V-S -fretit olivat sopineet lauantaille frettipäivän Raision Mustiin ja Mirriin, ja miekin liityin sitten
tyttöjen kanssa mukaan. Yhdistyksen hallituksesta paikalla oli Kasperi neljän näätänsä kanssa, eli näätäpötköjä oli paikalla yhteensä seitsemän. Myymälässä vastassa ollut myyjä tai myymälänhoitaja muistikin heti nähneensä minut heidän edellisessä frettipäivässään - ja muisti myös, ettei minulla silloin ollut vielä omia. Se kun oli se kerta viikkoa ennenkuin Lena linkitti minulle ilmoituksen Snurresta ja Esteristä - mutta jolloin olin vielä täysin vakuuttunut siitä, etten ottaisi frettejä kuin aikaisintaan tämän kesän pentueista. Niin ne tilanteet joskus muuttuvat.
Koko lauma tuli vapautettua alkuun samaan aitaukseen, mistä seurasikin melkoisesti ääntä ja puffia näätämysten lähdettyä selvittämään kuka on kuka. Äänitason ja hajun säätämiseksi poiminkin omia sitten syliin sitä mukaan kun jotakuta koitettiin enempi kurmuuttaa - sillä seurauksella, että vietin lopulta suurimman osan ajasta kaikki kolme sylissä, kun ne totesivat olevansa mieluiten siinä. Esteri ja Mitella pötköttämässä käsien päällä, ja Snurre t-paidan sisässä nuolemassa miun ihoa.
Mitellakin käyttäytyi oikein mallikelpoisesti ja meinasi riehaantua lähinnä siitä, kun tajusi Snurren livahtaneen paidan sisään, mutta en päästänyt sitä sinne Snurren seuroihin. En jotenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että se olisi alkanut haastaa Snurrea painiin sielä. Mitellan rauhallisuudesta huolimatta en vielä uskaltanut antaa sitä kävijöille muuta kuin selästä silitettäväksi, ettei kellekään jäisi päällimmäiseksi muistoksi se että näätä roikkuu sormessa kiinni ja veri lentää. Monen kun on vaikea uskoa sitä Mitellasta, kun se on vaaleana valkoisine tassuineen kaikista se söpö pentu.
Kasperin kaunis tyttö (joka ei niin fanittanut miun tyttöjä)
Näätäpuffien myötä muutamakin kävi paikalla kauhistelemassa hajua ja sitä ettei ikinä voisi sietää moista löyhkää omassa asunnossaan. Siinä muisti väkisin ne omat pelot siitä, miltä näätätaloudessa haisee, kun itsekin tutustui lajiin alkuun messuilla ja muissa vastaavissa esittelytilaisuuksissa. Sitä koittikin sitten kehottaa niitä, joita laji selvästi muuten kiinnosti vierailemaan frettikodeissa totuudenmukaisemman kuvan saamiseksi. Meilläkään tytöt kun eivät puffauttele yhtään omalla porukalla ollessa. Kun tietysti se on hyvä varautua siihen, että freteissä on se oma ominaishajunsa, mutta kyllä se mitä se tuolla liikkeessä lauantaina oli oli jo sellainen, että itsekin tuli heti kotiuduttua heitettyä vaatteet ja kaikki mukana olleet viltit suoraan pyykkiin :P
Kiitokseksi hienosta suorituksesta (ja siitä että tyttö on niin hieno pentu) Mitella sai Jussilta kotiinviemisiksi uuden lelun. Esittelyaitauksen vieressä roikkunut violetti kumi-naru-namijemmalelu kun oli kaikinpuolin niin Mitellan oloinen. Siitä tulikin välitön hitti, jonka tyttö jemmasi heti sohvan alle, ja jonka kanssa se vietti loppuillan järsien sitä ja kannellen sitä ympäriinsä. Mummuskat eivät meillä niin kauheasti lelujen perään ole.
Tervehtikää JoJo mestaria. Olemme taas siinä joka laihduttajan helvetissä, eli kun paino seilaa jatkuvasti ylös ja alas. Nyt taas ylös: 100 grammaa viime viikkoisesta. Suurimpina mahdollistajina varmasti höveliksi heittäytynyt omistaja ja pentu, joka ei vielä hahmota, että meillä ruuasta on oikeasti kilpailua. Mikäli kanansiipeä alkaa syödä keskellä lattiaa, kanansiiven menettää. Ja sama pätee myös hiiriin ja kanankauloihin. Ne on jemmattava niin ettei skunkkimöhkö pääse apajille. Miikkis kun kunniottaa enemmän ruokahaluaan mitä frettien oikeutta annoksiinsa.
Mutta on Miikkis silti hieno skunkki. Vähän variseva vain nyt kun sen karvanvaihto on päässyt kunnolla käyntiin.
Meillä lemmikit eivät tuhoa paikkoja. Jos jotain joskus tuhoutuu lemmikkien touhujen seurauksena, on se joko a) ollut väärässä paikassa, b) ollut vääränlainen eläintalouteen tai c) olen laiminlyönyt lemmikkien aktivoinnin ja ne ovat virikkeellistäneet itsensä. Joskin joutunen heti toteamaan, että meidän asunnon yksi murheenkryyni on halpislaminaatti, joka on totaalisen täysin vääränlainen eläintalouteen, mistä johtuen tyttöjen vesikuppi jouduttaneen muuttamaan keittiöstä kylppäriin Mitellan osoittauduttua vesipedoksi. Sekään ei tosin auta esimerkiksi siihen, että haarsniskamonnit roiskivat vettä altaasta, sohvanjalka painautui läpi lattianpinnasta ja vessapaikkojen ympärystä irvistelee niiden putsaamisen seurauksena...
Fretit ovat erittäin uteliaita ja aktiivisia eläimiä ja ne tarvitsevat paljon tekemistä. Haisunäädälle on luontaista etsiä jatkuvasti ruokaa. Nämä ovat asioita, jotka ovat olemassa riippumatta siitä mitä minä teen. Mikäli onnistun ennakoimaan ja täyttämään nämä tarpeet, asunto pysyy suht siistinä ja eläimet käyttäytyvät toivotusti. Näin on onneksi suurimman osan aikaa. Aina näin ei kuitenkaan käy. Joskus itsellä on kiireitä, tai olen väsynyt. Oion mutkia suoriksi tai unohdan tehdä asioita. Silloin käy yleensä jompikumpi kahdesta: eläimet aktivoivat itsensä tai ne epäonnistuvat itsensä aktivoinnissa, jolloin ne turhautuvat. Ensimmäisessä tapauksessa meillä kaatuvat roskikset, vessapaperirullat silpoutuvat ja tavarat leviävät pitkin kämppää. Jälkimmäisessä tapauksessa itselle näytetään peppua ja saattaa tulla hampaista.
Tästä syystä saan välillä jopa omituista mielihyvää siitä, kun kotiin tullessa kämppä on joskus pommin jäljiltä, eikä se pakastinepisodikaan aiheuttanut enempiä harmaita hiuksia. Pohjimmiltaan kun ne kummatkin kertovat siitä, että minä mokasin, mutta nääpät ovat olleet kyllin fiksuja paikkaamaan tilanteen itse. Minä olen epäonnistunut kehittämään nääpille riittävästi mielekästä tekemistä, mutta ne ovat paikanneet vajeen keksimällä jotain itse. Ja näiden eläinten aktiivisuus, älykkyys ja uteliaisuus ovat kuitenkin juuri niitä piirteitä, joihin olen nääpissä rakastunut. Ja joskus ne piirteet nyt näkyvät näin. Siinä on sitten välillä kunnon Sherlock-fiilikset, kun koitetaan Jussin kanssa jäljittää, miten jotkut tyttöjen tempaukset ovat edes onnistuneet, kun joku namipussikin on ollut olevinaan niin varmassa paikassa.
Eläin kun ei ikinä tuhoa paikkoja ilkeyttään, vaan se pyrkii joko toteuttamaan itseään tai purkamaan turhautumistaan siitä ettei se onnistu. Niinpä tuhojen ennalta ehkäisyyn paras menetelmä on tarjota eläimelle kylliksi mielekästä tekemistä - sekä poistaa pahimmat houkutukset. Fretin jättäminen samaan tilaan täynnä multaa olevan kukkaruukun kanssa on sama kuin laittaisi lapsijoukon keskelle kulhollisen karkkia kaikkien ulottuville: varmasti osa oppii, että siihen ei saa koskea, mutta onko se silti ihan reilua, jos makeisia ei ole aikomuksenakaan tarjota.
Eläin on onnellisimmillaan ympäristössä, jossa se pystyy toteuttamaan itseään mahdollisimman monella tavalla. Onnellinen ja riittävästi aktivoitu lemmikki on myös se omistajalleen helpoin lemmikki, jolla riittää myös usein kärsivällisyyttä yhteisten pelisääntöjen opetteluun. Ensikerralla kun jotain hajoaa lemmikin touhujen seurauksena kannattaakin siis siirtää katse toruista siihen, miten esineen hajoamiseen johtanut tarve toteutuisi molemmille mielekkäällä tavalla.
Kanankaulaepisodin jäljet alkavat hävitä, viime viikosta tultiin nopeasti alas 200 grammaa :) Jotenkin arvelinkin, ettei poika pysty päivässä saamaan aikaiseksi noin massiivista pysyvää takapakkia.
Jos viime postaus venyi, koska oli tapahtunut vaikka ja mitä, viime postauksen jälkeen ei ole
tapahtunut juurikaan mitään. Kuume pysyi koholla useamman päivän, ja sen myötä minä en ollut koholla sen enempää mitä oli pakko. Muutamana päivänä koitti vähän siivoilla, mutta muuten kaikki on ollut enempi Jussin varassa.
Vasta tänään on ollut ensimmäinen normaalimpi päivä ja sitä sai hoidettua joitain rästissä olleita juttuja pois alta, kuten putsattua kunnolla kaikki vessalaatikot ja kiinnitettyä kunniakirjat seinään. Jussi kun on ollut alusta asti sitä mieltä, että haluaa ne kunnolla esille, mutta tähän asti on arvottu paikan kanssa. Nyt päätettiin laittaa ne riviksi katonrajaan. Kehyksiksi haettiin perusmustat Ikeasta. Ovat sitten sellaiset, että niitä saa helposti lisääkin, jos kunniakirjoja jostain vielä ilmaantuu.
Mummuskat pitävät taukoa pennusta
Flunssasta huolimatta Mitellan kanssa on pidetty treenit käynnissä. Tyttöä pyritään käsittelemään joka päivä mahdollisimman moneen otteeseen erilaisissa tilanteissa. Eilen käytiin tytön kanssa ihmettelemässä jo vähän pihassakin. Samalla huomattiin myös pientä tarvetta varustuksen päivittämiseen: Mitellan mukana tulleet valjaat kun ovat jo nyt tytölle liian pienet. Mutta lainattiin sitten Esteriltä. Tänään vähän pestiin tyttöä, kun se oli sotkenut peppunsa pissiin. Jussia vähän jännitti, kun oltiin Jussin asunnolla ja hanskat olivat minun luonani, mutta Mitella ei edes koitttanut näykkiä tai rimpuilla pesutilanteessa. Kaikenkaikkiaan tuntuu, että Mitellan käsiteltävyys on kehittynyt jo parissa viikossa ihan valtavasti.
Flunssan helpotuttua käytiin myös hautaamassa yksi käärmeistä. Menetimme Saagan noin viikko sitten, ja siitä lähtien se on odottanut hautaamista pakkasessa. Nyt se sai viimeisen paikan lähimetsästä. Saaga oli viime aikoina laihtunut hirveästi ja alkanut oksennella, mistä johtuen sen kanssa oli pari viikkoa sitten käyty Rauliolla tutkittuttamassa se ja otattamassa näyte kryptotestiä varten. Kryptotesti tuli takaisin negatiivisenä, mutta jokin muu oli sitten vetänyt tytön yleiskunnon niin alas, ettei se enää toipunut.
Blogi on ollut taas kohta viikon hiljaa, mutta se ei suinkaan johdu siitä, etteikö täällä olisi tapahtunut mitään. Päin vastoin sitä on tapahtunut taas niin paljon, että en ole ehtinyt istua alas kirjoittamaan mitään ennenkuin nyt kun eilen alkanut flunssa nosti yöllä kuumeen, ja pakotti pysähtymään.
Viikonloppu meni Tampereella, jossa perjantaina tuli nähtyä veljeä, lauantaina näätäpäiväiltyä ja nähtyä siskonperhettä ja sunnuntaina käytyä Vapriikissa, chilifestivaaleilla ja yhden käärmeharrastajan luona. Näätäpäivillä meillä oli jo koko lauma mukana ja alkuperäinen idea oli, että Mitella edustaa vain aitauksesta käsin totutellen ympäroivään hälyyn. Mutta kun paikalle tuli myös tuttuja frettiharrastajia, niin sai Mitellakin käsittelyharjoitusta ja tytön väsähdettyä kunnolla sitä uskalsi antaa vieraampienkin vähän silitellä tyttöä. Jussia kyllä hirvitti ihan kamalasti ajatus, että tyttö purisi jotain vierasta (eli muutakuin minua tai Jussia), mutta itse en jaksa stressata asiasta siinä kohtaa kun kyseisillä henkilöillä on vuosia enemmän frettikokemusta kuin itselläni, kokemusta huomattavasti haastavammista freteistä ja olen etukäteen varoittanut että kyseinen otus saattaa purra. Siinä kohtaa mielestäni riittää, että kysyy haluaako henkilö haavanpuhdistusainetta ja laastaria, sitten kun tyttö on saatu irti sormesta. Vieraampien kohdalla jos joku halusi ottaa kontaktia pentuun, tarjosin vaihtoehdoksi huiskulelua, jolla pentua pystyi leikittämään turvallisesti aidan toiselta puolelta. Sillä vaikka Mitellan kanssa menee välillä kokonaisia päiviä ilman puremia, on sen kanssa vielä työtä ennenkuin siihen voi luottaa samaan tapaan kuin mummuskoihin.
Miikkis nautti viikonlopusta täysin rinnoin, sillä äitini ja isäpuoleni ovat ainoat joilla on poikkeuslupa hemmotella poikaa herkuilla dieetistä huolimatta - kuitenkin kohtuudella. Niinpä vaikka Miikkis kuinka rakastaa goudaa, suurempi osa mummulaherkuista muodostui tälläkertaa paprikasta ja kananameista. Silti äitiä hieman jännitti miten käy, kun hänelle selvisi, että maanantai on aina pojan punnituspäivä. Miikkis oli kuitenkin ovelampi, ja vapautti mummun kätevästi vastuusta: poika avasi maanantain kunniaksi ennen punnitusta pakastimen, ja levitettyään pakastimen sisältöä pitkin keittiötä, löysi kanankaulapussin ja ahtoi itsensä täyteen niitä. Meillä pakasti on yleensä aina lukossa tämän varalta, mutta sunnuntai-iltana kotiutuessa olin varmaan ollut vain niin väsynyt, että olin unohtanut laittaa lukon paikoilleen otettuani tyttöjen seuraavan päivän ruuan jääkaappiin sulamaan.
Siinä kohtaa kun Jussi meni minun työpäivän jälkeen hakemaan Miikkistä ja tilanne selvisi, pakastin oli ollut sulana tunteja, eli kaikki sielä ollut oli alkanut sulaa. Mukaan lukien rasiatolkulla marjoja. Niinpä kun pojan punnituksen jälkeen (+250 grammaa viime viikkoiseen...) pahimmat sotkut keittiöstä saatiin siivottua, alkoi marjasavotta. Teimme marjapiirakkaa, marjaista juustokakkua ja marjaisia jugurttijäitä. Keitimme mustikkahilloa ja teimme marjasmoothieta. Ja silti marjoja riittää yhä hävitettäväksi, jos ne ovat vielä kunnossa. Tähän kaikkeen meni sen verran aikaa, että jouduin peruuttamaan viikkoja odottamani nukkekotiaskarteluillan, minkä voin sanoa harmittaneen jonkin verran. Mutta itsepä sitä on lemmikkinsä valinnut...
Eilen taas pentutreffailtiin taas, ja menimme Mitellan kanssa katsomaan Sariannan näätiä. Kasperikin
oli paikalla, mutta ilman omia otuksiaan. Ruutin kanssa Mitella saikin taas leikkejä aikaiseksi, mutta Ahdilla on ollut nyt jokin tarve machoilla nuoremmilleen, ja pyrkikin kovasti tyttöjen leikkien väliin päästäkseen käsiksi Mitellan niskaan. Jussi sitten kotona naureskelikin, että nämä pentutreffit eivät toimi enää niin hyvin pennun väsytyksenä kuin ensimmäisillä kerroilla, kun sen sijaan että pentu oli olisi ollut kotiuduttua kuollut väsymyksestä, meillä alkoi kotiin palattua kolmen näädän ilohepulit siitä kun pentu tuli takaisin kotiin. Uskaltaneen siis sanoa, että pentu on otettu meillä tosi hyvin osaksi porukkaa, ja kumpikin mummuskoista jo leikkii ja nukkuu pennun kanssa, ja ihmettelee jos muksu on jossain poissa. Silti pentutreffit toimivat oikein hyvänä käsittelytreeninä, kun Sarianna ja Kasperi uskaltavat kanssa molemmat pentua pyöritellä. Huomenna jos oma jaksaminen antaa myöten, on sitten aika esitellä pentu ensimmäisille ei frettiharrastajakavereille.
Ja vielä siitä sunnuntaista... Christianin luota lähti jotain mukaankin, kun Jussi osti itselleen haaveilemansa keltaisen schlegelin, eli ripsikyyn. Joka on yllättävän sympaattinen pikkumato siihen nähden, kuinka pitkään ja hartaasti meillä asiasta keskusteltiin ennen ensimmäisen myrkkykäärmeen tuloa. Nyt olisi melkein voinut kuvitella itselleenkin yhtä vihreäpinkkiä tapausta, mikäli olisi ottamatta jotain käärmettä.
Syistä, joita seuraava Vilinää vilskettä -blogipostaus avaa tarkemmin, tälläviikolla painoa oli tullut Miikkikselle viime viikoiseen nähden +250 grammaa lisää. Onneksi osa siitä poistunee, kun pojan valasmainen olemus ja kanankauluähky hieman hellittää.
Tänään en saa itsestäni aikaiseksi pidempää tekstiä, mutta bloginkin puolelle on pakko hehkuttaa paria asiaa. Ensinnäkin sitä, että Snurre on jo leikkinyt pennun kanssa. Se on jotain, mitä toivoin kovasti, mutta johon uskoin menevän vähintään viikkoja. Niinpä se on enemmän kuin lottovoitto <3 Toiseksi Mitella rauhoittuu jo paljon paremmin sylissä. Eilenkin kun olimme väsyttämässä pentua Kasperin luona Mitella nukahti Sariannan syliin ja Kluun piti hoitaa yksinään kaikki pentupureskelu.
Tällähetkellä olo on aika väsynyt, mutta onnellinen.
Tämä viikko oli Miikkiksen painonpudotuksen nollaviikko: painoa ei lähtenyt, muttei myöskään tullut lisää. Tätäkin voi pitää osaltaan saavutuksena, sillä pennun tultua Miikkis on kuitenkin saanut normaalia enemmän nameja viikonloppuna. Onneksi pentukaan ei ole ensimmäisen illan jälkeen enää ihan niin paljoa koittanut innostaa Miikkistä mukaansa painileikkiin.
Myönnän että olen kuullut melko pahojakin juttuja haastavista kodinvaihtajafreteistä. Niinpä kun Mitellan sanottiin sopivan vain kokeneeseen kotiin, tein mielessäni ostoslistaa kumisaappaista, hitsaushanskoista, kokovartalopanssareista ja muista enemmän tai vähemmän kuvitteellisista suojavarustuksista. Nyt pentu on ollut kotona lauantaista, ja ostoslista on tyhjentynyt.
Kyllähän Mitella koettaa purra ja on purrutkin - mutta se oli odotettavissakin. Heti ensimmäisenä iltana tyttö joutui kolmesti jäähylle kantoboksiin alettuaan hyökkäilemään jalkoihin ja jatkettuaan sitä kielloista huolimatta. Jussi sai myös heti ensimmäisenä iltana kunnon vekin sormeensa tytön iskettyä kiinni, jonka jälkeen tyttö vietti ensimmäisen yönsä frettiportin takana keittiössä.
Olen kuitenkin positiivisen yllättynyt siitä, kuinka helpolta pennulta Mitella muuten vaikuttaa. Se ei ole aggressiivinen, eikä kovinkaan arka. Se on erittäin leikkisä, äänekäs ja energinen. Mitella rakastaa putputtaa, ja se juttelee äänellä niin leluille kuin Snurrelle ja Esterillekin. On kuin tyttö olisi itse aurinko touhottaessaan pitkin kämppää iloisesti jutellen. Mitella haastaa leikkiin kaikkia, ja pitää niin palloista, puruleluista kuin huiskistakin. Sekä putkista, laatikoista ja muista pesistä.
Hampaidenkäytössä tyttö ei tee eroa lelujen, toisten eläinten ja ihmisten välillä. Niinpä se etenkin
riehaantuessaan iskee helposti hampailla, samoin jos sen yllättää kesken touhujen. Syliin jumitettaessa tyttö kuitenkin rauhoittuu nopeasti, jos ei pääse puremaan, ja jatkaa useimmiten sen jälkeen muita touhuja. Tänään sain myös ensimmäiset näätäpusut, eli tässäkin suhteessa tyttö on hyvin kehityskelpoinen, ja on mahdollista että se oivaltaa asian melko nopeastikin.
Mitellalla on kova tarve tutkia ja osallistua, ja niinpä heti eilen kokeiltiin jättää frettiportti yöksikin pois. Lopputuloksena tyttö herätti meidät yöllä kerran - saatuaan massiivisen putputuskohtauksen keksittyään viimein miten Disney-linnaan pääsee. Yön mentyä hyvin en nähnyt syytä rajoittaa tytön elintilaa myöskään ollessani töissä, ja tänään kotiuduttuani Mitella ja Esteri nukkuivatkin jo samassa kasassa. Snurre ei päästä pentua vielä yhtä lähelle, mutta on vähentänyt jo pikkuneidin pomottamista, ja tänään Jussi oli bongannut tyttöjen jo vähän leikkivänkin yhdessä.
Kaikenkaikkiaan Mitella vaikuttaa siis ihan mainiolta tyypiltä, josta tulee käsittelemällä taatusti ihan loistofretti - jos niin voi sanoa tytöstä, joka on ihan loistofretti jo nyt.
Tämä viikko on mennyt ihan uskomattoman nopeasti innostuneena ja vähän stressaantuneena Esterin operaation ja pennun tulon myötä. Nyt ne kummatkin ovat kuitenkin tapahtuneet, eikä ainakaan vielä mikään worst-case scenarioista ole tullut toteen.
Itselle iski päivää ennen näyttelyä, että minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, onko leikkausten
jälkeen mitään ohjeistusta siitä, koska eläin voi osallistua näyttelyyn. Esteri kun oli jo virkeä ja oma itsensä, mutta toisaalta sillä oli vielä tikit ja katetrin jäljet. Mutta kun Aija, Riikka ja Maisa olivat sitä mieltä, että noissa voi ottaa oman harkinnan mukaan, päätin ottaa Esterin mukaan seuraneidiksi Snurrelle ja olla ottamatta sitä pois arvostelusta.
Toinen missä tuli sumplimista oli pentu. Olimme sopineet hakevamme sen yhdessä näyttelyn jälkeen, mutta rokotus- ja sirutusasioita selvitellessä meille tarjoutui mahdollisuus viedä Mitella jo samana päivänä rokotettavaksi ja sirutettavaksi Raulion luokse Vantaalle. Tämä tosin edellytti sitä, että Jussi pääsisi viemään pennun vastaanotolle jo iltapäivästä. Niinpä muutettiin aikataulua niin, että Jussi haki pennun yksin Porvoosta ja vei sen sitten suoraan eläinlääkärille. Ja sitten taas selviteltiin, saako pentu tulla iltapäiväksi meidän näyttelytelttaan, vaikka se on vasta saanut rokotuksensa. Senkin sanottiin olevan ok omalla vastuulla.
Alkuun minun pitikin pitää pentu koko loppunäyttelyn visusti piilossa boksissa näyttelyteltan perimmäisessä nurkassa, ja yhdistää se vasta illalla omien kanssa. Moni oli kuitenkin sitä mieltä, että vieraassa paikassa oleva playpen olisi tutustumisalueena varmasti neutraalimpi, niin päätin uskaltautua päästämään pennun heti omien seuraan. Ja jos totta puhutaan, eniten minua siinä pelotti se, että Snurre huutaa sitten koko loppunäyttelyn ja kerää koko yleisön meidän teltalle katsomaan ketä sielä tapetaan... Yllätys olikin melkoinen, kun Snurre ja pentu vetäytyivät jo muutaman minuutin huudon jälkeen eri paikkoihin nukkumaan, ja myöhemmin näyttelypäivän aikana Snurre kävi vain hieman nuuskimassa pentua. Huuto on toki jatkunut vähän kotonakin, mutta ensikohtaaminen meni kaikkineen paljon paremmin kuin olin uskaltanut edes toivoa. Uskalsin pitää koko köörin jopa kotimatkan samassa boksissa.
Miikkiksen peräänkin näyttelyssä vähän kyseltiin, ja alkuun minun pitikin ottaa se mukaan, kun kyseessä oli taas ulkonäyttely. Mutta siinä kohtaa kun pennun tulo varmistui näyttelyn päälle, päätin jättää Miikkiksen matkasta. Miikkis reissaa sitten mukana taas ensiviikolla, kun mennään pitämään näätäpäivää Ylöjärvelle.
Yhteenvetona eilisestä Snurre ja Esteri pääsivät molemmat re-calleihin, ja suureksi yllätyksekseni Esteri oli kaikesta huolimatta luokkansa toinen. Mitella taas ei ole ainakaan vielä vaikuttanut niin pahalta mitä pelkäsin, vaikkakin jäähyboksille ja laastareille on jo löytynyt käyttöä. Mutta tästä se lähtee.
Kuten aiemmin jo mainitsin, pennun tulo ei mennyt meillä ihan
suunnitellusti. Meillä oli haussa tumma tyttö kasvattajalta, mutta nyt
meille tuleekin kodinvaihtaja pastellimitti. Mitella eli alkujaan Bella
on syntynyt lapissa kotieläinpihalla ja ehtinyt olla jo kahdessa kodissa
ennen meitä - vaikka neiti ehti vasta täyttää neljä kuukautta.
Mitellan
tarina ei ole valitettavasti ainoa laatuaan, vaan vastaaviin törmää
aina ajoittain näätäpäivillä. Neiti muutti etelään ensimmäiseen kotiinsa
luovutusikäisenä. Melko pian tytön kotiuduttua kodissa puhkesi
kuitenkin allergia: ensimmäistä kotia tuntematta en tiedä, oliko
allergia enemmän fyysistä vai henkistä laatua. Joka tapauksessa allergia
teki sen, ettei tyttöä juuri käsitelty ja sille tuli kiire löytää uusi
koti. Muutamassa viikossa etäisyys kasvattajaan oli kasvanut niin
ylitsepääsemättömäksi, että pennun palauttaminen sinne nähtiin
mahdottomana. Niinpä tyttö myytiin eteenpäin.
Uudelle
kodille näädästä muodostui positiivinen kuva. Sen kerrottiin olevan kiltti,
kesy ja purematon - Sellainen jonka
ensikertalainen lemmikinomistaja uskalsikin ottaa hyvillä mielin. Harmi
vain ettei kuva kestänyt arkea, vaan pentu alkoi purra uutta
omistajaansa. Uusi omistaja lähti etsimään apua frettiliiton
facebook-ryhmästä ja saikin kokeneen harrastajan kotikäynnille antamaan
vinkkejä pennun käsittelyyn. Valitettavasti vinkit ja neuvot tekivät
ikävän konkreettiseksi sen, ettei uudella omistajalla ollut riittävästi
aikaa siihen, mitä Mitella vaatisi tullakseen kivaksi lemmikkinäädäksi.
Niinpä omistaja teki päätöksen myydä tyttö pois ennenkuin se ehtisi
kiintyä nykyiseen kotiinsa enempää. Mitella tarvitsi taas uuden kodin.
Tässä
kohtaa kun toinen ilmoitus tytöstä tuli nettiin, päätin ottaa yhteyttä
ja selvittää, voisiko tyttö sopia meille. Lauantaipäivä menikin
viesteillessä myyjän ja Mitellaa katsomassa käyneen harrastajan Hannan
kanssa sen selvittämiseksi, olisinko minä tarpeeksi kokenut Mitellan
uudeksi omistajaksi. Kun Hannakaan ei nähnyt mitään estettä sille,
ettenkö voisi tytön kanssa pärjätä, sovittiin että tyttö tulee meille.
Mitella vain tulee tarvitsemaan alkuun ekstrapaljon käsittelyä, että se
saadaan lopettamaan pureminen ja rauhoittumaan.
Nyt
täällä on jo käynnissä kova odotus. Odotusta on siivitetty
selvittelemällä tytön taustoja. Mitellalla kun ei ole rokotuksia, sirua
eikä sukutaulua, on nyt koitettu saada kasaan tytön tietoja. Itse kun
pyrkii siihen, että kaikilta omilta lemmikeiltä löytyy tunnistemerkinnät
ja niistä olemassa olevat tiedot talletettuna johonkin tietokantaan.
Niinpä Mitellakin on tarkoitus rekisteröidä, ja haluan rekisteripaperin
yhteyteen sukupuun niiltä osin kun sukua on tiedossa. Arkielämässä tämä
ei ehkä ole niin iso asia, mutta jos Mitella vaikka pääsisi karkuun
joskus, en halua sen päätyvän random näätänä hoitolaan, vaan tahdon että
tytön henkilöllisyys ja taustat on helppo selvittää, ja tyttö siten
helppo palauttaa takaisin kotiin. Rokotukset taas ovat ihan must juttu
kun eletään näätäsosiaalista elämää.
Tähän juttuun
sain taas käyttööni muutamia kuvia Mitellan tämänhetkiseltä omistajalta.
On se kyllä aika nätti tyttö. Vaikkei olekaan tumma. Ei enää montaa
päivää niin pääsee näkemään tytön livenä.
Tänään oli Esterin toinen hammaslääkärikäynti viikon sisään. Ensimmäisellä kerralla tytöltä
poistettiin kaksi poskihammasta ja arvioitiin tarvetta isompaan hammasremonttiin. Kalle suositteli silloin myös kuolleen kulmahampaan poistoa, joten sille varattiin uusi aika isommalle klinikalle, jossa kyseinen leikkaus pystyttiin paremmin suorittamaan.
Uusi aika saatiinkin tälle päivälle, ja voin myöntää olleeni todella hermona, Siinä missä poskihampaat pystyttiin poistamaan rauhoituksessa, kulmahampaan poistoa varten Esteria piti nukuttaa. Ja anestesia on aina riski. Omaa oloa ei yhtään helpottanut se, kun yhdeltä frettitutulta kuoli Esterin ikäinen naaras juuri edellisenä päivänä leikkauspöydälle.
Esteri oli klinikalla taas Jussin matkassa ja minä koitin tehdä töitä väliaikatietoja odotellessa. Pahin paniikki oli päällä eläinlääkäriajan alkaessa. Sitten Jussi onnistui vähän rauhoittamaan minua kertomalla, kuinka eläinlääkäri oli kuunnellut Esterin sydänäänet ennen nukutusta ja ottanut hammasröntgenit - ja että anestesiassa käytettiin isofuraania ketamiinin sijaan. Isofuraani on kaasumuotoinen lääke, jota käytettäessä anestesian syvyyttä pystytään säätelemään koko leikkauksen ajan. Aija oli jo pet-näyttelyssä kertonut, kuinka se on etenkin vanhemmille freteille huomattavasti ketamiinia turvallisempi.
Sitten ei muutamaan tuntiin voinutkaan muuta kuin odottaa. Ja koettaa luottaa siihen, että se ettei mitään kuulu on hyvä merkki. Siinä kohtaa kun Jussi ilmoitti tytön siirtyneen heräämöön olin jo pomppia kattoon ja hypätä lähinnä olevan ihmisen kaulaan - mitä en kuitenkaan tehnyt. Silti en halunnut päivittää nettiin yhtään hehkutuksia ennenkuin tyttö on paremmin hereillä ja eläinlääkäri uskalsi luovuttaa sen klinikalta ulos. Sekin hetki sitten onneksi tuli.
Omasta paniikista huolimatta kaikki meni lopulta hyvin: kulmahammas saatiin poistettua ja samalla poistettiin perjantaina jäänyt pieni kappale poskihampaan juurta. Esterille ei tullut edes uusia lääkkeitä, vaan Rosa kehoitti syöttämään Kallen määräämän antibioottikuurin loppuun ja aloittamaan kipulääkityksen uudestaan ensimmäisiksi päiviksi. Leikkauksen yhteydessä tytöltä testattiin myös verensokerit insulinooman kartoittamiseksi, mutta tytön verinäytteessä mikään ei onneksi viitannut siihen.
Eli päivän saldona meillä on muutamaa nyt puuttuvaa hammasta lukuunottamatta oikein terve ja ikäisekseen hyväkuntoinen näätä. Laskun loppusummaksi tuli 374€, mikä vähän kirpaisi, mutta oli toisaalta myös helpotus: puhelimessa hinta-arvioksi kun oli annettu 400-500 euroa. Viimeistään siinä kohtaa kun kuulin ikeneen jääneestä poskihampaanjuuren kappaleesta ja insulinoomatestistä olin alkanut varautua siihen toiseen ääripäähän.
Nyt Esteri on lähinnä nukkunut, mutta käynyt muutamaan otteeseen myös hieman jaloittelemassa. Eläinlääkäri varoitti, että uneliaisuus voi jatkua vielä huomiseen.
Iltalehden juttu Miikkiksestä ilmestyikin jo tänään. Koitin bongata myös nettiartikkelia, mutta en ainakaan vielä saanut sellaista silmiini. Otsikkoa oli muutettu taas hieman raflaamammaksi siitä minkä näin, ja pojan ikä oli jäänyt kuvatekstiin korjaamatta, mutta muuten juttu vaikutti olevan ihan ok :)
Esterin hammaslääkäri meni myös hyvin, mutta siitä kirjoitan pidemmin kun ehdin paremmin koneelle.
Taas on yksi kuukausi saatu päätökseen ja kuukauden kulut laskettua. Kuluseuranta hoituukin jo melko rutiinilla, joskin olen huomannut, että nyt kun ostokset kirjaa kategorioittain, voi joskus olla jo loppukuusta vaikea muistaa mitä tarkalleen tulikaan ostaneeksi. Niinpä itsellä on harkinnassa tuotekohtainen listaus, mikäli kuluseurantaa jatkaa vielä ensivuonna.
Heinäkuussa ehdottomasti eniten rahaa meni eläinlääkäriin käsittäen Snurren, Esterin ja Mihailin rokotukset ja loishäädöt, sekä Esterin poskihampaiden poiston. Tässä kuussa tuo summa tullaan vielä ylittämään, kun Esterillä on keskiviikkona kulmahampaanpoistoleikkaus, jonka lisäksi Mitella pitää käydä rokottamassa ja siruttamassa.
...sen pennun nouto kun on nyt sovittu lauantaille, ja pennulle päätetty kutsumanimeksi Mitella.
5 yötä siihen, kun haetaan tämä riiwiö kotiin.
Toiseksi isoin rahareikä oli tarvikkeet ja virikepuoli. Sorruin hankkimaan Faunattaresta herätehankintana viilennysalustan, joka taitaa olla enemmän Jussin kuin nääppien mieleen. Etenkin kun se koirille suunnattuna on turhan iso nääppien boksiinkaan. Zooplussalta taas tuli tilattua Snurrelle uusi kantokoppa ja kiva tunneliverkostovirike (tietenkin neljän settinä - mutta Jussi maksoi tästä puolet). Boksihankinnalle koki taas tarvetta, kun Snurre kun ei tykkää yhtään että se jumitetaan boksiin ja sille koettaa etsiä mallia, johon se ei saisi telottua hampaitaan tai itseään koittaessaan päästä pois. Meillä onkin ehtinyt olla jo testissä sellainen liuta erilaisia bokseja, että ajattelin kirjoittaa niistä joku päivä kokonaan oman postauksensa.
Kokonaisuudessaan rahaa kului 308,42 euroa. Toivottavasti summaa saisi taas tässä kuussa tulevan piikin jälkeen painumaan selvästi alaspäin.
Miikkiksen painonpudotus jatkuu melko tasaisella tahdilla. Tänään vaakalukema oli taas -100g viime viikkoisesta ja alkupainosta on tultu alas tasan puolikiloa lähtöpainon ollessa 5,75kg. Tällä tahdilla pääsemme varmaan vielä syksyn aikana alle viidenkilon. Sitten lähdetäänkin etsimään sitä ihannepainoa, mihin koitetaan lähteä painoa vakiinnuttamaan.
