Kuulumisia Evirasta

Itse en ole ikinä osannut identifioitua vahvasti yhden eläinlajin harrastajaksi. Tällähetkellä näätäjutut vievät ehdottomasti eniten aikaani, ja ovat huomioni keskiössä. Ennen Miikkistä ja tyttöjä, minut laskettiin vahviten rottaharrastajaksi. Ennen rottia (ja niiden ohella) minulla on ehtinyt olla matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, muita jyrsijöitä, hyönteisiä, kissoja, koiria... Eli eläimiä aika laidasta laitaan. Tästä seuraa yhä se, etten ole immuuni erilajisille houkutuksille: vaikka minulla on kotona maailman parhaat tyypit, iskee aina välillä kaipuu monilajisempaan laumaan. Kun Tino esittelee maailman suloisinta pientä afrikkalaista talokäärmettä, tai kun Kasperi kysyy, enkö haluaisi roborovskia. Ennenkuin suu ehtii muodostaa kieltolauseen, päässään on jo ehtinyt miettiä terran paikat ja sisustukset. Aiemmin lähes satapäisen lauman hoidosta vastanneena sitä ei voi olla miettimättä, missä se yksi terraarioasukki missään tuntuisi.

Mutta sitten muistaa sen kolikon kääntöpuolen. Etenkin nyt kun Jussin lauma on kasvanut monikymmenpäiseksi, sitä on taas aika aitiopaikalla isomman lauman arkeen. Ja muistaa, miksi itse aikoinaan halusi vähentää. Viiden kanssa kaikki kun on useimmiten ihan ok, vaikka viime vuonnakin saatiin heittää useampi hammaslääkärikeikka ja ehdittiin pelätä suolitukosta sen jälkeen kun lelusta hävisi pala. Mutta sitten kun eläimiä on kymmeniä ja lajikirjo runsas, tuntuu että aina jollakulla on jotakin: moltti on epäonnistunut, joku ei meinaa syödä, tulee punkkeja... Vaikka joku viikko menisikin kommelluksitta, voi olla melko varma ettei koko kuukausi mene. Vaikka mikään yksittäisistä yksilöistä ei olisi kovin sairastelevainen tai moniongelmainen, isomman lauman kanssa niitä yksittäisiä yksilöitä on vain niin monta. Niinpä sitä on toistaiseksi päättänyt pitäytyä itse häkki- ja terraarioeläimettömänä, ja keskittää sellainen touhuilutarve Jussin laumaan. Vaikka siitä päätöksestä saakin muistuttaa itseään toistuvasti, kun mieli eksyy harhailemaan kaikkien eläintuttavuuksien edessä.

Naraka oli kuvauksellinen käärme

Onneksi isomman lauman kanssakaan niitä isompia takaiskuja ei tule ihan koko aikaa. Yksi sellainen tuli kuitenkin joulukuun puolella, kun yksi Jussin suosikkikäärmeistä eli valkohuulikyy Naraka löytyi terraariostaan kuolleena. Kyseessä oli nuori eläin, joka oli paria viimeisintä ruokintakertaa lukuunottamatta syönyt koko ajan hyvin. Niinpä se päädyttiin lähettämään Eviraan avattavaksi, jotta kuolinsyy selviäisi. Mikään ulospäin näkynyt oire tai muutos kun ei selittänyt käärmeen äkillistä kuolemaa. Eikä syytä löytynyt heti avauksessakaan, ja Jussi alkoi jo ihmetellä, kun Narakan jälkeen kuolleen Pirren tulokset tulivat viikkoja nopeammin mitä Narakan tapauksessa. Lopulta viivytyksen syy selvisi: lopullinen diagnoosi saatiin Narakan kohdalla vasta histologisen värjäyksen myötä siinä missä Pirren tapauksessa syy oli ollut elimellinen. Histologisen värjäyksen jälkeen peli oli kuitenkin  täysin selvä, kun mykobakteerien aiheuttama bakteeritulehdus oli levinnyt paitsi sydämeen ja keuhkoihin myös eläimen vatsaan ja rasvakudokseen. Ainoa mitä tulos ei pystynyt selittämään oli mistä käärme oli bakteerin alunalkaen saanut, sillä myrkkynä se on ollut varsin tehokkaasti eristyksistä muista, kun sille on paitsi omat koukut ja sitä tai sen terraariota ei koskaan koskettu paljain käsin. Tässä Narakan myrkyllisyys oli kuitenkin myös onni onnettomuudessa, sillä sen kohdalla riski siihen, että bakteeri olisi päässyt leviämään ihmisiin tai muihin matelijoihin oli pienin, koska siihen ei voinut ottaa kontaktia.

Narakan laji oli valkohuulikyy eli Trimeresurus albolabris

 Nyt sitten desifioidaan terraariota ja mietitään, pitäisikö tulossa olevat kaksi käärmettä viedä alkuun karanteeniin minun asunnolleni. Odotellaan Eviran laskua. Ja itse muistuttaa taas itseään siitä, että tätä itselläkin oli enemmän silloin, kun eläinlauma oli isompi. Ja tulee olemaan enemmän sitten, kun yhteenmuutto joskus koittaa: vaikka meillä on kummallakin omat lemmikkimme, niin toki sen toisen lemmikitkin tulevat eri tavalla tärkeiksi kuin vieraiden otukset. Ei nyt ehkä ihan joka hämähäkki ja skorpioni, mutta ainakin nuo itselle läheisempien lajiryhmien otukset, kuten käärmeet, liskot ja jyrskät. Ja vaikka kuinka on päättänyt pitää oman laumansa (semi)pienenä, elää myös osittain sen toisen lauman arkea, ja koettaa olla siinä tukena ja apuna. 

Painimista paino-ongelman kanssa

Olisi ikävää sanoa, että Miikkiksen kanssa on palattu siihen pisteeseen, jossa oltiin ennen viime

vuotisen dieetin alkua. Sitä ikävämpää on vain sanoa, että nyt syksyn ja talven jälkeen tilanne on lähtötilannetta huonompi. Vaa'alla käytiin viimeksi Itäkeskuksen näätäpäivän yhteydessä, ja paino alkoi kutosella. Tilanne ärsyttää, turhauttaa, ja tekisi melkein mieli eristää Miikkis koko ulkomaailmasta, että tilanne ei näkyisi kaikelle kansalle. Harva asia kun nykyään nolottaa minua, mutta yksi niistä nolottavista asioista on ehdottomasti se, kun ihmiset kyselevät, kuuluuko haisunäätien olla noin pulskia, ja joudun myöntämään Miikkiksen olevan selvästi ylipainoinen.

Kun oma kuppi on täynnä rehuja...

Miikkiksen ateriakokoja on koitettu leikata, mutta pääasialliseen ongelmaan ei olla löydetty vielä täysin toimivaa ratkaisua: miten saisi fretit syömään ruokansa heti jemmaamisen sijaan. Etenkin kun meidän neideistä useampi on vakuuttunut, että liha on syöntikelpoista vasta kun sitä on mädättänyt useamman päivää jossain hyvässä jemmassa. Harmi vain, että läheskään kaikki niistä jemmoista eivät ole kovin hyviä, tai ainakaan haisunäätävarmoja. Niinpä Miikkis toistuvasti pöllii osan frettien ruuista. Välillä on jo koitettu leikata frettienkin annoskoista, että ruuat olisi pakko syödä heti, mutta sitäkään ei viitsi kauheasti tehdä, että mummuskatkin saavat varmasti osansa, vaikka etenkin Snurre on edelleen huonompi syömään mitä juniorit. Miikkis muutenkin osaa jo kytätä frettien ruokintakaapilla ja napata ruuat tyttöjen suusta niiden lähtiessä kantamaan niitä kaapista pois. Seuraavaksi pitää varmaan koettaa keksiä, miten saisi estettyä frettien ruokien kantamisen ulos ruokintakaapista.

...on aika pyytää ruoka-apua kämppiksiltä.

Näin kylmään vuodenaikaan asiaa ei yhtään auta sekään, että poika ei talvella liiku muuta kuin pesän ja kupin väliä. Muun ajan se nukkuu. Energiankulutus on siis minimissään, mutta energiaa pyritään saamaan niin paljon kuin ikinä mahdollista. Ikäänkuin lemmikkinäkin selviäminen olisi kiinni siitä, kuinka kunnolliset rasvavarannot sitä ehtii talveksi hankkia. Jos se olisi, Miikkiksellä ei olisi yhtään mitään hätää. Mutta koska poika elää lemmikkieloa, sen ylipaino on enemmän terveysriski kuin vakuus turvatusta talvilevosta.

Kevääntullen päästään taas aloittamaan lenkkeily, mutta sitäkin ennen pitäisi saada tuloksia. Miikkis ei vain ole itse millään tavalla motivoitunut tähän painonpudotukseen, vaikka koetan omalla kohdallani näyttää kovasti esimerkkiä. Omaan kuppiinsa Miikkis saa jo nyt lähinnä kasviksia ja tauriinia, liharavinnon tullessa pojalle turhan oma-aloitteisesti. Toivottavasti taas jossain kohtaa päästään raportoimaan positiivisempiakin painouutisia.

Eri käyttötarkoituksia

Frettimökki vai nukkekoti?

Kun samassa taloudessa asuu (kalat poislukien) kolmen eri lajin edustajia, ei voida välttyä
näkemyseroilta. Näkemyserot voivat koskea montaakin eri asiaa, kuten esimerkiksi eri tavaroiden tai tilojen käyttötarkoitusta. Tänään tämä konkretisoitui taas siivotessa vaatehuonetta.

Vaatehuoneessa on yksi tietty nurkka, jonka käyttötarkoituksesta on väännetty pisimpään. Minusta se olisi loistava varasto: kohdassa on jo valmiiksi korihyllykkökin, jonka alimpaan koriin saisi vaikka mitä. Ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä, että fretit ovat vähintään yhtä vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on vessa: ne kun nukkuvat mielellään vaatehuoneessa, ja niistä olisi ihan kohtuutonta joutua heräämiseen jälkeen kömpimään keittiöön asti tarpeilleen. Miikkis on puolestaan sitä mieltä, että nurkka on yksi asunnon parhaita uninurkkia.

Minun ehdotukseni käyttötarkoituksesta äänestettiin kumoon ensimmäisenä. Ihan sama mitä kyseisessä nurkassa olevaan koriin laitoin, se kiskottiin pois ja nurkka vuorattiin muualta siirretyillä vilteillä ja fretin ulosteilla - ja Miikkis nukkui sielä vällyissään frettimysten sotkuista piittaamatta. Tämä kompromissi tyydytti siis selvästi viisi kuudesta, mutta diktaattorin elkein äänestin sen kumoon, ja laitoin korin paikalle vessalaatikon. Että jos sinne on pakko paskoa, voisivat paskoa edes laatikkoon.

Tämä toinen vaihtoehto olikin freteille ihan ok, mutta Miikkis päätti käyttää veto-oikeuttaan, ja kaivoi hiekat koko vaatehuoneen lattiaa peittäväksi autiomaaksi mahtuakseen laatikkoon nukkumaan. Sen jälkeen nurkka täytettiin vielä kankailla, joihin puupohjaisen kissanhiekan kostuneet kappaleet tarrasivat kuin pienet takiaiset. Kankaita pesukonekuntoon nyppiesseni minulla oli aikaa todeta, että tämä idea toimi selvästi ensimmäistä vaihtoehtoa huonommin.

Mutta onneksi on pissialustat! Nehän ovat vapauttaneet koko muunkin asunnon ikävästä hiekkamurusta. Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja padit puhdistettuun nurkkaan. Pissialustojen myötä nurkka muuttuisi vessapaikaksi vessapaikkojen joukossa - jos unohdetaan se, että kyseessä on paras uninurkka. Onneksi Miikkis on kuitenkin sopeutuvainen, ja nytkin se sopeutti pissialustat osaksi pesäänsä repien ne pehmeäksi silpuksi kankaiden sekaan. Samalla se tuli havainnollistaneeksi oikein hyvin, että alustojen sisällä todella on kivoja pieniä geelikiteitä.

Siitä päästäänkin tämänpäiväiseen: geelikiteet muodostavat lattialle oikein kivan, liukkaan ja hankalasti puhdistettavan pinnan. Ja ne tarttuvat kankaisiin vähintään yhtä tehokkaasti kuin kissanhiekkamurut - ja ne on vielä kriittisempää saada nypittyä irti kankaista ennenkuin ne uskaltaa heittää pesukoneeseen. Minä kun en ole haluakas selvittämään, mitä kosteutta sitova geeli tekisi pyykinpesukoneessa. Tämä aamupäivä menikin sitten rattoisasti hävittäen geelijämiä vaatehuoneen pinnoilta ja kankailta.

Kun vaatehuone saatiin lopulta puhdistettua, nurkkaan illmestyi Miikkiksen nukkumaja. Katsotaan seuraavaksi, miten tämä vaihtoehto toimii...

Fantastic Ferret 2017

Eilen eksyttiin taas frettinäyttelyiden ihmeelliseen maailmaan tälläkertaa Fantastic Ferretin merkeissä
Tuusulassa. Näyttelyssä oli tämän vuoden teemana Disney, ja olin jo viime vuoden puolella innoissani suunnitellut teemaan sopivia aitauskoristeluja. Flunssa ja uniongelmat veivät kuitenkin tälläerää voiton, ja päädyin laskemaan rimaa siihen, että jos nyt saan itseni ja näädät paikalle se riittää. Tosin rima taisi laskea vahingossa vähän liikaakin, kun Salon kohdalla huoltoasemapysähdyksellä huomasin unohtaneeni reppunikin kokonaan. Siinä oli sitten hyvä soitella näyttelynjärjestäjille, että päästetäänkö miun näädät mukaan kisaan, vaikken pysty näyttämään rokotuskortteja - siinä kohtaa kun oltaisiin myöhästytty jo aika pahasti, jos oltaisiin lähdetty niitä hakemaan. Onneksi näätien kanssa on pyöritty tapahtumissa sen verran, että järjestäjät päättivät luottaa siihen, että jos rokotukset on niissä katsottu, niin ne ovat kunnossa. Mutta arvannette kuka jatkossa kuvaa kaikkien rokotuskortit ja alkaa säilyttää niitä myös sähköisessä muodossa. Kasperi taas ihanasti auttoi miua käynnistämään aamun jakamalla kofeiinitablettejaan, koska omani olivat siinä samaisessa repussa. Oma päivän teema oli silti zombie.

kevytaitaukset

Capitalin kevythäkkikokeilusta rohkaistuneena olin tilannut tytöille kevytaitauksen, joka pääsi eilen
kunnolla testiin. Nyt autolla tullessa playpenin mukana raahaaminenkaan ei olisi ollut ongelma, mutta päätin että kevytaitaus on kivempi testata näin, kun playpen on mahdollista ottaa varuiksi auton takakoppaan. Etenkin kun nyt ei ollut sitten mitään koristeluitakaan, mitkä olisi pitänyt saada kivasti näkyville. Se olikin taas näitä omia pieniä voittoja, kun nääpät olivat koko päivän nätisti aitauksessaan eivätkä edes koittaneet kaivautua sieltä ulos. Niinpä jatkossa julkisilla liikkuessa ei tarvitse enää raahata tytöille metalliaitausta mukaan, vaan kuorma pienenee noin kahdeksalla kilolla. Tuo nyloninen kun painaa vain vähän reilu kolme kiloa, siinä missä playpenissä pelkkä aitaus ilman pohjamattoa ja kassia kun on jo yli kymmenen kiloa.

Toinen isompi voitto tuli siinä, miten Mitella käyttäytyi. Sitä mukaa kun neidin käsiteltävyys on parantunut, sitä on antanut koko ajan enemmän myös muiden käsiteltäväksi. Nytkin Mitella vietti pidemmät pätkät Hannan sylissä, ja kävi lisäksi muillakin - eikä purrut ketään. Vaikka Mitella osaa olla yhä välillä melkoinen vintiö, sitä on aina myös ihana nähdä, kuinka paljon se on myös kehittynyt tämän puolen vuoden aikana. Sekä vieraiden kanssa, että ihan kotonakin - tyttöä on koko ajan helpompi ottaa syliin myös kesken hepulin, jos se vaikka innostuu liikaa koittamaan hammaslittaa sängyssä (yksi tytön lempileikkejä on sujahtaa lakanan alle ja juosta sielä hyökkien lakanan läpi. Vitsailtiinkin jo Jussin kanssa, mitäköhän lakanakaupassa tuumattaisiin, jos käytäisiin sielä kysymässä, onko heillä mitään pistosuojattua mallia siltä varalta että meno sängyssä menee liian villiksi xD).   

Muita voittoja meille ei eilen sitten tullutkaan, ellei seuraa lasketa. Jussi on tosin yhä sekaisin kaikista niistä Hannoista, kun hän koettaa pysyä kärryillä, oliko Hanna se sinitukkainen, se jolla oli Minni-asu vai se Huban omistaja (kaikki kolme on oikein). Sarianna liittyi meidän seuraan jo Turun päässä, siinä missä Kasperi otti taas varaslähdön jo perjantaina ehtiäkseen viettää enemmän aikaa Helin kanssa. Seuran myötä vietin myös ihan liikaa aikaa myyntipöydillä, joten on suoranainen ihme, että selvisin niinkin pienillä ostoksilla, kuin purkillisella kuorintapaloja. Tosin liiallinen myyntipöydällä notkuminen saattoi altistaa miua jatkosortumisille, kun aloin jo miettiä, pitäisikö sitä jossain kohtaa tilata Unalta koruja, joissa olisi useampi näätä samassa. Sitä kun ei ole ajatellut ottaa lisää reikiä korviin näätämäärän mukaisesti.

Mitella oli vähän väsy kanssa

Omista näädistä Itsy sai 81p, Mitella 84,5p, Snurre 84,5p ja Esteri 89p. Snurre onkin koko ajan parantanut pisteitään, ja vaikkei siitä rakenteensa ja värinsä puolesta voi koskaan tulla mitään näyttelyhuippua, on ihanaa että se näkyy päällepäinkin, kuinka tyttö on jo paljon paremmassa kunnossa kuin tullessaan 1,5-vuotta sitten. Esterin kohdalla taas huippu ajoittui varmasti aikaan ennen hammasongelmia, sillä kyllä hampaiden poisto väkisinkin jossain vähän näkyy, etenkin kun neidiltä piti poistaa yksi kulmureista.

2/3 Hannoista ja Kasperi. Ja ilmeet joihin kiteytyy koko näyttelypäivä.

Kotiinpäin päästiin lähtemään lopulta vähän yhdeksän jälkeen, joten kotona oltiin vasta lähempänä puoltayötä. Siinä kohtaa itse sammuikin aika frettimäisen nopeasti petiin, ja jätin näyttelytavaroidenkin purkamisen poikkeuksellisesti tälle päivälle. Silläkin uhalla, että yön aikana pikku apurit ehtivät niitä sitten vähän levitellä.    

Aitauskisan voittaneessa lohipurossa kelpasi hyvin nukkua

Kotoiloa flunssan kera

Odotetusta pitkästä viikonlopusta tuli vielä päivän verran pidempi, kun flunssa meni nostattamaan
kuumeen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Torstai muuttuikin sitten saikkupäiväksi, ja loppuviikolle mietityt ohjelmat vaihtuivat kotoiluun. Olo oli kyllä jo varoitellut tästä keskiviikon puolella, niin olin osannut varautua käymällä kirjastossa päivittämässä hyllyyn kasan uutta luettavaa. Monitorin Jokeri-hylly on ollut viime viikot oikea kultakaivos, ja olen löytänyt sieltä useampia kirjoja, joita olin varautunut jonottamaan pidempään.

Ennen kipeänä kotiin kaatumista ehdin kuitenkin nähdä vielä Annua. Aloimme alkuun viestitellä hänen kanssa ihan unipusseihin liittyen, kun hän kaipaili kokemuksia ja näkemyksiä, miten hänen tuotteensa toimisivat freteillä. Toisessa facebookryhmässä tapahtuneen törmäämisen jälkeen juttelu eksyi viime kerralla myös lautapelihyllyn puolelle. Jussi ei tosin ollut ihan vakuuttunut, kun Annu uhkasi hankkia heille Kimblen, ja kutsua meidät seuraavaksi pelaamaan sitä. Ennen pelailuja esiteltiin kuitenkin Annulle miehineen tämä meillä asuva unituotteiden testitiimi, ja testitiimille uusi riippariteline. Yllättäen fretit eivät kuitenkaan heti jaksaneet riippuriinsa keskittyä, kun paikalla oli myös kaksi uutta ihmistä, kangaskassi kameroineen sekä Annun tuliaisiksi tuomia ankkasuikaleita. Viimeksi kun nähtiin Annun luona, niin nääpät eivät olleet häntä vielä tavanneet. Paremmat riipparikuvat saivatkin odottaa seuraavaan aamuun, kun Esteri oli ehtinyt rauhoittua nukkumaan siihen. 

Esterin uusi riippari

Yöllä nousseen kuumeen myötä se seuraava päivä otettiinkin sitten oikein lunkisti - ainakin aamun jälkeen. Aamulla Mitella kun ei olisi millään tahtonut uskoa, että sänky on oikeasti pois painitatamikäytöstä siihen asti, että minä saan itseni siitä ylös. Tämä harmitti siinä määrin, että itselläkin on selässä taas pari reikää. Mutta aamun jälkeen meidän hammaskeijukin tyytyi hakemaan seuransa enemmän muista nääpistä, ja viettikin ison osan päivästä nukkuen Snurren kanssa kylppärissä olevissa pedeissä. Niissä koisattiinkin sen verran antaumuksella, että välillä nuo olivat niin sikeässä unessa että eivät reagoineet mihinkään minun tekemisiini, vaikka asiaa jopa vähän testailin kutittelemalla ja tarttumalla tassusta. Välillä sitä melkeimpä kadehtii noiden unenlahjoja, vaikka osaan itsekin olla melko sikeä uninen sitten joskus kun saan unen päästä kiinni. Miikkis piti ison osan päivästä majaa sängyn vieressä olevassa pesässään. Kovasti olisin halunnut ottaa sitä sänkyynkin, mutta rappusysteemi on yhä kehitteillä, niin en uskaltanut - paitsi niinä hetkinä, kun olin varma että en ole itse nukahtamassa.

Testissä Hugro-hamppukuivike

testattava kuivike

Faunattaresta otettiin viime vuoden lopulla yhteyttä, ja kysyttiin löytyisikö meiltä matelijapuolelta
sopivia testaajia Hugro-hamppukuivikkeelle. Jussi oli sitä mieltä että kuivike voisi sopia viljakäärmeille, ja kuivikepussi saapuikin postiin juuri ennen Afrikkaan lähtöäni. Lomamatkan, joulun ja uudenvuoden takia tuotteen testiin otolla hieman kesti, mutta vuoden ensimmäinen päivä oli hyvä päivä ottaa viljisterrat putsauksen alle. Koska blogikin on minun, Jussi ovelasti päätteli, että minä haluan varmaan hoitaa koko tämän terraprokkiksen, niin että minun on siitä myös helpompi kirjoittaa. Eipä sillä, etteikö sitä tulisi tehtyä välillä muutenkin, kun koetan pitää jyrsijä- ja terraeläinkuumeitani aisoissa - tällä hetkellä mie kun en oikeasti tarvitse yhtään omaa häkki- tai terra-asukkia, kun Jussin luona niitä on se nelisenkymmentä, joiden hoitoon saan osallistua varmasti ihan niin paljon kuin haluan.

Niinpä terrat lähtivät ensin tyhjennykseen. Alkuun ajattelin ottaa hampun testiin vain pojilla, eli Putilla ja Minillä, mutta koska kaksi terraa siivoaa melkein samalla vaivalla kuin yhdenkin, myös naapuriterrassa asuva Hani liittyi testitiimiin. Aiemmin terroissa on ollut käytössä Repti-Bark kaarnahake, johon Jussi oli päätynyt sen ulkonäön takia. Käytön myötä kuivike oli kuitenkin painunut kasaan, eikä siinä pystynyt enää kaivelemaan samalla tavalla kuin alkuun. Isoimmat toiveet Hugron kanssa liittyivätkin kaivelumahdollisuuksien lisääntymiseen. Samalla kun otettiin uusi kuivike käyttöön tuli myös pestyä kaikki terraariosisusteet. Terrojen edellisestä täysputsauksessa kun oli taas aikaa, kun käärmeillä elinympäristö ei sotkustu samaan tahtiin kuin nopeamman aineenvaihdunnan omaavilla eläimillä.

Lähtötilanne terraarioissa (poikien terrassa Putti poseeraa etulasilla)

 30-litran pussi riitti hyvin kahteen 60*45*45cm junnulaariin, joihin se tuli tyhjennettyä kokonaisuudessaan. Pojat saivat kuiviketta ehkä hieman enemmän kuin Hani, sillä Putti on ollut tähän mennessä innokkain kaivelija. Itse tykästyin hamppuun heti enemmän kuin Repti-Barkkiin jo sillä, että se ei olla yhtä tikkuista eikä sen käsittely kirvellyt samalla tavalla käsiä (en ole ikinä oppinut siivoamaan terroja hanskojen kanssa). Jussi suhtautui vähän epäilevästi sen väriin, sillä hänestä käärmeet näyttävät paremmilta tummalla pohjalla (terrat ovat tässä mielessä Jussille sama kuin akvaario miulle: estetiikalla on sisustuksessa vähintään yhtä iso rooli mitä käytännöllisyydellä). Mutta koska käärmeet ovat myös lemmikkejä, on Jussillakin intresseissä löytyy kuivike joka paitsi näyttäisi hyvältä, olisi myös mahdollisimman mieleinen käärmeksille.

Terrat kuivikkeen vaihdon jälkeen

 Nyt kuivike on ollut käytössä vajaan viikon. Se on Jussin silmään yhä turhan vaaleaa, mutta saa

Mini kaivautuneena

paljon anteeksi sillä, että kaikki kolme käärmettä pitävät uudesta pohjastaan selvästi enemmän kuin aiemmasta. Jopa Hani joka ei ole aiemmin niin välittänyt kaivautumisesta löytyy monesti kokonaan kuivikkeen sisästä. Ulosteiden erottaminen vaalealta pohjalta on myös hieman haastavampaa mitä tummalta, mutta ei mahdotonta. Eli paikalliset pikkuputsaukset isompien siivousten välillä onnistuvat myös tämän kuivikkeen kanssa. Väriä lukuunottamatta kuivikkeesta ei ole löytynyt huonoja puolia aiempaan nähden (se on myös selvästi edullisempaa ihan ostettunakin). Mutta koska ulkonäkö on Jussille terroissa iso asia, seuraavaksi kokeiluun koitetaan todennäköisesti etsiä jotain, jossa olisi hampun hyvät ominaisuudet yhdistettynä tummempaan värisävyyn - sitten joskus, kun suursiivoukseen on seuraavan kerran aihetta.

Viljisterrojen siivouksen jälkimainingeissa innostuin laittamaan myös halloweenrapu Sebastianin terraarion uusiksi. Sen kohdalla kun oli ollut puhetta, että Tepan vanha terraario voisi toimia sille paremmin, sillä sinne sille saisi enemmän turvetta kaiveltavaksi. Tämäkin oli kuitenkin siirtynyt, kun Jussi oli joulun jälkeen sairastunut. Sebastianin uuden terran laitosta olisin varmaan jatkanut sen vanhan terran tyhjentämiseen ja yhden pikku Exon muokkaamiseen Rekulle, ellei olisi tullut minun vuoroni kaatua kuumeessa sängyn pohjalle siinä missä Jussi alkoi toipua. Niinpä nyt Jussi otti taas vetovastuun omista eläinprojekteistaan, kuten Petralta haetun terraarion kunnostamisesta Saborin uudeksi asumukseksi, niin että isompi ja aktiivisempi Pamela saa Saborin nykyisen terraarion.

Sebastianin uusi asumus