Ja olohuoneeseen kasvoi puu

Tavaran karsimisen seurauksena Böknäsin kirjakarusellissa alkoi olla ihan liikaa hyllymetrejä tarpeisiini nähden. Niinpä hylly meni myyntiin ja löysi tänään ostajansa. Vanha hyllynkohta näytti kuitenkin hyvin tyhjältä, joten totesin löytäneeni paikan puulleni. Ja seinälle alkoi muotoutua oma satupuu. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta koetan ehkä napata paremman, kun saan organisoitua kirjahyllyn muutamat jäävät tavarat uusille paikoilleen ja loput kirpparille. Tai sitten sitä pitää tulla katsomaan.

Olohuoneen taulu

Olohuoneen tauluprojekti jäi pitkäksi aikaa seisomaan, sillä aloin miettiä parasta tapaa kiinnittää kuvat lasiin. En saanut aikaiseksi keksiä ratkaisua tai suunnistaa askarteluliikkeeseen kysymään ideoita, joten kehys seisoi tyhjänä kuukausia. Tänään pyörivää kirjahyllyä tyhjentäessäni törmäsin taas kiinnitystään odottavaan kuvapinoon. Minulla sattui kirppishinnoittelun jäljiltä olemaan lattialla myös iso rullallinen maalarinteippiä, joten tartuin tuumasta toimeen. Maalarinteippi kun tulee ainakin irtoamaan kuvista hyvin, joten ratkaisun ei tarvitse olla lopullinen tai sommitelman täydellinen. Voin muuttaa sitä niin monta kertaa kuin haluan.

Nyt seinällä on olohuoneen taulun versio 1.0. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Frettimiittailua Vartiovuorenmäellä

Jussi, Miikkis & Snurre

Tänään aamu alkoi sateisissa merkeissä ja aamusta iski pieni paniikki: ehtiihän sade mennä ohi ennen iltaa. Illalla kun oli ohjelmassa Varsinais-Suomen frettien ulkomiitti, jota oli taas kovasti odotettu viime miitistä asti. Otsikko onneksi paljastaa tässä kohden olennaisen, eli pilvet väistyivät, eikä miittiä jouduttu perumaan. Mekin siis ilmestyimme paikalle Miikkiksen ja tyttöjen kanssa. Esteri on meidän laumasta se joka itseni lisäksi saa näistä eniten irti, mutta haluan silti totuttaa Miikkistä ja Snurreakin enemmän muihin fretteihin. Mihailin kohdalla tämä menee paremmin, ja poika tyytyy suurimmaksi osin ignooraamaan ne fretit jotka eivät tule ihan kiinni ja työntämään muita pepulla hieman kauemmaksi. Snurren kohdalla edetään pienin askelin, ja lähinnä totutellaan vieraiden frettien läsnäoloon lähellä. Tänään päästiin jo siihen pisteeseen, että toista frettiä mentiin jo vähän haistamaan ennenkuin kavuttiin kiljuen punttia pitkin olkapäälle turvaan. Myöhemmin koitettiin vielä paria väsynyttä ja kilttiä frettiä Snurren kanssa samaan aitaukseen, ja silloinkin neiti karkuun juoksemisen sijaan otti jo vähän kontaktia, vaikka edelleen kyllä myös varuiksi kiljui joka välissä, niin että Ruutikin oli ihan ymmällään mitä tuo toinen meinaa, kun tulee koko ajan korvaan huutamaan. Suurimman osan aikaa Snurre saikin nukkua rauhassa sylissä, keikkua olkapäällä tai

Aitauksia ja kantokasseja

touhuta omassa aitauksessaan. Silti itsestä oli mukava huomata, että vaikka toiset fretit olivat Snurresta edelleen pelottavia, eivät ne olleet ehkä ihan yhtä pelottavia kuin ensimmäisellä kerralla.

Siinä samalla pääsi taas freteistäkin hyvin höpöttämään, sekä muiden paikalla olleiden harrastajien että ohikulkijoiden kanssa. Monelle ohikulkijalle puistoon pystytetyt frettiaitaukset kun olivat hyvin eksoottinen näky. Miikkiksestäkin toki taas kyseltiin, mutta Jussi hoiti tälläkertaa isoimman osan haisunäätäkysymyksistä sekä esitteli poikaa uteliaille. Jussi kun kyllä tykkää tytöistäkin, mutta esimerkiksi näyttelytkeskustelut eivät kiinnosta häntä yhtäpaljon kuin itseäni. Niinpä häntä ei niin paljon haitannut erkaantua välillä frettikeskusteluista haisunäätäjuttuihin. Itse taas seurailin ylpeänä kuinka nätisti Esteri nukkui ihmisten sylissä, miun pieni kaunis nääppä. Vaikka muutaman kerran Esteri katsoikin vähän pitkään, kun nappasin sen sijaan aitauksesta välillä myös poikia syliini. Etenkin Ruuti nukkui siinä pienen tovin väsytettyään ensin itseään painimalla Oton kanssa kunnon pentupainit ja jouduttuaan sitten Snurren komennettavaksi.

Esteri ja Wilman pojat

Kotiinpäin lähti sitten itseltäkin boksillinen ja kassillinen hieman väsähtäneitä nääppiä. Vaikkei nuo omat miiteissä niin reuhdokaan, niin ovat ne verran jänniä juttuja kuitenkin, että uni maistuu hyvin kotiin päästyä. Vähän miitissä puhuttiin seuraavastakin, että jos vaikka syyskuussa ehtisi vielä yhden ulkomiitin järkätä. Jos saataisiin silloin mukan nekin, jotka eivät tänään päässeet (kuten Ara ja Huba <3).

Miikkis ja Snurre <3

Piknikpäivä

Helga oli kutsunut meidät tänään piknikille Lietoon Vanhalinnan linnavuorelle. En ollut luvannut mitään, mutta eipä tällä ilmalla voinut vastustaa. Mukaan tuli napattua sekä Jussi että Miikkis.

 

 

Sunnuntaiaamu

18 tuntia yöunta viikonlopun aikana tekee ihmeitä jaksamiselle ja mielialalle. Jaksamista tuntuu olevan paljon enemmän kaikkeen paitsi stressaamiseen (missä olen taas viime viikkoina kunnostautunut turhan tehokkaasti). Eilen tuli vietettyä kotipäivää eläinten kanssa, poikettua Caribialla uimassa ja touhuttua illalla Jussin kämpillä. Oli ihana loikoilla aamulla sängyssä ja katsella kun Miikkis ja tytöt touhuilivat omiaan. Kerrankin niin, ettei itse tarvinnut olla ensimmäisenä ylhäällä. Tytöt hepuloivat vuoroon ja painivat keskenään, koittaen välillä haastaa Miikkistäkin mukaan leikkiin. Etenkin Esteri tuntuu olevan vakuuttunut, että kyllä pojastakin vielä joku päivä litta ja painiseuraa saa. Miikkis taas teki tyypillistä tupatarkastustaan, kävi läpi namijemmapelejään, tutki namikaapin alustaa ja tutkaili olisiko namipurkeille auennut uusia kulkureittejä - onhan se hyvä aina välillä varmistaa, ettei mene sitten hyvä tilaisuus sivu suun. Nykyään Miikkiksen tarkistuskierros kattaa myös keltaisen kalan, frettiputken ja vaatehuoneen kenkätelineen alustan, jotka ovat Esterin tyypillisimmät jemmapaikat. Mistään näistä ei kuitenkaan löytynyt pientä kanipalasta kummempaa, joten seuraavaksi minua tultiin hätyyttämään sängystä antamaan aamupalaa.

Päivän edetessä koti muuttuu välistä hyvin hiljaiseksi. Ei kai kukaan nyt valoisampaan aikaan jaksa riekkua ja leikkiä. Niinpä kun laumasta ei saanut seuraa ja Jussikin oli omilla asioillaan muualla, hyppäsin pyörän selkään ja poikkesin kylpylälle. Kymmenen kerran ranneke on ollut hyvin vähällä käytöllä, eikä se ole voimassa ikuisesti, joten se tarjosi hyvän tekosyyn poiketa ihan vain pulahtamaan. Käydä laskemassa pari mäkeä, nauttia hetken auringonpaisteesta ulkoaltaalla ja saunoa tovin. Ilman paineita siitä, että kun on kerran pääsymaksun maksanut, pitäisi altailla myös viettää aikaa koko rahan edestä. Huomasin, että yksin käydessä hyvä puoli on juuri siinä, että joissain voi olla juuri niin vähän tai kauan aikaa kuin itse haluaa. Tähän mennessä sitä on jotenkin vierastanut ajatusta ihan omista kylpyläreissuista, kun kaikki muut tuntuvat liikkuvan sielä kumppanin tai perheen kanssa.

Illalla siirryttiin Jussin asunnolle oman lauman jäädessä tälläkertaa kotiin. Meidän piti paistaa lettuja, mutta se vähän jäi. Aika meni huomaamatta kaikkeen muuhun. Ensin keittiön kaappien siivoamiseen (ratsaan ne välillä Jussin luvalla läpi, kun itselle raivaus on paljon mieluisampaa puuhaa mitä Jussille), sitten eläinjuttuihin. Jussin isoin terraario kun on jo pitkään odottanut varastossa pääsyä uuteen terraariohyllyyn, mutta emme ole saaneet sitä kahdestaan siirrettyä. Eilen Jussi sai sitten kysyttyä yhtä käärmeistä innostunutta kaveriaan kantoavuksi, kun toisen kaverin kanssa aikataulut olivat menneet jo monesti ristiin, ja tälle kaverille sopikin heti. Minä jäin asunnolle tekemään tilaa terraarion kantoa varten ja Jussi haki kantoavun paikalle. Ja pitihän hänelle esitellä siinä myös kaikki Jussin eläintarhan uudet tulokkaat: uusi hämis, madagaskarin päivägekko sekä nokkakäärme. Hän oli kyllä sitä mieltä, että varastossa ollut iso terraario on ainakin vielä ihan liian iso keskenkasvuiselle Sauronille (sille aiemmin mainitulle vietnamilaiselle nokkakäärmeelle). Sen sijaan siitä saisi hänen mielestään aivan mahtavan poikasterraarion jollekin isommalle boalle, jonka kasvettua siitä ulos, terraarion voisi laittaa Sauronille tai viljispojille, jotka olisivat siinä kohtaa jo hieman lähempänä aikuiskokoa. Jussin mielestä tällainen yllyttäminen ei ole kuitenkaan sallittua, etenkin kun minä olen vähän lupaillut hankkia Sauronille omaa eksoterraa joululahjaksi. Jussi kun oikeasti haluaisi jonkun isommankin käärmeen, mutta sellaisen vaatiman aikuisterraarion koon ja kustannuksien vuoksi hän on päättänyt lykätä hankintaa vielä.

Eläinjuttujen hoitamisen jälkeen vielä syötiin ja katseltiin leffaa. Itse oli siinä vaiheessa jo ihan valmis unten maille, joten Jussi lupasi käydä hoitamassa minun lauman iltatoimet. Usein on oikeasti kätevää, kun meidän asuntojen välillä ei ole monenkaan minuutin matkaa, niin kaikkea ei ole pakko hoitaa valmiiksi ennen lähtöä. Miikkis oli ollut kotona taas kuulemma oikein symppiksellä tuulella, ja puskenut Jussin jalkoja iltapalaa pyytäessään. Poika olikin sitten saanut sekä vähän jauhettuja kalkkunankauloja että paljon jauhomatoja. Nätisti pyytäminen näemmä kannattaa (vaikka aina poika ei moista maltakaan, etenkin jos iltapala venähtää - silloin saatetaan tömistää tassuja, näyttää häntää ja juosta sitten suoraan keittiöön pakastimelle).

Tänään on vuorossa lettuaamiainen - tai oikeastaan brunssi ;-)

Unohdettuja päivityksiä

Tajusin tuossa äsken julkaise -nappia painettuani, että en ole muistanut mainita blogissa edes sitä, kun meillä kävi keskiviikkona Turun sanomien toimittaja kuvaajan kanssa tekemässä Miikkiksestä jutun Turun sanomiin. Nyt sitten jännätään, ilmestyykö juttu ensikuussa tulevassa lemmikkiliitteessä, vai tammikuisessa harrastus-liitteessä.

Sen muistettuani aloin miettiä, mistä muusta olen mahdollisesti unohtanut päivittää elettyäni hieman unenpuutteista arkea kofeiinitablettien, sokerin ja vitamiinilisien voimalla. En äkkiseltään muistanut mitään, mutta Jussi kyllä juuri jutteli heillä olleesta luennosta, joka käsitteli sitä mitä riittämätön yöuni tekee muunmuassa muistamiselle.

Asiaa hieman ajateltuani sain kaivettua aiheista ainakin suunnitteilla olevan suomalaisen lemmikkihaisunäätäyhdistyksen sekä taas lokakuun alkuun varatun kirppispöydän. Näistä ensimmäisen selvittely on ehkä unenpuutteen ohella eniten vaikuttanut nettihiljaisuuteeni. Kummasti sitä kun on alkanut kerrata hieman yhdistysjuttuja sen jälkeen, kun menin yhtenä päivänä toteamaan ajatuksen ääneen skunkkiryhmässä ja yllättäen sieltä löytyi useampikin, jotka yhdistysideasta innostuivat. Onnistumiseni vähintään vuoden kestävästä yhdistoimintatauosta näyttää siis uhkaavasti kaatuvan samaan kasaan ostolakkoni ja näyttelytaukoni kanssa. Rehellisesti sanottuna en ole varma, onko se hyvä vai huono asia ;-)

Mutta näitä lukuunottamatta arki on mennyt ehkä suht normaaleita raiteitaan. Jussin kanssa tultiin taas siihen tulokseen, ettei meidän pitäisi mennä yhdessä eläinkauppaan (sen jälkeen kun puhuin Jussille kauniin nuoren vietnamilaisen nokkakäärmeen samalla viikolla kun hänelle kotiutui se lisko), eläimet ovat pysyneet terveinä ja kämppä keskimäärin suht hallinnassa. Tampereellakin tuli taas poikettua, ja tälläkertaa Jussi oli meistä se, jolla oli viikonlopussa enemmän eläimellistä ohjelmaa hämähäkkimiitin merkeissä (miekin kyllä hetken mietin osallistumista, kun miitti olisi ollut Suskun ja Hannun luona, mutta Jussin lajeista hämähäkit ovat juuri ne, joista olen huonoin puhumaan ja joista en muista edes lajeja). Fretitkin olivat sitten ensikertaa äidin luona käymässä ja onnistuivat ihastuttamaan äitini ja voittamaan Miikkiksen isäpuoleni hyvisten listalle, kun tyttöihin verrattuna Miikkis oli mukavan rauhallinen tapaus.

Ruokintapohdintoja ja vähän muutakin

Siitä on nyt reilu pari viikkoa kun Snurrelta pöllittiin julmasti raksut ja neiti pakotettiin raakaruualle. Nyt parin viikon jälkeen neiti suostuu jo syömään raakaa alkua monipuolisemmin, mutta ongelmaksi on muodostunut nuo kaksi muuta karvaotusta. Esteri kun on päättänyt fiksuna neitinä, että raakaruuat eivät ole ruokintakaapissa turvassa Snurrelta, ja niinpä neiti jemmaa ne pois kaapista. Muuten oikein hyvä, mutta kaapin ulkopuolelta Esteri valitsee usein hyvin haisunäädän mentäviä jemmoja. Niinpä pelätessään että Snurre veisi tytön herkut, Esteri syöttää ne Miikkikselle, joka ratsaa innoissaan Esterin namijemmoja. Lopputuloksena meillä on taas lihomaan lähtenyt skunkki ja laihtuva fretti. Nyt sitä onkin sitten harkinnassa, mihin toimenpiteisiin tässä pitäisi lähteä: palauttaa Snurrelle sen rakastama raksukuppi kaappiin, alkaa taas käyttää frettiporttia päivisin, niin että Snurrella on aikaa käydä Esterin jemmoilla ennen Miikkistä, vai vain luottaa siihen, että Snurrekin oppii vielä pitämään puolensa, kun tajuaa kuvion. Onpa sitä ajatus eksynyt välillä myös tavarahifistelyvaihtoehtoihin, kuten mikrosirun lukevaan ruokakuppiin, johon saisi Snurrelle omat eväät Esteriltä turvaan kaappiin. Siihen budjekti ei kyllä tällähetkellä oikein taipuisi.. Tänään aamulla laitoin asiasta kysymystä myös Frettiliiton ryhmään facebookiin, jos sieltä saisi jotain uusia ideoita asiaan liittyen. Kauhean mielellään sitä kun näkisi kaikkien siirtyvän kokonaan raakaa, mutta Miikkikselle ekstra-annokset eivät oikein sovi (paitsi pojan itsensä mielestä... ;-)).

Tälläviikolla on tullut nettishoppailtua välillä myös itselle. Eilen lähti tilaukseen niin kannettava tietokone kuin uudet housutkin. Kannettava minun piti alkuun hakea ihan kivijalkaliikkeestä vanhalla tutuksi havaitulla taktiikalla: katsoa läpi liikkeen halvimmat peruskoneet ja valita niistä omimman oloinen. Tämä taktiikka kaatui kuitenkin viiden liikkeen jälkeen siihen, ettei mistään niistä löytynyt tarkoittamani kaltaista peruskonetta: en minä oikeasti tarvitse mitään yli kolmensadan konetta perustekstinkäsittelyyn, blogipäivityksiin ja nettiselailuun. Etenkään yli kolmensadan konetta, missä on huono akunkesto, mutta ekstrana lukuisia ominaisuuksia mitä en tarvitse. Olo alkoi käydä jo melko epätoivoiseksi sen suhteen, onko markkinoilla ylipäätään enää sellaista konetta mitä havittelin. Sitten eksyin Verkkokauppa.comin sivuille ja löysin niistä jopa valinnanvaraakin. Jopa tietokoneasiantuntijanani toiminut Jussi hyväksyi valintani; pienen ja kevyen modernin kirjoituskoneen, saatuaan tuon liikekierroksen jälkeen paremman kuvan siitä, mitä olin hakemassa. Ja isona plussana valitsemassani koneessa tulee vuoden lisenssi Microsoft Officeen kaupan päälle, eli kone on tetristä vaille valmis paketti ;-) Toiseen ostokseen syy oli valitettavasti ikävämpi kuin noussut kirjoitusinspiraatio: päivittäiskäytössä olleet farkkuni hajosivat, eivätkä kaapissa odottamassa olleet varafarkut mahtuneet kesäkilojen jälkeen päälle. Niinpä nyt työhousuiksi on tulossa farkkukauden jälkeen vaihteeksi reisitaskuhousut. Parille niistä kesäkiloista olisi silti tarkoitus tehdä jotain ...jossain vaiheessa. Tässä kohtaa isoin tavoite on kuitenkin olla hankkimatta niille enää enempää kaltaistaan seuraa. Muu vaatevarasto kun ottaa onneksi parin kilon painonvaihtelut farkkuja paremmin vastaan.   

Viime päivinä Turkuun on myös saatu vihdoin se kaivattu kesä, josta pääsee ensiviikolla jo toivottavasti paremmin nauttimaan. Viime viikolla alkaneet uniongelmat kun alkavat toivottavasti olla jo vähän takana. Viimeyönäkin velkoja tuli kuitattuja aiottua enemmän, kun nukahdin perjai-illan kunniaksi jo kahdeksalta (ja huomasin asian vasta vähän ennen kuutta aamulla kun heräsin ...olin siis heittäytynyt sängylle lueskelemaan, mutta en ollut ilmeisesti ehtinyt edes avata kirjaa).

Viikonloppupuuhailuja

Tämä viikonloppu on mennyt taas puuhatessa. Eilen oli ohjelmassa marjasavotta ja Faunatar Skanssin ötökkäpäivä. Tänään Irene tuli tuomaan Ruutin leikkitreffeille ja 24Petsistä tilaamani frettien leikkimaton.

Marjasavotta on odottanut toteutumistaan jo viikkoja ja hetken jo mietin että skippaisin koko touhun tämän vuoden osalta ja menisin ensi talven kaupan marjoilla. Kotimaiset marjat tulevat kuitenkin selvästi halvemmiksi isommissa erissä tuoreena, ja taas ulkolaisia pakastemarjoja ei suositella käytettäväksi ilman kuumentamista, mikä on hankalaa kun ehdottomasti isoin osa marjoista menee smoothieihin. Tässä kohtaa pelastukseksi osoittautui kuitenkin kovasti tuskailemani kylmä kesä, eli kaikesta jahkailustani huolimatta marjasatoa on hyvin saatavilla vielä näin elokuussa. Niinpä kun ehdimme torille, lähti sieltä mukaan kaksi viiden kilon laatikkoa mansikkaa, kaksi viidenkilon laatikkoa mustikkaa ja yksi laatikko vadelmaa. Ne tuli sitten perattua ja pakastettua yhdessä Snurren kanssa. Minä hoidin homman muuten, Snurre pomppi tyhjenevissä laatikoissa ja koristeli keittiön tuolit, tynnyrin kannen ja lattian suloisen mustikkaisilla tassunjäljillä. Miikkis keskittyi auttamaan muun torisaaliin kanssa, eli hävittämään kanssani kolme litraa herneitä. Minä kyllä taisin viedä niistä leijonanosan.

Ötökkäpäiviltä ei tälläkertaa tarttunut mukaan mitään uusia otuksia Jussillekaan, mutta kyseenalaistin taas meidän yhteisten eläinkauppareissujen järkevyyden. Minun piti ostaa vain vähän ötököitä Miikkikselle ja Jussin yksi tai kaksi pientä ExoTerraariota aikuisterraarioiksi hämähäkkislingeilleen. Mukaan lähti paitsi suunnitellut (toisen ExoTerran olinkin käynyt jo etukäteen maksamassa Jussille yllätykseksi), myös muutamia herätteitä. Faunattaren valikoimiin oli tullut kotimaisia käsintehtyjä marsun nukkupusseja, ja kun pusseista löytyi myös limenvärinen, niin pitihän se tytöille napata. Samaten kuin uusi matkajuomapullo Snurren hajottaman tilalle ja silkkimatosäilyke pojalle elävien jauhomatojen lisäksi. Jussi taas intoutui ostelemaan erilaisia vitamiini- ja kalkkilisiä viikon päästä kotiutuvalle geckolleen. Jussi on todella huono kieltämään miua hankkimasta pienille "jotain kivaa", silloin kun kyseessä on jokin, josta hän arvelee karvakaverien innostuvan. Meillä varmaan oikeasti eläintavaroiden määrä ohittaa jossain kohtaa omien tavaroideni määrän, kun järjestän eläintavaroille paikat omien tavaroideni kustannuksella ;-) Mutta harvastapa tavarasta minulle on oikeasti yhtä paljon iloa kuin otusten leikkien seuraamisesta.  

Leikeistä puheenollen tänään meillä vieraili "pieni" pastelli frettipentu Ruuti. Irene oli tilannut minulle omien ostostensa ohella Marshallin leikkimaton tytöille, ja sovittiin että hän tulee pojan kanssa sitä tuomaan. Ruuti kun on siinä iässä, että muksua on hyvä sosiaalistaa ja itseäkin kiinnosti, mitä likat tuumaisivat vieraasta pennusta omassa kotonaan. Esteri oli meidän laumasta taas se sosiaalisin ja otti kakaran hyvin vastaan. Hetken nuuhkimisen jälkeen kakara kelpasi leikkiseuraksikin, ja sitten painittiin pitkin keittiönlattiaa ja härnättiin kakaraa putkisyöksyillä. Ruuti kun on jo nyt tyttöjä niin paljon isompi, että se putki missä Esteri mahtuu kääntymään ja juoksemaan sujuvasti, on Ruutille jo sen verran ahdas, ettei poika arvannut sinne kokonaan tunkea. Snurre taas oli kotikentällään vieraasta samaa mieltä vieraasta mitä frettimiitissä: liian lähelle ei parane tulla, tai tulee huudot. ...tästä tosin lipsuttiin hieman siinä kohtaa, kun Jussi otti lohitahnatuubin esille. Siinä kohtaa ei enää ehditty huutaa, ja piiloonkin pakitettiin vain puoliksi, kun piilosta ei yltänyt tahnatuubille. Mutta Snurren kohdalla saa selvästi varautua sitten pidempään totuttamiseen, jos meille ensivuonna pentu saadaan. Miikkis ei jaksanut tulla katsomaan vierailijaa ollenkaan, eikä poika ollut Ruutistakaan yhtään niin jännä kuin tytöt, joille putputettiin oikein innolla. Meiltä lähtikin sitten lopulta hyvin väsyneen näköinen pentu.

Tänäviikonloppuna olisi ollut myös haisunäätänäyttely ja eksoottisiin eläimiin keskittyvä tapahtuma Englannissa ja hetken oikeasti leikin ajatuksella että ottaisin äkkilähdön Birghimhamiin. Se jäi kuitenkin tekemättä, mutta jäin vakavissani miettimään, jos matkustaisin ensivuonna Englantiin tapahtuman aikaan. Tämä kun on järjestetty nyt jo useampana vuonna ja eivät lennot Englantiin nyt niiin kalliit ole. Miikkikistä en kylläkään saisi näyttelyyn mukaan, mutta olisihan tuolla mukava pyöriä ihan turistinakin.

 

 

Uusi ulkoasu

Blogin edellisen ulkoasun piti olla vain väliaikainen, sillä se oli omiin silmiini jotenkin tunkkainen. Se jäi kuitenkin odottamaan sitä päivää, että saisin Miikkiksestä kyllin laadukkaita kuvia, että saisin teetätettyä itselleni uuden bannerin. Sitten tietokoneeni kuitenkin hajosi ja siirryin päivittämään blogia kokonaan kännykän kautta - ja unohdin miltä se näytti. Androidin blogger-sovelluksen kautta itse kun näkee vain blogin tekstit ja kuvat. KesäPiknikillä tuli kuitenkin taas bannerit puheeksi, ja haluni saada uusi banneri yltyi - halusin blogista enemmän itseni näköisen. Vasta sitten muistin, että Jussilla on piirtopöytä. Minulla ei ehkä ole hyvää kameraa tai kuvankäsittelytaitoja, mutta piirtää osaan jonkin verran. Ja piirtämällä bannerista sai ainakin persoonallisemman. Lopputulos näkyy ylhäällä. Ja nyt siinä on sitten tytöt kanssa <3

KesäPiknik frettinäyttely

Eilen oli KesäPiknik frettinäyttely Espoossa ja täältäkin suunnattiin sinne koko konkkaronkan kera. Hetken sitä kyllä mietti, onko ihan hullun hommaa lähteä Espooseen asti näyttelyihin, kun omia ei ollut edes ilmoitettu, mutta uteliaisuus voitti. Ei ehkä suoranaisesti uteliaisuus näyttelyitä kohtaan - blogien ja keskustelujen perusteella ne vaikuttivat hyvin samantyyppisiltä mitä kani-, jyrsijä- ja kissanäyttelyt, mutta uteliaisuus ihmisiä kohtaan: facebookin ja blogien myötä sitä on viestitellyt monien sellaisten fretti-ihmisten kanssa joita ei ole koskaan nähnyt. Ja mikä olisi moiseen parempi paikka, kuin harrastajia yhteen kokoava näyttelypäivä. Kanssaharrastajat vaikuttivatkin oikein mukavilta eikä yhtään pelottavilta, vaikka Aija istuikin yhdessä kohtaa vieressä metalliputki kädessä ja Henna nappasi miun herneet ;-) ...mutta näihin kumpaankin löytyi ihan hyvä syy.

Turusta lähdettiin liikkeelle puoli kahdeksan aikaan aamulla ja tavaraa kertyi autoon muuttokuormallisen verran. Tuli ihan mieleen ensimmäiset jyrsijänäyttelyt yhdeksänvuotiaana, ja ne valtavat kassivuoret kun olin pakannut mukaani kaiken mitä olin keksinyt saattavani ehkä mahdollisesti tarvita. Frettinäyttelyn kohdalla tavaravuoren kertymistä tosin edisti se, että kaikki frettien tavarat eivät pakkaudu ihan olemattomiin, vaikka ne kasaan menevätkin. Nytkin eläinboksien lisäksi mukana oli isommista tavaroista esimerkiksi aitaus, näyttelyteltta, retkituoli ja kylmälaukku. Seka sekalainen kasa kaikkea pientä tarpeellista kuten roskapusseja, talouspaperia, yms. Tytöt, Miikkis ja Savu laitettiin bokseineen takapenkille ja itse meni Jussin kanssa eteen. Riina ei valitettavasti päässytkään lähtemään Huban ja Aran kanssa, joten matka taittui pelkästään oman porukan voimin. Siinä Espooseen päin liikkuessa tulikin sitten Jussille naureskeltua, että on meillä tässä perhe: Miikkis nukkui tyytyväisenä kopassaan ja Snurre ja Esteri käyttivät ison osan matkasta pieneen kinasteluun takapenkillä: Esteri kun olisi halunnut nukkua boksimatkan, ja Snurre ei todellakaan halunnut nukkua ja valvotti siinä samalla myös Esteriä. Siinä kohtaa oli ihan tyytyväinen siihen, että Wilman kanssa oli jo sovittuna kaupat toisesta pikkuboksista, niin saa tarvittaessa jatkossa taattua Esterille unirauhaa autoreissuilla.

Näyttelypaikalle Espoon tuomiokirkkopuistoon löydettiin melkein suorinta tietä. Tutuista olikin jo paikalla Sarianna, Wilma ja Jani, jotka olivat saaneet playpeninsäkin jo pystyyn. Niinpä mekin aloimme koota omaa leiriämme siihen viereen. Teltan pystytys kävi varsin nopeasti, vaikkei teltta olekaan sitä uudempaan mallia, jossa telttakangas olisi kiinnitettynä suoraan putkiin, vaan se muistuttaa kasaamiseltaan enemmän perinteistä kupolitelttaa. Teltan sisään tuli sitten aitaus, tavaravarasto ja Jussin valtaistuin. Jussi kun arvostaa meistä enemmän ergonomiaa siinä missä itse istuu sujuvasti milloin missäkin viltinkulmalla, ruohonmättäällä tai jalkojen päälle ihme solmussa (...ja onnistun jotenkin kummasti saamaan aina paikkani kipeiksi ;-)).

Heti saapumisen jälkeen onnistuin bongaamaan paikalta myös Kasperin ja Hennan, jotka kummatkin olivat tuttuja blogien ja facebookin kautta, mutta joita kumpaakaan en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Niinpä Savukin pääsi sitten heti kasseineen uuden omistajansa huomaan. Tässä kohtaa täytyy kyllä myöntää, että vaikka suhtautumiseni facebookiin on vähän kahtalainen, tässä facebook on kyllä auttanut: nykyään nettitutuista tietää jo ennen tapaamista nimet ja ulkonäöstäkin on jonkinlainen aavistus, vaikkei kännykänruudulta katsottu pieni profiilikuva takaa aina suoraa tunnistusta ;-) Foorumeitten kulta-aikaan vastaava leikki kun alkoi aina nimimerkeistä: eka etsittiin tunteeko joku ihminen nimerkkiä x tai tietääkö hän mahdollisesti kuka kyseinen henkilö on tai miltä hän näyttää, niin että seuraavalta saattoi kysellä henkilöä nimerkin lisäksi oikealla nimellään. Nytkin kun harrastajia piti paitsi täsmäbongata että sai kerättyä varaamansa frettilelut itselleen ja luovutettua itse myymänsä tavarat, että kyseltyä ihmisten nimiä ihan sillä, että saa pikkuhiljaa paremmin yhdisteltyä nimiä kasvoihin (mikä on minun nimimuistillani ihan loputon suo...). Aijankin kohdalla hetken jo mietin, että hänestä minulla ei ollut kyllä profiilikuvan perusteella jäänyt mitään mielikuvaa ulkonäöstä, mutta sitten muistinkin että hänellä on profiilikuvassa piirretty fretti, mikä voi osaltaan selittää asiaa.

Päivän aikana sitä tulikin juteltua usealle uudelle ihmiselle ja nähtyä kuinka isoksi Aersar oli kasvanut. Näätäpäivänä tutuksi käynyt Helikin kun oli paikalla omine näätineen, ja näätäpäivillä ollut alle luovutusikäinen kakara oli nyt jo aika miehen mitoissa. Aesarin, Ozin ja Juolettaren aitauskin oli mukavasti meidän teltan vieressä. Jussi tosin taisi lopulta enemmän Helin kanssa jutella, kun itsellä oli isompi tarve kierrellä ympäri näyttelypaikkaa ihmettelemässä ihmisten näätiä, juttelemassa ja kuuntelemassa. Itsellä kun on ollut frettejä vasta pienen tovin, ja paikalla oli monia kokeneita harrastajia uusien innokkaiden lisäksi. Pentuesuunnitelmien kohdalla olisin kyllä tarvinnut korvatulppia, etenkin silloin kun niihin liittyivät kauniit soopelit. Itse kun koitan pitäytyä siinä, että ensivuonna tulisi vain yksi pentu ja sekin vain jos Riinan pentuesuunnitelmat toteutuvat ja sieltä riittää itselle pentu: hänen uudet tulokkaansa kun ovat mielestäni paitsi älyttömän kauniita, olisin myös kiinnostunut sijoitusfretistä, jolloin pieni välimatka olisi ehdoton etu. Ja ainakaan vielä minusta ei tunnu siltä että haluaisin kolmea isompaa laumaa, vaikka mitä muita harrastajia on seurannut, sitä helposti tapahtuu. Kolme on kuitenkin ehkä sellainen minimi, johon on tottunut muiden sosiaalisten otusten kanssa: kolmen kanssa on aina pienempi riski sille, että joku jäisi yksin. Tämän myötä haluan kyllä myös uskoa, ettei kolmannella ole mikään kiire: sitä kun koko sydämestään toivoo että Esteri ja Snurre ovat kummatkin täällä vielä monia vuosia terveenä ja tyytyväisenä <3

Toki omallakin teltalla tuli välillä pistäydyttyä nappaamassa omia syliin, vaihtamassa syliteltävää ja juttelemassa Jussinkin kanssa. Vaikka kyllä Jussilla tuntui juttuseuraa riittävän muutenkin, etenkin silloin kun Miikkis ei ollut minun tai jonkun muun sylissä muualla. Miikkis kun onnistui herättämään monen ohikulkijan huomion ja kävipä paikalla pojan nettituttujakin. Alkupäivästä omat otukset jaksoivat touhottaa vielä enemmän, mutta iltapäivää kohden vauhti vähän hiipui. Silloin Esteri ja Snurrekin mahtuivat yhteen kasaan saman viltin alle nukkumaan, mitä ei ole tainnut käydä kotona koskaan. Kotona tytöillä kun on yleensä ne omat lempparinukkumapaikkansa. Snurre tosin latautui muita nopeammin takaisin omaksi itsekseen, ja iltapäivällä pieni ujo sylinäätä olisi ollut jo valmis tutustumaan uudelleen paremmin ympäristöönkin. Silloin neiti onnistui yllättämään Jussin hyppäämällä sylistä onnistuttuaan ensin kerjäämään tiensä ulos aitauksesta. Onneksi Jussi ehti poimia neidin parempaan talteen ennen suuren seikkailun alkua. Kotona Snurre tekee tuota enemmänkin: sylissä istumisen sijaan ihmistä on kivempi käyttää kiipeilytelineenä, ja katsoa kuinka paljon ylemmäs ja pidemmäs pääsee kun hyödyntää puntteja, kapuaa niskaan ja tähystää päänpäällä.

Pikkuhiljaa luokat etenivät viimeiseen eli yhdenteentoista ja viimeinen luokka viimeiseen näätään. Sen jälkeen osa otuksista pyydettiin bokseissaan eteen uudelleen katsottaviksi ja porukka alkoi valmistautua näyttelypäivän loppumiseen. Meilläkin laitettiin teltta kasaan ja alettiin pakata autoa. Jussi hieman ihmetteli, kun auto tuntui tulevan enemmän täyteen kuin aamulla lähtiessä, mikä ei välttämättä ollut niin kaukaa haettua: olihan tytöille kyydissä uusia vilttejä, nukkupussia ja leluja. Ja mukana vielä pussillinen Tampereelle matkaavia vällyjä, jotka lupasin toimittaa sinne parin viikon päästä seuraavalla reissulla. Ei sieltä autosta päivän aikana kun poistunut paljoa muuta kuin Savun kassi, kun stryroksinen kylmälaukkukaan ei mene tyhjettyään sen pienempään tilaan kuin täytenä.

 

Hetki siinä sitten vielä istuttiin palkintojen jakoa kuuntelemassa. Ahti sai itselleen tsemppipalkinnon, mikä meni ihan oikeaan osoitteeseen: ei ole Ahdin vika kun kotona on kuriton kakara joka toista kiusaa. Kyllä siinä kohtaa on hyvä saada kassillinen leluja, herkkuja ja muuta lohduketta, kun siitä huolimatta jaksoi vielä koko pitkän päivän näyttelyssä. Palkintojen jakoa seurasi pikaiset heipat ja matka kohti kot... vessaa. Puistonäyttelyn huonona puolena käytössä oli vain yksi wc ja se oli kirkossa jossa ehti olla näyttelyn aikana ilmeisesti ainakin yhdet hautajaiset, parit häät ja mahdollisesti jokin konfirmaatiotilaisuus. Itsekin odotteli sitten mieluummin pääsyä huoltoaseman vessaan, mikä oli kotimatkan paras nähtävyys.

Kokonaisuutena näyttelypäivästä jäi kyllä kiva kuva ja seuraavassa näyttelyssä omatkin ovat sitten jo kisaamassa. Ilmakin suosi niin otollisesti, että itse pääsi jopa palamaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Mikä ei haitannut kyllä yhtään, sillä se tarkoitti sitä, että taivaalla paistoi ihana lämmittävä aurinko <3 Kiitos päivästä kaikille läsnäolleille!

 

 

Koko porukka kasassa. :)

 

Lauma nukkumassa näyttelypäivän päätteeksi.