putsaavat toistensa korvat. Toivottavasti nämä kaksi saavatkin ikäerostaan huolimatta viettää vielä monet yhteissynttärit.

Justiinan muodonmuutos. Ylempi kuva: Johanna Levistö

Paljon onnea Gaia vom Spreewald "Huisku" 1-vuotispäivänäsi ja Bullberg Geisha "Justiina" viisivuotispäivänäsi! Ja paljon onnea myös kaikille sisaruksille, jos joku sisarusten palveluskuntaan kuuluva tämän huomaa!

Huisku vähän vajaa vuosi sitten. Kuva: Mandy Schuhmacher

Päivitystä laumakemioista ja Justiinan ruokavaliosta

Koppihoito purettiin 19.3., eli laumalla on ollut nyt kolmisen viikkoa käytössään koko näätähuone ja kaikki lelut ja virikkeet. Tähän pätkään on mahtunut monenlaisia päiviä, mutta pääsääntöisesti kaikki tulevat nyt ihan hyvin juttuun. Nyt kun vaihtoehtoja on enemmän, kuuden kasoja ei juuri näy, mutta periaatteessa kaikki nukkuvat välillä kaikkien kanssa. Tästä tosin seuraa välillä pientä kiroilua, kun Justiina haluaa mennä nukkumaan petiin jossa on jo Mitella tai Lysti, tai Mitella ja/tai Lysti haluaa tulla samaan petiin jossa Justiina jo on. Tällöin Justiina yleensä ilmoittaa harmituksestaan kiroilemalla, mutta junnut eivät ota väsyneinä moista kuullakseen, vaan jatkavat uniaan tai tulevat viereen joka tapauksessa. Justiina saattaa sitten maata hetken silmät auki tarkkaillen nuorisoa, mutta useimmiten rauhoittuu sen jälkeen kasaan nukkumaan.

Team mummuskat

Huisku on sen sijaan jo ihan bestis, ja Justiina on useamman kerran oma-aloitteisesti haastanut Huiskua leikkimään, ja ne saattavat välillä putputtaa peräkanaa pitkin olohuonetta. Justiina myös usein putsailee Huiskun korvia ja turkkia tyttöjen nukkuessa vierekkäin. Esteri on toinen Justiinan lemppareista, ja mummuskoilla onkin monessa asiassa aika yhteiset sävelet. Mikäli mummuskat ovat yhdessä vallanneet jonkin korin, siihen ei välttämättä ole junnuilla mitään asiaa, jos Esteri niin päättää. Esterillä kun on yhä auktoriteettia junnuihin nähden, vaikka ikää on jo se seitsemän. Etenkin jos junnut ovat vähän levottomalla päällä, Esteri saattaa passittaa ne pedistä muualle touhuilemaan. 

Isoin ongelma on edelleen se että kierroksilla ollessaan Lysti ja Mitella innostuvat yhä joskus jahtaamaan Justiinaa, jos sopivampaa leikkikaveria ei ole hereillä, ja sitten Justiinalla saattaa mennä hermot. Mutta tässäkin riittää yleensä jo sanallinen muistutus käytöstavoista. Niinä muutamana kertana kun junnuilla on sellainen virtapiikki ettei sana uppoa, saatetaan lauma jakaa hetkeksi kahtia, ja laittaa junnut vaikka parvekkeelle juoksemaan tai lähteä ulos purkamaan niiden energioita ja jättää mummuskat tekemään rauhallisempaa tutkimusretkeä kotiin. Nämäkään eivät kuitenkaan enää pääty siihen, että Justiina vetäytyisi pidemmäksi aikaa mökin alle jemmaan, vaan se on useimmiten heti uudelleen touhuilemassa saatuaan junnut perästään. Eli se ottaa junnut koko ajan selvästi rennommin, vaikkei koppihoito tuottanutkaan lopulta ihan sellaista ihmehyppäystä kun oltiin toivottu.

Taistelufretti Mitella suoraan Varustelekasta

Nyt ollaan kuitenkin pisteessä, että sitä uskaltaa olla aika luottavaisin mielin sen suhteen ettei nyt viikonloppunakaan tarvita Tampereelle enää kuin yksi boksi freteille ja yksi aitaus. Ja mikä parasta: yhdet eväät. Justiinalla on nyt takanaan yli kuukausi nappulatonta elämää, ja sen lihansyönti on muuttunut närppimisestä kunnon aterioinniksi. Oli kyseessä sitten sydämet, kaulat tai kokonaiset hiiret, Justiina nappaa jo kiinni siinä missä muutkin ja pistää poskeensa. Eli nyt ollaan taas pisteessä, että koko lauma on raaka-ruokinnalla. Sen kunniaksi ensikuun alusta onkin taas tulossa noin neljänkymmenen kilon lihakuorma, jossa on luvassa uusia makuja kaikille näädille.

Tämä on ollut meidän laumassa tähän mennessä haastavin totutus, ja ainoa jonka kohdalla on välillä tullut mietittyä tuleekohan tästä valmista. Mutta tässäkin palkkio on ollut mitä mainioin: Justiina on aika mahtava tyyppi, ja varsin tervetullut lisä porukkaan. Minusta on ilo, että olen saanut mahdollisuuden tutustua tähän tytyyn osana meidän laumaa. Silti ymmärrän hyvin myös Jussia, joka on vähän ehdottanut, että jos tämän jälkeen katsottaisiin aikuisia kodinvaihtajia aikaisintaan sitten kun nykyisestä mummuosastosta on aika jättänyt, johon menee toivottavasti vielä pitkään. Pentujen kanssa laumakuviot kun ovat selkiytyneet selvästi nopeammin, vaikka Justiinallakin on pentuihin nähden omat vahvuutensa: se osaa olla välillä varsin lunki pusutyttö, ja keksi heti tavat raivata tiensä myös Jussin sydämeen.   

Näätähuoneesta poisblokatut apurit. Näätähuoneessa tehtiin jotain viritelmia, joiden syy selviää kuulemma ensiviikolla...

Ulkoilukausi avattu

Talvi koettaa yhä taistella kevyesti vastaan, mutta lumisen aamun jälkeen saatiin taas nauttia lumettomasta maasta ja kevätauringosta. Niinpä tänään valjastettiin myös Mihail ja otettiin poikakin ulos ihmettelemään sulavaa maata ja kevään tuoksuja. Sen myötä ulkoilukausi on nyt taas startattu kaikkien nääppien kanssa tämän vuoden osalta, mummuskat kun pääsivät ihmettelemään kevättä jo sunnuntaina. Fretithän kun voivat periaatteessa ulkoilla ympäri vuoden, mutta meillä talviulkoilu on aina ollut enemmän junioreiden juttu.

Huiskun mielestä kuiva asfaltti vei voiton märästä nurmesta

Olin melko varma että Miikkis olisi todennut ajankohdan vielä turhan aikaiseksi ja tehnyt U-käännöksen heti pihalle päästyä, mutta yllätykseni se vaikutti sen sijaan oikein uteliaalta ja vietti ihan hyvän tovin haistellen ilmaa ja kaivamalla muutamia koekuoppia. Sen verran kylmä ja märkä maa kuitenkin vielä häiritsivät, ettei herraa vielä kiinnostanut lähteä syvemmälle metikköön tutkimaan. Löydetyt tyhjät lehtokotilon kuoret pyöritettiin kanssa tarkkaan läpi tassuilla.

Miikkiksen kanssa käytiin vähän ihmettelemässä lähimetikköä

Lysti taas paineli omalla seikkailuvuorollaan kunnolla menemään, ja se kipitteli etenkin metsikössä olevaa puron vartta edestakaisin. Noilla kohdin penner oli kuitenkin sen verran korkea, ettei neiti päässyt oikein mistään ihan veden rajaan asti. Täytyy joku päivä katsoa sille kohta, josta pääsee halutessaan myös vähän lutraamaan turvallisesti. Siinä kohtaa kun neidin vieressä alkoi laulaa lintu ja Lysti alkoi siitä innostuneena heiluttaa häntää, itseä suorastaan harmitti kun kamera ei ollut riittävän nopeasti hollilla. Pikkulintu oli kyllä vähän töykeä, eikä tullut lähemmäs ja Lystille välipalaksi, vaikka neiti noin nätisti sitä kysyi.

Lystillä oli selvä suunta vettä kohti

Sunnuntaivuoro taas tehtiin kahden toisiinsa yhdistetyn aitauksen kanssa. Kaikilta näädiltä kun löytyy kyllä myös valjaat, mutta joskus on kivempi ottaa kaikki porukalla ulos, ja siihen aitaukset sopivat paremmin. Kahdesta playpenistä saa jo jonkin kokoisen touhuilualueen rajatuksi pihalle. Sielä mummuskatkin innostuivat sitten vähän kaiveluhommiin, ja nuoriso esittelemään kiipeilytaitojeen puunrungon kanssa.

Aitaus mahdollistaa koko lauman yhteiset touhuilut

Nyt valon ja lämmön lisääntyessä ulkoilusta päästää toivottavasti nauttimaan koko ajan enenevissä määrin myös näätien kanssa. Itsekin kun tulee aina lähdettyä helpommin ulos silloin kun on hyvää seuraa. Vaikkakaan näädät eivät ole ihan yhtä isoja suoran auringonpaisteen ystäviä, ja liian kirkkaassa ja vilkkaassa ympäristössä ne saattavat pyytää myös heti kotiin. Mutta onneksi illatkin lämpenevät jo kovaa vauhtia.

Lystin kaivuuprojektiin löytyi kaksi varttuneempaa neuvojaa

Lippuarvonta Eläinystäväni -messuille

Hain ja sain bloggaajapassia parin viikon päästä järjestettäville Eläinystäväni messuille, ja sen myötä sain arvottavaksi myös kaksi lippua teille lukijoille. Vaikka tiedänkin että moni teistä näkisi arvonnan syyksi mieluummin sen, että meillä olisi taas oma ständi ja näädät messissä. Onhan noita karvaotuksia kivempi bongailla paikalta kuin vain seurata emännän blogikommentaaria. Mutta on sielä kuitenkin useamman lajisia otuksia ilman meitäkin, vaikka toki minustakin kaikki tapahtumat olisivat aina kivempia jos ne olisi höystetty myös parilla näädällä.

Mutta homma toimii siis seuraavasti: kummatkin liput arvotaan samalle ihmiselle, eli voittajia valitaan yksi. Kaikki voivat osallistua 1-3 arvalla. Arvontalippuja saa seuraavasti:

1) Kommentoimalla tähän alle sähköpostiosoitteensa ja halutessaan jotain kommenttia blogista tai mitä haluaa messuilla nähdä.

2) Kommentoimalla millä nimellä blogia seuraa.

3) Kommentoimalla näätien instagramiin ilmestyvään kilpailukuvaan.

Arvonta suoritetaan 15.4., ja liput lähetetään sähköisessä muodossa voittajan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Arpaonnea kaikille!

Pörröiset kissat kuuluvat ehdottomasti osaksi messuohjelmaa. Kuva: Messukeskuksen kuvapankki

Omat messutärpit ovat vielä työn alla, etenkin kun tällä kertaa pääsemme Hankkijan KevätHulinoiden myötä paikalle vain sunnuntaina. Mutta sen verran olen jo ehtinyt ohjelmaan perehtyä, että aion koettaa ehtiä ainakin bongata Sepän Sirkuskoirat, jotka esiintyvät sunnuntaina klo 13.00-13.30. Sitä ennen ohjelmassa on muunmuassa Oppimisen Olympialaiset kana vs. koira klo 12.00-12.30 samassa paikassa Royal Canin areenalla.

Ständipuolella ehdottomasti poikettaviin pisteisiin kuuluvat ainakin Norjalainen metsäkissa ry:n ständi 2f68 sekä Puuilon osasto 3m11.

Herppiharrastajien ständillä sanotaan olevan matelijoita ja sammakkoeläimiä. Toivottavasti sielä pääsisi bongaamaan myös nuolimyrkkysammakoita. Kuva: Messukeskuksen kuvapankki

Jotenkin kyllä epäilen, että en saa sivuja jostain syystä näyttämään kaikkia osallistuvia firmoja ja yhdistyksiä, sillä en saa ohjelmakalenterissa näkymään esimerkiksi Suomen herppiharrastajia, joiden mainittiin muualla sivustossa olevan tulossa, ja joiden tiedän kysyneen Jussiakin mukaan messuilemaan. Olen siis luottavaisilla mielillä sen suhteen, että tarjonta on laajempi, mitä ennakkovilkaisu antaa ymmärtää.

Ja meinasi ihan unohtua! Samaan aikaan Eläinystäni -messujen kanssa järjestetään myös Lapsimessut, Hupicon ja Outlet -messut, joihin pääsee samalla lipulla! Sieltä puolelta meillä on suunnitteilla bongata ainakin Jussin kummipoika vanhempineen.

Kevään tulevia näätäpäiviä

Nyt on kevään kunniaksi sovittu taas vähän esittelyjuttuja. Tämän ja ensikuun aikana tehdään meidän porukalla kolmen paikkakunnan kiertue hieman vaihtelevilla kokoonpanoilla. Frettineidit bongaa jokaisesta sovitusta kohteesta, Hankkijan tapahtumaan lähtee täydennystä herppihuoneen puolelta ja Pirkkalassa porukan jatkoksi liittyy Miikkis.

21.4. Hankkijan KevätHulinat, Turku (Jonkankatu 3) klo 10-15
Meidän porukasta mukana fretit, käärmeitä, tulisalamanteri ja hämähäkkejä. Paikalla myös paljon muuta eläinaiheista ohjelmaa, kuten Wilma-haisunäätä, kaneja, intialaisia juoksuankkoja, pentuleikkikoulu & koirien pallomeri... Muuta ohjelmaa myös esimerkiksi Turun sirkus. Tapahtuma löytyy myös facebookista.

12.5. Faunatar Pirkkala, klo 12-16
Perinteistä näätäpäiväilyä, ja koska tiedän että pari kuitenkin kysyy, niin tänne lähtee juu Miikkiskin tyttöjen lisäksi. Se kun tulee kumminkin mukaan reissuun kun tää on samalla mummulareissu. Niin päätettiin ottaa se sit liikkeellekin, vaikka herra onkin saanut osittaisen vapautuksen näistä edustushommista.

19.5. Animal House, Hämeenlinna, klo 11-15
Tyttöjen show! Eli frettimäistä menoa kaikkien kuuden tytön voimin. Lajikirjon sijaan keskitytään täällä fretti(tyttö)kirjoon halipumpulasta duracellpupuun. Ja katsotaan jos saadaan mukaan vaikka vielä pari vierailevaa tähteä...

Eli mikäli jokin paikkakunnista kolahtaa, niin päivää vain kalenteriin ja tervetuloa moikkaamaan!