Nirsoja näätiä

Zooplussan tilaus tuli loppuviikosta sen myötä tilatut Greenwoodsin märkäruuat. Odotin pakettia innolla, ja ensimmäinen purkki menikin jakoon heti perjantaina. Intoni ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin tarttunut nääppiin, sillä vastaanotto ei ollut kovin myönteinen. Ensimmäisenä huoneesta poistui Jussi, jolle ruuan haju teki pahempaa mitä mädät kananmunat (minusta tuote haisi tavalliselta kissanruualta). En antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan laitoin lautaset tarjolle: minusta kun ruoka näytti edelleen yllättävän hyvältä seassa olevine kokonaisine sydämineen.

Tässä vaiheessa kaikki kolme nääppää olivat pyörineet innoissaan jaloissa jo tovin, kerjäten ruokaa ja huomiota. Lautasen osuminen lattiaan saikin aikaan kunnon hyökkäyksen - joka päättyi kuin seinään. Miikkis vain haistoi lautasta ja lähti sen jälkeen Jussin perässä keittiöstä pois. Ikäänkuin sitä ei olisi tämän ehdotuksen jälkeen voinut enää vähempää kiinnostaa, mitä mahtaisin tarjota seuraavaksi. Myös Snurre tyrmäsi ruuan heti kättelyssä; vilkaisi vain pikaisesti lautasta ja kipitti sitten mahdollisimman söpösti jääkaapille kerjäysasemiin. Snurrella oli selvästi tarve tiedottaa, että jääkaapista löytyisi jotain paljon parempaa ja se paljon parempi on nimeltään lohitahna. Pysyin kuitenkin tiukkana, eikä kaappi tai tuubi auennut. Niinpä minulle jäi seuraksi vain Esteri.

Esteri nuuhki ruokaa hetken, kiersi ympäri lautasta ja otti sitten hitusen ruokaa suuhunsa. Hetken sitä maisteltuaan se suostui syömään jopa lisää. Lähetin Jussin haskemaan heti kameraa, mutta Esterikään ei ollut selvästi niin vakuuttunut saamastaan, että olisi ollut sitä valmis omilla kasvoillaan mainostamaan. Kameran saapuessa esteri nimittäin nappasi lautaselta sydämen ja livahti sen kanssa putkeen.

Lähtiessämme peli-iltaan lautasille jäi siis lähes 200 grammaa purkkaria, kun olin testin kunniaksi tyhjentänyt tarjolle koko purkin. Laumalla meni sen hävittämiseen yli vuorokausi. Menekki oli siis selvästi parempi mitä joillain testatuista lihapullista, mutta silti kaukana siitä, mitä olin toivonut. En myöskään onnistunut tuon ensimmäisen testin jälkeen näkemään ketään syömässä, vaikka ruoka lopulta hävisikin, niin en tiedä, luovuttivatko Miikkis ja Snurre nälän edessä, vai vetikö Esteri reilumman satsin. 

Ei tästä ainakaan heti saatu seuraavaa reissuhittiä. Mutta onhan tätä vielä viisi purkkia jäljellä. 

Päivän asu

Tilattu huppari tuli tänään Teezilyltä Jack Daniel's hupparin seuraajaksi. Edeltäjä olikin jo sen verran reikäinen, että on mukava saada se vihdoin eläkkeelle.

Kuvassa huppari on yhdistetty tyylikkäästi anopin vaatehuonetta siivotessa löytyneisiin farkkuihin ja Skeppsdalista haettuun vähän tärähtäneeseen turkissomisteeseen. Jaloissa (jotka eivät päässeet kuvaan) on MiniManista hankitut lintusukat.

...kyllä. Siihen on monia syitä miksi en pidä muotiblogia. Mutta kai nyt joka blogissa pitää joskus päivän asu olla.

Smoothienäätä

Raatorallia seuraavana aamuna Snurrestakin saatiin kuva, jossa sen naama on saaliin kimppuun käymisen jäljiltä punaisilla viiruilla. Hyökkäys tosin kohdistui smoothielasiini, jossa oli mustikkasmoothieta. Snurren on niin kovin vaiketa käsittää, miksi se ei saisi syödä ikinä mitään hyvää. Miksi se aina napataan pois makeilta juomilta, kakuilta sekä majoneeseilta ja miksi se ei ikinä saa pitää yhtään varastamistaan suklaapatukoista.

Elämä on välillä kovin epäreilua, jos sattuu olemaan pieni näätä.

Raatorallia

Vaikka laitoinkin tytöille tilaukseen frettien purkkimuonaa, en ole silti luovuttanut myöskään kokonaisten ruokaeläinten suhteen. Niitä tytöt saavat säännöllisen epäsäännöllisesti ja tänään tytöt saivat itseasiassa jotain uutta: Jussi toi niille niille tuliaisiksi keskikokokoisen rotan. Sabor kun on taas alkanut paastoamaan, eikä Jussilla ole kämpillään ketään toista, joka söisi noin isoa.

Alkuasetelma raatoruokailun suhteen oli tyypillinen: tytöt saivat rotan ruokintakaappiinsa ja kaappi meni lukkoon. Tytöt eivät uniltaan ehtineet heti tutustumaan saaliiseensa, joten Miikkis linnoittautui ruokintakaapin eteen ryskyttämään sen ovea. Tähän mennessä ruokintakaapin ovi ei ole antanut vielä ikinä periksi, mutta niin kauan kuin tytöillä on paremmat eväät, Miikkis on valmis yrittämään. Onhan se nyt pirun epäreilua, että uniset pikkunääpät saavat herkkuja ja valpas ahne skunkkipoika joutuu olemaan ilman.

Esteri herää tytöistä ensimmäisenä ja kipittää ruokintakaapille tutustumaan valikoimaan. Hetken tutkimisen jälkeen Esteri päätyy perinteiseen virhepäätelmään, että rotta olisi paremmassa jemmassa jossain muualla kuin ruokintakaapissa. Esteri ehtii kantaa sen ruokintakaapin kulkuaukolle, kun Miikkis jo nappaa rottaa toisesta päästä kiinni. Sen jälkeen kaksikko juoksee keittiöstä olohuoneeseen repien rottaa toisiltaan, ennenkuin Esteri luovuttaa ja Miikkis siirtyy saaliineen rahin alle.

Esteri vaikuttaa silti todella nälkäiseltä ja ravaa ruokintakaapilla. Päätän laittaa tytöille rotan korvikkeeksi tipuja, ja nostan ne tavallisesta poiketen vesihauteeseen, kun nälkä on selvästi jo kova. Tiput eivät silti ehdi edes sulaa, ennenkuin löydän jo tyttöjen kaulajemman. Ei ihmekään, että nälkäkuolema uhkaa, kun edelliseen ateriaan ei ole koskettukaan. Tiput ovat kuitenkin jo melkein sulia, joten annan nekin.

Esteri alkaa heti toimeliaasti kantaa tipuja ympäri asuntoa etsien niille täydellistä jemmaa. Toinen viedään ensin vaatehuoneeseen ja sieltä takaisin kaappiin. Toinen linnan sisäänkulkutunneliin, jossa se selvästi ällöttää Snurrea, joka ei halua koskea koko tipuun, eikä meinaa siksi päästä kulkemaan linnaan. Miikkis käy nuuhkimassa tipun läpi, mutta toteaa rotan paremmaksi ja palaa sen luokse.

Nyt pelataan sitten raatobingoa. Edelliskerralla molemmat tiput katosivat jälkiä jättämättä. Nyt jännätään päästäänkö samaan, vai saako noita parin päivän päästä raaputtaa jostain. Ainakin tyttöjen huomisen aamupalan pystyy skippaamaan hyvällä omalla tunnolla, kun tietää neitien jemmoista taas löytyvän mistä valita. Miikkiskin kun on sen verran kyllästynyt tipuihin, että saattaa jättää ne jemmat jopa ratsaamatta.

Kyläpaikoissa se purkkiruoka voisi tosiaan olla aika kova juttu.

Arvonta Näätäklaani-blogissa

Mikäli joku freteistä kiinnostunut ei ole vielä bongannut Hennan Näätäklaani-blogia, nyt on hyvä hetki liittyä lukijaksi. Hennan blogissa on nimittäin käynnissä arvonta. Arvottavana on tuotepaketit koirille ja kissoille, eli voitto on varmasti helposti hyödynnettävissä, vaikka oma vauhtimakkara olisi vasta suunnitteilla tai haaveissa (tai sillä pitkällä listalla eläimistä, joista lukee ja katselee kuvia mielellään, mutta joka ei vain istu omaan elämääntilanteeseen ;-)).

Väkisinkin arvontapostauksen lukeminen pisti kyllä miettimään, kuinka pitkkä aika siitä on, että omassa blogissa on ollut mitään vastaavaa - ja se saattaa mennä viime blogini puolelle. Katsotaan tässä kevään mittaa, mikäli asiaan tulisi muutos. 

Tervetuloa Böffö

Nyt se sitten tapahtui. Jussille tuli hamsteri. Onhan tällaista kuumeilua ollut ilmassa jo pidempään, mutta tänään vastaan tuli se oikea yksilö. Alkemistin Pullonhenkiolento aka Böffö.

Viime kuukausien aikana Jussi on miettinyt paljon millaisen hamsterin hän haluaisi. Alkuun hän iski

Böffö

silmänsä roborovskeihin, mutta ne tippuivat pian pois liiallisen vilkkautensa vuoksi. Pikkuhiljaa kuva tarkentui: hän halusi uroksen. Hän halusi pörröisen pitkäkarvaisen. Ja harmaan. Koitin etsiä sellaista jo ennen joulua hänelle joululahjaksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään Böffön oloista hakuetäisyydeltä. Tänään se tuli vastaan vahingossa.

Minun piti palauttaa kirjoja Skanssissa sijaitsevaan Monitori-palvelupisteeseen ja kysyin Jussilta halusiko hän poiketa samalla Faunattareen. Vastaus oli tyypilliseen tapaan positiivinen: eksymme sinne aina, mikäli aikataulu ei ole niin tiukka, että suusta kiinni jääminen voisi sotkea sen täysin. Jussi haluaa aina katsoa eläimet läpi, etenkin matelijapuolen. Viime aikoina olemme vilkuilleet enemmän myös jyrsijäpuolta, vaikkei syrkkejä ikinä näykään liikkeissä, kun ne ovat aina päivällä nukkumassa. Eikä niitä tule ikinä pyydettyä nähtäväksi, kun hankinta ei ole tuntunut niin ajankohtaiselta, että sen takia viitsisi toisia herätyttää. Tänään oli kuitenkin eri tilanne: pesäkopista kun tursusi vaaleanharmaata karvaa. Vaikka terraarion kyljessä ei ollut edes hintalappua, minun oli pakko pyytää Emilialta, voisiko hän näyttää terraarion asukit. Heti kun hän nosti kopin ja sen alta paljastui pk kyyhkynharmaa syrkkipoika hunajan värisen veljensä kanssa tiesin katselevani Böfföä.

Jussi alkoi käydä läpi järkisyitä sille, miksi hänen ei kannattaisi hankkia hamsteria heräteostoksena. Minä pyysin nähtäväkseni pojan paperit, kun Emilia mainitsi siltä sellaiset löytyvän. Niiden perusteella sitä löysi nopeasti myös kasvattajan facebook-sivun ja kotisivut. Böffön taustat vaikuttivat kaikin puolin hyviltä ja poika terveeltä ja uteliaalta, joten ilmoitin Jussille hankkivani hamsterin hänelle synttärilahjaksi, käytyämme läpi mitä tarvikkeita kotoa jo löytyi ja mitä olisi välttämätöntä tulokkaalle hankkia. Siinä kohtaa Jussikin alkoi jo enemmän rentoutua ja innostua - ja jopa itseasiassa myönsi olleensa vähän pettynyt, kun joululahjapaketista ei ollutkaan löytynyt hamsteria, vaikka olin kautta rantain ennen joulua tiedustellut, saako hänelle hankkia eläimen lahjaksi. Mutta enhän minä ollut mitä vain hamsteria voinut hankkia, kun tiesin hänen kuvailujensa perusteella, millaista hamsteria hän haki. Piti odottaa että Böffö löytyi.

Faunattaresta lähti hamsterin lisäksi mukaan kuiviketta ja ruokapussi, jotta hamsteri saatiin kotona asianmukaisesti asutettua Jussilta löytyneeseen lasiterraarioon. Illalla sitä lähti vielä tilausta Zooplussaan, niin että poika saa vielä juoksupyörän ja muutamia virikkeitä. Itse sorruin samalla lisäämään tilaukseen lohitahnaa, vitamiinitahnaa ja fretin purkkiruokia. Wilma kun kovasti kehui, että jälkimmäiset ovat toimineet hyvin nirsommilla nappuloihin tottuneilla freteillä, joille liha ei tahdo maistua. Josko niistä saisi terveellisen herkun Snurrelle, kun ei se edelleenkään useimmista lihoista pidä, vaikka suostuukin niitä henkensä pitimiksi syömään. Mahdollisuuksien pitäisi ainakin olla hyvät, sillä purkkiruoka sisältää muun muassa kokonaisia sydämiä, jotka ovat Snurrelle hyvin maistuneet. Mikäli ne osoittautuvat hitiksi, laitan niistä sitten myöhemmin lisätilausta. Noista kun voisi saada myös toimivaa reissuruokaa, kun se ei olisi yhtä hyvin jemmattavissa kuin vaikka kokonaiset siivet ja kaulat.

Akvaariokuulumisia

Minun ei pitänyt enää muuttaa kalastossa mitään alkuvuoden aikana, mutta lehtikalojen aikuistuminen eteni odotettua nopeammin. Vaikka ne ovat vielä selkeästi keskenkasvuisia, allas kävi liian pieneksi kahdelle oletetulle urokselle, jotka aloittivat reviiritaistelut. Nyt tuli sitten aika etsiä uusi allas numero kolmoselle, koska pukarien taistelut yltyivät siihen pisteeseen, että toisen tai molempien hengenlähtö olisi ollut oletettavasti lähellä, ellei kaloja olisi erotettu. Neljäs lehtikaloista kuoli jo melko pian kalojen tultua; se oli alusta asti piilottelevampi eikä missään kohtaa liikkunut muiden lehtikalojen kanssa. Sen kohdalla sen laittoi silloin muuttostressin piikkiin, mutta voi olla, että se oli lähtökohtaisesti muita heikompi tai joutui heti muiden silmätikuksi. Se löytyikin altaasta kuolleena jo joitain päiviä lehtikalojen kotiuttamisen jälkeen. Nyt kolmannen palattua liikkeeseen ja neljännen kuoltua tuolla altaassa on oletettavasti koiras-naaras -pari. Mitään kutuaikeita niiden välillä ei ole ollut vielä havaittavissa, mutta toivottavasti ne aikovat hyväksyä toisensa myös jatkossa. Pariskuntahan kun oli se, mitä tuonne lähdettiin hakemaan, mitä vaikeuttaa se, että myyntikokoisista lehtikaloissa sukupuolierot eivät ole näkyvissä.

 Vaikka alusta asti oli tiedossa, että sukupuolien selvittyä osa lehtikaloista joutuu todennäköisesti lähtemään, Jussia luonnollisesti harmitti, kun hänen nimikkokalansa vähenivät altaasta. Niinpä asiaa harkittuani ja varmistettuani asiasta vielä myyjältä, kysyin Jussilta haluaisiko hän tuonne tulievän. Se kun viihtyy erakkonakin, jolloin ei ole riskiä, että altaassa olisi yhtäkkiä kaksi kutevaa reviirikalaa allasta jakamassa, mitä olisi voinut käydä, jos lehtikalojen seuraan olisi miettinyt toisenlajisia kirjoahvenia. Tulievä on myös muita kaloja kohtaan yleensä säyseämpi mitä tulipyrstö. Jussi innostui asiasta heti, ja nyt tuolla purskuttaa sitten lehtikalaparin lisäksi yksilöitävissä oleva Kapteeni Tulievä. Jussi kun ei itseni tapaan perusta yhtä paljoa parvikaloista, joissa parven yksittäiset yksilöt eivät ole tunnistettavissa, vaan hänelle nuo vähän isommat jayksilöitävissä olevat kalat ovat se, mitä hän tykkää akvaariossa seurata. Ja nyt kun altaan koko sen sallii, niin ihan mielelläni suon hänelle muutaman sellaisen.

Nyt sitten pidetään peukkuja, että rauha säilyy altaassa, ja seuraavat muutokset kalastossa tulevat olemaan mahdollisia parvien täydennyksiä. Intiaanisulkia ja kuparimonnisia kun tuonne menisi todennäköisesti molempia vielä nykyistä isommat parvet. Haarniskamonnejakin haluaisin mahdollisesti lisää, mutta se saa ehkä odottaa siihen, että saa altaan taas jossain kohtaa päivitettyä isompaan. Jotenkin kaloja seuratessa lisäuintitila kun alkaa aina varsin pian vaikuttaa hyvältä idealta. 

Seuraava projekti: Jussin parvekkeesta kesäfrettihuone

Minun ja Jussin yhteenmuuttosuunnitelmat eivät ole vielä edenneet, eikä viime aikoina ole ehtinyt edes katsella vapautuvia vuokra-asuntoja. Niinpä sitä alkoi miettiä vaihtoehtoista suunnitelmaa sen varalle, että frettilauma kesällä kasvaa, eikä laumaa voi luonnollisesti alkuun jättää valvomatta keskenään. Tällähetkellä nääpät kun ovat välillä öitäkin keskenään, jos itse olen Jussin asunnolla yötä. Koska Jussin lauman takia emme voi viettää koko aikaa minunkaan asunnolla, aloin katsella Jussin asuntoa sillä silmällä, miten nääpät saisi sinne helpoiten mukaan, ilman että ne pääsevät aiheuttamaan vaaraa Jussin lemmikeille tai muuta tuhoa frettivarmistamattomassa asunnossa. Nykyisellään tytöt ja Miikkis kun ovat olleet Jussin asunnolla lähinnä satunnaisesti päiväkseltään, ja silloinkin koko ajan valvottuina. Ratkaisu löytyikin Jussin kämpän lähes unohdetusta tilasta: varaston virkaa toimittavasta isosta varjoisasta lasitetusta parvekkeesta.

Jussi ei ole ollut koskaan oikein parvekeihmisiä, ja Jussin nykyisen asunnon parvekkeelta on kauniit

Parveke ennen raivauksen alkua

näkymät viereisen asunnon tiiliseinään ja Turun yliopistolliseen sairaalaan. Niinpä parvekkeen ei voi sanoa olleen liiemmin käytössä. Parveke on kuitenkin täysin lasitettu, eikä sieltä kontaamisen ja kurkottelun jälkeenkään ole löytynyt mitään fretin mentäviä koloja. niinpä ehdotin Jussille, saisinko tehdä siitä itselleni nääppähuoneen. Jussi mietti asiaa hetken, mutta ei nähnyt sitten syytä kieltääkään, jos keksin paikat parvekkeella oleville tavaroille muualta. Niinpä seuraavana projektina lähtee käyntiin parvekkeen raivaus, joskin myös ideat sen sisustamiseksi jo sinkoilevat päässä. Tietenkin parveke ei ole ihan täydellinen frettihuone sen suhteen, että se on muuta asuntoa herkempi säätilan vaihteluille, mutta onneksi nääpät eivät ole sieltä herkimmästä päästä niin kylmän kuin kuumankaan suhteen, kun niille tarjoaa sopivassa suhteessa vilttejä ja viilentymismahdollisuuksia sitten kun kesä koittaa. Pystyyhän frettejä pitämään ulkoaitauksissakin vuoden ympäri, silloin kun ne ovat siihen tottuneet. Toki lämpötilat otetaan ilmojen lämmettyä heti seurantaan. Miikkis on näille toki herkempi, mutta se on toisaalta rauhallisempana ja kömpelömpänä viettänyt muutenkin enemmän aikaa Jussin asunnolla ihan sisällä, kun sen kohdalla ei tarvitse huolehtia siitä, että se tiputtelisi hämähäkkipurkkeja tai pääsisi skorpionien tai juoksujalkaisen terraarioille.

Projektista on varmasti tiedossa lisää kuvia, sitä myötä kun se etenee. Alkuun suunnitelmaan pitää toki sisällyttää mahdollisuus jakaa tila playpenillä kahtia, sen varalta että Snurrella tai jollain muulla laumasta menee aikaa pennun hyväksymiseen. Onneksi parveke on kuitenkin iso, niin se tulee tuskin olemaan ongelma. Silti olen nyt jo innoissani ajatuksesta, että Jussin asunnolla olevan nääppävarmistetun tilan myötä minulla tulee jatkossa olemaan mahdollisuus viettää entistä enemmän aikaa omien nääppäien kanssa.

Valentines Ferret Show

Alkuvuosi on ollut näyttelyiden aikaa, ja lauantaina alkuvuoden näyttelyputki saatettiin päätökseen Valentines-näyttelyssä. Tämän jälkeen alkaakin taas useamman kuukauden näyttelytauko, kun kasvattajien huomio siirtyy näyttelyistä alkavaan pentukauteen. Lauantaisessa Valentinessa olikin jo paljon frettejä, joilla kiima oli lähtenyt hyvin käyntiin ja joiden kohdalla astutusajankohta alkaa olla käsillä. Itsylläkin kiima on jo lähtenyt käyntiin, mutta sen kohdalla ei olla vielä ihan yhtä pitkällä mitä monen muun. Jännitys siis jatkuu.

Näyttelyyn lähdettiin kimppakyydillä Turusta, tälläkertaa suuntana oli Nikinmäen koulu Vantaalla.
Autoksi saatiin tälläkertaa Janin äidin farmarimalli, mikä osoittautui onnenpotkuksi: senkin kanssa kun oli aika Tetristä, että saatiin pakattua kaikki boksit, playpenit ja muut kassit mukaan. Wilmalla, Sariannalla ja minulla kun oli kaikilla kaikki fretit mukana. Farmariperästä huolimattakin kaksi bokseista tuli sitten taakse, ja Snurre ja Esteri sekä Itsy pääsivät bokseineen sylikyytiläisiksi. Mutta onneksi tytöt eivät paina mitään. Sääolosuhteet vähän hidastivat etenemistä ja puolivälissä matkaa meidän pitikin laittaa Jussi soittamaan, että tulemme todennäköisesti myöhästymään. Kaikkein pahimmat myöhästymisarviot eivät kuitenkaan onneksi toteutuneet, kun ajokeli Salon jälkeen parani. Olimmekin lopulta paikalla heti puolen jälkeen ilmoittaumisajan loputtua virallisesti puolelta.

Turun poikia

Aitaukset saatiin nopeasti pystyyn salin etuosaan ja samalla tuli vilkaistua myös luetteloa nopeasti läpi: pieni kiirepaniikki helpotti siinä kohtaa, kun huomasin että Snurre ja Esteri olivat vasta luokassa seitsemän. Aitauksen ja tyttöjen valmisteluun oli siis hyvin aikaa, vaikka arvostelut alkoivatkin melko heti saapumisemme jälkeen. Ehti siinä pyytää sitten apuakin Sariannalta korvien suhteen. Se osoitti taas sen, mitä olin arvellutkin: minulla ja Jussilla on siinä edelleen opeteltavaa. Siinä kohtaa kun korvat olivat minusta olleet jo ihan hyvät, Sarianna pystyi kaivamaan sieltä vielä melkoiset kasat töhnää selvästi varmemmilla otteillaan. Lopputuloksena molemmat tytöistä saivatkin korvista täydet pisteet ja Esteri vielä erityismaininnan "very good!".  Samalla Sarianna huomasi, että Esterillä on lähtenyt toinen kulmureista tummenemaan, eli sekin on nyt sitten tarkkailussa, pitääkö Esterille jossain kohtaa hammaslääkäriaikaa varata.

Heti alkunäyttelystä kävin myös tutustumassa Helin kojulla ihan uudenlaiseen näyttelypalveluun: hierontapisteeseen <3 Oli kyllä taas ihanaa olla kunnolla hierottavana, minulla niska-hartiaseutu kun vetää välillä todella pahasti jumiin. Se oli siinä määrin rentouttavaa, että Heli siskonsa kanssa vitsailikin, että mihin he laittavat lepopisteen hierontatuoliin nukahtaneille, kun eihän siinä voinut muuta kuin istua hiljaa silmät kiinni. Mikäli oma rahatilanteeni olisi parempi, en olisi varmasti noussutkaan siitä tuolista ennen puoltapäivää. Nyt se laittoi kyllä muistuttamaan, mikä on yksi niistä ensimmäisistä sijoituskohteista, kun saan maksettua luottokorttini pois.

Seiskaluokan parhaat

Muuten näyttely etenikin melko normimalliin ihmisten kanssa jutellen ja eläimiä katsellen. Itsystäkin
on tullut kiiman myötä selvästi levottomampi, niin se joutui nyt olemaan valitettavasti enemmän boksissaan. Sylistä kun olisi pitänyt päästä tutustumaan kaikkiin naapuriaitausten poikiin, eikä sitä pystynyt nyt pitämään omien tyttöjen kanssakaan samassa aitauksessa, kun meno meni heti

painimatsiksi. Onneksi boksissaan pieni tumma prinsessa sentään rauhoittui nukkumaan. Snurre ja Esteri ovat implanttiensa kanssa autuaan tietämättömiä tästä kevättalven kiimanhuuruisesta maailmasta: ne viettivät näyttelypäivänsä pitkälti nukkuen, välillä viltin eri poimuissa ja välillä samassa kasassa. Kummatkin niin syvästi viltin sisälle kaivautuneita, että meidän aitaus näytti suurimman osan ajasta tyhjältä. Iltapäivän puolella Jussi lähti käymään Seelin kokouksessa Helsingissä ja minä jäin näyttelypaikalle likkojen kanssa, mikä oli ihan hyväkin, kun kokouksen aikana tuli kutsut re-calleihin, ja tälläkertaa Esteri pääsi taas eteen. Kokous päättyi onneksi niin, että Jussikin ehti mukaan palkintojen jakoon, ja pääsi taas ottamaan kuvia, kun Esteri valittiin toistamiseen luokkansa toiseksi.

Päivän isoin yllättäjä Turkuporukassa oli kuitenkin Nasu, eli Wilman rupumummu, jolle Wilma ei ole koskaan odottanut mitään. Niinpä Wilma ei meinannut edes uskoa, kun Nasu pyydettiin re-calleihin ja hänen piti käydä varmistamassa asia vielä järjestäjiltä, ennenkuin hän antoi tytön heidän mukanaan eteen. Vielä vaikeampi Wilman oli uskoa, kun Nasu julistettiin ensin luokkansa voittajaksi ja hetkeä myöhemmin vielä parhaaksi veteraaniksi. Niinpä kotimatkalle lähdettiin kaikkiaan kolmen palkintokassin kanssa.

Ikäluokkien parhaat

Kotiinpäästyä alkoikin sitten saaliin jako. Itse omin Esterin palkintokassissa olleen suklaalevyn, siinä missä Snurre, Esteri ja Mihail alkoivat jakaa palkintokassista löytyneitä kanafileesuikaleita ja vitamiinitahnaa. Vitamiinitahnan nimi pitää kyllä laittaa heti ylös ja tuote etsintään, kun suureksi yllätyksekseni sekä Snurre että Mihail pitivät siitä molemmat. Esteriä sitä ei vielä saatu syömään, mutta Esterillä meillä nyt on muutenkin ruokailut parhaalla mallilla.

Kiitos vielä paikalla olleille ja järjestäjille, ja viimeistään Tammerferretissä taas nähdään! Ja Turkuporukkaa toki aiemminkin. 

ADV testin tulos: negatiivinen

Eilen tulivat tulokset viime näyttelyssä tehdyistä verikokeista. Verinäytteestä siis testattiin näätäeläimillä tavattavaa parvovirusta ADV:tä. Tähän asti frettinäyttelyissä on pidetty tiukkaa huolta hygienistä pääasiassa ripulia aiheuttavan ECE:n takia, mutta sen jälkeen kun yhdelle harrastajalle tullut löytöfretti testattiin ADV-positiiviseksi, järjestettiin siitä testaus näyttelyyn tilanteen kartoittamiseksi. Lopputuloksena kaikki 41:stä testatusta fretistä saivat ADV:n osalta negatiivisen testituloksen. Testattujen joukossa oli myös Snurre ja Esteri. Testitulosten jälkeen tilanne näyttää varsin hyvältä, testatut kun edustavat aika isoa prosenttia paikalla olleista eläimistä. Ottaen huomioon, että tauti on erittäin tarttuva, eikä siihen ole hoitoa tai rokotetta, tämä on erittäin hyvä uutinen. Itsekin kun oli väkisinkin jo miettinyt, mitä sitä olisi tehnyt, mikäli tulos olisi ollut positiivinen. Pidin sitä hyvin epätodennäköisenä, mutta taudin ollessa sellainen, jota eläin voi kantaa oireettomana vuosia, ei asiasta tietenkään voinut olla varma, etenkin kun omien frettienkään taustat eivät ole kunnolla tiedossa. Todennäköisesti se olisi tarkoittanut sitä, että kaikki frettisosiaaliset jutut olisivat jääneet pois Snurren ja Esterin loppuelämän ajaksi, sillä ei itsestä olisi ollut laittamaan pois omia oireettomia maailman mahtavimpia eläimiä. Mutta onneksi tulos oli tämä.

Facebookin ihmeelliseen maailmaan tuli toissapäivänä myös Niko Ikosen ottamia näyttelykuvia, ja koska sielä oli niin kivoja kuvia omastakin laumasta, piti sitä toki heti kysyä Nikolta lupa niiden juulkaisemiseen myös täällä, ja tässähän niitä sitten on:

Kuva missä Snurre ei ole tärähtänyt  ;-)

Meidän kaunis puolukkasilmä <3

Kronos ja Itsy <3 (ei miulla mitään vauvakuumetta havaittavissa...)

Miikkis ja Itsy. Itsy alkoi heti putsata Miikkiksen korvia.

   Kiitos Nikolle vielä kuvista!

WCWFS 2016 -frettinäyttely

Lauantaina oli vuorossa vuoden toinen frettinäyttely, ja tälläkertaa olimme paikalla koko nääppätrion kanssa. Kumpikin tytöistä oli ilmoitettuna näyttelyyn ja Miikkis mukana turistina. Osallistuimme tälläkin kertaa lisäksi myös kaunein aitaus -kilpailuun, vaikka sen kanssa meinasi tulla vähän kiire, kun aikaa aitauksen suunnitteluun ja toteutukseen jäi vain viikko. Muutama mieleen tullut teema tulikin sitten jätettyä hautumaan, ja nyt mentiin laskiaisteemalla. Siihen kun tuli sopivasti materiaalia työpaikalta.

Näyttelyyn valmistauduttiin taas leikkaamalla kynnet ja pesemällä Esteri. Korvien putsaus jätettiin näyttelypaikalle. Meillä minä olen yleensä vastannut kynsistä, mutta tälläkertaa Jussi halusi kokeilla, kuinka hyvin hän saa tyttöjen kynnet leikattua. Arvostelussa kynsikohta taisikin olla meillä tälläkertaa se odotetuin; Snurre sai kynsistä täydet siinä missä Esterin kynnet olivat vähän liian pitkät ja epätasaiset. Mutta ei siis yhtään hullummin ensikertalaiselta. Kaikkein hienointa tässä on tietenkin se, että pian (ellei jo nyt) nääppien kohdalla ei ole mitään, mistä Jussi ei suoriutuisi vähintään yhtä hyvin kuin minäkin.

Miikkistä on minulta aina välillä kysytty näyttelyihin mukaan, ja nyt kun näyttelyä oli järkkäämässä tuttu tiimi joka tuntee myös Miikkiksen, päädyin taas kysymään olisiko pojan läsnäolo näyttelypaikalla ok. Lähinäyttelyn kohdalla poika olisi kyllä pärjännyt periaatteessa hyvin kotonakin, kun reissu tuli tehtyä päiväkseltään. Mutta viimeistään siinä kohtaa, kun Jonnakin ilmoitti olevansa tulossa Westiin katsomaan frettejä, olin hyvin iloinen että poikakin oli mukana, niin pääsi Jonna näkemään taas senkin. Mutta sen jälkeen, kun Miikkis ei lähes koko päivänä olisi halunnut rauhoittua mihinkään muualle kuin syliin, miun on pakko tunnustaa olevani hivenen helpottunut, että seuraava näyttely menee taas ilman poikaa. Miikkis kun on maailman ihanin halinalle, mutta kukaan poikaa sylitellyt ei voine väittää, ettei tuo viisikiloinen räsynukke ala pidemmän päälle painaa sylissä. Mutta ei sitä raaskinut aitauksessakaan katsoa, kun se ei nyt tälläkertaa tahtonut löytää sieltä sopivaa nukkumakohtaa. Tälläkin kertaa Jussi taisi kyllä hoitaa taas selvästi suuremman osuuden haisunäätäkysymyksiin vastailusta, kun itse vietti paljon aikaa myös poissa omalta aitaukselta katselemassa ja kyselemässä muiden nääpistä. Onneksi Jussi ei pistä pahitteeksi esitellä tätä meidän poppoota.

Jonnaa veti paikalle sama syy, mistä itsekin olin innoissani: myös Itsyn aiottu sulho Kronos oli mukana näyttelyssä. Kronoksesta kun on tullut toki kyseltyä paljon Riinalta ja muilta, mutta ei se ole kuitenkaan ikinä ihan sama, kuin päästä näkemään eläin itse. Ja nyt kun Kronoksen vihdoin näki, vaikutti se kyllä ihan yhtä ihanalta mitä siitä on kuullutkin. Tuon hirveän hybridin kohdalla hampaita ei näkynyt kuin haukotellessa, kieltä sitäkin enemmän <3 Itsynkin poika tuntui saavan ihan sekaisin, sillä pojan näkemisen jälkeen Itsy oli ensimmäistä kertaa sylissä menevä vauhtimato, jolla tuntui olevan kova kiire päästä jonnekin, siinä missä se vain yleensä pötköttää sylissä. Toivottavasti se enteilee alkavaa kiimaa, sillä minä en taida olla ainoa, joka odottaa hyvin suurella mielenkiinnolla, miten asiat tästä etenevät. Enkä minä kyllä malttanut olla käymättä taas Fasuakin katsomassa, ja sekin tyttö oli kyllä yhtä hurmaava kuin viime kerralla, vaikka alkanut kiima olikin vetänyt tukkaa sekaisin. Jussi onkin jo minua kiusinut, että montako pentua meinasinkaan ottaa, kun Itsy ja Fasu vetoavat minuun hyvin eri tavoilla: Itsyn rauhallisuudessa on enemmän samaa mitä Esterissä, siinä missä Fasun energisyyden ja akrobatianäytteiden kuuntelu tuo minulle mieleen Snurren.

Jotain kautta Lisakin oli kuullut jo siitä, kuinka mie olin viime näyttelyssä iskenyt silmäni Fasuun ja Taoon. Frettipiirit ovat pelottavan pienet ;) Tälläkertaa sitä kun päätyi enemmän Lisankin kanssa jutulle, kun Jonna jutteli Nikon eksän aiemmista freteistä, jotka olivat Pickpocket's kasvatteja ja päädyimme katsomaan, olisiko paikalla niiden sukulaisia. Ja olihan niitä sitten aika liuta. Jonna siinä sitten samalla ihastui myös yhteen pastellityttöön, jolle on kanssa pentue tulossa. Taitaa meillä kummallakin pentukuumeeseen sekoittua myös aavistus pelkoa siitä, että mitä jos Itsy ei tulekaan kantavaksi tai mitä jos pentueesta tulee niin pieni, että siitä ei meille tyttöjä riitä. Kumpikaan kun ei varmasti halua aktiivisesti ajatella sitä vaihtoehtoa, että jotain voisi mennä pahemminkin pieleen, vaikka poikasia teettättäessä sekin on aina mahdollista. Sitä kun toivoo ihan täysillä, että kaikki menisi hyvin ja pentueesta tulisi iso, terve ja elinvoimainen ja Itsystä maailman mahtavin emo.

Näyttelyssä pääsi myös hyvin kyselemään vähän plasmasytoosista/ADV:stä ja näyttelyssä oli järjestetty myös mahdollisuus testauttaa eläimensä sen varalta. Kyseessä on siis erittäin tarttuva parvovirus, josta on valitettavasti tavattu tartunta nyt myös lemmikkifretiltä Suomessa. Mitään epidemiaa tässä ei ole onneksi syytä pelätä, kun tartuntalähde saatiin selvinneestä tapauksesta heti selville ja tartunnan saaneeseen eläimeen kosketuksissa olleet eläimet heti testatuksi. Mutta tällaisissa asioissa lisätiedot eivät ole ikinä pahitteeksi, etenkin kun virusta tavataan Suomessa luonnonvaraisilla mäyrillä ja minkeillä. Ja sillä nyt liittokin järjesti asiasta kartoitusta. 

Kokonaisuutena näyttelypäivä oli siis varsin antoisa, vaikka arvostelujen myötä se venyikin varsin pitkälle iltaan. Loppua kohden näyttelyssä olikin iso joukko hyvin väsyneitä näätiä, näytteilleasettajia ja järjestäjiä. Jussi kävikin sitten välissä heittämässä Jonnan ja Nikon bussille, kun heidän lähtövuoronsa aika tuli. Onnekseen hän ehti siitä huolimatta hyvin palkintojen jakoon, sillä Esterin päästyä ensimmäisessä näyttelyssään kakkossijalle, Jussista on vain ajankysymys, koska tyttö on taas palkintopallilla, ja hän haluaa olla silloin paikalla kameransa kanssa. Tälläkertaa mie tosin kävin nappaamassa palkintokassin ilman nääppiä, kun palkinto tuli kauneimmasta aitauksesta.

Kotiin lähdettiin sitten melko pian palkintojen jaon jälkeen autokaistan kautta. Palkintokassin ohella näyttelystä tarttui mukaan muutamia kirppislöytöjä (yhteensä eurolla) sekä kassillinen pakasteruokia. Harmi kyllä Kenguruntassulla oli ollut vaikeuksia tavarantoimittajan kanssa, niin että tilatuista tuotteista näyttelyyn ehti vain osa. Niinpä sitä pitää tehdä vielä toinen pakastimentäydennysreissu jossain kohtaa kuuta. Kotona meillä oli kolme hyvin väsynyttä mutta tyytyväistä nääppää, kun kaikki pääsivät vaihtamaan omiin kotipesiinsä. Ja yksi väsynyt poikaystävä, joka nukahti sohvalle.

Kuluseuranta 2016: tammikuun yhteenveto

Tammikuussa mentiin ruokien suhteen pitkälti vanhoilla varastoilla pakastinta tyhjentäen. Myöskään tarvikehankintoja ei ole ollut tarvetta tehdä, eli niiden suhteen on päästy nollalinjalla. Näiden kulujen osalta tammikuu ei siis edusta kaikkein tyypillisintä kuukautta meillä, ja pakastimeen onkin jo tilattu lihatäydennystä, joka tulee maksuun tämän kuun puolella. Sielä on sitten taas niitä sisäelimiäkin useampaa sorttia, mitä on nyt ollut vain huonommin maistuvina Mushin lihapullina

Stockmannilla jatkui eläinosaston loppuunmyynti ja sieltä tuli haettua vielä pieniä täydennyksiä tammikuun puolellakin. Tammikuun ostoksiin päätyi iso kissanhiekkasäkki sekä neljä purkkia kalanruokia. Näitä ei olisi tarvinnut hankkia välttämättä juuri nyt, mutta kun puoleen hintaan sai ja pitkällä päiväyksellä. Uudet kalat kun ovat osoittauneet sen verran ahneiksi ja hyväruokaisiksi tapauksiksi, että ei ole pelkoa, että nuo purkit ainakaan vanhenemaan jäisivät.

Tammikuussa isoin yksittäinen summa eläimiin liittyen meni uusiin kaloihin. Ennen joulua kotiutunut uusi allas kun toi mukanaan täydennyksiä parviin ja muutamia uusia mukavia tuttavuuksia. Tulokkaista etenkin haarniskamonnit ovat onnistuneet todella valloittamaan sydämeni. Eli sen summan voi sanoa tulleen käytetyksi hyvin.

Näyttelykuluja tammikuulle tuli Fantasticin bensojen verran, ja kimppakyydillä meno laski mukavasti summaa. Arpojakaan kun en ehtinyt näyttelypäivänä ostaa, kun ne myytiin loppuun niin nopeaan.

Kokonaisuudessaan tammikuussa eläimiin meni rahaa 101,94€ Sain kuitenkin tammikuussa myös myytyä eläintavaraa, ja uuteen kotiin lähti vanha akvaario jalustoineen (60€), vanhan altaan suodatin (20€), sekä frettitavaroita (yht. 18,50€), mitkä tasasivat menoja hyvin. Erityisen ylpeä olen siitä, että onnistuin olemaan ostamatta otuksille lisää nameja. Niitä kun oli päässyt taas viime vuoden puolella kertymään hyvät varastot.  

Tammikuu

 Ruokakustannukset
-ötökät: 5,00€
-lihat: -
-kasvikset: 3,00€
-namit: - 
-fisuille: 13,50€

Hygieniakulut
-kissanhiekka: 19,95€
-talouspaperi 1,99€

Eläinlääkäri/lääkintäkulut:

Tarvikkeet
-nääpille: -
-kaloille: -

Näyttelyt
-bensakulut: 15,00€

Eläimet: 43,50€ (kaloja)



Yht. 101,94€