Juhannuskuulumisia

Juhannus oli ja meni. Tavoite oli rentoutua kotona lemmikkien kanssa, mutta vaikka olimmekin kotona ja lemmikkien kanssa, tälläkertaa se rentoutumispuoli jäi vähän vähiin. Tälläkertaa asiasta huolehtivat Esteri ja Miikkis.

Ensimmäiset merkit rauhallista juhannusta vastaan ilmenivät torstaina aamulla. Olin menossa kylppäriin, kun Esteri kiilasi ohi ja alkoi kakoa kylppärin lattialle. Tyttö oksensi lattialle lammikon ja lammikosta pisti heti silmään useampia sienimäisiä vaaleita kappaleita. Tiesin etten ollut syöttänyt tytöille mitään sen näköistä, joten oksennus tuli heti tarkempaan syyniin. Valitettavasti palojen tunnistus kävi nopeasti: ne olivat peräisin tyttöjen mukana tulleesta muovisesta dinosauruksesta. Esteri oli siis syönyt muovia, ja sen elimistöön oli päätynyt useampia muovinkappaleita.

Kyseinen muovilaatu oli samantyyppistä kuin korvatulpissa, eli pehmeää ja joustavaa. Niinpä tiesin ettei ollut pelkoa siitä, että kappaleet onnistuisivat repimään suolistoa. Valitettavasti suolitukokset ovat freteillä kuitenkin hyvin yleisiä ja pahimmillaan kohtaloksi. Niinpä tytölle oli saatava ensiavuksi parafiiniöljyä, josko se riittäisi ehkäisemään tukoksen muodostumista. Minun oli pitänyt hakea sitä jo valmiiksi tyttöjen ensiapukaappiin, mutta olin unohtanut, ja niinpä poljin nopeasti lähimpään apteekkiin paikkaamaan puutteen (kaupunkijuhannuksen hyvä puoli numero yksi: lähimpään apteekkiin on alle kilometri). Samalla sain napattua sopivan kokoisen ruiskun, jolla öljy saatiin hyvin tytölle annettua. Esteri oli oikein reipas pikku potilas, ja öljy meni alas mukisematta.

Sitten sitä vain tarkkailtiin. Tyttö kävi päivän aikana useamman kerran kakomassa ja oksentamassa, mutta uusia kappaleita ei enää tullut ulos. Niinpä sitä toivottiin, että kaikki olisivat jo pihalla ja pelättiin, että osa olisi ehtinyt edetä suolistoon. Pikkuhiljaa päivän mittaan kakominen kuitenkin jäi ja tyttö alkoi touhuta omia touhujaan, vaikka olikin oksentelun ja herättelyn jäljiltä vähän väsyneen oloinen. Lopullisesti sitä uskalsi huokaista kuitenkin vasta, kun näki tytön käyvän kakalla ja ulosteen mukana näytti tulleen viimeiset kappaleet dinosauruksesta. Suoli toimi ja elimistö oli nyt mitä todennäköisimmin tyhjentynyt vierasesineistä.

Vaikka episodista selvittiin säikähdyksellä ja yhden lelun hävittämisellä, ei uni kuitenkaan tahtonut illalla tulla. Stressi purkautui itsellä huonovointisuutena ja unettomuutena ja perjantai menikin vähän koomaillessa. Mutta mitäpä sitä sadepäivänä tarvitsisi ihmeempiä jaksaakaan. Suunnitelmissa kun ei ollut muutenkaan syömistä ja saunomista ihmeempää, edes kokkoa kun ei ollut tarkoituksena mistään metsästää. Metsälenkille kuitenkin yöksi selvittiin tekemään vähän erilaisia juhannustaikoja: ulkoiluttamaan poikaa ja keräämään Jussille pieniä paloja erilaisia sammalia.

Kaikki menikin varsin leppoisasti kunnes alettiin ihmetellä mitä Miikkis syö. Tähän aikaan vuodesta poika kun bongailee ulkoa usein erilaisia ötököitä, mutta nyt syöminen oli jatkunut jo vähän aikaa. Eli eikun fleksi lyhyeksi ja pojan eväät syyniin. Sydän meinasi jättää lyönnin välistä siinä kohtaa kun pojan käpälistä tipahti nakki, jonka pinnassa oli jotain sinistä. Olimme suositulla koirien ulkoilutusalueella lähellä asutusta, joten pöpeliköstä löytynyt sinertävä nakki laittoi heti hälytyskellot soimaan. Ei muuta kuin poika kainaloon ja lyhintä reittiä kotiin. Kotona annoin pojalle heti annoksen parafiiniöljyä nopeuttamaan suolen tyhjenemistä ja hidastamaan imeytymistä samalla kun aloin Jussin kanssa googlettaa lähintä päivystyvää apteekkia. Siinä googletellessa sitten selvisi, ettei Turussa ole päivystävää apteekkia. Onneksi eläinlääkäripäivystys kuitenkin löytyy, ja Tuhatjalasta saatiin sitten haettua pakkauksellinen lääkehiiltä kahdelta juhannusyönä. Onneksi lääkeaineeseen ei sentään tullut poliklinikkamaksuja tai päivystyslisiä, vaikka siinä kohtaa nekin olisi kyllä varmasti maksanut.

Jussin työpaikka sijaitsee sopivasti Tuhatjalan ja asuntoni välillä, joten poikettiin sen kautta tekemässä hiilestä sopiva liuos. Itsellänikin kun on kotona kyllä vaaka, mutta Jussin työpaikan vaaka on huomattavasti tarkempi. Valmiin liuoksen kanssa jatkettiin kotiin juottamaan sitä Miikkikselle. Tottuneesti aloin koittaa liuosta ruiskulla suoraan suuhun todettuani sen useimpien lemmikkien kanssa helpommaksi kuin ruokakikkailut. Miikkis taas teki parhaansa purskuttaakseen liuoksen ulos suustaan niin että olimme lopulta kaikki mustan hiililiuoksen peitossa hiilen levittäytyessä hyvin helposti. Vasta siinä kohtaa tuli mieleen sotkea hiiltä jääkaapissa olleen kalkkunajauhelihan sekaan, ja sen seassa poika ottikin hiililitkun mukisematta, vaikka jauheliha näyttikin hyvin omituiselta yltympäriinsä hiilessä.

Saatuamme koko hiiliannoksen syötettyä pojalle minä jäin tarkkailemaan poikaa ja Jussi lähti etsimään nakkia metsästä. Siinä rytäkässä se kun oli jäänyt sinne, mikä ei kummastakaan ollut hyvä vaihtoehto. Mikäli kyseessä olisi todella myrkky, olisi syötti syytä saada nopeasti metsästä pois. Mikäli taas nakki olisi tippunut maastoon muusta syystä, toisi sen tutkiminen lisää mielenrauhaa kun tietäisi kyseessä olleen väärän hälytyksen. Jussi ei kuitenkaan meinannut löytää nakkia, joten lähdin itsekin metsään toiseksi silmäpariksi. Lopulta yli tunnin etsinnän jälkeen nakki löytyi ja otettiin sisälle tutkittavaksi. Sininen jauhemainen nakin pinnalla oli onneksi vain hometta. Siitä ja nakin lähes nestemäisestä sisällöstä päätellen nakki on lojunut metsässä todennäköisesti yhtä kauan mitä löytöpaikan vieressä olleet raketin rämmäleet. Nakkilöydölle siis löytyi onneksi ihan vaton selitys. Ja lääkehiili auttaa onneksi myös ripuliin, joka moisesta nakista olisi hyvinkin voinut seurata.

Nakkiepisodin jälkeen kello oli kuitenkin taas seitsemän aamulla, joten lauantaikin meni aavistuksen tokkurassa. Mihin sitä edes tarvitsee alkoholia ja krapulaa, kun lemmikit ajavat saman asian ;-)

Olen kuitenkin kiitollinen että kummassakin tapauksessa selvittiin säikähdyksellä. Netin kautta kun tietää liian monia tapauksia, joissa tämäntyyppiset tarinat ovat saaneet toisenlaisen lopun. Ja nyt lääkekaappikin on taas paremmin varusteltu vastaisen varalta, vaikka todellakin toivon, että parafiiniöljy ja lääkehiili saisivat jatkossa seisoa kaapissa käyttämättöminä.

Huonosti nukutuista öistä ja tokkurasta huolimatta (tai siitä johtuen), olen myös sortunut tilailemaan hieman uusia leluja lemmikeille. Vastaavasti sitä on kyllä myös täyttänyt kirppiskassia aiempaa ahkerammin, sillä jostainhan se tilakin on uusille hankinnoille saatava. Ja kummasti se on taas niin, että omista tavaroista on helpompi karsia että lemmikit saa jotain uutta kivaa. Miksei lemmikeillekin voisi olla lelukirjastoja, joista voisi lainailla erilaisia aktiviteetteja ja vaihtaa sitten uusiin, kun näyttää siltä että jokin lelu ei enää kiinnosta ;-) Mutta saipahan ainakin aikaiseksi samalla irroittaa kylppäristä asunnon mukana tulleet sähkökäyttöisen pyyhekuivaimen ja parranajopeilin, joille itsellä ei ole kummasti ollut käyttöä. Ja on sieltä tulossa kyllä lelujen lisäksi myös lohitahnaa Snurrelle. Se kun oli se mitä zooplussastakin oikeastaan lähdettiin tilaamaan ;-) Pakko kyllä sanoa, että kirppiskassin täyttämisessä auttaa aina paljon kun löytää uuden tavaranvähennysaikaisen kirjan tai ryhmän. Nytkin Paikka Kaikelle -facebookryhmä on taas auttanut bongaamaan useampia vähelle käytölle jääneitä tavaroita, joiden olemassa oloa ei ole asunnossa pitkiin aikoihin juuri huomannut. 

Vuoroin vieraissa

Ennen frettien kotiutumista asuntoon askarreltiin lemmikkiportti. Portilla asunto jaettiin kahtia: toiselle puolelle jäi keittiö ja vaatehuone, toiselle olohuone ja kylpyhuone. Miikkis ei ole aiemmin kauheasti nähnyt frettejä ja se on vähän jännittänyt näkemiään, eikä Snurre ja Esteri olleet koskaan nähneet haisunäätää. Niinpä totesimme varmimmaksi, että osapuolet on etenkin alkuun mahdollista pitää erillään toisistaan. Päätimme katsoa sitten ajan kanssa, kuinka paljon ja missä vaiheessa noita uskaltaa keskenään pitää.

Tytöt saapuivat kotiin maanantaina ja olivat nopeasti tutkineet oman puolensa. Niinpä huomio kiinnittyi myös porttiin ja siihen mitä sen toisella puolella voisi olla. Miikkis taas tiesi että portin toisella puolella on keittiö jääkaappeineen ja pakastimineen, eli se oli niin ikään heti portilla kun suuntasin kohti keittiötä. Esteri kiinnostui Miikkiksestä heti ja koitti päästä portin läpi leikkimään Miikkiksen kanssa. Mihailia moinen vähän ahdisti, ja se näytti tytölle portin läpi häntää, tuhisi ja sihahteli. Snurrea taas kiinnosti lähinnä portti, ja haisunäädän se lähinnä ignoorasi.

Ensimmäisenä ja toisena päivänä annoin portin kuitenkin olla, ja lahjoin poikaa nameilla silloin kun se tyytyi haistelemaan tyttöjä nätisti portin alta. Välillä tyttöjen nukkuessa otin Miikkistä myös keittiöön touhuilemaan, silloin kun se halusi seuraksi, tai syliin katselemaan kun tytöt olivat hereillä. Keittiö on kuitenkin ollut pojan valtakuntaa, joten en halunnut sulkea sitä sieltä kokonaan pois, etenkään kun tytötkään eivät tuntuneet olevan asiasta moksiskaan.

Parin päivän jälkeen Miikkis oli vähän rauhoittunut tyttöjen suhteen, joten uskaltauduin tekemään saman toisin päin. Miikkiksen ollessa nukkumassa otin likkoja olohuoneen puolelle touhuilemaan, ja vahdin etteivät tytöt päässeet pojan pesälle riekkumaan. Kun Miikkiks sitten heräili, siirsin likat omalle puolelleen ja annoin pojalle nameja. Aika pian uskaltauduin antamaan namit ensin ja siirtämään tytöt vasta hetken päästä, kun poika oli niitä ensin vähän katsellut. Tyttöjen touhuillessa Miikkis sai nameja aina kun päästi tytöt haisteluetäisyydelle tömisyttämättä ja sähisemättä. Vielä pysyin kuitenkin koko ajan vieressä vahtimassa tilannetta. 

Eilen uskalsin antaa tyttöjen ensikertaa lähestyä poikaa ilman että istuin ihan vieressä namien kanssa. Vähän poika tytöille vielä sihahteli, mutta tilanne jäi siihen kun tytöt ainakin vielä uskovat kerrasta ja siirtyvät leikkimään keskenään pojan komentaessa. Eilen saatiin myös ensimmäinen ohitus, jossa Miikkis ei kokenut tarvetta komentaa Esteriä ollenkaan vaikka tyttö meni ihan vierestä. Frettiportti saikin eilen olla auki koko sen ajan mitä olin kotona yötä lukuunottamatta. Tässä asiaa tietysti auttaa, kun nuo kaikki nukkuvat suhteellisen paljon, eli etenkin päiväsaikaan täällä on lyhyitä spurttipätkiä lukuunottamatta aika rauhallista.

Tänäänkin avasin portin heti herättyäni ja päästin tytöt seuroihin. Miikikseen tytöt eivät jaksaneet tänään keskittyä vielä ollenkaan, vaan ne keskittyivät pyörimään minun ja Jussin jaloissa ja tekemään pusuhyökkäyksiä jalkojen kimppuun juosten sitten putputtaen karkuun. Etenkin Esteri jaksoi tehdä tätä hyvän tovin Jussin väsytettyä Snurren jo miun vielä nukkuessa. Portti on kuitenkin tarkoitus pitää vielä paikoillaan ja käytössä ainakin minun poissa ollessani ja vielä jonkin aikaa myös yöt. Minimoi sitten ainakin sen riskin, että tässä otettaisiin takapakkia sillä, että mininääpät innostuisivat haastamaan Miikkistä liian frettimäiseen leikkiin tai poika säikäyttämään tytöt komentaessaan. Ja takaa sitten molemmille osapuolille leporauhan silloin kun olen poissa kotoa.

Tällähetkellä ollaan lauman kanssa kuitenkin ihan positiivisin mielin, sillä ainakin pahin worst-case-scenario näiden kanssa tunnutaan välttäneen. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, tulevatko nuo mahtumaan esimerkiksi reissun päällä samaan aitaukseen tai kotona samaan sänkyyn. Mutta eihän tässä olla mentykään kuin vasta alle viikko.

Minimalismi ja lemmikit

Olen nyt useamman vuoden ajan käynyt läpi tavaroitani ja vähentänyt tavaramäärääni. Frettien tulon myötä tässä otettiin taas aimo takapakki, ja tavaramäärä kasvoi säkkikaupalla lähes kerrasta. Lemmikkien kohdalla kun en ole valmis tinkimään virikkeistä ja muista, mistä ne saattaisivat pitää. Siitä huolimatta, ettei niitä tähän asti olekaan taloudessa paljoa ollut, kun Miikkis on vähän huono leikkimään (paitsi noilla koirien aktivointipeleillä, mihin liittyy ruoka). Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ostin kirpputorilta yhden kivan trikoomekon kesäksi ja kävin heti seuraavana päivänä hakemassa toisen hyvin samantyylisen pesuvaraksi, aloin taas miettimään miten nämä kaksi osa-aluetta: tavaran karsiminen ja lemmikit elävät arjessani rinnan.

Tosiasia kun on että lemmikit lisäävät tavaramäärää vääjäämättä: kupit, pedit, lelut, valjaat, hihnat, kantoboksit, hiekkalaatikot, kalanruuat, suodatin, valot, mökit... Monen tavararyhmät sisällä kappalemäärää on toki mahdollista rajoittaa, mutta sitten on niitä tavararyhmiä joissa se ei ole järkevää. Kun kyselin kokeneemmilta fretin omistajilta mitä minun olisi hyvä freteille ainakin hankkia, sain ohjeistukseksi monta wc-laatikkoa ja enemmän fleecejä mitä osaan laskea. Ensimmäisten tarkoitus on auttaa varmistamaan että suurin osa tarpeista eksyisi laatikkoon asti ja jälkimmäisten tarjota riittävästi vaihto- ja pesuvaraa unirievuille. Freteillä kun on varsin vahva ominaishaju ja se pysyy parhaiten kurissa pyörittämällä pyykkikonetta kyllin tiheään.

Kuitenkin minimalismissakin on kyse priorisoinnista: turhan karsimisesta. Minulle eläimet eivät ole turhake ja lisärasite, joten silloin se mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin on tavaramäärässäni säilytettävien asioiden keskiössä. Mikäli kaapit alkavat tuntuvat ahtailta, on turhakkeet etsittävä muualta. Jonkin verran kaappeja onkin joutunut taas inventoimaan ja järjestelemään uudelleen, että on löytänyt toimivat paikat kaikille uusille lemmikkitarvikkeille. Vähän sitä on kyllä jo leikkinyt ajatuksella, että jos lasken asunnon tavaramäärän uudestaan loppuvuodesta, sitä laskisi myös eläintarvikkeet yhtenä ryhmänä, niin että voisi sitten lopuksi katsoa kuinka suuri osa tavaroistani liittyy lemmikkiharrastukseeni.   

Toki osa omassa käytössäni olevistakin tavaroista liittyy epäsuorasti lemmikeihin, kuten se toinen mekko. Sitä kun on vain jo oppinut sen, että kun noiden kanssa ulkoilee ja touhuaa, pyykkivaraa tarvitsee olla välillä enemmän, mikäli haluaa vielä koittaa, ettei ole kaikkialla liikkeellä kuraisilla tassunjäljillä tai muilla koristelluilla vaateparsilla. Tai rinnukset ripulissa, kuten yksi päivä, kun pojalla meni vähän maha sekaisin, enkä ehtinyt viedä sitä ajoissa ulos (tässä kohtaa kirjava kangas pelastaa yllättävä paljon ;-), onneksi tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun pojan maha reagoi noin). Yksi ystäväni tosin jo lohdutti, ettei se haittaisi: kyllä kaikki miut tuntevat jo tietävät. Ja niin se kyllä taitaa ollakin, että se olen minä itse, jota se eniten haittaa jos kaikki vaatteet haisevat eläimiltä ja ovat täynnä karvaa. Vaikka eiköhän siihenkin ole taas aika totutella, nyt kun taloon tuli voimakkaamman ominaistuoksun omaavia eläimiä joilla on vielä pehmeämpi ja hienojakoisempi (lue: tarttuvampi ja levittyvämpi) karvanlaatu. Ehkä sitä on aika suosiolla myöntää olevansa hullu näätänainen (jolla on maailman suloisimmat nääpät <3).

Toisaalta minimalistisempi tavaramäärä myös säästää hermoja lemmikkitaloudessa. Se ettei jokapaikassa loju tavaraa helpottaa hyvin paljon siivoamista, ja siivoamista lemmikkitaloudessa on vähän väkisinkin enemmän kuin taloudessa jossa lemmikkejä ei ole. Verrattuna aikaan kun minulla oli joka nurkka täpösen täynnä tavaraa, on esimerkiksi imuroinnin aloittaminen nykyään erittäin paljon nopeampaa. Pienempi tavaramäärä hyllyillä tarkoittaa myös vähemmän tavaroita joita heitellä alas hyllyiltä. Tämä on korostunut etenkin nyt kun taloudessa on taas ketterämpiä ja kiipeilevämpiä otuksia: Snurren ja Esterin menoa katsellessa minulle tulee ihan mieleen ne ajat kun kotona oli vielä rottia. Mitä paremmin kaiken särkyvän saa mahtumaan kaappeihin hyllyjen ja tasojen reunojen sijaan, sitä paremmin pystyy keskittymään nauttimaan eläinten touhujen tarkkailusta ilman että täytyy koko ajan torua, nostella eläimiä pois hyllyilta ja koittaa ottaa koppia alas lentelevistä esineistä. Tässä kohtaa olen kyllä alkanut miettiä, onko minulla vielä yksi Aalto-maljakko liikaa...

Yhtenä isona tekijänä lemmikkitavaramäärän kurissa pidossa on ollut myös niiden kierrättäminen. Se että pitää asunnossa tavaroita vain niille lemmikeille joita omistaa ja vain sellaisia tavaroita joita ne käyttävät. Eli jos jostain lemmikistä jättää aika tai jokin lelu ei saavutakaan suosiota, jaetaan tavarat tutuille, lahjoitetaan Tesylly tai laitetaan kirppikselle. Tällä tavalla toimimalla sitä on toki joutunut aina välillä ostamaan joitain tarvikkeita uudelleen, mutta pyrittäessä hankkimaan käytettyjä, ei taloudellinen tappio ole yleensä järin suuri. Ja jos miettii sitä lemmikkitarvikemäärää minkä olen vuosien saatossa omistanut, niin kaiken sen jemmaaminen olisi todennäköisesti vaatinut useamman varastohuoneen. Esimerkiksi hiiriharrastuksen edellisen kerran loputtua hiiritavaroita taisi poistua kaikkiaan viisi isoa pahvilaatikollista. Ja kyllä niitä rottatavaroitakin oli vielä toissa muutossa aika monta laatikollista. Toki niitä rottatavaroita olisi voinut hyödyntää nyt freteille, jos niitä vielä olisi, mutta yhtä hyvin ne voisivat lojua kellarin perällä mikäli itselle ei olisikaan tullut vielä frettejä (tai mikäli tulleet fretit olisivat olleet selvästi isompia). Niin kokonaiskuvaa ajatellen olen ajatellut olevan silti parempi, että eläintavarat jatkavat mahdollisimman äkkiä kiertoon jollekin jolla on niille käyttöä juuri sillä hetkellä sen sijaan että jättäisin ne nurkkiin odottamaan olisiko minulle niille käyttöä vielä joskus.

Näilläkin toimilla sadan tavaran haasteen voi silti unohtaa täysin (mikäli lemmikkitarvikkeet laskisi omaan henkilökohtaiseen sataan). Mutta onneksi sen ei ole väliä. Eikä silläkään millä tuhatluvulla sitä tavaroidensa kanssa menee. Tärkeintä on se että oma tavaramäärä vastaa sen hetkistä tarvetta ja toimii olemassa olevissa tiloissa. Itselläni tämä edellyttää että osa tavararyhmistä on vedetty aika minimiin verrattuna siihen, mitä aiemmin omistin. Se ei kuitenkaan tunnu missään, kun jäljellä ovat ne tärkeimmät. Vähemmän tärkeät ovat tehneet tilaa jollekin muulle: uusille harrastuksille, väljemmille paremmin käytettäville hyllyille... Eikä elämän onneksi tarvitse olla staattista: tärkeysjärjestykset voivat muuttua. Sitten on vain uuden inventaarion paikka.

Ja mikäli freteistä sai tässä rivien välistä vähän haastavan kuvan, niin sitähän ne ovat: oikeita riiviöitä. Etenkin asunnossa, joka on sisustettu haisunäätää silmällä pitäen. Kyllä elo niidenkin kanssa taas helpottuu, kun tyttöjen touhuja tarkkaillessa saa tehtyä asunnosta vielä frettivarmemman tukkimalla turhat kolot ja raivaamalla irtoesineet neitien kulkureiteiltä :) Alku on uusien lemmikkien kanssa aina vähän opettelua ja tutustumista puolin ja toisin.

Snurre ja Esteri kotona

Eilen otettiin suunta kohti Inkoota ja käytiin hakemassa meidän frettitytöt kotiin. Hakureissulle lähtö jännitti ihan valtavasti, vaikka ensimmäinen juttu freteistä tuli luettua jo vuonna 1997 ja sen jälkeen niitä on aina välillä miettinyt, nyt pari viime vuotta vakavammin. Silti sitä väkisinkin mietti, tietääkö sitä nyt kuitenkaan oikeasti mihin on lähdössä ja onko sitä valmistautunut kyllin hyvin. Vatsassa tuntui olevan miljoona perhosta, kun sitä kaivoi kantoboksia vaatehuoneesta ja mietti mitä muuta sitä tarvitsee mukaan. Autossakin sitä tuli vielä lueskeltua frettijuttuja Jussin kanssa keskustelun lomassa, ihan kuin kyseessä olisi tentti, jossa viime hetken tärpeillä voisi saada pelastettua itselleen vielä muutaman pisteen.

Skeppsdal Familyyn päästessä Esteri oli meitä jo frettihuoneen ovella vastassa ja Snurre kömpi häkistä esille heti kun tulimme huoneeseen. Kumpikin tyttö pääsi hetkeksi käymään sylissä ja sen jälkeen Snurre pakkasi itsensä reppuuni ja Esteri jäi auttamaan muiden tavaroiden pakkaamisessa. Hetken tyttöjen touhuja tarkkailtuani siirryin tekemään Päivin kanssa paperitöitä sillä välin kun Jussi kantoi tyttöjen muuttokuormaa autoon. Kummastakin tytöstä tehtiin luovutussopimus, jonka lisäksi itselle mukaan lähtivät tyttöjen rokotustodistukset. Tyttöjen mukana tuli niin paljon kaikkea tavaraakin, ettei minun olisi varmaan tarvinnut tilailla juuri mitään: tytöt saivat mukaansa pari lempipesäänsä, putken, valjaansa, lempilelut, ison kasan ruokaa, paljon erilaisia fleecejä ja vauvan makuupusseja... Mutta kai se vain kuuluu osana odotusprosessiin, että sitä haluaa ostella asioita pienten huoneeseen ja sisustaa sitä jo hieman valmiiksi. Ja kyllä tytöt ovat jo keksineet käyttöä yhdelle minunkin ostamalleni touhukuutiolle ja pienelle kissojen kiipeilypuulle.

Automatka Inkoosta Turkuun kului Esterin osalta lunkisti: tyttö koitti koko matkan etsiä itselleen hyvää nukkuma-asentoa, mitä Snurren häsläys hieman hankaloitti. Snurre taas vuorotteli etuluukun repimisen ja päivätorkkujen välillä sen verran aktiivisesti, että opin kerrasta miksi monet peittävät frettibokseissa etuverkon pienellä pleksilevyllä. Nyt sitä jo onneksi tietää, mistä sellaisen saa tilattua valmiiksi leikattuna. Siinä missä Miikkis tyytyy tiirikoimaan boksia auki kynsillään, Snurre kun roikkui etuverkossa puolet ajasta hampaiden kanssa koittaen vetää sitä irti (askare, missä useampi fretti on ilmeisesti onnistunut katkomaan kulmahampaansa, kun eivät ole suostuneet uskomaan, että hammas voisi antaa aiemmin periksi kuin rautatanko). Jo autossa tyttöjen touhuja seuratessa minusta alkoi tuntua siltä, että en tehnyt väärää päätöstä Esterin kohdalla, vaikka se viettikin puolet ensivisiitistä roikkumalla kiinni ranteessani. Esteri kun taitaa olla oikeasti varsin lunki neiti.

Ja pakko todeta tuohon äskeiseen: huolimatta siitä, että Esteri vietti puolet ensivisiitistä roikkumalla hampaillaan kiinni ranteessani, ei se ole nyt toisella näkemisellä purrut enää kertaakaan. Ainoastaan näykkäissyt kevyesti kerran, ja sekin tilanteessa jossa nappasin sen kesken leikin muovipussista, johon tyttö oli jo ehtinyt sukeltaa. Eli tyttö ei vaikuta ollenkaan aggressiiviselta, vaikka päättikin ensimmäisellä kerralla kunnolla testata, kuinka paljon saa puremisella periksi. Pikemminkin tuntuu että minulla on käsissäni kaksi hyvin helppoa ja valloittavaa frettineitiä, jotka tunkevat kilvan syliin kun otan lohituubin esiin, ja istuvat sitten vierekkäin silmät kiinni nuollen nannaa tuubista.  

Esteri onkin eilisen päivän ja tämän aamun aikana tehnyt minuun aikamoisen vaikutuksen. Esterissä vain on jotain hyvin ylvästä, ja siitä on tullut silmissäni myös yksi kauneimpia näkemiäni frettejä, vaikkei minulle koskaan pitänyt tulla albiinoa. Snurre on ulkonäöltään ja olemukseltaan enemmän söpö: sellainen pirpana pussailija tai minimalli touhutäti.

Miikkistäkin tytöt ovat nähneet jo hiukan, kun poika halusi seuroihin keittiöön ja nostin sen sinne hetkeksi sylissäni. Snurrea poika ei tuntunut kiinnostavan ollenkaan, Esteri olisi sen sijaan ollut heti valmis tekemään läheisempää tuttavuutta. Miikkistä tuo utelias ja aavistuksen tungetteleva neiti jännitti kovasti. Niinpä otin kouran täyteeni pojan nameja, ja annoin sen syödä niitä koko sen ajan, kun poika antoi Esterin haistella itseään. Pienen haistelutuokion jälkeen nostin Miikkiksen omalle puolelleen namien kanssa.

Portin takaakin Mihail vähän tuhahtelee ja nostaa häntää tytöille, jos ne tulevat kuopsuttamaan porttia. Pojan maneereista tulee ihan mieleen joku piirrettyjen vanha äksy setä, jota ärsyttää naapuriin muuttanut eloisa lapsiperhe. Mutta toivotaan että ajan kanssa ja lahjomalla naapurisopua saadaan edistettyä. Tällähetkellä olen iloinen siitä, ettei kukaan osapuolista vaikuta ainakaan aggressiiviselta toista kohtaan. Mihailin puoleltakin tuo kun selvästi enemmän jännittynyttä uhoamista: "minä en tiedä mikä sinä olet, mutta katso: minä olen iso ja pelottava haisunäätä, joten sinun ei kannata käydä minun kimppuuni". Eli Miikkis pitäisi saada vielä vakuutettua siitä, että fretit eivät syö haisunäätää (tai haisunäädän nameja). Sitä odotellessa portti on hyvä välissä: pojan unirauha on taattu, ja pikkunääpät saavat viipottaa rauhassa ilman että poika on koko ajan vieressä komentamassa.

Eilen Miikkis sai myöhemmin yöllä omaa laatuaikaa kun käytiin sen kanssa tavallista pidemmällä iltalenkillä. Jatkossa pikkunääppiä on tarkoitus päästää pojan lenkkien ajaksi pojan puolelle tutustumaan (ja toisin päin), mutta eilen arvelin tytöillä olleen ihan tarpeeksi muutoksia ja uusia juttuja muutossa ja omassa huoneessakin. Vaikka ei tytöillä kauhean kauaa mennytkään siihen, kun keittiössä touhuttiin jo siihen malliin kun sielä oltaisiin asuttu pidempäänkin: käytiin syömässä ja koitettiin kaataa vesikuppia.

Isoimpina yllätyksinä tähän mennessä on tullut frettien ketteryys ja äänimaailma. Tiesin kyllä, että fretit saavat itsensä välillä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, mutta olin silti aliarvioinut sen, kuinka ketteriä ne ovat kiipeämään. Tämän koin kuitenkin näin alkuun positiivisena asiana: olin turhaan huolissani siitä, miten tytöt pääsevät yhteen lempipesäänsä, nyt kun eivät voi enää kiivetä sinne häkin kautta (hoitolalla tyttöjen nukkumatynnyri sijaitsi tyttöjen tukikohtana toimineen häkin vieressä ja tytöt kulkivat sinne aina avoimen yläluukun kautta). Samaten äänimaailmasta olin kyllä tietoinen, mutta on se silti ihan eri asia kuulla niitä ääniä omasta keittiöstä kuin YouTubesta ;-) Tässäkin suhteessa pleksiportti on ollut kyllä ihan ehdoton: kun kuulen tyttöjen vetävän putput-rallia en joudu keskeyttämään leikkiä avaamalla ovea tai porttia, vaan voin seurailla leikkiä olohuoneen puolelta.

Tervetuloa kotiin tytöt!

Viikonloppu kuvin

Meillä on ollut nyt vilinää ja vilskettä kun siskon ja veljen perheet saapuivat torstaina Turkuun. Siskon perhe lähti tänään, veli tyttärineen on vielä huomiseen. Blogitekstin laatimiseen ei ole jäänyt aikaa, joten tässä kuulumisia kuvina. Kuvatekstit tulossa jälkitoimituksena.

Frettiportin rakentaminen käynnissä.

Rakennustarkistaja esittää näkemyksiään portista

Valmis mukavan huomaamaton portti

Jälkkärikakulla grillailun jälkeen. Iloista sakkia ;-)

Kuralan lampaita

 

Siskontyttökin pääsi ruokkimaan lampaita

Karitsatkin uskaltautuivat jo silitettäviksi

Tulevan uuden kanalan viereen oli eksynyt myös pieni ketunpentu odottelemaan.

Jussi pääsi vaunuvahdiksi Muumimaailmassa. Vitsailtiin pitäisikö meidäkinkin pienille hankkia oma kärry.

Osan porukasta lähdettyä Miikkiskin alkoi taas vähän rentoutua.

Silti Miikkis ei ollut ihan vakuuttunut, kun lähimpänä namikaappia istunut veljeni keskittyi enempi tähän mitä skunkin lahjomiseen ;-)

Miikkiksen omat hiiret

Itselläni ei ole tällähetkellä resursseja kasvattaa itse ruokahiiriä. Haluan kuitenkin tarjota Mihailille välillä myös kokonaisia ruokaeläimiä, joten ne on hankittava muualta. Eläinkaupoissakin myydään nykyään hyvin erilaisia pakastejyrsijöitä, mutta mikäli ei halua tukea eläinten tukkukasvatusta, on ruokaeläimetkin varminta hankkia suoraan kasvattajalta (tai kasvattaa itse). Tietenkin joillakin alueilla ongelmana on sopivan kasvattajan löytäminen: Jussiakin alkoi eilisen hiirulavierailun jälkeen taas harmittaa, kuinka hankala hänen tarvitsemiaan välikokoja on saada suoraan kasvattajalta. Eilen kun käytiin hakemassa Mihailille hiiriä pakkaseen, tälläkertaa Mossen ja Marian hiirulasta Raisiosta.

Oli kyllä taas oikein mukava päästä vierailemaan jonkun hiirulassa katselemassa erilaisia hiiriä. Vaikka olinkin itse hakemassa pakasteita, minut kun toivotettiin silti tervetulleeksi tutustumaan hiirten tiloihin ja oloihin. Mossen ja Marian hiirula on taas yksi hyvä esimerkiksi siitä, että se että eläimiä on päälle sata, ei tarkoita etteikö niille voisi tarjota virikkeellisiä asumuksia: heidänkin hiirulassaan valtaosa asumuksista on minidunia, mitä monet lemmikin omistajatkin käyttävät. Ja erilaisten putkien, tasojen ja mökkien ohella niiden kattoihin on mahdollista viritellä esimerkiksi erilaisia kiipeilyköysiä. Kaikilta hiiriltä löytyi myös nimi, vaikka tuolla hiirimäärällä ne ovatkin lunttilapuilla boksin kyljessä niin että paremmin muistaa kuka missäkin asuu (mikä helpottaa asioita etenkin silloin, kun hiiret vaihtavat välillä terraarioita poikueiden ja muiden takia).

Tällaiset vierailut ovat kyllä aina vähän riskialttiita, kun nytkin näki vaikka mitä ihanan värisiä ja mukavanoloisia otuksia. Ja Mossekin alkoi heti kiusia, että niitä saa kyllä muutenkin kuin pakasteena ;-) Onnistuin kuitenkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa, ja hiiriä lähti mukaan vain pojalle. Jussi innostui vielä enemmän Mossen ja Marian muista lemmikeistä: herpeistä ja kissoista, joista osa ehdittiin nyt myös näkemään. Näiden joukossa oli myös poikueellinen silmälasiskinkinpoikasia, jotka muistuttivat hieman pieniä sisiliskoja. Paikalla ollut erittäin symppis koiravanhus jäi kokonaan kuvaamatta, sillä se vietti mieluusti sylissä koko sen ajan, mitä emmeet olleet hiirulassa, mihin se ei saanut tulla.

Kysyin myös napsia hieman kuvia hiirulassa, vaikkei niistä kännykkäkameralla taas kauhean hyviä tullutkaan. Kuvissa näkyy osa hiiriterraarioista ja boksiin nostetut pikkuskinkit.

Savun uusi terraario

Tänään Savu pääsi viimeinkin muuttamaan uuteen terraarioonsa. Sisustuksessa tuli taas leikittyä pahveilla ja pinottua niitä päällekkäin ja sisäkkäin erilaisiksi labyrinteiksi. Koko komeus kruunattiin toki kasalla heinää ja paperia, joista poika saa tehtyä itselleen pehmoisen pesän päätettyään sille sopivan paikan. Savu kun on kova poika rakentelemaan, ja käyttää aina tarkkaan jokaisen saamansa paperisuikaleen. Niistä tehdään valkoiset hattaralinnat, joihin parhaat namitkin käydään jemmaamassa.

Nykyinen terraario on hieman aiempaa isompi. Vaikka pituus pysyi samana, leveyttä tuli puolet lisää ja korkeuttakin melkein puolet. Pitää alkaa pitää kirppareillakin silmät auki, jos niiltä löytyisi esimerkiksi maustetelineitä ja pieniä koreja, joilla kanssa saisi tuota lisäkorkeutta paremmin käyttöön. Vaikka kyllä näillä ilmaisilla kalusteillakin aika pitkälle hiiren kanssa pärjää, etenkin kun töissäkin voi aina hyvin laittaa jemmaan kaikkia pikkulaatikoita. Ja nyt kesän tullen ulkoakin löytyy oksien ohella erilaisia varpuja ja muita lisävirikettä tuomaan.

Samalla kun Savu tutki uutta asumustaan koitin hieman myös kuvailla poikaa, mutta kai se on uskottava että ilta on paljon hämärämpi mitä se ihmissilmään näyttää. Valtaosasta kuvia kun tuli varsin pimeitä. Savu kuitenkin tuntuu pitävän sisustuksen sokkeloista, ja on jo hyvän tovin viipottanut pitkin tunneleita laatikosta toiseen.