Esittelyssä herppihuone

Siinä missä minä vastaan kotona näätähuoneen asujaimistosta ja huoneen siivouksesta ja sisustuksesta, herppihuone on Jussin valtakuntaa. Toki minäkin käyn sielä katselemassa eläimiä ja saan osallistua halutessani niiden hoitoon, mutta päävastuu tästä taloutemme osasta kuuluu Jussille. Niinpä myös herppihuoneen lajivalikoimasta ja yksilömäärästä lopullinen sana on Jussilla, vaikka mie saatankin joskus vähän yllyttää ihastuttuani johonkin otukseen. Ja kyllähän herppihuoneeseen varmasti mahtuisi miullekin jokin ihan oma otus, mutta toistaiseksi en ole nähnyt sellaiselle tarvetta. On noissa näädissä välillä kyllä sellainen savotta, että ne ja akvaario riittävät omalle vastuulleni. Jussin joutuessa opintojen ja töiden takia välillä pois Turusta, vastuujako toki muuttuu, ja sen myötä itse on kyllä perehtynyt kaikkien taloudessa asustavien otusten vaatimuksiin, vaikka en niiden kanssa päivittäin touhuilekaan.

Panoramana koko huone

Herppihuoneen melkein jokaisessa terraariossa on tällähetkellä asukki. Ainoastaan ikkunan viereisen varastohyllyn päällä on odottamassa erikokoisia tyhjiä terraarioita, jotka tulevat käyttöön sitä mukaan kuin poikasbokseissa olevat otukset kasvavat. Matelijoilla ja hämähäkkieläimillä kehitys pienestä poikasesta aikuiskokoon voi viedä lajista riippuen jopa vuosikymmenen, joten moni laji asuu alkuun pienemmässä terraariossa. Se on helpompaa paitsi eläimen kunnon seuraamisen kannalta, se helpottaa myös esimerkiksi ruokintaa. Senttinen hämähäkki voisi äkkiä kadota aikuisen tarantulan terraarioon, samaten kuin sen ravinnoksi tarkoitetut vastakuoriutuneet jauhomadot, banaanikärpäset ja minisirkat.

Ötökkä ja Sauron ovat naapureita. Laatikoissa vesikippoja, hoitovälineitä ja sisustustarvikkeita.

Koska moni huoneen lajeista on kotoisin Suomea trooppisemmista olosuhteita, tarvitsee homma pyöriäkseen myös astetta enemmän tekniikkaa. Osalle lajeista huoneenlämpö ja -valo riittävät sellaisenaan, mutta moni tarvitsee asumukseensa lämmittelypaikkoja, päivänvaloa jäljitteleviä lamppuja, lisäkosteutusta tai muuta modausta. Niinpä herppihuone on täynnä jatkojohtoja ja ajastimia. Ne tekivät myös huoneen asukkien muutosta mukavan haasteellista, kun olosuhteet piti saada optimoitua mahdollisimman nopeasti muuton jälkeen joka lajille erikseen.

Käärmeitä lukuunottamatta valtaosa huoneen asukeista on joko kokonaan tai osittain hyönteissyöjiä. Niinpä huoneessa pyörivät myös banaanikärpäs-, torakka- ja jauhomatofarmit, joiden lisäksi osalle otuksista hankitaan ostosirkkoja ja välillä vaihtelua tuomaan esimerkiksi sotilaskärpäsiä. Nyt kun asunnossa on näin paljon enemmän hyönteissyöjiä, Miikkiksellekään ei enää osteta eläviä hyönteisiä, vaan ne kasvatetaan itse samalla myös pojalle. Nykyisistä käärmeistä kaikki syövät hiiriä tai rottia. Tulossa oleva tiikeripytonin poikanen tulee kasvaessaan tarvitsemaan myös isompia ruokaeläimiä, kuten kaneja ja porsaita. Senkin kasvu aikuiskokoon tulee viemään kuitenkin vuosia, eli Jussi saa vielä tovin odottaa sitä isoa käärmettään.

Suurin osa liskoista ja sammmakoista on tässä hyllyssä. Alhaalla hyönteisviljelmiä.

Moni huoneeseen tulija kavahtaa monien terraarioiden pääkallomerkkejä jo ennenkuin he ehtivät edes huomata käärmeitä, hämähäkkejä tai ötököitä. Meidän talouden herppiosastolla pääkallolla merkittyjen lajien myrkyllisyys vaihtelee ampiaisesta jonkin verran kotimaisen kyyn myrkkyä tujumpaan myrkkyyn. Läheskään kaikki myrkylliset eivät siis ole potentiaalisia tappajia - ellei myrkylle satu olemaan allerginen. Sen varalta herppihuoneen kaapista löytyy aina varuiksi Epipen. Ensisijainen ja toistaiseksi riittävä varotoimenpide on kuitenkin ollut yksinkertaisesti olla koskematta myrkkyihin. Ne kun pystyy siirtämään hyvin myös koukuilla, purkeilla tms. eläimiin koskematta. Muista myrkyttömistä lajeista löytyy sitten muutamia sopivia yksilöitä, jos joku haluaa esimerkiksi koittaa miltä käärme tuntuu. Mitään sylilemmikeitä nekään eivät kuitenkaan ole, eikä niitä juurikaan käsitellä muuten kuin joskus esiteltäessä lajeja. Böffö-hamsteriin en tosin itse suostu koskemaan edes esiteltäessä.

Moni kiinnittää katseensa ensiksi myrkkyvaroituksiin.

Hamsterin koti

Herppihuoneessa asuu:

Käärmeet:

Viljakäärmeet Hani (snow), Putti (butter) ja Mini (bloodred).
Kuningaspytonit Pamela (pinstripe) ja Selena (vanilla creme)
Bamburottakäärme Enzo
Vietnamilainen nokkakäärme Sauron
Ripsipalmukyy Nacho Cheddar
Valkohuulikyy Alpo
Trimeresurus trigonocephalus Trigo
Tulossa tiikeripyton Luigi (albiino)

Kuningaspyton Pamela. Tämän hetken isoin käärme. 1,5 m pitkä ja 2 kg painava.

Alpo on valkohuulikyy ja asustaa oksilla.

Sauron on nimestään huolimatta tyttö.

Hani eli Hannibal on ensimmäinen käärme.

Nacho Cheddar on saanut nimensä kirkkaan keltaisesta väristä.

Trigo on myrkyistä tuorein tulokas.

Liskot:

Madagaskarin päivägekko Ötökkä
Silmäskinkki Pätkis
Lännen vihersisilisko Timon

Ötökkä on kärkkäästi kerjäämässä ruokaa... jos ruokkija on oikea. Hän erottaa ihmiset ja suostuu ottamaan sirkkoja vain Jussilta.

Ötökän sivuprofiili. Poskilla on kalkkivarastot.

Timon on peloton lisko, joka on valmis syömään kaikki ja kaiken.

Pätkis on vielä aivan minimini lisko.

Sammakkoeläimet:

Koristesarvisammakko ornata Jäte-Joonas "Jonttu"
Sarvisammakko cranwelli Wasabi (albiino)
Sininuolimyrkkysammakot Ukko ja Akka
Tulisalamanteri Fenix

Jäte-Joonas on saanut nimensä pohjattomasta vatsastaan.

Fenix on tulisalamanteri. Liskomaisesta ulkomuodosta huolimatta hän sammakkoeläin.

Ukko on sininuolimyrkkysammakko. Hänellä on parina dominoiva Akka.

Jyrsijät:

pk syyrialainen hamsteri Böffö (kyyhkynharmaa)

Böffö on nimestään huolimatta hurja hamsteri.

Hämähäkit:

0.0.1 Avicularia avicularia

1.0 Brachypelma albopilosum (Jessika)

0.0.1 Brachypelma boehmei (Punahilkka)

0.1 Brachypelma emilia (Emilia)

0.0.1 Brachypelma hamorii (Lotta-Päivi)

0.0.1 Ceratogyrus marshalli

0.0.1 Chromatopelma cyaneopubescens (Sinikka)

0.0.1 Cyriocosmus elegans

0.0.1 Davus pentaloris (Lukki)

0.0.1 Encyocratella olivacea

0.0.2 Ephebopus cyanognathus

0.0.1 Harpactira pulchripes

0.0.1 Heteroscodra maculata

0.0.1 Lasiodora parahybana (Höppänä)

0.0.1 Linothele megatheloides

0.0.1 Monocentropus balfouri

0.0.1 Pamphobeteus sp. Machalla

0.0.1 Poecilotheria metallica

0.0.1 Poecilotheria regalis

0.0.1 Psalmopoeus cambridgei

0.0.1 Psalmopoeus irminia

0.0.1 Pterinochilus murinus (Fifi)

0.1 Tapinauchenius gigas (Rehveli)

Kaapissa on paljon jauhopurkkeja ja pieniä rasioita, jossa on kasvamassa hämähäkkivauvoja.

Fifi tunnetaan englanniksi OBT:na (Orange Bity Thing). Se on vihainen hämppy, jonka myrkky on hyvin kivuliasta.

Lukki on hämppymittapuulla vielä varhaisteini. Se ei ole aikuisen kokoinen, muttei pieni slingikään.

Rehveli on oranssi puuhämähäkki. Tullessaan siltä puutui puolet jaloista, mutta molttien jälkeen se on regeneroinut ne takaisin.

Sinikka on kova seitittämään ja on kooltaan sama luokkaa Lukin kanssa

Skorpionit:

0.0.1 Damon diadema
0.0.2 Heterometrus petersii

0.0.1 Scorpio maurus

Heterometrus petersii

Juoksujalkaiset:

Scolopendra subspinipes (Pikku-Tino jr.)

Pikku-Tino jr. iltalenkillä terraariossaan

Taskuravut:

Halloweentaskurapu Sebastian
X määrä vampyyritaskurapuja

Sebastian on halloween taskurapu ja noin kämmenen kokoinen. Hän on harvoin esillä.

Myönnän, että osa Jussin otuksista on minun nimeämiäni, ja että hämähäkkieläinten kohdalla olen aikalailla luovuttanut nimeämisen suhteen. Nykyään niistä nimen saavat lähinnä aikuiset, minullekin ilman nimilappuja tunnistettavissa olevat yksilöt. Käärmeet, liskot ja sammakot ovat niitä, joiden kanssa itsekin on enemmän tekemisissä, ja joista koen helpommaksi puhua nimillä kuin lajien tieteellisillä nimillä - vaikkakin niistä Trigo on onneksi ainoa, jolla ei ole lisäksi ainakin jonkinlaista suomenkielistä lajinimeä. Osien kohdalla pyrin kyllä muistamaan tieteelliset nimet, jotta pystyn joskus puhumaan niistä muidenkin kuin Jussin kanssa.

Esterin kuulumisia

Siitä lähtien kun Snurre alkoi oireilla viime joulukuussa, olen osittain huomaamattani alkanut pitää sitä meidän vanhimpana näätänä. Ja unohtanut siinä sivussa jossain määrin sen, että Esteri on samanikäinen. Sen muisti taas ikävällä tavalla reilu kuukausi sitten, kun Esteri laihtui äkisti. Kuukaudessa painoa lähti yli 100 grammaa, ja toukokuun lopun painosta on tultu alas yli 200 grammaa. Siinä missä Esteri painoi vielä alkukesästä 670 grammaa, nyt vaaka näyttää enää 450 grammaa. Tietenkin siinä alkoi käydä päässään läpi kaikkia mahdollisia syitä, mitkä voisivat olla noin dramaattisen painonpudotuksen taustalla. Ja kysellä kaikilta fretti-ihmisiltä joita näki, että mitä he pitäisivät mahdollisina ja todennäköisinä syinä.

Eläinlääkärireissu otti vähän Esterin voimille. Huisku pitää seuraa.

Ulkoisesti Esterissä ei näkynyt muita muutoksia kuin dramaattinen laihtuminen ja hammaskiveä, joten ensin hoidettiin hampaat kuntoon. Esterillä on ollut ongelmia hammaskiven kanssa siitä asti, kun yksi sen kulmureista jouduttiin reilu vuosi sitten poistamaan. Esterin paino ei kuitenkaan lähtenyt nousuun hammashuollonkaan jälkeen, joten syytä alkoi miettiä taas muualta. Tupareissa parikin ihmistä sai Esterin tunnusteltavakseen siltä varalta että siltä löytyisi kasvaimia tai laajentumia, joita en vain itse olisi huomannut. Tunnustelemalla käytiin läpi niin perna kuin imusolmukkeet, mutta niissä ei tuntunut mitään selviä muutoksia. Myöskään mitään kasvaimia ei tuntunut.

Esteri joutui viettämään päivän häkissä erossa ruokajemmoista, että saatiin mitattua myös paastoverensokeri.

Niinpä kun saatiin taas yhteys Marjoon, varattiin mummuskalle aika verikokeisiin. Verikokeissa kun oletettavasti näkyisi, mikäli jokin elimistä olisi pettämässä, tai jokin syöpä valtaamassa alaa elimistössä. Aika verikokeille saatiin eiliseksi, ja kaikki arvot yhtä lukuunottamatta menivät normaalien rajoissa. Ainoa pieni poikkeama oli lievä anemia. Lisämunuaisongelmien varalta tyttöä ei saatu testattua, sillä niiden testaamista varten näyte pitäisi lähettää Yhdysvaltoihin. Lisämunuaisongelmat eivät tunnu kuitenkaan todennäköiseltä vaihtoehdolta, sillä nykyään niiden oireiden hoidossa käytetään Superior-implanttia, joka mummuskalta jo löytyy.

Painon laskusta huolimatta eläinlääkärissä ei tutkittaessa paljastunut mitään vakavampia muutoksia.

Niinpä alkaa näyttää siltä, että ainakaan toistaiseksi laihtumiselle ei ole muuta selitystä, kuin että Esteri on vanhuuttaan mummoutumassa, ja sen myötä se menettää niin massaa kuin lihaksia. Muutos on vain ollut paljon nopeampi, mihin olen ollut varautunut, ja paljon dramaattisempi. Esteri kun on ollut aina se meidän talouden rautarouva. Vanhuus ei kuitenkaan ole itsessään sairaus, eikä siten hoidettavissa. Sitä pitää vain keskittyä huolehtimaan, että mummuska saa riittävästi sille sopivaa ravintoa, ja että sen elämänlaatu pysyy hyvänä iän tuomista vastuksista huolimatta. Niin kauan kuin mummuska on ikäisekseen virkeä ja jaksaa touhuta, kaikki on hyvin. Nyt vain toivotaan, että vaikka muutos alkoi näin dramaattisesti, kehitys jatkuisi vähemmän radikaalina ja saadaan pitää mummuska vielä täällä.   

Vauhti-Raksun tilaus

Pakastin tyhjeni alkukuusta, ja parina viimeksi kuluneena viikkona olen joutunut taas muistamaan, miksi moni pitää raakaruokintaa kalliina. Mitä pienemmissä erissä lihat hankkii, sitä suurempia ovat kilohinnat. Ja itse en ole vielä bongannut Turusta mitään paikkaa, josta saisi lihat kätevästi ja edullisesti isommissa erissä. Niinpä alkukuu meni yksittäishinnoitelluilla puolenkilon pötköillä, ja olin hyvin iloinen, kun Vauhti-Raksun ajopäivä alkoi lähetä.

Lystistä kymmenen kilon laatikko on ihan hyvä

Vauhti-Raksussakin on kuitenkin yksi iso haaste: se pysähtyy Turussa vain kerran kuussa arkipäivänä keskellä päivää. Eli sellaiseen aikaan kun itse on töissä, ja Jussi välillä kiinni sairaalalla tai luennoilla. Niin oli valitettavasti tässäkin kuussa, ja itsellä iski jo pieni paniikki, jääkö lihatäydennys saamatta. Kuitenkin saatiin lopulta sumplittua niin, että Jussin kaveri, joka on töissä lähellä sitä paikkaa, jossa Vauhti-Raksun auto pysähtyy, kävi ottamassa lihat vastaan kesken työpäivänsä ja pakkasi ne Jussin autoon, jonka Jussi oli vienyt aamulla odottamaan pysähdyspaikalle. Kun Jussi sitten pääsi noin puoli tuntia myöhemmin, hän haki auton lihoineen ja ajoi ne kotiin. Hän purki kuormasta pötköt, kokonaiset ruokaeläimet, sisäelinpullat yms. suoraan pakastimeen, ja jätti sydän- ja kaulalaatikot pehmenemään niin että niitä saattoi alkaa hakata annospusseiksi kun pääsin töistä.

Jussi valtasi tiskipöydän kaulaprojektille

Niissä kahdessa kymmenen kilon laatikossa olikin tämän illan savotta. Jussi oli onneksi ihana, ja otti työstettäväkseen toisen laatikon, niin oli paitsi juttuseuraa, homma myös sujui puolta nopeammin. Jossain kohtaa pakkauspuuhaa iski kyllä pieni paniikki, saadaanko kaikki annospussit mahtumaan pakkaseen asti. Edellisen vastaavan kokoisen tilauksen kohdalla meillä kun oli vielä arkkupakastin nykyisen kaapin sijaan. Niin siinä pussituksen välissä lähti sitten Sariannallakin viestiä, saako osaa hänen pakastimestaan tarvittaessa lainaan. Olisi onneksi saanut, mutta olin silti tyytyväinen, kun pienellä uudelleen järjestelyllä saatiin lopulta kaikki pussit omaan pakkaseen. Mutta oli silti ihan hyvä, että tilasin jauhelihaa vain yhdeksän kiloa hetken miettimäni kahdenkymmenen viiden kilon levyn sijaan.

Itse operoi sydämet lattialla

Tämmöinen satsi meille sitten taas tuli pakastinta täyttämään:

Broilerin kaula 10kg
Broilerin sydän 10kg
Broilerin palaliha luuton 1kg
Kanan sisäelinseos pullat 6,4kg
Lohipulla 0,8kg
Tipu 50kpl
Kalkkunan jauheliha luuton 9kg
Marsu 400-600g 1kpl
Kanan siivet 0,8kg

Näistä lauma syö ehkä loppuvuoden pienillä täydennyksillä. Tarkkaan on vielä hankala arvioida, kun laumassa on taas pari junnua, joilla on nyt ensimmäinen talvi tulossa. Näiden lisäksi pakastimessa on vielä laatikollinen rottia ja hiiriä, eli kokonaisissa ruokaeläimissä ei olla täysin yhden marsun ja tipujen varassa.

Colors of fall -frettinäyttely

Tämä viikonloppu meni taas näyttelytouhuissa. Tälläkertaa suuntana oli Jyväskylä, ja sen myötä näyttely otettiin hieman pidemmän kaavan kautta. Suora bussilinja Turusta Jyväskylään otti noin neljä ja puoli tuntia, joten lähdimme kohti näyttelypaikkaa heti töiden jälkeen perjantaina. Tämän myötä kaikki tavarat näätiä lukuunottamatta oli pakattu Jussin autoon jo torstaina, ettei mikään unohtuisi lähtösählingeissä. Pakkaukset saivat tosin päivän mittaan hieman täydennyksiä, kun miulle tuli töissä mieleen, mitä kaikkea olin unohtamassa. Onneksi kyse ei olisi ollut kuitenkaan mistään hammasharjaa kriittisemmistä. Jussin tiputettua miut, Sariannan, näädät ja kamppeet Turun linja-autoasemalle, matka jatkui bussiseikkailuna.

Tyttöjen uusi matkailuvaunu

Vaikka tunteja bussimatkaan mahtuikin, aika vierähti taas nopeasti. Sopivassa seurassa aika kuluu kuin siivillä bussissakin. Näädätkin käyttäytyivät koko matkan harvinaisen siivosti, ja suureksi yllätyksekseni ainoastaan Eetu protestoi rynkyttämällä boksia. Olin koko ajan ollut henkisesti varautunut siihen, että Mitella käyttäisi matkan opettaakseen tämän kauniin tavan Lystille, siltä varalta että Lysti ei keksisi sitä itse. Neidit kuitenkin keskittyivät keräämään voimia tulevaan. Jyväskylän päähän saavuttua Petra tuli hakemaan meitä asemalta ja antoi meille kyydin näyttelypaikalle, jossa muut yöpyjät jo aikalailla olivat. Ensimmäinen ilta näyttelypaikalla alkoikin tervehtimällä tuttuja ja laittamalla näädille aitausta. Aitauskin oli ihanasti saatu lainaksi valmiiksi näyttelypaikalle tuotuna, mikä kanssa oli helpottanut matkantekoa. Täysmetallisena playpen kun painaa ihan kiitettävästi.

Paikat alkavat olla valmiina ensimmäistä yötä varten

Kun näädät oli saatu aitaukseen ja hetki sosialisoitua, alettiin jo miettiä sänkyjen virittämistä ja jännätä, miten näätien ensimmäinen yö playpenissä menisi. Itsekin vietti hyvän tovin hämärässä tarkkaillen Lystiä ja sen yrityksiä kaivautua ulos playpenistä. Lopulta sitä kuitenkin nukahti, ja aamulla herättyä tarkastuslaskenta osoitti että kaikki neljä neljästä olivat yhä tallessa aitauksessa. Se ilo ei kuitenkaan kestänyt määräänsä enempää, sillä kesken ihanan runsaan ja monipuolisen aamiaisen (joka sisälsi mm. vohveleita hillolla ja kermavaahdolla <3), Heli huikkasi miulle, että jos etsin Lystiä, se on boksissa. Neiti kun keksi viimein aamulla, miten penistä tullaan yli. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että tytön karkureissu tyssäsi heti alkuunsa, eikä se lähtenyt heti toistamaan saavutustaan, joten sen pystyi suht helposti pitämään koko päivän muiden seurassa. Alkuun tiiviimmin tarkkaillen, ja tytön väsähdettyä tehden välillä tarkistuslaskentoa playpenissä.

Aamupalan jälkeen päivä pyörähti nopeasti käyntiin. Tytöt saivat numerolappunsa ja Mitella pääsi aloittamaan koko shown ollessaan ensimmäisen luokan ensimmäinen. Muut tytöt olivat luokissa 3, 8 ja 9. Aiempiin näyttelyihin verrattuna paikalla tuntui olevan tavallista enemmän lajiin tutustujia heti aamusta, joten päivän mittaan tuli nähtyä myös uusia kasvoja, ja pääsi kertomaan freteistä kyselijöille. Itsy ja Huisku saivatkin paljon sylittelijöitä, siinä missä Mitella ja Lysti saivat vierailta enemmän silityksiä pyrkiessään aktiivisemmin etsimään mahdollisuuksia ottaa koko näyttelypaikka haltuun. Yksi uusista livetuttavuuksista tunnustautui myös heti blogin pitkäaikaiseksi lukijaksi, joka pääsi nyt tutustumaan nuorisoon muutenkin kuin tekstin ja kuvien välityksellä.

Meidän aitauksilta näkyi hyvin, missä arvostelu kulki

Pahimman aamutohinan asetuttua sitä piti käydä etsimässä paikalta myös Lystin siskot Maru ja Petunia, jotka ovat kuulemma molemmat siskonsa veroisia apinoita. Pieneksi harmiksi kumpikaan siskoista ei ollut ilmoitettuna Lystin kanssa viralliseen, joten ei päässyt vertaamaan, mitä tuomari olisi ollut siskoksista mieltä. Petunia veti kuitenkin hienosti pet-näyttelyn puolella, ja sijoittui sielä päivän päätteeksi toiseksi. Itse olen oppinut olemaan odottamatta liikoja sijoitusten suhteen, joten käytyäni ihastelemassa läpi palkintopöydät, siirryin myyntipöydille etsimään jotain kivaa "Paras lauma" -palkintoa omalle poppoolle kotiin viemisiksi. Sellaiseksi valikoituikin lopulta Riikan tekemä pinkki leikkimatto, ja siihen kuuluva samanvärinen nukkupussi.

Meidän ykkönen

Kun päivä eteni lopulta re-calleihin asti, sinne pyydettiin yllätyksekseni sekä Huisku että Lysti. Olin ollut varovaisen toiveikas, että Huisku voisi päästä kisaamaan Paras Suklaa -palkinnosta, mutta Lystistä en heti keksinyt, miksi se pyydettiin. Onhan tyttö nätti kuin mikä ja maailman ihanin nallenaama, mutta samassa luokassa sen kanssa oli muunmuassa valion arvoa tavoitteleva nuorisotähti Shea, Kaaoksen ja Taon tytär sekä Peterin uusi tumma kaunotar, jota Jaan oli käynyt muutamaan otteeseen esittelemässä. Eli minun oli vaikea uskoa, että siinä seurassa isossa luokassa Lystillä olisi mahdollisuuksia luokan kärkisijoille asti. Mutta ei siinä auttanut sitten muu kuin odottaa. Samalla tuli viestitettyä myös Jussille ja Aijalle, että jostain saatetaan olla kisaamassa.

Kun palkintojen jako sitten tuli, se veti aika sanottomaksi. Ensin vastoin kaikkia odotuksiani Lysti voitti luokkansa ja Huisku todettiin näyttelyn parhaaksi suklaaksi jonkun muunkin kuin miunkin toimestani. Ja ikäänkuin siinä ei olisi ollut enemmän kuin kylliksi, Lysti pyydettiin vielä uudelleen eteen hakemaan Parhaan juniorin pysti. En tiedä osasinko siinä hämmenykseltäni edes kunnolla hymyillä. Meidän pomppuorava valittiin parhaaksi junioriksi! Se on aina ollut omissa silmissä niitä isoja sijoja, joista meidän tytöt kisaa korkeintaan pet-näyttelyissä. Isoin pommi oli kuitenkin vielä edessä, sillä Parasta Junioria seurasi vielä Best In Show. Meidän nallenaama valittiin koko näyttelyn parhaaksi näädäksi! Koitin siinä hämmennyksen keskellä pitää myös Jussia ja Aijaa ajan tasalla tytön saavutuksista, ja sama innostuneeksi iloksi vaihtuva epäusko paistoi myös meseviesteistä. Jussi luuli ensin, että koitan vain piristää häntä, hänen postattua juuri ennen palkintojen jakoa Lystin tai Mitellan pissanneen ennen lähtöämme hänen pleikkarinsa päälle. Aijankin piti varmistaa vähintään kertaalleen, että kirjoittaessani että Lysti valittiin Best In Showksi, tarkoitinko ihan oikeasti että Lysti on Best In Show. Myös Saksan päässä uutiset näyttelypaikalta aiheuttivat riemua, kun Mandy sai kuulla Eetun voittaneen luokkansa ja Huiskun tulleen valitukseksi värinsä parhaaksi.

Näädät alkavat osoittaa kuolemisen merkkejä

Onhan näistä joskus vitsailtu. Lystiä ostaessa kyselin Aijalta, saako neitiin valiotakuuta, ja Sariannan kanssa on leikitty ajatuksella, miten ison kasan palkintokasseja edes kuljettaisi bussilla. Mutta pohjimmiltaan sitä on kuitenkin aina ajatellut, että ne isot sijat ovat muiden sijoja. Ja sitten sitä oikeasti oli kerran se, joka haki kassin toisensa jälkeen, ja näyttelypaikan alkaessa hiljentyä, sitä pääsi kunnolla tutustumaan mitä kaikkea ihanaa ruskeat paperikassit kätkivät sisäänsä. Ja jos onkin niin, että tämä ei ikinä toistu, oli tämä aivan ihana näyttely tälle tapahtua. Jokaista sijoitusta seurasi iso ihana ruusuke ja pokaali, jotka Jussi heti kotiinpäästyä vei turvaan työhuoneensa vitriiniin. Lisäksi kasseissa oli paljon sellaista kivaa ja tarpeellista, jota olen ollut hankkimassa: uusi leikkitunneli rikkirakastetun tilalle, Vetramilin hunavoidetta, merilevää, lohiöljyä... Maailman suloisin kettupeti, Vauhti-Raksun ja Nandinin lahjakortit (ja jos Nandiniin vielä ehtisi tulla yksi odottamani tuote...)... BIS-peti löysi puolestaan paikkansa olohuoneesta.

Lysti hakemassa luokkavoittoa

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi yöpyjiä jäi vähemmän, mutta vastoin kaikki aikomuksiaan, Eveliina ja Petra päätyivät jäämään paikalle myöhäiseen iltaan asti. Ilta menikin rattoisasti jutellen, lenkittäen ja leikittäen näätiä ja hävittäen kahviosta ylijääneitä leivonnaisia. Illan myötä tuli palluteltua lisää myös Tanjan nuorimmaista Demeteriä, johon tulin ehkä vähän ihastuneeksi. Bussiliput oli varattu aamulla puoli kymmeneksi, joten koitin laittaa tavaroita mahdollisimman hyvin kasaan jo illalla, että aamulla olisi saanut nukkua edes hitusen pidempään. Miun lauma sai yöksi lainaan Hannan playpenin, johon löytyi myös toinen matto katoksi, niin saivat muksutkin vähän lisää tilaa ja itse enemmän mielenrauhaa niiden aitauksessa pysymisen suhteen. Vaikka päivä oli ollut myös pitkä, illalla iski myös pieni haikeus. Sariannaa pääsee näkemään usein, ja Tanjaakin jo ensikuussa, mutta osa Jyväskylän kävijöistä ei ole yhtä aktiivisia näyttelyissäkävijöitä, ja Hannankin kanssa päädytään seuraavan kerran samaan näyttelyyn näillä näkymin vasta ensivuonna. Jussi aina ihmettelee, miten mie jaksan puhua näädistä pitkät päivät näyttelyissä, mutta itsestä oli vain ihana, että Hannaakin pääsi näkemään kerrankin näin, että näyttelyn jälkeen molemmilla ei ollut kiire kotimatkalle.

Aamulla ei sitten juuri muuta ehtinyt, kuin laittaa viimeiset tavarat kasaan ja syödä vähän aamupalaa, kun matka suuntasikin jo kohti Jyväskylän matkakeskusta. Ensin saatiin Tanja omaan bussiinsa ja heti perään tuli myös miun ja Sariannan bussi. Ja bussin lähtöä seurasi taas monta tuntia höpinää. Turun päässä Jussi heti ehdotti, että käytäisiin viemässä näädät koteihinsa ja poikettaisiin sitten vielä porukalla Morrisoniin juhlistamaan näätien menestystä. Ja miua ja Sariannaa ei tarvinnut Morrisoniin kauhean montaa sekuntia houkutella. Aterioinnin jälkeen ilta menikin sitten tarkkaillessa näätiä, jotka painivat kotiintulohepulin ja unen rajamailla, ja siivotessa näätähuone niin että tytöt saivat sinne uudet petinsä ja putkensa.   

Kiitos näyttelystä järjestäjille ja kaikille, joiden kanssa viikonloppu meni yhdessä hujauksessa <3

Värien parhaat

Ikäluokkien parhaat

BIS & BOS

Lystin ja Huiskun häkellyttävä palkintosaalis

Näätähuoneen uutta sisustusta

Huisku takaisin kotona isin sylissä

Sinun lemmikkisi on paras

Etenkin kun kotona on eksoottisia lemmikkejä, sitä törmää hyvin monenlaisiin asenteisiin lemmikkejä ja niiden pitoa kohtaan. Sekä niiden toimesta, joilla ei itsellään ole mitään lemmikkejä, että toisten eläinihmisten taholta. Toisaalta eksoottiset lemmikit herättävät kiinnostusta ja uteliaisuutta: mitä eksoottisempi lemmikki on, sitä hienompi se monesta on. Toisaalta ne herättävät myös närää: eksoottisen lemmikin omistajaa pidetään eläimistä piittaamattomana erikoisuuden tavoittelijana, jolle tavallinen ei riitä. Ihannointia ja loanheittoa tulee joka suunnasta, ja ja sitä tapahtuu joka suuntaan. Moni omista standardeistaan käsin tavallisen lemmikin omistaja katsoo eksoja, fancyjä ja muita poikkeavia epäilevästi, tai jopa tuomitsevasti alaspäin: heillä on mielestään siihen moraalinen oikeutus, koska he eivät ole lähteneet mukaan kuriositeettimyllyyn tuottamaan aina vain oudompia ja mahdollisesti sairaampia yksilöitä eläinmarkkinoille. Toisaalta myös eksoharrastajista löytyy ihmisiä, joille moni tavallinen eläin on roskaa, arvotonta tusinatavaraa jotka voisi viedä saunan taakse ja ampua. Kaikki eläinharrastuksen ongelmathan kun tulevat siitä, että joka Irma-Petteri voi hankkia sen kissan tai seropin, eikä mitään ongelmia olisi, jos kaikki eläintenomistajat olisivat valistuneita eksoihmisiä.

Meidän tyttöviisikko joidenkin vuosien takaa <3 Rotta on yhä itselle se ensimmäinen laji, joka hurmasi miut sosiaalisuudellaan, älykkyydellään ja rakkaudellaan asioiden jemmaamiseen ja riippumattoihin.

Omaan silmään välillä kiivaanakin käyvä keskustelu tuntuu monesti surulliselta. Ikäänkuin iso osa ihmisistä olisi unohtanut, että jokainen eläinyksilö on uniikki. Sillä ei ole tekemistä eläimen eliniän, hinnan, yleisyyden tai harvinaisuuden kanssa, vaan ihan jokainen eläin on omanlaisensa. Ja ihan jokainen niistä voi olla omistajalleen juuri se paras ja täydellisin lemmikki. Se ei poista sitä tosiasiaa, että lemmikkipitoon yleisellä tasolla liittyy monia eettisiä, ekologisia ja filosofisia ongelmia, jotka vaihtelevat lajeittain ja roduittain, mutta mikään niistä ei pysty kumoamaan sitä, etteikö eläin itsessään olisi arvokas oli se sitten hamsteri tai hevonen.Vaikka meilläkin fretit syövät hiiriä, rottia, marsuja, kaneja ja tipuja, se ei tee ruokaeläiminä toimivista lajeista sen tyhmempiä, tylsempiä tai toisarvoisempia. Lihansyöjä ei vain muutu lemmikkinäkään vegaaniksi, ja itse olen valinnut pitää tällähetkellä lihansyöjiä. Mutta se ei muuta pienjyrsijöitä ja lintuja vain ruuaksi: niissä on ihan samalla tavalla mahtavia persoonia ja ne voivat tarjota omistajilleen ihan samoja asioita mitä fretit ja haisunäätä minulle: seuraa, sosiaalista vuorovaikutusta, viihdykettä ja kiintymyksen osoituksia. Omakohtaisen kokemuksen puuttuessa esimerkiksi YouTubesta voi käydä katsomassa videoita, mitä kaikkea hiirellekin voi opettaa, kun jaksaa tutustua lajiin ja koulutettavaan yksilöön niin hyvin, että yhteispeli lähtee sujumaan.

Maailman rakkain koiraprinsessa Daisy, jonka kanssa kierrettiin teininä niin lähikebabbilat kuin testattiin kanien esteet. Se, joka oli aina mukana kaikkialla.

Kun keskustelussa toisen eläinihmisen kanssa tulee esille, mitä eläimiä minulla on, keskustelu muuttaa usein suuntaa. Osa alkaa kiinnostuneena kysellä lisää, osa vaihtaa kulmia kurtistaen puheenaihetta. Ikävämpiä ovat ne hetket, kun keskustelukumppani katsoo asiakseen tehdä selväksi minun lemmikkini olevan vääränlainen, ja vähintään yhtä ikäviä ne, jos toinen lähtee alentamaan omaa lemmikkiään. Ikäänkuin minun kanssa ei voisi puhua "vain" kissoista, kun minulla on jotain "hienompia". Tai että minun kanssani ei voisi puhua yleisemmistä lemmikeistä, koska haluan kuitenkin vain hienostella omilla erikoisuuksillani. Itse haluan elää siinä uskossa, että jokaisella on ollut jokin syy lemmikkinsä valintaan. Jokin ajatus tai tapahtumaketju, miksi ihmiselle on tullut juuri se laji ja juuri se tietty yksilö siitä lajista. Ja että se syy tekee juuri siitä lemmikistä omistajalleen täydellisen, sillä onhan sen omistaja valinnut kaikista maailman eläimistä juuri sen omaksi lemmikseen. Ja kun ottaa huomioon kuinka monta miljardia lemmikkieläintä maailmassa on, on se valittu yksilö jotain todella spesiaalia.

Pieni mustavalkopentu. jonka nimi vaihtui Luciferista Latziksi, kun haettiin se lopetusuhan alta kotiin. Kotiin jossa herra viihtyi seuraavat seitsemäntoista vuotta.

Objektiivisesti ajatellen mikään lemmikkiyksilö tai laji ei toki ole täydellinen. Se voi olla sairas, arka tai sillä voi olla pahoja tapoja. Se ei ehkä koskaan oppinut istumaan käskystä ja sillä on paha tapa kantaa puruluunsa tyynyllesi. Rodussa tai lajissa voi esiintyä ongelmia terveydessä. Jokainen lemmikki kuitenkin ansaitsee paikkansa maailman parhaana lemmikkinä omistajansa silmissä. Sen että sinä olet valinnut jonkin eläimen olemaan lemmikkisi, tulisi riittämään tekemään siitä paras lemmikki maailmassa, vaikkei se toisi koskaan yhtään ruusuketta kotiin tai se sattuisi olemaan erilainen kuin naapurin lemmikki. Aina jos joku erehtyy sanoillaan tai teoillaan väittämään muuta, katso lemmikkiäsi ja muista, miksi juuri se on sinun lemmikkisi. Juuri se, eikä mikään muu lemmikki maailmassa (ellet sitten satu omistamaan useampaa lemmikkiä, jolloin sama pätee niihin kaikkiin). Lemmikkienpidosta, jalostuksesta yms. toki voi ja pitää pystyä puhumaan myös kriittisesti, mutta silloin kun mennään yksittäisiin yksilöihin, muista, että niistä jokainen on lemmikkinä omistajalleen rakas juuri sellaisena.

Mie ja veljen kani (ja hieno 90-luvun alun peruskanihäkki)

...jota iskä sit vähän laajensi (ja veli kuvasi uutta autoaan)

Sinun lemmikkisi on paras.

Ja kyllä, minullakin on syyni, miksi meillä on tällähetkellä juuri haisunäätä ja kuusi frettiä (ja niistä yksi vielä sinisilmä angora, vaikkei niitä juuri Suomessa näy). Ja ne toki kysyttäessä kerron. Ovathan nämä parhaat lemmikit maailmassa (ainakin minulle <3 ), ja ne kaikki tänne vartavasten valittu. Ihan niinkuin jo edesmenneet rakkaani, kuten mustavalkoinen maatiaskolli Latzi ja cholate tan hiiripoitsuni Happy Day. Sekä ne kymmenet muut rakkaat, joita en kaikkia pysty tähän erikseen nimeämään.

Nykyinen maailman mahtavin näätähärdelli <3