Perjantai-iltaa

Hankaa kuivahtaneita frettien kakkoja laminaatista unohdettuasi sanomalehden frettien lempinurkasta. Putsaa vastahakoisen fretin korvia korvanpuhdistusnesteellä, jota se inhoaa (mutta jota vastaan se onneksi protestoi venkoamalla ja nuolemalla sormia). Tee nämä kummatkin niin, että selässä ja vaatteiden alla kiipeää pari uteliasta näätää ja skunkki tunkee kanssa vuoroon syliin ja roskapussiin. Vaihda asuntoa ja vietä loppuyö päivittäen yhdistyksen verkkokauppaa, lemmikkimessuille tulevia yhdistysmainoksia ja yhdistyksen kotisivuja, jotta saisi jotain valmista mainostettavaksi messuille.

Muista ihmetellä sitä, että et joudu tekemään mitään näistä yksin, vaan poikaystävä on mukana jokaisessa.

Ei paskempi perjantai paskoista huolimatta <3

Ruusuke

Se päätyi sitten seinälle. Minulle ruusukkeet ovat olleet vuosia esineinä turhia pölynkerääjiä, eikä minulla ole sen myötä jäljellä yhtään aiempien lemmikkieni keräämistä ruusukkeista ja pokaaleista. Kotiin päästyä Jussi kuitenkin vetosi minua säästämään Esterin ruusukkeen edes vähän aikaa. Edes jossain laatikossa. Hänestä sen hävittäminen olisi tuntunut pahalta ja jotenkin väärältä: hänelle se oli merkki yhteisestä onnistumisesta ja saavutuksesta. Hänen oli vaikeaa ymmärtää, miten minä edes saatoin harkita siitä luopumista.

Olin alkuun vastahankainen: omaan minimalistiseen tyyliini eivät vain kuulu itselle ei-merkitykselliset koriste-esineet. Minulle näyttelyissä tärkeitä ovat arvostelut ja ihmiset. Omat maailman parhaat näädät, jotka ovat maailman parhaat arvosteluista riippumatta. Ruusukkeet - jos niitä tulee - ovat täysin sivuseikka. Sitten Jussia katsoessa kuitenkin muistin sen ensimmäisen oman ruusukkeen. Sen innostuneen epäuskon, kun kuulin HappyDayn nimen palkintojen jaossa. Sen mielettömän sykkivän ylpeyden sekaisen innostuksen, millä ruusuke sitten näyttelyn jälkeen ripustettiin huoneen parhaalle paikalle ja sen ilon mitä sen katsominen tuotti. Se oli jotain mielettömän upeaa - ja nyt koitin evätä sen Jussilta vedoten pölyyn ja sisustukseen.

Jussi sai valita ruusukkeelle asunnon parhaan paikan. Kunniakirja laitettiin talteen, jotta se voidaan kehystää yhteisen kodin seinälle kun sen aika koittaa. Katsotaan asiaa sitten uudestaan, jos ruusukkeita alkaa kertyä taas kymmenittäin, mutta jotenkaan en usko, että siitä on tällä eläinmäärällä pelkoa ihan lähivuosina tai -kymmeninä. Siihen asti Jussi saakoon nauttia ruusukkeistaan. On hän sen ansainnut pitämällä tytöistä yhtä hyvää huolta, kuin jos ne olisivat hänen omiaan <3

EDIT: Näyttelyn pisteet tulivat nettiin. Niiden kohdalla itse pääsin samaan näyttelyfiilikseen kuin Jussi ruusukkeen kanssa: vain kahdella fretillä oli paremmat pisteet kuin Esterillä! :D Kyllähän moni minulle jo näyttelypaikalla sanoi, että tyttö sai todella hyvät pisteet, mutta en minä osannut suhteuttaa niitä silti oikein mihinkään. Nyt kun oikeasti näki, että kaikkein parhaat pisteet saanut nääppä johti Esteriä pisteissä vain kahdella, ja että Best In Showlla oli kaksi pistettä vähemmän mitä Esterillä (näyttelyssä oli kaksi tuomaria, joten pisteet eivät olleet ihan suoraan verrannollisia, mutta silti ;)), niin kyllä sitä oli tytöstään aika ylpeä. Vaikka kaikkein ylpein olenkin siitä, että molemmilla tytöillä oli luonne/käsiteltävyys täysi kymppi (eipä sillä, etteikö sen tietäisi ilman papereitakin ;D) <3  

Tyttöjen eka näyttely ja ilta-aktiviteetteja

Tytöt kuikuavat tuomaripöydän suuntaan

Eilen herätyskello soi 5.45 ja sai miut välittömästi miettimään, mikä vetää miut näyttelyrumbaan yhä
uudestaan. Sänky oli pehmeä ja peitto lämmin, mutta Viialaan matkaa ja ilmoittautuminen näyttelypaikalla heti aamusta. Ei siinä sitten muu auttanut kuin nousta. Tälläkertaa lähdössä oltiin ihan vain tyttöjen kanssa (ja Jussin...), Miikkis oli viety hoitoon jo edellisenä iltana. Esteri olisi halunnut kanssa mennä hoitoon, sillä se matkustaa aina samassa boksissa Miikkiksen kanssa. Saatiin kuitenkin pidettyä tyttö poissa boksista ja poistettua se myös Miikkiksen hoitolaukusta ;-) Niinpä aamulla lähtijöinä oli mukana sekä Snurre että Esteri.

Tytöt ja tavarat pakattiin autoon ja ajomatka Viialaan alkoi. Jussi oli ottanut edellisiltana asiakseen putsata tyttöjen korvat ja häntä kovasti jännitti, miten tytöillä tulee menemään. Jussille tämä kun oli kaikkien aikojen ensimmäinen eläinnäyttely, itse on ehtinyt käymään varmaan lähemmäs sadassa kun aloitti niissä kiertämisen yhdeksänvuotiaana. Yhtäkaikki, frettinäyttelyissä itsekään ei ollut käynyt muuta kuin turistina KesäPiknikissä, eikä omia ollut koskaan ollut arvostelussa. Joistakin näyttelyrutiineista piti silti pitää kiinni, ja napata menomatkan kunniaksi Panini ABC:ltä.

Näyttelyvälipalaksi sydämiä

Näyttelypaikalle saavuttua enesimmäinen minua kiinnostava nähtävyys oli wc. Vasta sen löydettyäni pystyin paremmin keskittymään kaikkeen muuhun, sillä aivokapasiteetilla mitä itsellä oli siihen aikaan aamusta käytössä xD Laitettiin tytöille aitaus pystyyn ja onnistuin löytämään ilmoittautumispisteen. Siinä kohtaa olin hyvin iloinen, että olin muistanut ottaa tyttöjen rokotuspassit mukaan, ne kun tarkistettiin siinä kanssa. Jussi oli sopinut kanssa kauppoja näyttelypäivälle ja alkoi kysellä, mistä hän tunnistaa Hennan - ja mie olin niin sumussa, että onnistuin osoittamaan ihan väärän ihmisen. Vai pitäisikö sitä olla tällä kasvomuistilla edes kohtalaisen tyytyväinen suoritukseen, kun kyseessä oli kuitenkin toinen ensikertaa KesäPiknikissä livenä näkemäni ihminen. Yhtä kaikki olin vähän nolona, kun huomasin  virheeni ja kävin korjaamassa asian Jussille. Hetken kyllä mietin, että kehtaanko myöntää asiaa Hennalle ollenkaan, mutta ehkä en pysty loputtiin salaamaan huonoa kasvomuistiani ja aamuaivojani ;-D (eli memo kaikille: siinä ei ole mitään henkilökohtaista, jos kysyn kolmatta kertaa nimeä ja olen ihan suu auki, kun tunnistat minut selvästi ja koitan itse saada yhdistettyä sinua johonkin. Etenkään aamuisin ja ollessani väsynyt. Mikä kattaa yleensä aika hyvin kaikki näyttelyt ;-)).

Numerolaput oli tehty syksyn lehtiin

Päätin sitten yhdessä kohtaa kokeilla monista näyttelykuvista bongaamaani ajanvietettä:
aitauksessa torkuttamista. Olin ihan vartavasten ottanut mukaan paksut villasukat ja ylimääräisen fleeceviltin itseäni ajatellen. Sainkin itseäni sillä hieman virkeämmäksi, mutta Snurren unet se kyllä sotki, kun neidin piti herätä tökkimään minulla kuonollaan, kun se ei ollut yhtään varma mitä mie heidän aitauksessaan teen. Esteri sen sijaan keskittyi nukkumaan ja antoi miun käyttää itseään siliteltävänä unileluna. Sarianneltakin sain palautetta, että olin saanut näyttelypukeutumiseni kerrasta nappiin villasukkineen, lökäpöksyineen ja löysine huppareineen. Asu sopi täydellisesti odotteluun, nääppien nukuttamiseen paidan sisässä ja se pystyi majoittamaan kasan tarpeellista tavaraa käsidesistä puhdistuspyyhkeisiin. Näätäpäivillä olen joskus jaksanut panostaa pukeutumiseenkin, ja katunut sitten loppuillan nahkasaappaiden kipeyttämiä jalkojani ;-)

wilma seuraa arvostelua

Näyttelystä sai myös paljon hyvää käytännönohjeistusta etenkin korvien puhdistamiseen. Esterin korvat oli saatu aika hyviksi, joskin niitäkin oli otettu turhan varovasti. Snurren korvat olivat sen sijaan edelleen todella likaiset, eikä niitä saatu pahojen pinttymien takia näyttelypaikallakaan putsattua. Ilmeisesti tytön korvat ovat olleet yhtä hyvällä hoidolla tytön ensimmäiset vuodet kuin tyttö muutenkin, eikä entisellä omistajalla ole tullut mieleen niitä puhdistaa. Niinpä meillä lähtee nyt tehokuuri käyntiin, ja käydään hakemassa Snurrelle korvanpuhdistusnestettä ja kosteuspyyhkeitä. Josko niillä saisi putsattua korvat siihen kuntoon, että ensinäyttelyyn riittäisi jo peruspuhdistus. Tuollakin pari korvia katsonutta kun oli sitä mieltä, ettei noita enää liuottamatta saa puhtaaksi. Kynnet sen sijaan oli saatu Esteriltä leikattua hyvin, Snurrelta ne olivat menneet vähän epätasaisesti. Eli tässäkin pitää omistajan vähän treenata.

Sarianna katselee vieraisen aitauksen pötkylöitä

Päivä kului ihmisten kanssa jutellessa ja näätiä katsellessa siihen pisteeseen, että lopulta tuli
re-callien aika, ja tuomari pyysi uudelleen nähtäväksi osan nääpistä. Meiltä eteen pääsi Esteri, ja neiti nappasikin sitten luokkansa toisen palkinnon. Itsekin pääsi siis poseeraamaan tytön kanssa palkintokuviin ja yksi palkintopöydän tuotekasseista lähti meidän matkaan. Etenkin Jussille se oli iso hetki, ja hän on hyvin ylpeä ensimmäisestä ruusukkeesta ja kunniakirjasta. Itse arvostan enemmän kassissa olleita käyttötavaroita, kuten nameja, helokkiöljyä ja boksiin sopivaa pikkuriipparia - sekä etenkin tyttöjen saamia arvosteluja. Vielä ei kuitenkaan käyty Jussin kanssa neuvotteluihin, pitääkö tyttöjen ruusukkeet säästää ja saada esiin ;-)

Naapuri ja taustalla tuomaripöydät

 Näyttely päättyi lopulta edellä aikataulusta ja minulla ja Jussilla jäi muutamia tunteja aikaa ennen illaksi sovittua eläintapaamista. Olimme suuntaamassa kohti Pirkkalaa, joten päätimme soittaa isälleni ja kysellä, sopisiko heille poiketa. Oma akku oli päivän jälkeen aika kuollut, joten Jussi päättyi soittajaksi. Isä oli onneksi kotona, samoin kuin äitipuoleni ja toinen pikkusiskoistani, joten pääsi näkemään heitä pitkästä aikaa. Ja hekin pääsivät näkemään sitten fretit, jotka eivät ole olleet aiemmin mukana iskällä vierailemassa.

Palkintokassi ja näätä kainalossa

Iskältä jatkettiin matkaa kohti facebookista tuttua eläinharrastajaa. Janna oli aiemmin kysellyt eksoryhmässä sokerioravien tuonnista, ja keskustelu lähti sitten siitä liikkeelle, kun hän tuli frettiryhmään kyselemään myös frettien tuonnista. Itseä kiinnosti, miten sokeriorava-asiassa oli käynyt ja jatkettiin siitä juttua siitä yksityisviesteillä. Olen nähnyt sokerioravia viimeksi lähes parikymmentävuotta sitten, joten lupa-asioista, tuonnista ja pidosta keskusteltua päädyttiinkin keskustelemaan myös siitä, pääsisikö otuksia joku kerta katsomaan. Lopulta sovittiin päivä tähän viikonloppuun näyttelyn jälkeen. Siinä kun saatiin yhdistettyä useampiakin juttu: minä pääsin katsomaan sokerioravia, Janna frettejä ja Jussi pääsi samalla katsomaan Jannan viljakäärmeitä, kuningaspythoneita ja hamstereita. Jussilla kun on ollut jo pidempään pieni pytikkakuume, jonka lisäksi hän on alkanut miettiä myös ensimmäistä omaa jyrsijälemmikkiä jossain kohtaa ihastuttuaan hamstereihin eläinkaupassa.

Aikuiset eivät tahtoneet pysyä paikallaan kuvattaviksi

Sokerioravat olivat kyllä ihanan vikkeliä otuksia, ja jopa Snurreen nähden äärimmäisen ketteriä hyppiessään ja kiipeillessään käsiä pitkin. Naaras uskaltautui jopa minun käsiini, vaikka ne haisivatkin freteiltä. Uros on parivaljakosta muutenkin se vähemmän sosiaalinen. Pariskunnalla oli myös pieni vielä sokea poikanen, jonka sain myös syliini. Siinä kyllä tahtoi vähän sydän sulaa, kun pikkuinen kietoi häntänsä sormeni ympärille. Nyt kun muksu on siinä iässä, että se ei enää matkaa äitinsä pussissa, vaan nukkuu joko fleecemakuupussissa häkin pohjalla tai matkustaa äitinsä selässä. Otukset olivat myös oppineet jo hyvin kerjäämään, ja ruoka-ajan lähestyessä uroskin uskaltautui luukulle kinuamaan ilta-ateriaansa, joka koostuu erilaisista hedelmistä, vihanneksista, proteiinista ja kalsiumista tehdystä soseesta.

Jussi oli sokerioravien suhteen hieman epäileväinen, sillä ne merkkailevat paljon ja haukkuvat öisin. Sen sijaan hamsterit ja käärmeet olivat enemmän hänen juttunsa. Siinä missä itse ihastelen etenkin pienen pieniä viljakäärmeen poikasia, Jussi tykästyi enemmän eri värisiin kuningaspythoneihin. Yksi pytikoista demonstroi kyllä hyvin, miksi kuningaspythonit tunnetaan englanniksi pallopythoneina, ja pysytteli vakaassa pallomuodostelmassa käsiteltäessäkin.

Muksu pysyi paremmin paikallaan

Jutteluun vierähti useampikin tunti aiheiden siirtyessä sokerioravista käärmeisiin, käärmeistä fretteihin ja freteistä hamstereihin, pesukarhuihin, hiiriin, liskoihin, hämähäkkeihin, haisunäätiin ja varmaan moneen muuhunkin mitä ei nyt äkkiseltään muista :-D Jossain kohtaa haettiin sitten fretitkin alakertaan, että Jannakin sai vähän tuntumaa siihen, millaista on kun fretit vilistävät ympäriinsä. Harmiteltiin samalla, kun Pirkkala ei osu mitenkään reitin varrelle lemmikkimessuille mentäessä, kun olisi muuten saanut fretit Jannalle hoitoon siksi aikaa. Vähän kyllä lupailin, että ehkä sitä voisi joku kerta tiputtaa likat Pirkkalaan hoitoon kun tullaan Tampereelle viikonlopuksi. Saisihan parissa päivässä taas jo vähän enemmän tuntumaa fretteihin mitä parissa tunnissa.

Jossain kohtaa sitä havahtui siihen, että Jussi nuokkui portaissa ja kello alkoi olla aika paljon. Siinä piti sitten päästää Janna hoitamaan lauman iltatoimia ja jatkaa kohti Tamperetta, että Jussikin pääsi nukkumaan. Ja kyllä uni maistui itsellekin, kun lopulta ehti sänkyyn yhden maissa yöllä.

Sokrujen häkkiä

Frettimiittailua

Miittihallia

Tänään oli vuorossa taas frettitreffit, tälläkertaa Vanton tilalla Raisiossa. Ilmojen kylmettyä lämmin sisähalli kun katsottiin paikkana ulkotiloja toimivammiksi. Meiltä lähdettiin mukaan koko lauman voimin ja perillekin löydettiin melkein kerrasta - mitä nyt kerran soitettiin Sariannalle ja käytiin jututtamassa yhtä naapuria ;-) Paikalle ehdittiin kuitenkin suht hyvissä ajoin, sillä tullessamme paikalla perillä oli vasta Raija. Jouduin siinä muita odotellessamme kohtaamaan yhden heikkouteni: myynnissä olevat eläintarvikkeet. Olkootkin että asunnon tavaramäärä on muuten koko ajan laskenut, on minun äärettömän vaikea vastustaa käytännölliseksi kokemia eläinjuttuja. Ja Raijalla nyt sattui olemaan myynnissä päältä aukeava Ferplast 20 -boksi, jossa on sivussa metalliverkot, eli ilmanvaihto on parempi kuin normi Atlaksessa; mikä olisi sen parempi kesäboksi kasvavalle laumalle. Monessa tilanteessa voisin kuvitella päältä aukeavan boksin myös Miikkiksen kanssa helpommaksi. Perusteluja boksin tarpeellisuudesta alkoi siis tulla oikein liukuhihnalta (lähinnä itselleni), eikä siinä sitten kauaa mennytkään kuin kaupat oli tehty. Sitten Raija meni vielä mainitsemaan, että he ovat vähentämässä myös muita frettitavaroita frettimäärän laskettua viidestä yhteen. Se ei siinä parkkipaikalla johtanut heti mihinkään, mutta miitin kuluessa sovittiin sitten kaupat vielä Marshallin playpenistä. Se oli kyllä itselle lottovoitto: olen jo jonkinaikaa haaveillut toisesta playpenistä, mutta ne ovat olleet loppu ainoasta suomalaisesta verkkokaupasta, jonka valikoimiin ne ovat kuuluneet, ja ainoa vaihtoehto käytetylle olisi ollut aitauksen tilaaminen Yhdysvalloista, jolloin tuotteen hintaan olisi pitänyt lisätä isot toimituskulut ja tullimaksut. Nyt saa sitten ensikesänä laumalle isomman ulkoiluaitauksen, kun nuo playpenit on helppo yhdistää toisiinsa.

Nike, Itchi & Snurre

Kauppojen hieromisen jälkeen siirryttiin sisätiloihin yhdessä jo paikalle saapuneiden Sariannan, Wilman, Irenen ja Anun kanssa. Irenen Ruuti oli jäänyt kotiin eilisen leikkauksen johdosta, mutta Sariannalla ja Wilmalla oli mukana joukko poikia ja Wilman pieni hybridityttö, joka varasti sydämeni oitis. Sillä vaikka omat fretit ovat toki ne maailman rakkaimmat, on sydämeni hieman kallellaan tummiin fretteihin. Ja etenkin Turkuporukan pastellien ja albiinoiden seasta tuo mustasoopeli erottui niin kauniisti, että se piti varastaa syliin useampaan otteeseen. Ja ujuttaa se vaivihkaa myös Jussin syliin, niin että neiti sai hurmata hänetkin. Sillä hyvällä tuurilla tälle neidille saattaisi olla ensikeväänä pentuja tulossa, ja nyt nähtyäni tytön olisin hyvin valmis ottamaan minisellaisen itselleni. Onneksi tämän neidin nähtyään Jussiakaan ei niin jännitä ajatus pieniprosenttisesta hybridistä, hänen alettua hieman vieroksia hybridiajatusta kuunnellessaan millaisia Riinan 65 prosenttiset ovat.

Itchi, Esteri, Otto & Nike

Nääpät ehtivät vasta vähän ulos bokseistaan kun paikalle saapui myös Riina ja Johanna. Riina oli jättänyt hybridipoikansa kotiin, mutta sen sijaan hänellä oli mukana Miikkiksen siskonpoika Mörkö, joka tuli kanssa vieraisiin fretteihin tutustumaan ja menikin niiden kanssa oikein nätisti. Tuon Wilman hybridityön kanssa se änki samaan riippumattoonkin nukkumaan <3 Ainoastaan Miikkis ei ollut tästä kakarasta ihan vakuuttunut, etenkään siinä kohtaa kun Mörkö kiinnostui Miikkiksestä, lähti seuraamaan sitä ja alkoi näyttää sille peppua ja tömistää. Siinä kohtaa Miikkiskin avasi sitten sanallisen arkkunsa ensikertaa pentuajan jälkeen ja alkoi äännellä pennulle. Selvästi lajitoveri on ainoa, jonka kanssa äänteellistä kommunikaatiota vaivaudutaan edes yrittämään. Raija pelastikin Miikkiksen sitten syliin pois uteliaan pennun ulottuvilta.

Mörkö

Snurrella oli taas kauhea tarve komennella muita frettejä ja käydä kiljumassa vuoroon kaikille - tälläkertaa etenkin porukan isoimmalle, eli Wilman Nikelle. Muutaman kerran koitinkin sitten mennä hakemaan Snurrea syliin rauhoittumaan, mutta syli ei tälläkertaa enää kelvannutkaan: vaikka muut olivat niin jänniä, että komentaa täytyi, niin eivät ne kuitenkaan enää niin jänniä olleet, että sitä olisi pitänyt tilanteesta paeta. Päinvastoin, tuon piti jopa seurata välillä muiden perässä, että varmasti kävi selväksi, kuinka ahdistavaa hänestä oli joutua olemaan muiden seurassa. Eihän se olisi tullut yhtään niin hyvin selväksi, jos hän olisi hypännyt syliin tai vetäytynyt hallin toiseen päätyyn. Eli kai tämäkin nyt edistystä on, kun aiemmin tuota ei saanut muiden lähellekään. Esteri taas oli meidän porukan diplomaatti ja leikki nätisti muiden kanssa ennenkuin vetäytyi kauneusunille boksiin. Esterin uusi muhkea häntäkarvoitus sai kanssa paljon ihailuja osakseen, kun porukka muisti vielä hyvin sen kesäisen rotanhännän, kun Esteri tiputti hännästään lähes kaikki karvat. Itsekin on kyllä niin iloinen siitä, kun ne kasvoivat takaisin.

Mörkö & Miikkis

Hallissa vietetty parituntinen väsytti taas nääpät hyvin, vaikka ihmiset jaksoivatkin jutella vielä nääppien sammuttua bokseihinsa. Tuli siinä sitten samalla kuultua myös V-S -frettien omista pikkujouluista, joihin ilmoittauduttiin kanssa Jussin kera mukaan. Ne ovat sitten taas ilman nääppiä ihan vain nääppäihmisten kesken. Kaikkien paikalla olleiden näkemistä ei tosin tarvitse odottaa onneksi sinne saakka, kun Sariannan ja Wilman näkee seuraavan kerran jo viikon päästä, kun on vuorossa Finnish Ferret Festival -näyttely.

Itchi & Mörkö

Miikkis & Esteri

Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut?

Viime päivinä blogit ovat täyttyneet blogihaasteen myötä teksteistä, joissa kirjoittajat pohtivat ja kertovat, mitä heidän oma eläinharrastuksensa on heille antanut. Itseäni ei ole vielä haastettu, mutta useampia tekstejä aiheesta luettuani, haastekysymys jäi väistämättä pyörimään mieleen. Oma eläinharrastukseni on kuitenkin jatkunut jo 24 vuotta, ja sinä aikana sitä on ehtinyt tutustua moneen eri lajiin, lukuisiin eri eläinyksilöihin, monella tavalla mielettömään joukkoon kanssaharrastajia sekä oppinut lukuisia asioita, joiden olemasta olosta en varmaan olisi edes tietoinen ilman tätä harrastusta. Muutamana pintaraapaisuna (muutaman vuosien varrelta poimitun eläinkuvan kera) voisin todeta, että eläinharrastus on antanut minulle:

Mie ja veljen kani Joona

ERILAISIA ELÄINPERSOONIA Omat lemmikit ja harrastuseläimet, ystävien lemmikit. Harrastuskaverien otukset. Nettittujen karvakaverit. Vastaantulleet luonnoneläimet. Kaikki ne ovat olleet osaltaan luomassa kuvaa siitä, kuinka erilaisia eri eläinlajit ja eri yksilöt lajien sisällä ovat toisistaan. Ja kuinka niillä kaikilla voi silti olla paikkansa sydämessa, oli kyse sitten rotanpoikasesta, jonka joutuu surukseen päästämään pois sairauden uuvuttamana ennenkuin sen elämä ehtii edes kunnolla alkaa, tai pitkän elämän elänyt kanivanhus. Vuodet ovat antaneet elämääni monta persoonaa, joita muistella lämmöllä, ja maailman parhaan nääppätrion jonka kanssa elää tätä päivää. 

Heimo hurmuri

SOSIAALISIA VERKOSTOJA Jokaisen harrastamani lajin (sekä useamman, joista olen lukenut ja ottanut selvää muuten vain) myötä olen saanut elämääni lukuisia fiksuja, empaattisia ja ajattelevia ihmisiä, joilta olen saanut oppia paljon ja joihin olen voinut turvautua monissa ongelmatilanteissa. Vaikka en olekaan aktiivisesti yhteydessä kuin murto-osaan heistä, olen kiitollinen siitä että he ovat olemassa <3 Eläinharrastus olisi niin paljon köyhempää ilman ihmisiä, jotka ymmärtävät koko sydämestään mitä tarkoitat puhuessasi kuinka sinulla menee hermot kakkoihin, oksennuksiin, karvoihin, stressiin siitä kun lemmikki on syönyt jotain sopimatonta - tai kun se ei ole syönyt, puremiseen ...ja jotka tietävät tasan tarkkaan, miksi kaikesta siitä huolimatta lemmikeistä luopuminen ei ole koskaan ollut se realistinen vaihtoehto, koska se mitä niiltä saa, saa jaksamaan sen kaiken.

Ensimmäiset rottani siskonsa kera

YHDISTYSKOKEMUSTA Ilman lemmikkejä olisin tuskin koskaan päätynyt opiskelemaan näin paljoa vuosikertomuksista, toimintasuunnitelmista, pöytäkirjoista, yritystileistä yms. Ja lopulta vielä perustamaan kokonaan uutta yhdistystä (ja kasaamaan yhteen uusia ihania harrastuskavereita). Nyt sitten opettelee lisää puheenjohtajan roolissa Suomen lemmikkihaisunäädät ry:ssä :)

KOKEMUSTA TAPAHTUMIEN JÄRJESTÄMISESTÄ Jyrsijänäyttelyt, Kukkaismarssit, Ahlmannin lastenpäivät. Ständit eri messuilla. Eläinkauppapäivät. Suomi on suorastaan täynnä erilaisia vuosittaisia ja kertaluonteisia tapahtumia, joihin tuotetaan sisältöä sekä vapaaehtoisvoimin että kaupallisten toimijoiden toimesta. Vaikka nämä välillä myös väsyttävät, kyllä niihin muistoihin monesti myös mielellään palaa. Kuten siihen kertaan, kun kulki pitkin Tampereen Hämeenkatua lastenvaunujen runko täynnä jyrsijäbokseja ja kukkaiskoristeita ja pääsi poseeraamaan japanilaisturistien kanssa valokuvaan.

Kanien opistoboksi

TOTEUTUNEITA UNELMIA Silloin kun ala-asteikäisenä luin ensikertaa Heurekan koripalloilevista rotista, osasin toivoa vain, että pääsisin joku päivä katsomaan niitä. En osannut edes kuvitella, että kun se toive viimein toteutui, pelaamassa oli oma kasvattini ja pääsin pelin jälkeen tutustumaan vielä rottien tiloihinkin. Se tuntui ihan mielettömän upealta. Useamman kerran olen saanut tältä harrastukselta enemmän kuin olen uskaltanut edes toivoa.

YMMÄRRYSTÄ LUONNON MEKANISMEISTA Typen kiertokulku akvaariossa ja typenkierron käynnistäminen kypsytettävässä altaassa. Hajottajien merkitys sammakkoterraarioissa ja muissa, joissa asumuksen perusteellinen puhdistaminen olisi eläimelle turha stressi. Miksi osa lajeista on kannibaaleja ja osa taas ei. Välillä se, että saa homman kunnolla toimimaan lemmikkien kanssa on edellyttänyt perehtymistä kemiaan, fysiikkaan ja biologiaan niin mielekkäässä muodossa, ettei sitä ole edes huomannut opiskelevansa. Välillä taas hakaten päätään seinään sen suhteen, että miksi vesi ei voi olla vain vettä, kun ei keksi enää yhtään syytä, miksi jokin vesiarvo on ollut koholla.

Honni ja Lumipallo ruusukkeineen

MAHDOLLISUUDEN KOHDATA OMIA PELKOJA Halusin ajatella, että voin alkaa pitää eläinkauppapäiviä, esiintyä televisiossa tai ylipäätään esiintyä sitten joskus, kun saisin hoidettua puhevikani pois. Puhevika on ja pysyy edelleen, mutta en anna sen enää estää tekemisiäni niin paljoa. Eläinten sairastelut, tapaturmat ja kuolemat ovat aina pelottavia, mutta kun ne on joutunut kohtaamaan kyllin monta kertaa, osaa arvostaa enemmän tätä hetkeä. Voin olla melko varma siitä, että joku lemmikeistäni tulee vielä sairastumaan vakavasti, mutta osaan jo melko hyvin olla pelkäämättä niitä etukäteen ja luomasta itselleni kauhukuvia ECEStä, myanoomasta, osteoporoosista yms. Riskit on toki hyvä tiedostaa ja ennaltaehkäisyyn panostaa, mutta itse taudista ei kannata stressata stressata ennenkuin se osuu kohdalle.

ITSELUOTTAMUSTA Erilaisiin tapahtumiin osallistuminen, niiden järjestäminen, uusiin lajiympyröihin tutustuminen, haastattelut ja kaikki muut isot ja pienemmät harrastusjutut ovat pakottaneet minua pois omalta mukavuusalueeltani ja luoneet luottoa siihen, että minä pystyn siihen. Kyllä mie nykyäänkin yhä jännitän esiintymistä ja uusia ihmisiä, mutta sekään pelko ei enää rajaa elämääni yhtä paljon kuin lapsena ja nuorempana. Sitä uskaltaa koko ajan paremmin kysyä ihmisiltä apuja, neuvoja ja yhteistyötä - ja huomaa olevansa yhä useammin se, jota joku muu kysyy mukaan johonkin, ja se on hienoa.

Ensimmäinen käärmes

LOPUTTOMASTI UUTTA IHMETELTÄVÄÄ Eläinten kekseliäisyys tuntuu usein rajattomalta.
Vaikka kokoonpano, asunto ja muut olisivat pysyneet jo kuukausia samoina, sitä ei voi oikeasti koskaan todella tietää, mitä kotona on vastassa kun avaa oven. Eläinten kanssa pääsee todella harvoin tylsistymään - ja silloin kun tulee se hetki, että kaikki laumasta ovat nukkumassa ja kaikki eläinten sotkut on siivottu, sitä hetkeä osaa todella myös arvostaa. Kotiintulessa voi yhtä hyvin bongata kalojen kuteneen kuin asunnon järjestyksen vaihtuneen.

KÄYTTÖÄ ASUNNON NELIÖILLE Kannettuani valtaosan omaisuudestani kirppareille, täällä kaikuisi varmaan jo tyhjyyttään ilman nääppien vilttejä, pesiä ja mattoja ;-)

Opistonaapurin utelias pikkukissa

JATKUVUUTTA Vaikka lajit ja yksilöt ovat vuosien saatossa vaihtuneet, on eläinharrastus ollut pysyvä osa elämääni koko sen ajan mitä itse pystyn siitä muistamaan. Se on ollut helpottamassa paikkakuntien vaihdoksia ja tuonut luontevan väylän tutustua uusiin ihmisiin. Se on tehnyt sen, että koti ei ole ollut koskaan täysin tyhjä ja hiljainen edes silloin kun olen asunut yksin. Se on avannut oven elinikäiseen oppimiseen, sillä eläinharrastuksessa en voi koskaan saavuttaa pistettä, jossa uutta opittavaa ei enää olisi. Uutta opittavaa kun tulee aina: jokaisen yksilön ja jokaisen yksilön jokaisen uuden elämänvaiheen myötä.

Goshi & Nana

PERSPEKTIIVIÄ Joka lajista saadaan koko ajan uutta tietoa, ja sen myötä hoito-ohjeet ja vallitsevat käytännöt tarkentuvat ja muuttuvat jatkuvasti. Vaikka eläinpiireissä tuntuu aina olevan vallalla omat lajikohtaiset ehdottomat totuudet, sitä on oppinut suhtautumaan niihin rennommin. Kyselemään perustelut, punnitsemaan hyödyt ja tekemään sen pohjalta omat ratkaisut asioiden suhteen - ja
perustelemaan ne tarvittaessa. Sitä ei saa enää samanlailla morkkista siitä, jos häkin pohjalle valittu kuivike ei olekaan sitä käytetyintä merkkiä, jos tietää sen itse ominaisuuksiltaan yhtä hyväksi. Eikä tarvitse enää samanlailla pelätä sitä, mitä muut sanovat, sillä osaa jo paremmin erottaa aiheellisen kritiikin aiheettomasta ja näkemyserot siitä, että tekee jotain oikeasti vastoin nykyistä tietoa jonkin lajin hyvinvointivaatimuksista.

Lapsuutta ennen koripallouraa

UTELIAISUUTTA Kun tietää, kuinka paljon on vielä asioita joita ei tiedä, on välillä vain ihana tavata muita eläinharrastajia ja kuunnella heidän juttujaan. Välillä itsekin osallistuen, välillä vain kuunnellen. Tämä on monesti ihan yhtä antoisaa tuttujen itselläkin olevien lajien kanssa, kuin ihan vieraidenkin, joita ei ole koskaan edes miettinyt itselle. Sillä sitä tuleekin mielellään käytyä myös Jussin kanssa herppi- ja sammakkokodeissa, vaikka herppi- ja sammakkojutut eivät iselleni niin ajankohtaisia olekaan. Silti minusta on mukavaa päästä kuulemaan aksolotlien hoidosta, käsittelemään varaania ja kyselemään minkeistä. Tai katsomaan, miten jonkin nuolimyrkkysammakkoterraarion tekniset ratkaisut on toteutettu tai millainen lukitus liikkeen uusissa lintuhäkeissä on luukuissa. Eihän elämässä ikinä tiedä, mistä tiedoista tulee vielä olemaan hyötyä ;-D

Ja paljon, paljon muuta.

12-vuotiaana saamani chihuneiti Daisy

Tälläerää olen ihan tyytyväinen siihen, ettei äiti koskaan antanut minun ottaa norsua autokatokseen tai hevosta pihavarastoon. Sen sijaan olen hyvin iloinen siitä, että sain ottaa kaneja, marsuja, koiria, kissoja, akvaarioita, hiiriä, hamstereita, rottia ja gerbiileitä, vaikkei äiti niiden päälle aina ymmärtänytkään. Ja että äiti myöhemmin hyväksyi myös ne käärmeet ja linnut, vaikka ymmärsi niitä vielä vähemmän. Ja on ottanut nyt hyvin vastaan nämä nykyisetkin nääpät, vaikka muistikin taas alkuun kyseenalaistaa, onkohan tämä nyt ihan järkevää touhua ;-D Järkevästä en kyllä vieläkään tiedä, mutta antoisaa tämä on ollut yhtä kaikki. Myös viime viikkoina, kun on alkanut lueskella myös vieraslajikysymyksistä ja lemmikkienpidon vaikutuksista luonnonpopulaatioihin. Aihepiireistä, joita aiempina harrastusvuosina on tullut mietittyä kovin vähän.

Lutuisin lemmikki -kisan finaali

Seiska hakee taas lutuisinta lemmikkiä ja meillä lähdettiin kisaan koko lauman voimin. Finalistit julkaistiin eilen, ja finaaliin asti meillä pärjäsi Miikkis. Käykäähän äänestämässä poikaa, niin päästään täyttämään Seiskaakin skunkkijutuilla ;-)

Tästä äänestämään! Äänestysaikaa 27.10. asti.

Muutamia ulkokuvatuksia

Koko poppoo aitauksessa

Viime viikonloppuna tuli myös vietyä nääpät hetkeksi pihalle aitaukseen. Meillä on ollut ulkoilu todella vähissä viime viikkoina, joten ajattelin että otukset ilahtuisivat: olisihan ulkona vaikka mitä uutta jännää, kuten syksyn lehtiä! Syksyn lehtiä, märkä maa, laskenut lämpötila. Heti kun otukset oli laskettu aitaukseen, alkoi sen reunalla kova kuhina, kun kaikki koittivat päästä sieltä pois käyttäen toisiaan ponnistuslautana. Jopa Esteri, joka ei edes pidä kiipeilystä, roikkui etutassuillaan aitauksen kaltereissa. En olisi selvästi voinut valita niiden mielestä huonompaa tapaa viettää sunnuntaipäivää. Hetken koitin niitä siinä sitten motivoida tutkimaan ja leikkimään lisäämällä aitaukseen isompaa lehtikasaa ja muuta tutkittavaa, mutta diiliä ei syntynyt. Jussi käytti sen ajan kuvaamiseen. Kun Snurre sitten hyppäsi kohti Jussin tablettia käyttääkseen sitä reittinä pois pihalta,

Snurre meni hetkeksi ihmettelemään lehtikasaa

luovutin ja kannoin porukan sisälle.

Se oli kuitenkin laumalle vain erävoitto. Snurrelle ja Esterille on tulossa postissa uudet valjaat, joten en ole vielä täysin valmis sulkemaan ulkoilukautta tältä vuodelta. Pitää vain toivoa lämpimiä päiviä ja pitää ajat lyhyinä. Minä kun olen vakuuttunut siitä, että saan Snurren ja Esterinkin vakuuttumaan siitä, että ulkona on kivaa vaikka välillä tuntuu, että tällaiset frettimäisyydet eivät aina tahdo näillä aikuisina tulleille aueta ;-D Eipä sillä, Miikkiskin on alkanut pikkuhiljaa mennä siihen moodiin, että ulkoilu alkaa olla sen mielestä jo vähän turhaa, kun sisällä on tasaisemman lämmintä. Harvinaista kyllä, tänä vuonna minä en ole ensimmäinen, joka alkaa laittautua talviteloille (vaikka villasukat ovat toki jo ahkerassa käytössä <3).

Lauma alkaa kokoontua aitauksen reunalle

Viimeisin kirppistelykin saatiin taas eilen päätökseen ja itsellä on kova hinku saada taas uutta matoa koukkuun ja varata seuraavaa pöytää joulukuulle. Josko siitä saisi hyvän kipinän joulukoristelaatikon läpikäyntiin. Jännästi tähän antoi kummaa lisämotivaatiota eilinen Ikea-reissu: kun siinä useamman tovin katseli ja mietti, mitä sitä on elämänsä aikana kaikkiin niihin viitentoista asuntoon kantanut
missä on asunut, se kaikki alkoi menettää merkitystään. Minulla on lopulta kovin vähän tavaroita, joita olisin kantanut mukanani koko ikäni. Sen sijaan se tavaramassa, mikä on käynyt hallussani on ihan mieletön. Samoin se summa, mitä niihin on tullut käytettyä. Omaan ostoskoriin päätyikin lopulta vain paketillinen muffinssimixiä. Edes nääpät eivät saaneet uusia vilttejä, sillä niitäkin on toistaiseksi ihan tarpeeksi. Ehkä vähän ylimitoitetustikin, kun nuo kuitenkin tapaavat nukkua vaatteissani ;-D

Ylihuomenna ollaankin taas menossa frettimiitteilemään ja ensiviikolla on likkojen ensimmäinen näyttely. Kumma miten nämä eläinjutut vievät aina mukanaan, vaikka sitä kuinka välillä vannoo pitävänsä taukoa.

Esteri poseeraa

Snurre poseeraa

...ja sitten voitaisiin tulla kaikki pois.

Näätäpäivä Ideaparkissa

Aitaus kasassa

Eilen vietettiin taas näätäpäivää, tälläkertaa Lempäälässä Ideaparkin Faunattaressa. Tästä olin ollut etukäteen hieman huolissani, kun meillä ei ole ollut koskaan kahta näätäpäivää näin lähekkäin. Mutta koska minusta oli kiva, että molemmissa oli myös toinen fretti-ihminen mukana, oli aikatauluja laatiessa pitänyt ottaa huomioon myös se mitkä päivät muilla olivat vapaana. Etenkin Lempäälän kohdalla olin todella iloinen, että Emeliina oli sielä: pääsin paitsi itse tutustumaan yhteen näätäilijään lisää, Ideapark oli varmasti vilkkain kauppakeskus jossa ollaan koskaan oltu. Sielä olisi kyllä kaksin Jussin kanssa saanut puhua äänensä käheäksi, jos olisi koittanut selvitä kaikista kysymyksistä omalla kokoonpanolla.

Miikkis saa rapsuja

Tälläkertaa ihmisiä kun oli oikeasti paikanpäällä jo odottamassakin yli kymmenkunta, kun saavuttiin paikanpäälle. Jo liikettä lähestyessä joku muksu huusi innostuneena, että nyt ne näädät saapuvat. Sama meno jatkui sitten koko nelituntisen: aitauksen ympärys oli suurimman osan aikaa ihan täynnä ihmisiä. Tälläkertaa mukana tuntui olevan tavallista enemmän myös niitä, jotka olivat vakavissaan harkinneet frettien tai haisunäädän hankintaa jo entuudestaan ja tulivat sitten kyselemään lisää ja katsomaan miltä lajit vaikuttavat livenä. Tässä tosin varmasti asiaa edisti myös se, että Emeliina on frettiliiton hyväksymä kasvattaja, joka kasvattaa Lempäälässä. Niin osa kävijöistä olikin ollut häneen netin kautta yhteydessä jo aiemmin. Mukava yllätys oli myös se, kun heppaleirituttuni oli bongannut tulevan näätäpäivän facebookissa ja kävi paikanpäällä tervehtimässä. Hänen kanssaankin vielä joskus toivottavasti osuutaan samalle leirille.

Rhea

Olin ollut turhaan huolissani siitä, miten oma lauma jaksaa. Huolimatta meidän viime viikon edustuksessa, ne olivat Emeliinan tytöt, jotka sippasivat ensimmäisinä ja pääsivät sitten välillä boksiin nukkumaan. Vaikka kyllä iltapäivää kohden Esterikin hakeutui enemmän aitauksessa olevaan putkeen päikkäreille ja Snurre alkoi taas testailla kävijöiden huppuja. Miikkis vietti taas isoimman osan ajasta syleissä käyden aitauksessa lähinnä tyhjentämässä namipelit pariin otteeseen. Jotenkin tuntuu, että tuosta ujopiimästä vieras sylikin tuntuu ympäristönä rauhallisemmalta mitä ihmisten ympäröimä aitaus. On ollut myös mukava huomata, että tuosta kolmikosta jokainen tuntuu saavan ne omat faninsa: osaan vetoaa Miikkiksen rauhallisuus ja muhkeus, toiset ihastelevat Snurren pienuutta ja akrobaattisit loikkia. Kolmannet taas ovat ehdottomasti sitä mieltä, että Esteri peittoaa kauneudellaan kaksi muuta mennen tullen. Aika monelta ihmiseltä pääsikin päivän aikana toteamus, että kyllä se seuraava lemmikki voisi ehkä olla fretti tai haisunäätä. Ja aika monet vanhemmat pääsivät toppuuttelemaan muksujaan, että niitä frettejä ei sitten hankita ainakaan nykyisten kanien ja hamsterien kanssa yhtä aikaa, mikä onkin ihan järkevää. 

 Neljän aikaan jatkettiin sitten Jussin kanssa matkaa veljeni luokse hakemaan veljeä ja veljentyttöä äitini luokse syömään. Sitä ennen sanottiin heipat Emeliinalle, ja toivottiin jälleennäkemiset. Seuraavassa näyttelyssä hänen kanssaa kun ei välttämättä ehdi kauheasti jutella, mutta onneksi on tulossa myös muita, samoin kuin liiton pikkujouluristeily :)

Aitaus hukkui välillä näkyvistä melko tehokkaasti ;-D

Jussi & Snurre

Emeliina ja Miikkis

Meidän lauma

On ollut ihana huomata, kuinka tämä meidän kolmikko pelaa koko ajan paremmin yhteen. Ensin olin ihan häkeltynyt jo siitä, kuinka nopeasti Miikkis ja tytöt tottuivat toisiinsa. Silti en osannut odottaa, että laumautuminen jatkuisi ja porukka hitsautuisi koko ajan tiiviimmin yhteen. Eilen kuitenkin Miikkis ja Esteri vetäytyivät jo samaan boksiin nukkumaan, vaikka tilaa olisi ollut kaksiollisen verran valita nukkumapaikkansa toisin. Esteri ja Snurrekin nukkuvat ja leikkivät koko ajan enemmän keskenään ja Snurrekin uskaltaa jo välillä hakea Miikkistä leikkimään. Tässä meinaa tulla välillä ihan sellainen olo, että meillä on täällä sekalaista seurakuntaa olevaa näätälauma kolmen yksilön sijaan (vaikka kaikki ovatkin yksilöinä ihan eri tavalla hurmaavia keskenään <3).

Mihailin ensiesiintyminen erilaiselle kameralle

Noin pari viikkoa sitten sain sähköpostia Pirkanmaalaisen paikallistelevision toimittajalta. Hän oli saanut yhteystietoni tutulta hämähäkkiharrastajalta, ja kyseli mahdollisuutta tehdä haisunäätäjaksoa heillä tekeillä olevaan eläinaiheiseen televisiosarjaan. Asiaa piti sumplia hetki, sillä touhuun tarvittiin kuvauspaikka ja molemmille sopiva ajankohta Pirkanmaalta. Nämä saatiin kuitenkin järjestymään, kun äiti lupasi, että heillä saa kuvata ja toimittajalle kävi tämä viikonloppu kun olimme jo muutenkin lupautuneet suunnille Lempäälän Ideaparkkiin sovitun näätäpäivän myötä. Paikallisteleviossa ohjelmaan kun haluttiin Tamperekytköstä, ja siihen sitten riitti, että omat juuret ovat täällä (samoin kuin suku), vaikka itse olenkin jo kerinnyt turkulaistumaan.

Toimittajan saapuessa ensimmäiseksi vastassa olivat fretit. Esteristä etenkin olisi ollut oikein hienoa vallata kameralaukku, siinä missä Miikkis vetäytyi mieluummin keittiön pöydän alle. Hetken toimittaja siinä sitten miettikin, olisiko illan aikana mahdollista kuvata kaksikin jaksoa, joista toinen olisi freteistä. Tytötkin kun herättivät hänen mielenkiintonsa uteliaisuudellaan ja touhottamisellaan. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että ilmiannoin hänelle Lempääläisen frettikasvattajan Emeliinan, jonka kanssa ollaan huomenna näätäpäivää pitämässä. Saa ohjelmaankin sitten useampia kasvoja. Snurre ja Esteri eivät kyllä allekirjoittaneet päätöstä tehdä jaksoa toisista freteistä täysin, vaan ne pomppivat muutamaan otteeseen kameran eteen ja pyrkivät ottamaan oman osansa showsta pyörimällä toimittajan ympärillä. Saa nähdä, näkyvätkö tytöt sitten lopullisessa jaksossa. Neidit olivat kyllä aika söpöjä sinkoiluissaan ;-)

Miikkis haettiin sitten keittiöstä sohvalle sylityksiin, ja poika lösähtäkin mielellään siihen kuvausten ajaksi. Monet kysymykset kuvattiin useampaan otteeseen eri kulmista ja kuvakoilla, joten tässä kohtaa voi itse vain arvailla mitkä pätkät päätyvät lopulta jaksoon asti. Mutta sitä on vain luotettava siihen, että he osaavat valita ne, joissa sekoilen sanoissani vähiten. Muutaman kerran kieli kun meni ihan solmuun, enkä saanut oikein itsekään tolkkua mitä olin selittämässä. Äitini mukaan miun jännittämiseni ei kuitenkaan näkynyt, kun hän seurasi kuvauksia keittiön puolelta. Mutta äidit nyt taitavat olla aina hiukan puolueellisia :-D

Haastatteluosuuden jälkeen kuvattiin enemmän Mihailia. Poika sai taas ratkaistavakseen älypelinsä, sillä namijemmalelut ovat varmin tapa kiinnittää pojan huomio pois siitä, että paikalla on vieraita. Vähän kyllä alkoi miettiä, voisiko sitä joskus keksiä muuta harhautusta, kun nyt samat pelit tahtovat näkyä joka lehtijutussa ja muussa missä poika on. Etenkin nyt se vähän vaivaa itseä, kun poika on päässyt taas lihomaan. Pulska skunkki syömässä nameja kun ei ole välttämättä se kuva mitä sitä haluaisi kaikkein eniten levittää, vaikka jenkkifoorumeilla se koettaisiinkin varmaan supersuloiseksi.

Toimittaja lupaili vielä lähtiessään laitella minulle viestiä sitten kun varmistuu koska jakso tulee ulos. Niille joilla ei näy Wave100 on silloin luvassa YouTube-linkkiä jaksoon.

Uusia yhteistyökuvioita

Jussi bongasi vähän aikaa sitten Faunattaren sivuilta mainoksen, että Faunatar etsii eläinblogien kirjoittajia yhteistyöhön kanssaan. Itse en heti lämmennyt ajatukselle totuttuani pitämään blogin mainosvapaana. Pian tulin kuitenkin siihen tulokseen, että on Faunatar jo muutenkin blogissani paljon näkynyt, kun ollaan oltu sielä esittelypäiviä pitämässä. Että tuskin tilanne siitä kauheasti muuttuu, vaikka joskus ottaisikin jotain tuotteita testaukseen tai blogiarvontoihin. Niihin kun saa kuitenkin omat bannerit erottamaan ne ei sponsoroidusta sisällöstä. Uusia lukijoita kun olisi kuitenkin mukava löytää, ja se toivottavasti onnistuu lisänäkyvyyden myötä. Ja kuten Jussi asian muotoili: aionko olla se joka kertoo Miikkikselle, että pojalla olisi voinut olla mahdollisuus ilmaisiin nameihin, mutta en edes yrittänyt hakea niitä :-P

Tänään tuli tieto, että meidät valittiin mukaan. Tämä juttu on Faunattarellekin uusi, ja alkaa vasta hakea muotoaan. Mutta kommenttikentät pysyvät auki, ja niihin saa kommentoida myös siitä, miten homma toimii tässä blogissa :-)

Näätäpäivä Länsikeskuksen Faunattaressa

Otimme tänään pienen varaslähdön huomiseen eläintenpäivään ja maanantaina alkavaan

eläintenviikkoon, ja kävimme Faunattaressa esittelemässä nääppiä. Mukana oli meiltä Miikkis ja tytöt sekä Sariannalta hänen kaksi frettipoikaansa Ahti ja Otto. Mainoksessa tapahtuman kestoksi oli ilmoitettu klo 12-16, mutta kun ihmisiä ja jaksamista riitti, olimme lopulta kuuteen - ja loppuillasta olenkin sitten ihmetellyt, kun kurkku on kipeä ja ääni poissa ;-)

Menomatkalla kohti Faunatarta poimimme kyytiin Sariannan fretteineen, ja tunnelma autossa muuttui hieman jännittyneen odottavaksi. Minä ja Sarianna kun olemme kumpikin olleet pitämässä eläinkauppapäiviä aikaisemmin, ja samaten Miikkis ja Ahti ovat näissä jo konkareita. Mukana olleista neljästä fretistä kolme oli kuitenkin mukana ensimmäistä kertaa, ja vaikka omat nääpät toki kotioloissa tuntee, on yleisötilaisuus aina eri. Niin vähän sitä siinä sitten jännitti kumpikin, miten ne omat osaavat tuollaisessa käyttäytyä. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, ja jokainen mukana olleista edusti hyvin luonteensa mukaisesti: ensikertalaisista Otto nukkui lunkisti selällään vieraidenkin sylissä, Snurre hyppi oravana sylistä toiseen välillä jopa oma aloitteisesti ja Esteri napitti hillitysti sylissä nukahtaenkin siihen pariin kertaan. Snurrekin kyllä väsähtäessään ihastui ihmisten huppuihin, ja kävi nukkumassa useammassakin sellaisessa, vaihtaen aina seuraavaan kun ihmisten piti lähteä.

Miikkikselle oli laitettu paikanpäälle valmiiksi aitauskin, ja liikkeessä sitten ounasteltiin, että freteillä olisi varmaan omansa mukana kuten aiemminkin. Tulimme kuitenkin Sariannan kanssa siihen tulokseen, että kahdelle aitaukselle ei ole mitään tarvetta. Miikkis ja Esteri kuitenkin tuntevat Sariannan pojat jo ennestään, ja Snurrekin alkaa pikkuhiljaa sietää niitä. Siinä missä ensikertoja vieraita frettejä nähdessään Snurre pissasi alleen, kiljui kuin syötävä ja sinkosi pois aitauksesta, nyt poikia tyydyttiin tapittamaan vähän matkan päästä ja käymässä vain pari kertaa komentamassa. Ahti ei kyllä ollut ihan vakuuttunut siitä, että olivatko ne komentamiset aiheesta, kun kummallakin kerralla Snurre kävi kiljumassa pojan korvaan pojan ollessa nukkumassa... Ja otti toki nokkiinsa, kun toisella niistä kerroista Ahti kehtasi lähteä jahtaamaan neitiä. Siitä sydämistyneenä Snurre kapusikin taas hetkeksi pois aitauksesta kiertämään sylejä ja hakemaan sympatiaa jouduttuaan taas viettämään aikaa joidenkin näätien kanssa. Mutta on kyllä ollut mukana nähdä, että Snurrekin selviää koko ajan paremmin vieraiden frettien kanssa ja reaktiot niihin muuttuvat koko ajan rennommiksi. Tosin en sitten tiedä, kuinka vieraina noitakaan poikia voi enää pitää, kun likatkin ovat ne kuitenkin jo useampaankaan kertaan nähneet.

Otto taas olisi halunnut painia Miikkiksen kanssa, joten yleisöä päästiin viihdyttämään myös Miikkiksen tavalla ratkaista tungetteleva fretti -ongelma: Miikkis nimittäin istui Oton päälle joka kerran kun poika tuli kärttämään leikkiseuraa. Löydettyään itsensä tarpeeksi monta kertaa haisunäädän pyllyn alta, Otto tuli siihen tulokseen, että ehkä aitauksessa voi tehdä muutakin. Ei ole aina helppoa olla ainoa pentu, siinä kohtaa kun kaikilla aikuisilla alkaa olla akku loppu. Miikkis taas pääsi enemmän omaan elementtiinsä siinä kohtaa, kun Raija kysyi, mitä pojan tekisi mieli, kun Miikkiksen kuono alkoi taas toimia magneetin lailla namihyllyjä ohitettaessa. Raija sitten tarjosi pojalle pihvitikut, ja puoli pakettia hävisikin sekunneissa, kun Miikkis sai makupalat tassuihinsa. Siinä kohtaa pojan harmiksi astui kuitenkin säännöstely peliin, ja loput kaksi pötköä jäivät odottamaan myöhempiä herkkuhetkiä.

Ihmisiä riitti taas mukavasti koko päivän, vaikka hiljaisempiakin hetkia saatiin pari. Valtaosa kävijöistä oli satunnaisia ohikulkijoita, mutta muutamat olivat tulleet paikalle vartavasten nääppiä
katsomaan. Miikkis herätti taas monessa ihmetystä, ja usealle tuli ihan uutena asiana, että haisunäätiäkin voi pitää lemmikkinä. Fretit taas olivat kävijöille huomattavasti tutumpia, ja useammalla olikin joko ollut niitä aiemmin, tai sellaisen hankinta oli ollut ainakin joskus suunnitelmissa. Lapset tosin tunnistivat Miikkiksen haisunäädäksi paljon helpommin mitä muut aitauksen asukit ja sylinvaltaajat freteiksi.

Seuraavana onkin sitten vuorossa sitten Lempäälän Ideaparkin Faunatar viikon päästä :) Toivotaan että lauma jaksaa silloin yhtä hyvin, tämä kun on ensimmäinen kerta, kun meillä on sattunut kaksi eläinkauppapäivää näin lähekkäin. Mutta onneksi tässä on kuitenkin ennen sitä useampi päivä aikaa huilia.

Karkkipussiepisodi

Edellistä postausta kirjoittaessa muistin, että en ole kirjoittanut blogiin myöskään meillä sattuneesta karkkipussiepisodista. Yhdestä vähemmän positiivisesta esimerkistä siitä, miten meillä lauma välillä toimii yhteen. Snurre on tunnetusti meidän asunnon apina ja parantumaton kleptomaani, joka on erikoistunut tuubeihin ja kaikkeen rapisevaan. Tämän myötä kaiken näihin kategorioihin kuuluvien alle kiloisten juttujen pitäisikin olla kaapeissa ovien takana, mutta aina välillä se unohtuu. Sitä vain nostaa äkkiä jotain tasolle turvaan, ja luottaa että kyllä se siinä pysyy. Luottaa ja unohtaa, että siihen pysymiseen vaikuttaa moni asia. Kuten se, roikkuuko kahvassa keittiöpyyhe ja missä kohtaa keittiötä keittiötikas milloinkin seilaa.

Viimeksi tasolta haki turvapaikkaa karkkipussi. Noin 400 grammaa Haribon hedelmäkarkkeja, jotka Jussi oli adoptoinut minulle Citymarketista. Ja jotka ihan äkkiä vain siivosin keittiön tason nurkkaan olkkarin pöydältä kuljeksimasta. Ja jotka sitten jäivät siihen, vaikka pitopaikan ei pitänytkään olla lopullinen. Se on kuitenkin aika harvinaista, että Snurre kyseiselle tasolle eksyy, vaikka se on todistettavasti senkin pari kertaa valloittanut.

Katumus iski kuitenkin vasta seuraavana päivänä kotiutuessa. Karkkipussi löytyi ratsattuna keittiöstä pöydän alta. Pussi oli hieman tyhjentynyt ja vieressä oli joitakin pureskeltuja viinikumeja. Snurrella mielenkiinto pussiin oli loppunut todennäköisesti sen alas saantiin, mutta siinä kohtaa meidän ahmattipoika oli vasta innostunut. Löytymisestä lähti nopea pääluvun tarkistus käyntiin: kaikki kolme löytyivät, ja vaikuttivat olevan vielä kunnossakin. Hetken sitä ajatteli, että taas selvittiin säikähdyksellä. Eihän noille kellekään tuollainen sokeripommi mitään hyvää tee (kuten ei varmasti itsellekään...). Pikapuoliin säikähdys sai kuitenkin seurakseen muutakin.

Olkkarista sohvapöydän alta löytyi kirkasta limaa. Kirkasta, erittäin levittyvää ja erittäin tahmeaa limaa isona lammikkona. Isona lammikkona, joka levittäytyi sohvan alle ja joka oli levinnyt tassunjälkikuviona pitkin lattioita. Kun oli saanut mopattua tarpeeksi lattiaa saadakseen sohvan siirrettyä löytyi sen alkuperäkin: kasa kiinteämpää oksennusta hedelmäkarkin paloin koristeltuna. Eli kyllä Miikkiksellä on selvästi aika toimiva systeemi poistamaan tuollaisen ylimääräisen moskan elimistöstään. Ja voin sanoa, että hankattuani sitä tahmeaa sokerilimaa asunnosta vielä toisena päivänä löydettyäni toisen esiintymän, aloin vakavasti harkita, kuinka paljon tyydytystä oikeasti saan hedelmäkarkkien syömisestä yksin kotona. Ja aloin vakavasti miettimään, että sen voisi ehkä jatkossa jättää illanistujaisiin, joissa koko karkkipussi häviää helposti kerralla ilman että kellekään tulee huono olo.

Miikkistä sen sijaan tuollainenkaan oksentelu ei edes hidastanut: se oli yhtä kärppänä iltapalansa suhteen kuin aina. Karkkien jättämään tilaan upposi niin porkkanaa kuin jauhomatojakin. Ainoa poikkeus pojan käytöksessä oli lisääntynyt asiointi vesikupilla, kun jollain sitä nestehukkaa piti kuitenkin kompensoida.

Tämä on sitä laatuaikaa lemmikkien kanssa. Ainakin kaikki kolme pyörivät kiinnostuneena seuroissa, kun sitä lattiaa hankkasin. 

Huono mamma -fiiliksiä

Viime päivinä minulla on ollut taas pienimuotoista morkkistelua oman eläintenpitoni suhteen. Kyse ei ole siitä, etteivätkö eläimet olisi saaneet tarvitsemaansa perushoitoa, kuten ruokaa, terveystilatarkistuksia ja pientä virikkeistämistä, mutta kaikenlainen ekstra on ollut vähissä. Ellei ekstraksi laske Miikkiksen tämänviikkoista matokuuria ja lauman loishäätöjä, jotka tuskin ovat ekstraa siinä mielessä, mistä lemmikit pitäisivät ;-) Enemmän valmistautumista tämän kuun esittäytymisiin ja näyttelyihin, varmistamaan ettei omalla laumalla ole mitään mitä tartuttaa ja suojaamaan niitä saamasta tartuntoja muilta. Isoimpana syynä tähän tilanteeseen on ollut se, että olen halunnut viettää aikaa Jussin kanssa, ja Jussin tenttiinluvuista yms. johtuen se on tapahtunut taas enempi hänen asunnollaan. Toisena syynä aikaa on mennyt taas kaikenlaisten pr-juttujen sumplimiseen, kuten tässä kuussa olevien eläinkauppapäivien, ensikuun lemmikkimessujen ja ensiviikolle kaavaillun televisiokuvauksen Tamperelaiseen paikallistelevisioon. Niistäkin on kyllä nyt kokenut pientä omantunnon pistelyä, kun ei ole maileihin vastatessaan välttämättä edes nähnyt omaa laumaansa koko päivänä. Jussikin kun on ottanut vastuulleen osan lauman hoidosta ja saattanut hoitaa aamu- tai iltaruokinnat puolestani, jos se on sopinut paremmin hänen aikatauluihinsa.

Olen ollut myös vähän väsynyt ja aikaansaamaton vaikka flunssa, joka osoittautui normaalia sitkeämmäksi tapaukseksi, on jo melkein selätetty. Asuntoni on sen myötä kuin pommin jäljiltä, ja kun en ole jaksanut siivota sitä, on ollut helpompi paeta kaaosta Jussin asunnolle. Eläimiä sotkut eivät tunnu onneksi haittaavan, vaan pikemmin päinvastoin: niistä on ollut oikein hauska sotkea vähän lisää. Snurre on keksinyt vihdoin reitin pelihyllyni päälle ja sen myötä sielä olevan viherkasvin luo. Siitä on seurannut hyvät multasateet paitsi hyllylle ja akvaarioon, myös sänkyyni, koska peiton ja lakanoiden välissä on ihan paras paikka käydä putsaamassa multaantuneet tassut. Samainen neiti onnistui keksimään pääsyn myös yhden keittiössä olleen viherkasvin luo, joka johti siihen, että samanlaiset sissisodan taistelujäljet koristavat myös keittiötä (keittiössä ollut viherkasvi on kriittisessä tilassa, eikä selviämisestä ole varmuutta). Esteri on puolestaan ihan fiiliksissä lattialle kasaantuneista pakkausmateriaaleista, kuten tyttöjen uusimman lelun pahvilaatikosta, joka on maailman paras putputuspaikka (itse leluun ei ole koskettu). Nämä tempaukset onneksi helpottavat omatuntoani vähän, sillä ne osaltaan osoittavat ainakin frettien osaavan kyllä viihdyttää itseään ja toisiaan minun ollessani enemmän poissa.

Miikkis puolestaan on ottanut asiasta syyllistävämmän linjan, etenkin jos myöhästyn ruoka-ajoista. Muuten poika on onneksi alkanut mennä vähän talvimoodiin, eli nukkua normaalia enemmän. Se kuitenkin tekee vastaanotollaan selväksi, että palvelusväki on vähän mokaillut viime aikoina, ja että skunkki ei ole tyytyväinen vallitsevaan asiantilaan. Tosin vielä hännänviskomisia ja tömistelyitä enemmän sydämeen ottaa se kun poika välillä kiipeää suoraan syliin, ottaa tassuilla kädestä kiinni ja käpertyy syliin nukkumaan. Halipulaisessa skunkissa kun on jotain äärettömän hellyyttävää, ja se muistuttaa vihlaisevasti siitä, että pojan maailmassa ei ole oikein muita kuin minä ja Jussi. Miikkis kun kyllä sietää monia muitakin, mutta halipulan iskiessäkin kelpaa vain ne tutuimmat. Minä en siis pysty ulkoistamaan itseäni kuvioista edes väliaikaisesti ilman että se vaikuttaa poikaan.

Osan morkkiksesta olen kanavoinut asuntoilmoitusten katseluun ja siihen, että olen koittanut vakuutella Jussia yhteenmuuton eduista. Sillä vaikka olenkin pitänyt omistusasumisesta, on viime viikkoina alkanut tuntua koko ajan enemmän siltä, että vielä enemmän pitäisin siitä, että saisi koko lauman Jussi ja Jussin elukat mukaanlukien saman katon alle. Että ei tarvitsisi enää jakaa aikaa kahden asunnon välillä, jolloin sitä riittäisi eläimillekin enemmän; sekä omille eläimille että Jussin eläimille. Jussi on alkanut hitaasti lämpiämään idealle, mutta hänelle ajatus muutosta on selvästi pidempi prosessi mitä itselle. Mutta ehkä siihenkin pisteeseen vielä päästään :)

Sitä ennen on kuitenkin taas opeteltava jakamaan aika tasapuolisemmin koko porukan kesken. Tulevalla eläintenviikolla se ei ainakaan tule olemaan ongelma, kun sitä on lupautunut edustamaan koko perheen kesken useampaankin otteeseen. Eli porukalla mennään, ja välipäivät pyritään hemmottelemaan pieniä oikein kunnolla (muillakin kuin nameilla).

Yhden omankin ei eläimiin liittyvän harrastuksen sain kyllä aloitettua ja olin tostaina ensikertaa joogatunnilla kesän puistojoogatuntien jälkeen. Kansalaisopiston tunnit alkoivat kyllä jo syyskuun puolivälissä, mutta flunssa piti minut poissa ensimmäiset kerrat. Mutta jos tällä saisi edes jotain kropan jumituksia auki ja sitä kautta energiaa niiden muiden purkuun ;-D